Matkustusasiakirjan unohtanut voi syyllistyä lievään valtionrajarikokseen.
Viron-matkailu on niin suosittua, että matkalaukkua ei aina osaa pakata kunnolla, ainakaan jos lähtee matkalle vain yhdeksi päiväksi.
Matkustusasiakirjan unohtaminen voi olla huolimattomuusvirhe. Toisaalta joku voi erehtyä luulemaan, ettei Viroon tarvita sellaista lainkaan, sillä papereita ei välttämättä kysytä edes laivaterminaalissa.
Viroon ilman passia tai muuta hyväksyttyä matkustusasiakirjaa matkustava syyllistyy kuitenkin lievään valtionrajarikokseen, kertoo Ilta-Sanomille viestintäpäällikkö Päivi Kaasinen Rajavartiolaitokselta.
Ilman passia tai matkustusasiakirjaa matkustaminen voidaan katsoa rangaistavaksi Suomessa ja myös Virossa.
– Lievästä valtionrajarikoksesta normaali päiväsakkomäärä Suomessa on 20 ja liukuma 10–40 päiväsakkoa. Viron osalta emme osaa sanoa, Kaasinen kertoo.
Ilman matkustusasiakirjaa matkustavat jäävät yleensä kiinni satunnaistarkastuksissa. Rajavartiolaitoksen mukaan tätä tapahtuu ”päivittäin”.
Hyväksytty matkustusasiakirja voi olla passi tai poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti. Esimerkiksi ajokortti ei kelpaa.
Lähde: http://www.is.fi/matkat/art-2000005112523.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voihan viroon matkata muullakin tavoin, http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu/lentaminen
miksi valitsit juuri laivamatkailun, muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, ja sopivin olisi ollut matkailun saralta käytännön asioihin keskittyvä keskusteluosio. Laivamatkailuun uoraan ei avauksesi sovi, mutta selittelet varmasti jotain pitkästymisesi syiksi jäätyäsi yksin palstavahdiksi, yksin saat jatkaakin jos et mitään laivamatkailuun sopivaa keksi aloitukseksesi. Olut jututhan on kahlattu jo tuoppiesi pohjia myöten kalutuksi
Että piti päästä häiriköimään ja houkuttelemaan siihen muitakin. Tällä foorumilla ei käsitellä lentomatkustamista! Tämä on laivamatkoille ja risteilyille, vaikka laisellesi häirikölle tuo on merkityksetöntä. Eikä tuossa IS:n uutiosessa ollut sanaakaan oluesta!
No, ohan tuo Suomenlahti ylitetty lentäenkin välillä Helsinki-Tallinna. Koneena DC-3. Epämukavat istuimet!
Henkilökortti on aina mukana lompakossa, joten ei ole tätäkään murhetta eikä passi mene huonoon kuntoon käsilaukun puutteen vuoksi.
Se on sitten toinen juttu koska papereita joutuu näyttämään.
Mitä väliä sillä on, joutuuko näyttämään. Laki sanoo hyvin yksiselitteisesti, että matkustusasiakirjan on oltava mukana.
On se kyllä hullua, että osa ihmisistä on todella noin juntteja, että eivät mistään asioista ota selvää etukäteen.