Kolari Iissä -Sillalla

Mikäsiltakyseessä

Viisi autoa kolaroi sillalla Iiissä - kaksi ihmistä sairaalaan
Lauantai 4.3.2017 klo 15.55
Tie oli poikki 45 minuuttia.

Nelostiellä Iissä sattui iltapäivällä kahden aikaan kolari, jossa oli mukana 5 autoa. Päivystävä palomestari Hannu Timonen kertoo, että autoissa oli yhteensä 15 ihmistä, joista kaksi vietiin sairaalaan. Alustavan arvion mukaan heidän vammansa ovat lieviä.

Liikenne pysähtyi 45 minuutiksi. Henkilöautot pystyivät kiertämään toiselta sillalta, mutta raskaan liikenteen piti odottaa.

Timosen mukaan paikassa oli täysin normaali talvikeli: pari astetta pakkasta ja asvaltti oli puhdas. Hänen mukaansa onnettomuus sattui sillalla, eikä ollut esimerkiksi vaaraa siitä, että autot olisivat ajautuneet veteen.

ELLI HARJU

1

228

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niimpäniinjust

      Tämäkin oli odotettavissa.Ajoimme puoltatuntia ennen ja meno oli melkoista ja ilman turvavälejä.Kuinkas homman käy kun kummastakin päästä motariin lisätään kaista ja homma päättyy Iin sumppuun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1055
    2. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      62
      984
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      502
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      463
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      431
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      420
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      412
    9. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    10. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      386
    Aihe