Oiskohan joku voinu jäädä Tax freehen ilmataskuun... Siellä riittäisi syötävää ja juotavaa tosi pitkäksi aikaa. Eikös se yks kokkikin pelastettu vielä 60 tunnin päästä 30 metrin syvyydestä kun oli jääny sinne ilmataskuun. Tuli vaan mieleen.
Estonia ilmatasku
12
817
Vastaukset
- Syvälläon
Niin, onhan siellä saattanut ilmataskuja olla, ja ehkäpä teoriassa joku olisi voinut niitä käyttääkin. Tietenkin ne ovat puristuneet paineen takia pienemmiksi. Siellä pohjalla on paitsi pimeää ja painetta, myös 4 astetta lämpöä ja kosteeta, vaatteet märkinä....Sanoisin että vaikka olisi ilmataskuja ja ruokaa niin tunnissa kuolee hypotermiaan
- Fysiologi
Happi loppuisi isostakin taskusta aikanaan. Pikaisen kalkyylin mukaan ihminen hengittää siinä kuution verran ilmaa tunnissa, levossa. Happipitoisuus voisi laskea osapuileen puoleen ja ilmalla tulisi silti joten kuten toimeen. En tarkkaan tiedä paljonko uloshengitysilmassa on happea jäljellä, mutta jos karkeasti arvioidaan että ilman voisi hengittää kolmeen kertaan, niin se meinaisi 8 kuutiota päivässä. Jos koko Tax-Free olisi ilmataskua, vaikkapa 1000m3, niin yksi ihminen siellä pärjäisi ilman puolesta karkeasti neljä kuukautta.
Tässä ei käsittääkseni tarvitsisi ottaa huomioon sitä, että ilma on puristunut kokoon noin viidesosaan normitilavuudesta, hapen absoluuttinen määrä on määräävää. Hyllyjen päällä pitäisi pomppia kun vesi täyttäisi 4/5 tilasta. - eyhgfgfjgfytr
Kyllä sieltä koputusta kuuluu vieläkin tyyninä öinä.
- Estonianilmatasku
Miksi niitä koputtajia ei haeta pois sieltä?
- KunhanVaan
Onkohan tolla aloittajalla ilmatasku aivojen paikalla ?
- jeejeejeejeejeeje
Ei. Hän nautiskelee abstraktimmasta ajatustarjonnasta. Suosittelen lämpimästi, ja -mikseni.
- Jätetäänrauhaan
Jostain syystä vaan on niin että paineilmalla otteissa kun ilma kuluu sitä nopeammin mitä syvemmällä ollaan (ja siihen vielä.dekompressiot päälle...). Jätetään tässä kohtaa Estonian uhrit rauhaan. Kylmyys on tarjonnut tuskattoman kuoleman kaikille niille jotka eivät hukkuneet tai pelastuneet.
- Estonianilmatasku
Jos pääsevät laivasta ulos niin pääsevätkö pelastautumispuvuilla pintaan. Korvat varmaan hajoaisi kovasta paineesta. Ihme juttuja.
- tänääniltapäivällä
Olihan se kokki siellä ilmataskussa.Sukeltaja ei tätä tiennyt ja kokki oli tarrannu kiinni siihen sukeltajaan niin oli meinannu tulla sydäri sille sukeltajalle :)
- Estonianilmatasku
Oliko sukeltajalla snorkkeli pystyssä?
- sukmaidik
Jos oli, niin imaisiko snorkkelia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512337Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.942048Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e932025Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241857MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131761Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5031609Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S41558Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501387Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401318Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751299