Pieni lisätarina muiden joukkoon elämän epäreiluudesta. Mulla on ihan polvet alta vievän komea mies, jossa on kaikki mitä unelmoin seksipartnerissa (ja elämänkumppanissa).. paitsi halukkuus. Ensimmäisen vuoden muistoilla elän pitkälti näin 4 vuoden suhteen jälkeenkin. Molemmilla on voimakkaita tunteita toisiaan kohtaan ja muutenkin elämä on ihan onnellista, paitsi.. Lähes platonisessa suhteessa eläminen on vaan niin todella rankkaa, jollei molemmat sitä halua. Mutta kukaanhan ei säälistä anna, eikä pelkkä antaminen olekaan se pointti vaan haluaminen. Tunne olevansa haluttu seksi tai rakastelu.
Olen kovasti mietiskellyt, et onko mahdollista et sen myötä kun seksiä ylipursuaa kaikkialta siihen liittyvien tabujen tms häviämisen myötä monelle se on jo kyllästyttävä asia. Siis jollei haluttomuuden syy ole fyysinen.
En edes odota enää mitään suurta muutosta asiaan tässä suhteessa, yritän vaan itsesäälissä pyörien ajatella etten ansaitse sellaista onnellisuutta. En silti voi kumppanianikaan asiasta syyttää, kai haluaminen on osittain luontainen ominaisuuskin. Ja jos haluan mieheni kanssa olla on se hyväksyttävä. Tottakai sitä unelmoi, että olisi suhde, jossa saisi seksiäkin, mutta toisaalta silloin joutuisin luopumaan ihmisestä jota rakastan. Nk sopivan ihmisen löytäminenkin on yhden pienen ihmiselämän mittainen projekti, eikä huvita enää ponnistella uuden etsimisessä. Mieluummin yritän kehittää ja panostaa mahdollisuuksieni mukaan nykyiseen. Kuulostaa siis säälittävältä tyytyä kohtaloonsa. Hm, ehkä sekin on totta. Jos joku kertoisi mihin mennä ja mistä löytää elämän toinen uusi rakastuminen ja sopiva partneri niin ehkä tekisin oikean liikkeen, mutta tod. näk. niin ei käy. Pitää siis jatkaa pohtimista kuin yhdistää haluavan ja todella laiskastihaluavan elämä. Niinkuin se nyt jotenkin pohtimalla ratkeaisi. Puhuminen ei ainakaan vie enää asiaa eteenpäin, joten itsekseni asian surkuttelua ajattelin jatkaa.
Noh siinäpä oli suomalaista melankoliaa parhaimmillaan, hammasta purren pimeässä säässä. Hih.
Olen kovasti mietiskellyt, et onko mahdollista et sen myötä kun seksiä ylipursuaa kaikkialta siihen liittyvien tabujen tms häviämisen myötä monelle se on jo kyllästyttävä asia. Siis jollei haluttomuuden syy ole fyysinen.
En edes odota enää mitään suurta muutosta asiaan tässä suhteessa, yritän vaan itsesäälissä pyörien ajatella etten ansaitse sellaista onnellisuutta. En silti voi kumppanianikaan asiasta syyttää, kai haluaminen on osittain luontainen ominaisuuskin. Ja jos haluan mieheni kanssa olla on se hyväksyttävä. Tottakai sitä unelmoi, että olisi suhde, jossa saisi seksiäkin, mutta toisaalta silloin joutuisin luopumaan ihmisestä jota rakastan. Nk sopivan ihmisen löytäminenkin on yhden pienen ihmiselämän mittainen projekti, eikä huvita enää ponnistella uuden etsimisessä. Mieluummin yritän kehittää ja panostaa mahdollisuuksieni mukaan nykyiseen. Kuulostaa siis säälittävältä tyytyä kohtaloonsa. Hm, ehkä sekin on totta. Jos joku kertoisi mihin mennä ja mistä löytää elämän toinen uusi rakastuminen ja sopiva partneri niin ehkä tekisin oikean liikkeen, mutta tod. näk. niin ei käy. Pitää siis jatkaa pohtimista kuin yhdistää haluavan ja todella laiskastihaluavan elämä. Niinkuin se nyt jotenkin pohtimalla ratkeaisi. Puhuminen ei ainakaan vie enää asiaa eteenpäin, joten itsekseni asian surkuttelua ajattelin jatkaa.
Noh siinäpä oli suomalaista melankoliaa parhaimmillaan, hammasta purren pimeässä säässä. Hih.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Että pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pötkitä vaan kyllä se pidempiaikainen suhde vähän muutakin vaatii!Mitä teen kiiltokuvan kauniilla naisella jos ei kerran sexi suju kysyn vaan,voihan niitä missejä katsella sit tv:stä?
Kerro se taikajippo jolla se sujuisi? Henkinen suhde toimii hyvin vain fyysiset tarpeet on eritasolla..
Voi kun saisi aina tussua kun haluaa.Itse olen naimisissa ja pienen lapsen isä,mut vaimo pihtailee tussunsa kanssa.Yritä siinä sit olla rakastettu isä,kun mieli tekee niin hirveesti.
Vieraisiinkaan ei tekisi mieli,kun rakastan tuota
tosi kylmää vaimoani yli kaiken.
Olit arvo aika suorasanainen, mutta en voi muuta sanoa kuin olevani kohtalontoveri. Isänä ja piiitkän suhteen perusteella tiedän, että tuossa se on elämäni rakkaus... vaikka se ei itsestä tunnu siltä eikä vaimo arvosta tapaani osoittaa hellyttä. Että nyyhkitään porukassa, mitäs tässä muukaan...
Kerron näin vertaus kuvallisesti,kuinka itse olen puutteeni ratkaissut. Ensinnäkin menin vieraisiin ja jäin tahallani kiinni,sittenhän itkettiin ja kyseltiin että minkä vuoksi? Kerroin että talossahan on neljä kulmaa,jokaisessa kulmassa on yksi liittoamme pystyssä pitävä voima,1Talous 2Koti ja turvallisuus 3harrastukset ja vapaa aika,4rakkaus ja hellyys kotia pystyssä pitävä voima. Nyt jos näistä kolmesta pilarista jossain on rapaumaa,se rapauma johtaa sinne makuu kammariin.Yleensä ne syyt eivät ala makuuhuoneesta,vaan jostain näistä kolmesta pilarista,mutta kun vaalitte näitä kolmea pilaria huolella,ongelmia ei ole makuu-huoneessakaan,jos olet tehnyt jotain väärin se on helppoa kostaa makkarissa??
hieman lisää teistä. Miksi seksi ei suju? Vai sujuu, muttei sinua tyydyttävällä tavalla? Liian harvoin? Kekusteletteko asiasta ? Mitä miehesi sanoo?
Pakko vastata tähän. Itse keskustelen ja kerron paljon (liikaa?) omista tuntemuksistani ja tarpeistani vaimolleni. Sitten koetan varovasti saada selville mitä hän haluaisi. Ei kuulemma mitään erikoista. Piste. Ja se siitä. Tuntuu kuin olisi maan mutaa. Näilläkin sivuilla on keskusteltu siitä, että toiset vaan perusluonteeltaan on aktiivisempia kuin toiset. Ehkä niin, mutta jos seksi ei ole yksi tärkeä hellyyden osoituksen muoto normaalissa kahden terveen ihmisen parisuhteessa - niin onko jotain vialla? Haluaako vaimoni oikeastaan minusta vain ystävän? Onko rakkaus ilman seksiä ystävyyttä. Voiko nämä kaikki yhdistää? En tiedä, kertokaa ihmiset omat näkemyksenne!
Seksi on minusta todella hyvää silloin kun sitä vaan saa. Parasta itseasiassa, jota minulla on ollut. Edellisestä kerrasta on jo niin kauan etten enää osaa edes sanoa milloin. Olemme keskustelleet asiasta vaikka kuinka ja paljon. Ja alkaa tuntua että aiheesta jatkaminen menee vaan jankuttamisen puolelle, joten yritän välttää aihetta. Jollen nyt saa noin kerran viikossa tapahtuvaa, kiipeilen lähes seinillä kohtaustani. Yleensä itken pahan mielen yksin pois ja jaksan taas normaalielämää.
Itse kirjoitustani lukiessa tämä kuulostaa pettämiseltä, mutten siihen kyllä usko.
Mies sanoo ettei hänkään ymmärrä itseään, mutta että aiemmissa suhteissa on käynyt samoin. Hän kärsii siksi että minä kärsin. Mutta sääliseksi ei kai kuulu miesten listoille, joten odotellessa hänen halujensa palautumista elämä etenee.
Sitä alkaa kyseenalaistamaan seksin merkittävyyttä. Onko se vaan yksi suhteen osatekijä muiden joukossa. Kuuluuko se niihin raskauttavimpiin ongelmiin, jonka pitää olla kunnossa tai suhde ei voi olla onnellinen.
Kauan minunlaiseni ehkä tavallista seksuaalisempi (mikä sitten onkaan tavallista) nainen on onnellinen pelkästä halailusta ja henkisestä rakkaudesta ja välittämisestä. Välillä tuntuu ettei sekuntiakaan ja toisinaan taas ajattelen ettei sillä väliä, kun olen niin rakastunut ihmiseen (ja hän minuun). Hm, no asia ei ole edennyt edellisen kirjoittamisen jälkeen mihinkään, joten kuiva odotuskausi ei kun jakuu.
jos se ei koskaan paljon anna sulle,voisko sillä olla toinen nainen jonka kanssa se sekstaa?
eiköhän ole vientiä hyvän näköisellä miehellä.älä ole sinisilmäinen.muusta ei voi olla kyse.
Juulia,
kysyntä ja tarjonta ei kohtaa,näin on maailman
sivun ollut.
Olem pitkää avioliitossa ollut mies ,koskaan en
ole saanut tarpeeksi seksiä.
suhteessa vuosia olleena ymmärrän täysin mitä käyt läpi. Koita kuitenkin ajatella, ettei tämä mies ole se elämäsi mies, koska halunne ovat niin eritasoiset, ja melko varmaa on ettei se muutu ainakaan parempaan suuntaan vuosien varrella.
Itse mietin eri vaihtoehtoja entisen poikaystäväni kanssa ollessa, en puhunut hänen kanssaan, koska hänestä ei meillä ollut ongelmaa, olin vain minä, joka ilmeisesti vaikutin nymfomaanilta, kun olisin halunnut seksiä jopa kerran viikossa, kun hän itse halusi vähemmän kuin kerran kuussa.
Minä tein aina aloitteen, aloite, joka kuten sanoin kerran kuussa jos hyvin kävi, johti seksiin. Muut kerrat minut torjuttiin kylmästi, tästä kaikesta kylmästä kohtelusta, hän ei siis halunnut seksiä eikä muutenkaan halunnut olla lähelläni, tästä jäi arvet itsetuntooni. En vieläkään vuosien päästä usko olevani viehättävä, haluttava ja seksikäs, vaikka minulla on mies, joka sanoo kaiken tuon minulle noin viisi kertaa päivässä. Meni monta vuotta ennen kuin itse oma-aloitteisesti uskalsin lähestyä poikaystävääni antaakseni hänelle pusun tai halauksen, koska pelkäsin, että hän työntää minut pois. Tämä on todella vaikeuttanut myöhempiä suhteitani, koska niinkuin itse sanoit, en uskonut ansaitsevani onnea.
Mieti, että tällaistako elämää haluat itsellesi. Minä tajusin lopettaa suhteen, tosin vuosia liian myöhään. Lopetin sen, kun tajusin ettei tämä mies halunnut lainkaan olla minun kanssani, kyse ei ollut pelkästään seksistä tai hellyydestä. Tiesin kyllä jos silloin, että pelkään yksinjäämistä, olin mieluummin todella onneton kuin yksin. Nyt myöhemmin voin vain ihmetellä sitä kuinka kestin kaiken tuon.
Täytyy vastata jo toiseen viestiin täällä...
Kaikki kirjoitelleet ovat olleet sitä mieltä, että ellei seksi kuulu riittävän usein osaksi parisuhdetta, niin se ei toimi. Onko sitten vastakkaisia kokemuksia? Kuinka monen mielestä seksi ei ehkä olekaan se tärkein juttu, vaikka itse siitä kovasti pitääkin? Pelkään sinun tavallasi myös yksin jäämistä, mutta uskon tosiaan vaimoni olevan minulle se oikea. Silloin on kai löydettävä keinot, vai mitä?
Mieti, että voitko elää nykyisessä tilanteessa esim. kaksi vuotta. Hyvin vähän seksiä kahteen vuoteen on siis oletus. Taidetaan jo kummatkin tietää tuohon vastaus, eli et voi elää mitenkään täyttä elämää.
Ota vakava keskustelu miehesi kanssa aiheesta, että täytyy tapahtua muutos, koska selkeästi hän pitää sinua itsestäänselvänä ja SINÄ et voi elää semmoisessa tilanteessa. Uskon ja tiedän, että itsetuntosi on jyrätty maanrakoon ja vedetty uudet asfaltit päälle. Tiedät mikä se ainoa vaihtoehto on jos tilanne ei muutu. Se pelottaa, mutta usko pois se on ainoa asia, minkä voit tehdä jos miehesi ei suostu tekemään asialle oikeasti mitään. Parisuhteen eteen täytyy tehdä työtä. Onni ei tule itsestään.
Tiedän mistä puhun. Muutama kuukausi sitten pistin poikki kuuden vuoden suhteen ja tämä eroaminen oli kaikin puolin hankalaa, vaikeaa, teetti helvetisti lisää kaikkea ylimääräistä järjestelytyötä ja muutenkin vitutti.
Kerron lyhykäisyydessään sen viimeisen asian, mikä ratkaisi asian suunnan. Noin kuukausi ennenkuin pistin poikki minulla ja exälläni oli tavallinen tylsä arkipäivä: vähän kinattu kotitöistä, minä istun koneella pelaamassa/netissä ja hän katsoo telkkaa tjsp. Yht'äkkiä mulle tuli helvetin paha olla ja piti päästä lähelle häntä. Menin hänen luokseen polvilleen hänen eteensä ja otin hellästi kaksin käsin hänen kämmenensä minun käsiini. Sanoin hänellä: "Meidän täytyy tehdä jotain, mulla on tosi huono olla." Hän ei reagoinut millään tavalla. Seuraavan viikon olin jäissä ja siitä seuraavalla viikolla iski aivan jumalaton masennus. Tiesin jo osittain mikä on ainoa vaihtoehto tuossa vaiheessa, kun meikäläinen tekee tuollaisen hätähuudon ja en saa mitään vastausta. Olin itsestäänselvyys ja täysin tossun alla. Seksielämä oli kuihtunut täysin olemattomiin ja vaikka minä mielestäni osoitin naiselleni huomiota silittämällä ja kaikenlaisilla pienillä hyväilyillä, niin itse en saanut mitään. Olin vaan semmoinen juttu mikä on kiva olla kotona, että sille voi huutaa ja rähjätä ja sen saa kantamaan kauppakassit, mutta voi vittu kun sen pitää aina piereskellä...tajuat varmaan.
No enivei, sitten kun meillä oli viimeiset keskustelut päällä, niin hän epätoivoisena tietty lupasi minulle kuun ja taivaan ja naapurin vasemman käden suurinpiirtein. Tiesin, että se on epätoivo joka puhuu, eikä hän itse. Halusin uskoa, mutta sydämeni ja pääni tiesi jo, että menisi kolme kuukautta ja tilanne olisi taas sama. Minä olisin ollut olemassa vain häntä varten. Paskat.
Nyt olemme siis eronneet ja olo on ollut hyvä.
Yritän tällä sanoa sitä, että jos et usko että todellinen muutos tuossa tärkeässä asiassa on mahdollista, niin älä pelkää eroamista. Sinuna pelkäisin ennemmin sitä, että mitäs jos jäät vaan roikkumaan tuohon mieheen kiinni ja mitään ei tapahdu paitsi jossain vaiheessa mahdollinen uskottomuus jne. Tiedän varsin hyvin, että pitkän parisuhteen turvallisuus on kiva juttu, mutta kannattaa miettiä hyvät ja huonot puolet kummistakin asioista.
Mutta niin..yritä korjata tilanne jos mahdollista, niin keskustelemalla äläkä jää haaveilemaan. Jos ei tule muutosta, niin sitten kannattaa miettiä haluatko elää nykyisessä tilanteessa.
Toivon että auttaa... -ile-