Mikä mua vaivaa?

Hulluko

Mulla on siis lapsena diagnosoitu autismi mutta en usko että mun kaikki nykyiset oireet voisi johtua siitä.

Kun menin yläasteelle, aloin olla jotenkin poissaoleva ja apaattinen ja mun mielialat vähän vaihteli. Mulla alkoi olla myös vähän ahdistusta, koska mua kiusattiin.

Nyt olen 16-vuotias ja noi edellä mainitut oireet on pahentunut. Tosin mielialojen vaihtelut on edelleen melko lieviä. Mulla on ollut myös vähän itsetuhoisia ajatuksia ja olen viillellyt, mutta olen nyt lopettanut sen ainakin toistaiseksi. Mulla on usein myös sellaisia päiviä, jolloin musta ei tunnu miltään. Välillä on ihan sekava olo ja tuntuu, että ajatukset katoaa päästä.

Oon miettinyt, että mulla saattaisi olla jokin mielialahäiriö tai ahdistuneisuushäiriö, mutta ne oireet on suhteellisen lieviä eikä ne näy ulospäin, joten en ole ihan varma tästäkään asiasta.

Osa mun oireista voisi viitata persoonallisuushäiriöön tai kenties vaikka jonkinsortin skitsofreniaan, mutta en tiedä voiko niitä esiintyä autistisella ihmisellä. Sen tiedän, että oma itseni en ainakaan ole.

4

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaipur

      Nimimerkkisi on "Hulluko", mutta kirjoituksesi ei viittaa sinne päinkään !
      Erittäin fiksusti kirjoitat ja pohdit tilannettasi.
      Nauran joskus itselleni: jos alan nettiä tutkimaan, minulla olisi oireita ainakin sataan sairauteen !
      Monet mielialan vaihtelut ja erilaiset päivät kuuluvat normaaliarkeen, sen ei tarvitse olla mitään sairautta. Milloin ei tunnu juuri miltään ja milloin ahdistaa ja milloin on sekava olo syystä tai toisesta, ne ovat minulle ihan tavallisia päiviä. En ole huolissani.
      En väheksy oireitasi ollenkaan, päinvastoin, älä jää niitä miettimään yksinäsi !
      Olisiko joku taho, jossa voisit asiantuntijan (lääkäri, kouluterveyshoitaja) kanssa keskustella sinua mietityttävistä asioista ? Se olisi tärkeää !
      Saisit selvyyden ja rauhan ajatuksiltasi.
      Ehkä sinulla on vähän stressiä jostakin syystä ? Se vaikuttaa keskittymiseen ja asiat tuntuvat huolestuttavammilta kuin ovatkaan !
      Kaikkea hyvää sinulle !

      • Hulluko

        Saattaa olla, että johtuu stressistä ja varmaan myöskin väsymyksestä, kun en nuku tarpeeksi. Oon yrittänyt jutella psykologin kanssa mutta en osaa selittää asioita tarpeeksi ymmärrettävästi.


      • Jaipur

        Hei ! Luulenpa, että se ei johdu sinusta, jos et tule ymmärretyksi, näitä asioita on vaikea selittää ymmärrettävästi kelle vaan, jolla ei samantapaisia oloja ole ollut.
        Useimmat psykologitkin tietävät vain teoriassa minkälaisia toisten tuntemukset ovat. Harvoin heillä itsellään on samaa ollut ?
        Hyvä ja riittävä uni varsinkin on erikoisen tärkeää, aivot palautuvat stressin kuormituksesta ja muustakin. Virkeät aivot ajattelevat kirkkaammin !
        (Huonosti nukkuminen on yksi omista ongelmistani. Asiat valvottavat.
        Ajattelu tökkii päivisin, rasittuu aika vähästä, kun aivoasolut ei saa tarvitsemaansa palautumista eli hyvää unta)
        Yritetään ensi yönä nukkua hyvin ! Ja seuraavinakin…


    • Näin.minä.uskon

      Sinua vaivaa ennenkaikkea murrosikä. Se on vaikeaa niillekin nuorille joille ei ole mitään autismia diagnosoitu.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Murrosikä#Murrosi.C3.A4n_ja_nuoruuden_psyykkinen_kehitys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      253
      3875
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3781
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      114
      3068
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2748
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      130
      2615
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2152
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2061
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1921
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1910
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1279
    Aihe