Demokraattisesti johdetuissa maissa on kansanvalta, jossa kansa valitsee vaaleilla edustajansa ja kansalaisten yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen kohtelun takaa perustuslaki.
Kansallinen turvallisuus on keskittynyt valtion turvallisuuden takaamiseen.
Turvallisuusalan ihmiset tarkkailevat ulkomaiden ja kotimaan ihmisten toimintaa tarkoituksena selvittää tehtyjä rikoksia lain mukaan.
Kun turvallisuutta vartioivat ihmiset puuttuvat ihmisten elämään tarkoituksenaan muuttaa ihmisten ajattelutapaa ja elintapoja, siirrytään vaikuttamisen puolelle ja silloin turvallisuuden takaamisen sijasta tehdään politiikkaa tarkkailtavien ihmisten elämässä.
Poliittinen vaikuttaminen ei ole sama asia kuin lain noudattaminen.
Poliittiset puolueet yrittävät kaiken aikaa vaikuttaa kansalaisten päätöksiin, mutta vaikuttamista ei voi lain mukaan tehdä kansallisesta turvallisuudesta huolehtivan viraston avulla.
Kuitenkin monessa maassa vallassa olevat puolueet vaikuttavat ihmisten elämää ohjailevasti turvallisuudesta huolehtivien viranomaisten toimesta.
Demokraattisessa järjestelmässä ei ole silloin enää vallalla kansanvalta vaan poliittinen puoluevalta.
Kun puolueiden alaisuudessa työskentelevät viranomaiset tekevät päätöksiä muuttaa yksittäisten ihmisten elämää enemmän puolueen haluaman kaltaiseksi, niin puolueet sanelevat ihmisille lakeja, joita ei ole perustuslaissa.
Tällaisia lakeja sanotaan pakkolaeiksi, ja ne ovat usein perustuslain vastaisia, koska ne antavat viranomaisille mahdollisuuksia tehdä ihmisille asioita, jotka rikollisia perustuslain ja YK:n ihmisoikeuslain mukaan, eikä ihmisille anneta tietoa, eikä mahdollisuutta vaikuttaa tehtyihin päätöksiin.
Kun puolueet tekevät tällaisia ihmisten elämään ja turvallisuuteen vaikuttavia poliittisia oikeusmurhia, niin valitettaessa näistä teoista puolueet vetoavat EU:n säädöksiin ja lakeihin, joiden mukaan he eivät voi muuttaa EU:n laatimia lakeja vaikka haluaisivat.
Poliitikot ja viranomaiset käyttävät mielestään EU:n sallimia pakkolakeja oikein, vaikka ne ovat maan perustuslain vastaisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.