http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703032200080262_uu.shtml
Poliisin mukaan Pyhtään Purolan Alakyläntiellä sijaitsevaan omakotitaloon tunkeuduttiin luvatta aamuyöllä perjantaina. Tunkeilija iski teräaseella hengenvaarallisesti talon asukasta, joka havaitsi hänet. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon.
Taran, Seko-Pentin ja monien muiden antiannelistien mielestä tuo on mahdotonta.
Poliisin mukaan Pyhtään Purolan Alakyläntiellä sijaitsevaan omakotitaloon tunkeuduttiin luvatta aamuyöllä perjantaina. Tunkeilija iski teräaseella hengenvaarallisesti talon asukasta, joka havaitsi hänet. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon.
Taran, Seko-Pentin ja monien muiden antiannelistien mielestä tuo on mahdotonta.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Ei ole mahdotonta, muttei Ulvilassa mitään ulkopuolista ollut.
Kuulin eräältä taholta huhun (ei siis virallista tietoa), että kyseessä olisi ollut nk. kolmiodraama, jossa talon toinen asukas olisi saanut murtautujan puukosta.
Jumalako kuiskasi?
Uskotko Jumalaan?
Olisikohan eri asia mennä varkaisiin hiljaa pimeään asuntoon jossa (yllättäen) yksi ihminen, jota ei myöskään jää tikkaamaan tunniksi, kuin kovalla räiskeellä mennä murhaamaan valaistuun asuntoon jossa tietää olevan kuusi ihmistä ja kaksi aikuista jopa samassa huoneessa mihin murtautuu. Täysin erilaiset tapaukset ja Ulvilan tapaus pelkkää pedomurhaajan satuilua. Johan sen tyttökin kertoi, "Miksi rikkositte lasin".
Eihän se tyttö noin sanonut. Valehtelet taas, kuten olet tehnyt jo monta vuotta. Miksi muuten valehtelet?
Sinähän tässä valehtelet.
Tämän ketjunhan pitäisi käsitellä Purolan kylän tapahtumia, ei Ulvilan.
Purolassa ikkunasta kiipesi puukon kanssa sisään ilmeisesti mustasukkainen exä.
Tätä ei kertonut minulle Jumala, vaan muuan henkilö, jolla tuttuja sillä suunnalla ja joka näin, paikkakuntalaisena tuntee juorut.
Miks sä sit rikkosit sen lasin? Sanoi tyttö.
Tuo menee "suomennettuna" näin, et miksi sitten rikoit sen lasin/ikkunan?
Satakunnan murteella sanotaan "rikkosit" ja muualla sama rikoit .
Niinpä. Tyttö ei ollut aivan kartalla kaikista jutuista. Kirkaisusta kysyttäessä hän ihmetteli, että kuka. Älkää olko sokeita, perhemurha tuo oli, ei sen kummempaa. Päässä pimahti, ei edes muista, mitä tuli tehtyä (hah).
Asuntoihin on tunkeuduttu iät ajat. Tapa jolla Ulvilan ns. huppumies kampesi itsensä sisälle on kuitenkin sepitettä. Mistä tuo tiesi, keitä huoneessa oli? Vastassa olisi voinut olla esimerkiksi schäferi.
Tytön ja äidin arinat eivät täsmää. Kaikista vähiten se, että isokokoinen mies hyppäsi ulos ikkunasta kuin kenguru. Otti vauhtia pesuhuoneesta. Jep, jep.
Jaa, sinäkö tiedät, mitä sisääntunkeutuja tiesi perheestä ja mitä ei tiennyt?
Ai nytkö ei tiennytkään, senhän piti muka tuntea Lahti työpaikalta ))
Ei ole minun päätettävissä. Todennäköisesti on ollut sisääntunkeutuja, olen jo vuosia sitten paljastanut Auerväittelyissä että minä itsekin olen tunkeutunut ikkunan rikkomalla omaan asuntoon. Hyvin onnistui eikä tarvinnut puolipukeissa pakkasessa yötä viettää. Mutta se ei tapahtunut lähelläkään Ulvilaa. Ja se tapahtui 1980-luvulla kun vielä mahduin kapeasta tuuletusikkunasta sisään. Nykyään ei onnistuisi, ihan ympärysmittojen takia. Karmit estäisivät.
Mutta minä en kykene Auerväittelyä päättämään, se on varmaa.
19-vuotias Amanda Auer muistaa seitsemän vuotta sitten tapahtuneen tilanteen edelleen tarkasti. Hän on yhdessä äitinsä Anneli Auerin kanssa poliisin kuulusteluhuoneessa. Hetkeä aiemmin Anneli on todennut poliisille ”todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole”.
12-vuotias Amanda murtuu kyyneliin:
– Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?
Nin, ja miks sä sit rikkosit sen ikkunan?
Amanda näki äitinsä pujahtamassa lavastustarkoituksessa ikkunasta ulos, mutta tietenkin reilusti aiemmin, kun ME soitettiin häkeen.
Anneli junaili tarkotuksella tytön verkkokalvolle näy "huppiksesta" joka livahtaa nopeasti ulos ikkunasta.
Käytti sitä sit hyväkseen jälkeenpäin, olettaen että näky ehti syöpyä tytön alitajuntaan. Todennäkösesti Anneli juoksi just kylppäristä ja suunnisti siit nopeasti ikkunalle ja ulos. Kuten tyttö väitti, et näki et huppis juoksi kylppäristä ! Siinä vaiheessa kylppärin oven edes ei ollut vielä murhattua vaan se miehen siirto oven eteen tapahtui myöhemmin, todennäkösesti siin vaiheessa kun äiti oli ojentanut puhelimen luurin tytölle ja sanoi, et mun täytyy nyt... meni takkahuoneeseen mojautti vasaralla miestä , et varmaan on kuollut ja kiskaisi vainajan oven eteen. Siitä kiskaisusta/siirtämisestä kuuluu Annelin voimakas ähkäisy nauhalla ja vasaran kolahdus lattialle.
Tyttö näki isän aiemmin kakskin kertaa lähellä sänkyä ei lainkaan oven edessä ja kukaan ei olisi voinut tulla kylppärin ovesta sen jälkeen kun uhri makasi oven tukkona. Noin sen on täytyny mennä.
Juuri noin, ja annulistit taas yrittää vesittää totuutta. Onko ne palkattu palstoille harhauttamaan ihmiiä todellisuudesta? Kuka maksaa? Annulistit?
Noinhan sen täytyi mennä. Siinä mitään kummallisempaa ollut kuin perhesurma. Raukka vaan yritti lavastaa muun tekemäksi. Tässä nähdään, miten persoonallisuushäiriöinen ei ymmärrä tekemäänsä. syyttelee muita. Erittäin sairas täytyy olla.
Olet asian ytimessä.
Ytimestä suunta on vain ylöspäin. Alemmaksi ei valehtelijat pääse. Totuus kantaa, yrittäkää edes.
Sitten siellä jankutettiin, että lähtiks se miäs jo? Ja sama ....eriarvoistaminen ja palkitseminen jatkuu edelleen.
Tyttö tajusi olleensa mukana murhassa, kun sanoi vankilassa äidilleen.. et teinhä mäkin, niil saksil. Äiti tunnusti murhan tytölle ja sanoi, ettei muita ollut ja minä olin se, joka teki pahaa isille. Äiti manipuloi juonikkaasti tytön monin tavoin mukaan murhaan ja olivat siten "liittolaisia". Olettaa voi, että äiti on luvannut osan "tapporahoista" tytölle, jotta tämä pitäs suunsa kiinni. Aikuinen tytär tajunnee nyt tasan tarkkaan, jos on normaaliälyinen , mihin ja miten äiti hänet manipuloi murhayönä. Toivottavasti tytär tulee vielä avautumaan ja siitä hänelle ei voi langettaa mitään, koska ei lapsena tajunnut todellisista äitinsä tavoitetta. Tytär oli äitinsä manipuloima uhri.
Kumma kun ei löytynyt ainuttakaan todistetta Annelin syyllisyyden tueksi. Ei ainuttakaan. Ainoat, mitä hörhöt antiannelistit pystyvät esittämään, ovat lähinnä humoristisia omien korvien välissä olevia kuvitelmia. Ei lainkaan kovia, realistisia todisteita.
Heh!
Et itse ole esittänyt yhtään todistetta Annelin syyttömyydestä. Todisteet syyllisyydestä on esitetty vaikka kuinka monta kertaa, opettele lukemaan. Tuottaako sinulle Annelin syyttömyyden todistavien faktojen keksiminen vaikeuksia? Ei ihme, aivottomien annelistien "faktat" ovat surkeita valheita, joita ei täysjärkinen usko millään. Niin naurettavia skenaarioita, etteivät annelistit niihin itsekään varmaan usko. Säälittävää sakkia.
Hah!
Kumma kun ei löytynyt ainuttakaan todistetta auerskan syyttämyyden tueksi. Ei ainuttakaan. Ainoat, mitä hörhöt annelistit pystyvät esittämään, ovat lähinnä humoristisia omien korvien välissä olevia kuvitelmia. Ei lainkaan kovia, realistisia todisteita.
Heh!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14704391/oikeuden-15-perustelua-auerin-syyllisyydesta
"Ei meidän tarvii kertoo kaikkee mitä me tiedetään".
Missä muut sivupersoonasi?
Oikeuden päätöksestähän voi lukea todisteet syyttömyydestä, hörhö! Siellähän ne on tarkasteltu tarkkaan. Mitään syyllisyyteen viittaavaa ei löytynyt, joten AA on syytön murhaan. Eihän nyt toki voida syylliseksi laittaa joidenkin pähkähullujen syytösten vuoksi.
Mahtaa antiannelisteja nyt vituttaa kovasti, kun toin nämä yksinkertaiset tosiseikat ilmi.
Joten, pellinnaruja vaan, jos psyyke ei kestä sanomaani. Kunnon hypyllä, että tehoaa varmasti. RAKS!
Heh!
Mitään syyttömyyteen tai huppumieseen viittaavaa ei löytynyt (fakta!!!)
Oikeuden päätös - 7,5 vuoden tuomio lasten raiskaamisesta.
Mutta siitä sinä et tajua paskaakaan, kun älykkyysosamääräsi menee negatiivisen puolelle. Heh. Hirtä itsesi, sitten helpottaa. Mahtaa annelisteja vituttaa kun kerroin totuuden, johon te ette koskaan pysty.
Minulla on liian monta syytä elää. Ja on todella kiva uskoa totuuteen ;)
Heh heh!
Vituttaako?
Ainoa motiivisi elää on se, että haluat naida lempilammastasi tästä ikuisuuteen. Näin siksi, että naista et saa. Sad, sanoisi Trump!!!
Puhut itsestäsi yksikön kolmannessa persoonassa. Nussit siis lampaita, varmaan myös kanoja ja lehmiä. Kiitos tiedosta.
Ja Trump on shaisse presidentti.
Sad, tapa itsesi.
Miksi ette laita yhtä ainoaa esimerkkiä mikä todiste syyllisyydestä muka kumottu tai mikä todistaisi syyttömäksi, koska sellaisia ei ole. Ulkopuolisen olisi pitänyt toimia fysiikanlakien vastaisesti.
Oletko todella niin avuton, ettet osaa itse hakea oikeuden päätöstä? Tai no, onhan se selvää, että olet, koska luulet Anneli Aueria murhaajaksi.
Yritäpä edes, yllätä itsesi ja annelistit iloisesti.
Ei kukaan antiannelisti tee mitään annelistien iloksi.
Suosittelen, että teet itsemurhan vaikka hyppäämällä sillalta tai hirttämällä.
Heh!
HO:n päätöksessä ilmenee, että oli paljon näyttöä ulkopuolisen läsnäolosta. No, sehän on totta ja älykkäämmät ovat sen jo aikapäiviä sitten tienneetkin.
Kyllä, ja ulkokarmin jälki vielä kirsikkana kakussa. Sehän jo sijaintinsa johdosta kertoo ulkopuolisen olosta. Ilmankos syyttäjä piilotteli tuota todistetta viimeiseen asti.
Ulkopuolisesta ei ole todellista näyttöä. Yliluonnolliset kyvyt omaavaa huppumiestä ei ole olemassakaan = ainoa mahdollinen murhaaja on ANNELI.
Eikö olekin turhauttavaa jauhaa auerskan syyttömyydestä kun kaikki todistaa syylliseksi, mikään ei syyttömäksi ))
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14704391/oikeuden-15-perustelua-auerin-syyllisyydesta
Totta. Tuota eivät pysty kiistämään, joten ovat visusti vaiti asiasta.
Valehtelet, kuten aina. Ja miksi puhut yksinäsi?
Uhfomieskö siellä kiipeili ja liiteli taivaalle ))
Jukan murhasta on 10 vuotta aikaa. Anneli yrittää vielä rahastaa lisää, sairasta. Psyykkisesti sairas taparikollinen. Tuomittu lastensa pahoinpitelyistä ja raiskauksista miesystävänsä kanssa. Hyytävä akka, ei jakoon.
Anneli on hieno nainen joka on tuomittu Jorma Äijälan, Paula Pajulan, Ari ja Minna Auerin ja Simo Simolan ja Nina Porkan yhteistyöllä jotka kaikki oli läheistä sukua (isä, tytär, serkku) toisilleen eläessään noin 2000 eKr uudella mantereella ja jotka kaikki kuuluivat tuolloin salaiseen liittoon jonka Oomerin poika Jared perusti ( Mormonin kirjan Eterin kirjan 8 luku).
Ainoa poikkeus Anneli Auerin syyttäjissä ja tuomitsijoissa on kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto, jonka äiti oli ennen vedenpaisumusta langenneen enkelin vaimo, jonka Jumala muutti seireeniksi ja jotka seireenit surmasivat kaksi merimiestä.
Korkeintaan Aarnioklaani manipuloi siellä välissä 2009-2011, koska huumepoliisi oli mukana. Ilmeisesti hääräsi samaan aikaan myös Tampereella.
Mielenkiintoista.
Viross kai sanottaisi kaverin nähdessään että tere vana piru
- kuinkahan hallitseva taivaalla on leijonan tähtikuvio
- uskonasioiss toisaalta imeiset tiukkaan tahtiin jakaa ihmisi vuohiin ja lampaisiin - olihan oikeuskäsittelyssäkn esillä mm piirroksia vuohinaamarista - mm olennähnyt metsässäkin semmoisen - kai siellä vuosia sitten oli joku muskarijuttu, missä iso paha sarvipääpukki jahtasi pikkukilejä - olisko jotain kansainvälisyysteemaa nettivideoita tms kunta-alueilla?
Lieska on tyyppiesmerkki nettiaddiktista, kun päähänpinttymä on noussut hattuun ja ohjaa jo omaa elämää, netissä pitää paasata 24/7, oikein hyvä annelistit jatkakaa vaan tappelua, kiähkiähkiä.
Sanoo idiootti aamulla klo 4:53. Kjäh!
Mahtoi kyrsiä, kjäh!
Sanoo idiootti klo 3.10 aamuyöstä, kjäh!!
En tiedä mikä on totta, mutta tiedän mikä ei ole valhetta. Ja tämä Anneli - jupakka muistuttaa mielestäni eräästä toisesta Annelista, molemmille sattui ja tapahtui kaikenlaista "pyytämättä ja yllättäen". Koska kaksi voi olla ilman kolmattakin, niin kolmatta Annelia ei ryhmään pakosta liity, eikä se kai olisi kaiken sekasotkun lisääntymisvaaran pelossa tiettävästi tarpeellistakaan ... Hyvää uutta vuotta juttuun perehtyneille joka tapauksessa !!!! (niin, ihan sama mitä vuotta, sillä ceissihan jatkuu kuitenkin ikuisuuden tai kolmekin ...)
Päivän mietelause 1400-luvulla eläneen taiteilija Michelangelon teksteistä
- nähdä marmorinpalassa taideteos, minun tehtäväni oli vain ottaa se esiin
- ja löytää kuolemanhehku. Hänenkin teoksiaan sanotaan edelleenkin kuolemattomiksi - kaikilla omat tarinansa ja omat arvonsa historian saatossa.
Levottomassa maailmassa
-ihmiset etsivät paitsi lepoa ja rauhaa
- myös selviytymiskeinoja kuinka jaksavat ja suoriutuvat
- myös paineiden ja painostuksen alla eläessään uupumuksen ohella
- kun kuormitus ei silleen koskaan tasapainoa tarjoa kaikille
- milloin kuolema olisi elämää arvokkaampaa
- jo edesmenneillä toki rauha ja lepo
- mutta ...
eri aikakausina ihmiset arvostavat eri asioita
- mm kykyä löytää kauneutta myös aiheista, joita muut kavahtavat
- edellämainitun taiteilijan töihin kuuluu myös hautapaateen kuuluva
kuolleen työorjan kasvokuva - ikuista unta silmät suljettuina ylimaallisesta
rauhasta kertoen - ei mikään maailmanpahuus enää voi koskaan elämässä
satuttaa surmaamista ja raakaa väkivaltaa ihannoivassa maailmassa.
Sijaitseeko Pyhtää Annelilla?
Taas oli hyvä dokumentti.
Akka tapatti miehensä 500 000$ henkivakuutuksen takia, eukko ja lapset edunsaajina. Oli eronnut edellisestä liitosta ja nykyisen tappajaeukon kanssa kaksi lasta. Tyttö taisi olla tuossakin mukana, pitää äitiään syyttömänä vaikka murhaaja todisti palkanneen ja kaikki muutkin todisteet esim sähköpostit paljasti totuuden. Eivätpähän saaneetkaan vakuutusrahoja vaan edellisestä liitosta syntynyt tyttö sai ja läski eukko joutui vankilaan.
Ihan kuin Ulvilassa, vanhin tyttö puolustaa äitiään vaikka tietää syylliseksi ja mahdollisesti itsekin osallistui murhaan. Saattaa myös olla toisen miehen lapsi. Tuollakin murhaajaeukolla saattoi lapset olla toiselle miehelle kun elätti miehen rahoilla toista ja harrasti seksiä sen kanssa.
taisi, mahdollisesti, Saattaa myös olla, saattoi, VAKUUTTAVAA!
Oletko juoruämmä?
Hyvä huomio, pitäisi olla todennäköisesti tai varmasti, ei kukaan täysijärkinen "epäilisi" äitinsä syyllisyyttä tuollaisessa tapauksessa ellei itsekin olisi osallinen tai ainakin hyväksyisi teon. Teinitytöhän kuten kaikki naiset tekee rahasta melkein mitä tahansa ja eikös auerskakin ollut lupaillut tytölle ties mitä.
Ainakin äitisi tekee mitä vaan rahasta. Ihan mitä vaan. Joten totta turiset.