Keskustalainen politiikka on onnen tae

Avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä arvostavana, lähellä Keskustaa olevana puutun aina näkemiini epäkohtiin. Minun mielestäni on väärin, että kun puuhastelen lastenlasteni kanssa kaupungissa niin heti ollaan tekemässä lastensuojeluilmoitusta. Täällä maalla ollaan pitkämielisempiä ja katsotaan asioita ns. keskustalaisella, ymmärtäväisellä otteella. Täällä ymmärretään, että asioita vain tapahtuu ja lähellä keskustaa oleva on oikeassa.

Tällä saitilla suurin epäkohta on Munakarva-Veljeni jatkuva Keskustan lokaaminen, johon jokaisen kynnelle kykenevän tulisi ottaa kantaa. Melkein yhtä suuri epäkohta on, ettei minua, suurta johtajaa, arvosteta täällä. Jokaisen kynnelle kykenevän tulisi osoittaa kunnioitusta minulle siitä, että olen n.3000 viestiä kapista kirjoittanut
15215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siitä on kyllä sinulle Ossi nostettava hattua, että nuo 3000 viestiä Jombesta olet kirjottanut vielä niin, että antaa vaikutelman, että et olisi Jombesta kiinnostunut silleen Rossimaisesti! Olet taitava ja varmaan armoton johtaja, huhut Inkeroisissa kertoo, että olet jopa johtanut Hutikkalaisten ns "kikkeliletkan" ja olit vielä itse kärjessä!

Äänestä

Ja otetaan nöyrin mielin kaikki vastaan. "Jotenkin ihmisiä pitää osallistuttaa" Ihan kuin verojen maksu ei enää riittäisi. Koneisto pyörii ja veronmaksajat maksaa kahteen kertaan. Kuten esimerkiksi sähköverkot. Ne on alunperin rakennettu valtion (veronmaksajien) ja osittain kuntien omistamien(veronmaksajien) sähköyhtiöiden varoilla. Nyt niiden ylläpitoa pitää maksaa kerran vuodessa uudestaan. Kokoajan on maksatettu tulevia ylläpitokorjauksia...kiitollisina maksamme

Äänestä

Lähellä Keskustaa olevana agraarikommunistina ja tukielättinä allekirjoitan avauksen täysin! Yhtykäämme Ossiin!!

Äänestä

Kahden miehen ystävyys on hieno asia eikä siihen tarvitse välttämättä liittää erotiikkaa. Minun ja munakarvaveljeni suhdetta voi valottaa myös siitä näkökulmasta.

Äänestä
  • En tiedä veljestäsi mutta sinä ainakin olet kahjo!

    Äänestä

Näin on, yhtykää arvoisat uksonveljet yhtykää ja nähkää Talvivaaran hehku, liukenevista veronmakajien rahoista.

Äänestä

Omin käsin onneen, sitä ole toteuttanut keskustan kanssa jo monta vuotta. Tällä haluan sanoa, että vain sinä itse, ei kukaan muu, on onnesi takaaja. Tätä ei munakarvaveljenikään ymmärrä.

Äänestä

Eihän nyky hallitus halua työllistää.
Puhuuvaan kaikesta paskaa.

Yritystukiin kaikki verorahat menee ja ilma sitä kuuluisaa sanaa vastikkeettomasti.

Suurimpia loisia ovat vastikkeettoman yritystuen kerjääjät porarit.

En äänestä persu takinkääntäjä vennamoa ikinäen äänestä kokomusta kun en ole ökyrikas tehtaan johtaja.
En äänestä keskustapuoluetta kun se pettää aina äänestäjänsä vaalilupauksillaan ja lisää van jatkuvasti verovaroita jarttavaa vastikkeetonta yritystukea ja maataloustukea.
Valintani on sdp

Äänestä
  • Aloittaja on itse paras esimerkki siitä miksi ei pidä antaa minkäänlaista tukea kepulle.

    Äänestä

Väyrynen näyttää oivalta esimerkiltä mainitsemistanne seikoista.

Äänestä

Avoimuus, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Kolme määrettä jotka eivät kuvasta lainkaan keskustaa ja sen poliitikkoja.

Äänestä
  • Tällä hetkellä demarit ovat ainoa puolue jota normaalilla järjellä varustettu ihminen voisi äänestää.

    Äänestä

  • SDP_palaa_valtaan kirjoitti:

    Tällä hetkellä demarit ovat ainoa puolue jota normaalilla järjellä varustettu ihminen voisi äänestää.

    Totta vain Antti Rinne kykenee tekemään petoksia.

    Äänestä

  • Tuntemattomia käsitteitä. Ännestäjien mielipiteistä ei tarvitse välittää

    Äänestä

Ahkerana on MunakarvaVeljeni tänään ollut. mm. koplauksesta haastanut. Miltei yhtä ahkera kuin allekirjoittanut kun olen väsymättä parin vuoden ajan hakenut munakarvaveljeäni näiltä sivuilta. Tämänlainen sinnikkyys tulisi jotenkin palkita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MkarvaJombenbestjohtaja kirjoitti:

Avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä arvostavana, lähellä Keskustaa olevana puutun aina näkemiini epäkohtiin. Minun mielestäni on väärin, että kun puuhastelen lastenlasteni kanssa kaupungissa niin heti ollaan tekemässä lastensuojeluilmoitusta. Täällä maalla ollaan pitkämielisempiä ja katsotaan asioita ns. keskustalaisella, ymmärtäväisellä otteella. Täällä ymmärretään, että asioita vain tapahtuu ja lähellä keskustaa oleva on oikeassa.

Tällä saitilla suurin epäkohta on Munakarva-Veljeni jatkuva Keskustan lokaaminen, johon jokaisen kynnelle kykenevän tulisi ottaa kantaa. Melkein yhtä suuri epäkohta on, ettei minua, suurta johtajaa, arvosteta täällä. Jokaisen kynnelle kykenevän tulisi osoittaa kunnioitusta minulle siitä, että olen n.3000 viestiä kapista kirjoittanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu