ajassa taaksepäin, aikaan jolloin kaikki oli vielä hyvin. Elää tietyt ratkaisevat hetket uudelleen ja ehkä elämä olisi sitten toisenlainen. Olisi kumppani ja ystäviä, ehkä lapsiakin. Mielikuvituksessahan tämä ajatusleikki toimii, mutta en tiedä tuottaako se enemmän lohtua vai ahdistusta.
Olen miettinyt paljon syitä miksen kykene luomaan suhteita, ja jollain tasolla pelkään ihmisiä. Ehkä päälimmäinen syy on kiusaaminen, mitä joutui kokemaan koulussa, myöhemmin myös työpaikalla.
Toinen syy minkä olen kaivanut esiin muistilokerostani on huono isäsuhde. Oman isäni isä teki itsemurhan, eikä hänellä ollut koskaan isää, joten ehkei hän siksi osannut olla isä minulle. Hän harrasti jatkuvaa vähättelyä ja nälvimistä, mikä jätti kyllä varmasti sekin jälkensä minuun. Heikko itsetunto, jonka koittaa verhota piiloon huumorilla ja pelleilyllä.
En ole katkera, elämä on mennyt niinkuin on mennyt. Matkassa on ollut rutkasti epäonnea, asioita joihin ei ole voinut itse edes vaikuttaa. On minulla koulutus, työtä ja asunto. Jotain hankintojakin on saanut tehtyä. En ole ikäloppu, kolmissakymmenissä. Mutta kyllä minä mielummin ottaisin elämääni kumppanin ja vaikka yhden ystävän kuin miljoona euroa.
-Yksinäinen mieshenkilö Vantaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mäkin oon aika yksinäine ja isäsuhteessa jumitusta on. Isälläni oli kai oman isänsä kans ilmeisesti samanlaista, ja lisäksi häne äitisä oli aika masentunu suuren osan elostaan, ja menehtyki sitte 71-senä, masennukseen ja suruun kai paljoti...pohjimmiltaa. Pappani mänetti isäsä rippikouluikäsenä, mummoni jäävi 4-vuotiaana orvox ja ilkeän äitipuolen hoteisiin.
Äitilläni sen siaa oli hyvät ja terveet välit molempii vanhempiisa.
Kiusaamista oon potenu ala-asteella ja yläsellaisella myöski...tahi enemmän semmosta välttelyä ja tympeää piiloinhontaa. Työni on yrittämistä maaseudulla eikä oo ihmisiä "työkavereina" joten kiusaamista ei työelämäsä oo.
Vuosi sitten kuvittelin että jaksaakai täsä työsä yksinki, mutta nyt uskon omakohtasesti ettei oo ihmisen hyvä olla yxin...jos kohta kaksinolokin voisi olla mahotonta meininkiä. Kaipaaminen vie voimaa ja työhaluja. Ei auta vaikkoisi aikaa kuinka, hyvin nukuttu yö, terveyttä ja vetreyttä, sää ja keli oikein käyttökelpoisessa kunnossa, työkalut kondiksessa ja rahaa rutkasti yli oman tarpeen.