Voin jo paremmin. Uskokin vahvistunut.

Olen pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleen. Toimeentulo on kohtalaisesti jo turvattu ja olen voinut olla taas ystävienkin kanssa. Köyhyys ei enää sido minua neljän seinän sisään. Uskon, että täältä tulen vielä jossain vaiheessa palamaan kokonaan normaalielämään.
Täytyy vain antaa itselle aikaa ja olla itelle myös armollinen. Se ei ole aina ollut helppoa, mutta nyt alan siinäkin onnistumaan.
Uskon, että tällä kaikella on tarkoituksensa. Nyt on aikaa miettiä ja pohtia syvällisempiä asioita. Olen myös laittanut ihan uuteen järjestykseen monia arvojani.

Ne, jotka kamppailevat tällä hetkellä rahattomuuden ja masennuksen kanssa, ja tuntuu, ettei enää ole mitään tietä.. ne, jotka ehkä harkitsevat itsemurhaa tai elämä muuten vain tuntuu lohduttomalta, niin hakekaa apua. Hakekaa, vaikkei ensimmäisellä kerralla tärppäiskään. Älkää luovuttako. Taistelkaa etuuksienne puolesta. Vaikka putoais kuinka pohjalle, niin sieltä voi nousta ylös.
Itse voin nyt paljon paremmin, vaikka taipaleeni onkin ollut hyvin kivinen ja liian monta kuoppaa sattunut matkan varrelle. Vielä on paljon tehtävää, mutta en aio luovuttaa. Itsemurha-ajatuksenikin ovat jääneet taakse.