Yleisesti huijaamisesta.

Marko*

Kuinka välttyä joutumasta huijatuksi? Moni on varmasti lukenutkin Habbon omat ohjeet asiasta, mutta painotetaanpa muutamia asioita.

Ensinnäkin, aivan ehdoton sääntö! Älkää antako kenellekkään nimimerkkiänne ja salasanaa, vaikka he mitä lupaisivat. Varmaa on vain se että hahmosi varastetaan. Lapset jotka osaavat tuskin kirjoittaa, kertovat täällä kuinka he voivat hakkeroida hahmollesi milloin mitäkin etuja, uskotteko todella suuren yrityksen tietoturvan olevan tätä tasoa?

Erilliset ohjelmat joita he mainostavat hakkerointiin liittyen ovat yleensä jo itsessään huijauksia ja saattavat sisältää troijalaisen viruksen. Toiseksi, jos ne tekisivät sen minkä väittävät, syyllistyisi käyttäjä rikokseen. Tosin tästä ei ole pelkoa, yleensä ohjelmat muuttavat vain client:ia ja näin ollen muutokset näkyvät pelkästään käyttäjälle itselleen. Esim. lisätavaran, rahan tai muun saaminen niiden avulla ei ole mahdollista, näitä tietoja säilytetään serverillä ja niiden muuttaminen vaatisi sinne murtautumista. Tämä koskee Habbon lisäksi esimerkiksi sellaisia netissä pelattavia pelejä kuten rune scape.

Toinen yleinen tapa huijata on hahmojen myyminen, huijata voi joko ostaja tai myyjä, myyjä voi jättää toimittamatta salasanan tai ostaja rahat. Kaiken näköisistä yrityksistä on kuultu.

Valitettavasti joillain on kova tarve häiriköidä ja varastaa, kyseessä ovat nyt tietysti vielä aivan lapset ja yritykset tökeröitä, mutta myös kohde ryhmä on samanikäistä, joten aina tuntuu löytyvän niitä jotka huijatuksi ovat joutuneet. Olkaa tarkkana.

5

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pidätte turpanne kiinni siellä kultakalassa ja jutteletta vaan kavereiden kanssa. Se on sen idea.

    • fdsds

      Pitää vaan tunkeutua habbon serverille, että saa kamaa. Hyvä ku kerroit.

      • Marko*

        Jokainen edes vähän tietokoneista tietävä tuon jo tiesi. Jos tieto/taitosi on tuota tasoa, niin onnea yritykselle.


      • !MIKKO?
        Marko* kirjoitti:

        Jokainen edes vähän tietokoneista tietävä tuon jo tiesi. Jos tieto/taitosi on tuota tasoa, niin onnea yritykselle.

        Sinne habon serveriin on sitten VARMAA AIKA VAIKEA MURTAUTUA! Ja Kiitos ku sanoit et sillei onnistuu. Sut saadaan siitä kiinni. Ja jotai kivaa saat tehä sit loppu elämäs.


      • Marko*
        !MIKKO? kirjoitti:

        Sinne habon serveriin on sitten VARMAA AIKA VAIKEA MURTAUTUA! Ja Kiitos ku sanoit et sillei onnistuu. Sut saadaan siitä kiinni. Ja jotai kivaa saat tehä sit loppu elämäs.

        Edes alhainen ikä ei selitä kaikkea... Joskus vain tulee väkisinkin mieleen, että vikaa pitää olla muuallakin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1699
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1075
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1027
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      759
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      49
      681
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe