Ihme kun Yle näytti

Heinäluoma puheenjohtajana sanoi, että Kela asioihin pitää laittaa toimikunta ja kokouksia.

Yle näytti perään Kelan pääjohtajan kommentin siihen, mukaansa ei tarvita toimikuntia eikä kokouksia, vaan toimia, että saadaan asiat rullaamaan.

Työn aika, ei toimikuntien ja kokouksien enään.
-
Heinäluoma aika venkula, jäi juuri kiinni Tv sanomistaankin>
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi Berneristä, että valiokunta tuomitsi yksimielisesti, heti perään Tv näytti
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtajan lausunnon, joka sanoi että heillä täysi tuki Bernerin toiminalle.

Yle alkaa tuota mallia käyttää laajemminkin, ettei vai toista osapuolta tuoda esille kuin tehnyt " punavihreä" kautenaan.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä jonkinlainen porukka, isompi tai pienempi jolla olisi kykyä arvioida Kelan toimintakykyä olisi paikallaan. Sen verran on tukossa puljun touhut, että kannattaisi varmaan pääjohtajankin käydä konttorilla hiukan tsekkaamassa.

Äänestä

Heinäluoman kommenttiin taas Bernerin toimista, kuten yleensäkin, sinulla hiukan valikoiva tuo ymmärrys.

Äänestä
  • kts Yle areenasta, varmaan sieltä löytyy ?
    Jos osaat etsiä.
    Katso itse niin toteat sanomani paikkansapitäväksi.

    Ei siinä mitään kissa / hiiri leikkiä tarvita, kun uutinen katsotaan.

    Äänestä

  • Kyllä.se.siellä.on kirjoitti:

    kts Yle areenasta, varmaan sieltä löytyy ?
    Jos osaat etsiä.
    Katso itse niin toteat sanomani paikkansapitäväksi.

    Ei siinä mitään kissa / hiiri leikkiä tarvita, kun uutinen katsotaan.

    Kaiva ihan itse vain ja katso, huomaat mielenkiintoisen asian - tulkintasi on aika erikoinen ja "yksisilmäinen", siitä mitä Heinäluoma sanoi.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Kaiva ihan itse vain ja katso, huomaat mielenkiintoisen asian - tulkintasi on aika erikoinen ja "yksisilmäinen", siitä mitä Heinäluoma sanoi.

    Laitetaan kun ennätetään, iltasella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eero.ihme.valehtelija kirjoitti:

Heinäluoma puheenjohtajana sanoi, että Kela asioihin pitää laittaa toimikunta ja kokouksia.

Yle näytti perään Kelan pääjohtajan kommentin siihen, mukaansa ei tarvita toimikuntia eikä kokouksia, vaan toimia, että saadaan asiat rullaamaan.

Työn aika, ei toimikuntien ja kokouksien enään.
-
Heinäluoma aika venkula, jäi juuri kiinni Tv sanomistaankin>
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi Berneristä, että valiokunta tuomitsi yksimielisesti, heti perään Tv näytti
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtajan lausunnon, joka sanoi että heillä täysi tuki Bernerin toiminalle.

Yle alkaa tuota mallia käyttää laajemminkin, ettei vai toista osapuolta tuoda esille kuin tehnyt " punavihreä" kautenaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu