Opiskelu ei enää kannata

rtrtryeueitoito

Kolem lastani lopetivat opiskelun, olivat toisilla paikkakunnilla opiskelemassa kukin omalla tahollaan ja alallaan, mutta nyt ei ole enää varaa kun syskyllä loppuu opiskelijoiden asumistuki ja jos menet töihin opiskeluaika pitenee ja jakasminen on nollassa.

He ryhtyvät työttömiksi, ja palasivat kotikaupunkiinsa tänne. Nyt on tilastoissa kolme nuorta työtöntä lisää. Kiitos hallitus.

Onneksi eivät ottaneet opintolainaa, vaan käyttivät tt tukea. Nyt olisivat hallituksen takia pulassa jos lainaa olisivat ottaneet.
Voivat nyt olla rennosti ja odotella työttömyyskorvauksia ja tt tukea.

Suomi on ovela maa, työttömyys korkea mutta ihmisiä ei kannusteta eikä auteta.

21

671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä työttömyyskorvausta saa jos ei ole toisen asteen koulutusta? Siinäpähän olla kituuttavat sitten lopun ikäänsä. Ei tahdo kouluttamattomalle töitä löytyä.
      Olen onnellinen, että kaikki lapseni ovat saaneet vähintään ammattikoulutuksen. Hyvin on töitä riittänyt kun ovat olleet valmiit itsensä elättämään työllä kuin työllä. Välillä on oltu koulutusta vastaamattomassa työssä, mutta kuitenkin. Valikoimaankin on päässyt välillä.

    • enuskoalkuunkaan

      En usko tuohon, mitä kirjoitit. En ole vielä tavannut terveitä nuoris, jotka jättäytyvät työttömiksi, vaikka ovat saaneet opiskelupaikan. Tulevaisuus ei ole kovin ruusuinen ilman ammattia. Sen tietää jokainen sanomattakin. Patista vain kolme lastasi takaisin opinahjoihinsa, jos tarinasi on tosi.
      Opiskelu kannattaa aina. Nyt on lainojen korot vielä alhaiset. Monet aikaisemmat sukupolvet ovat opiskelleet opintolainojen turvin. Nytkö pitäisi jokaisen saada kaikki ilmaiseksi. Suomi on hyvä maa, ja kyllä täällä pärjää, kun itsekin tekee jotain omaksi parhaakseen. Sinulla on ehkä vanhemmuus vähän hukassa, kun sallit lastesi tulla lorvimaan kotiin ja vielä puolustat moista käytöstä.
      Asia on toinen, jos jälkeläisesi ovat sairaita tai muuten kyvyttömiä huolehtimaan itsestään. Tukitoimet ovat silloin erilaiset.

      • suck.my.fanny

        Opintolaina oli aikaisemmille sukupolville käytännössä ilmaista rahaa. Lainaa kannatti ottaa, koska korot maksoi valtio.

        Opintolaina muuttui markkinakorkoiseksi joskus vajaa 20 vuotta sitten.

        Aiemmille sukupolvilla (siis niillä, jotka saivat ilmaista rahaa lainaksi) ei ollut minkäänlaisia takarajoja opiskelun kestolle. Moni heistä olikin opiskelemassa ja töissä yli vuosikymmenen, jotkut jopa kaksi.

        Ja unohdin mainita, että myöskään opintolainan suhteen ei ollut rajoituksia. Sitä pystyi nostamaan vaikka sen 10-20 vuotta. Ilmaista rahaa kannatti toki ottaa, vaikka ei olisi ollut tarvettakaan.

        Että puhutaanpas asioista niikuin ne oikeasti olivat, ja huomioidaan nykypäivän tilanne!


    • opiskelukannattaa

      Taas tätä poliittista trollaamista, muka opiskelu ei kannata ja muka työttömäksi. Keksi kuule parempia trolleja!

    • nihkeetätukien

      Nihkeetä tukiensaaminen jos keskeyttää ammatillisen koulutuksen ja todella typerää keskeyttää nuorena.

    • työttömyysparantaaelämän

      Meillä myös lapset jättivät opiskelut kun rahaa ei ollut jatkaa. Jos opiskelet, et saa ruokaa jos teet työtä kela vie tienestit pois kun et saa tienata ruokarahaa, opiskelijan on elettävä ilman ruokaa ja opiskeltava. Outoa.

      Nyt ovat kortistossa, ja elävät tosi hyvin.

      • taasnäitä

        Ja höpö höpö sullekin, kunhan satuilet taas näitä trollejasi. Ei opiskeluja tarvitse rahan vuoksi Suomessa keskeyttää, syyt on jossain muualla.


      • jgjgjgjgjgjlididididi
        taasnäitä kirjoitti:

        Ja höpö höpö sullekin, kunhan satuilet taas näitä trollejasi. Ei opiskeluja tarvitse rahan vuoksi Suomessa keskeyttää, syyt on jossain muualla.

        Surullista sulle, ihminen ymmärtää vasta sitten kun itse menettää kaiken ja itsellä menee huonosti.

        Aivan kuin sipiläkin, kun hänellä itellään menee hyvin suomi on hyvinvointivaltio, mutta hän ei näe että suurin osa suomalaisista on köyhiä.

        Suljetaan ilmät siltä mikä ei kosketa itsään tai lähipiiriään. Se on erittäin surullista heille, jotka näin ajattelee.

        Kun kerran iteään kolahtaa, ollaan valmiita kääntämään takki ja totuus tulee ilmi. Ylimielisyys on sairautta. Parempi olla aineellisesti köyhä kuin niin että psyykisesti on sairas.


      • taasnäitä
        jgjgjgjgjgjlididididi kirjoitti:

        Surullista sulle, ihminen ymmärtää vasta sitten kun itse menettää kaiken ja itsellä menee huonosti.

        Aivan kuin sipiläkin, kun hänellä itellään menee hyvin suomi on hyvinvointivaltio, mutta hän ei näe että suurin osa suomalaisista on köyhiä.

        Suljetaan ilmät siltä mikä ei kosketa itsään tai lähipiiriään. Se on erittäin surullista heille, jotka näin ajattelee.

        Kun kerran iteään kolahtaa, ollaan valmiita kääntämään takki ja totuus tulee ilmi. Ylimielisyys on sairautta. Parempi olla aineellisesti köyhä kuin niin että psyykisesti on sairas.

        Miten niin surullista?? Minulla sattuu olemaan kolme opiskeluikäistä lasta ja tulojemme puoleen olemme luokiteltuja köyhiksi, joten tiedän tasan tarkkaan tilanteen. Ei meidän lapsillamme ole mitään ongelmaa opiskella eikä heidän tarvitse rahan vuoksi lopettaa opiskelujaan. Pystymme vielä jopa avustamaan toistenkin perheiden lapsia mm. kuljetuksien puolesta opiskelupaikkakunnalle.


      • valheteletreppana
        taasnäitä kirjoitti:

        Miten niin surullista?? Minulla sattuu olemaan kolme opiskeluikäistä lasta ja tulojemme puoleen olemme luokiteltuja köyhiksi, joten tiedän tasan tarkkaan tilanteen. Ei meidän lapsillamme ole mitään ongelmaa opiskella eikä heidän tarvitse rahan vuoksi lopettaa opiskelujaan. Pystymme vielä jopa avustamaan toistenkin perheiden lapsia mm. kuljetuksien puolesta opiskelupaikkakunnalle.

        No et pysty, kunhan isottelet! Tuohon et usko itsekkään.


      • taasnäitä
        valheteletreppana kirjoitti:

        No et pysty, kunhan isottelet! Tuohon et usko itsekkään.

        Miten niin muka valehtelen? Eivätkö lapseni olekaan sitten omiani?? No, välikö sen, vaikka eivät olisi minun, mutta yksi lapsistamme asuu vielä kotona, kaksi poissa kotoa, joista vanhin omassa (vuokra-) asunnossa ja tuo keskimmäinen soluasunnossa opiskelukavereidensa kanssa. Nuorimmainen siirtyy syksyllä myös asumaan soluasuntoon.
        Mikä siinä opiskelussa muka on NIIN vaikeaa köyhällä? Vanhimman lapsemme kohdalla valtio käytännössä maksaa kaiken. Nuorempien kohdalla on pieni lukukausimaksu ja tiettyihin opiskelumateriaaleihin pitää osallistua, sekä matkat maksaa. Matkoihin me on saatu sovittua kimppakyyti, että kuljetetaan toisten vanhempien kanssa vuoroon, lisäksi on muitakin järjestelyjä hieman tapauksista riippuen. Halpisbusseilla on myös lapset kulkeneet, ei ole kallista sekään.

        Jos asuisimme ulkomailla, emme mitenkään pystyisi tällä tulotasolla kouluttamaan lapsiamme. Lukukausimaksut olisivat meille täysi mahdottomuus, joten meille on ainut mahdollisuus on, että lapsemme opiskelevat täällä Suomessa.


    • uyjghjghjhjkggk

      Yhtään paikkaa en ole koskaan te-keskuksen kautta saanut...sieltä ne työt eivät vain tule. Montaks kirjettä ootte saanu sieltä viime aikoina kun itse en ainakaan vuosiin yhtäkään..Tuolta jos odottaa työtä saa odottaa koko ikänsä. Ei hery. Ei se oo kun joskus ennen ehkä saatto ollakin.

      Satoja tuhansia työttömiä niin onhan niitä niin ettei ehdi edes tehä. . .Voishan ne tuetkin lopettaa niin katsottas todella mistä ne työpaikat tulisi. Minä oon sitä mieltä koska oon kypsynyt koko touhuun jo vuosia sitten ja oon TYÖTÖN. Ihan kaikilta ja jokaiselta tuet pois pakolaisia myöten ja katotaan mistä työt ja mihin ihminen muka muuttais sitten enää.

      Siitäkin ihmiset toisilleen vaan vittuilee eikä itsekään muuta mihinkään. Niin...mitä mieltä ootte ? Vai vetikö hiljaseks. Aion laittaa tämän tekstin joka vittuilu aiheeseen koska vituttaa niin saatanasti ettette uskokaan.

    • zdhdfdfhfd

      Yhtään paikkaa en ole koskaan te-keskuksen kautta saanut...sieltä ne työt eivät vain tule. Montaks kirjettä ootte saanu sieltä viime aikoina kun itse en ainakaan vuosiin yhtäkään..Tuolta jos odottaa työtä saa odottaa koko ikänsä. Ei hery. Ei se oo kun joskus ennen ehkä saatto ollakin.

      Satoja tuhansia työttömiä niin onhan niitä niin ettei ehdi edes tehä. . .Voishan ne tuetkin lopettaa niin katsottas todella mistä ne työpaikat tulisi. Minä oon sitä mieltä koska oon kypsynyt koko touhuun jo vuosia sitten ja oon TYÖTÖN. Ihan kaikilta ja jokaiselta tuet pois pakolaisia myöten ja katotaan mistä työt ja mihin ihminen muka muuttais sitten enää.

      Siitäkin ihmiset toisilleen vaan vittuilee eikä itsekään muuta mihinkään. Niin...mitä mieltä ootte ? Vai vetikö hiljaseks. Aion laittaa tämän tekstin joka vittuilu aiheeseen koska vituttaa niin saatanasti ettette uskokaan.

    • enpä.kadehdi.opiskelijaa

      Älkääpäs arvostelko aloittajaa, joissakin tapauksissa se on juuri noin. Iltalehdessä listaus opiskeluun hakijoiden määristä eri aloille, sekä päässeitä.
      Suuri osa ensinnäkin jää ulkopuolelle.
      Sitten on tapauksia, että opintorahaa ei saa montakaan kymppiä kun ikä on alle tietyn rajan, eli vanhempien velvollisuus elättää.
      Tulorajat on todella matalia että saisi tukia edes riittävästi opiskelun takaamiseen.
      Lukiotkin vaativat kirjoista aina uudet painokset, moneen muuhunkin juttuun pitää olla rahoitusta.
      Ei kaikki ole sitä miltä näyttää, ulkopuolelle tippujia on jonkinmoinen määrä, joten ei kannata toisille pottuilla, hallituksen säästöt tämän aiheuttavat.

      • opiskelukannattaa

        Tuo, että ei pääse opiskelemaan, on täyttä puppua. Tai ei ihan, on monasti nuorten näköalattomuutta. Tiedän tämän tasan tarkkaan, koska lähisukulaiseni on suuren ammatillisen oppilaitoksen rehtorina. Heiltäkin jää paljon oppilaspaikkoja täyttämättä nuorten passiivisuuden vuoksi, että joitakin opetusyksiköitä on jouduttu sulkemaan. Monessa ammatillisessa oppilaitoksessa on aivan sama tilanne, oppilaspaikkoja jää käyttämättä.
        Omassa perheessäni vanhin lapsistamme ei ollut mikään innokas opiskelija peruskoulussa, mutta kutosen keskiarvolla hän pääsi useampaakin opiskelupaikkaan, joista valitsi mieleisensä. Jotkut pääsivät sitten hänen sijastaan niille vapaille oppilaspaikoille.


    • omaelämäparasta

      Heips, itse olen ollut työttömänä koko elämäni. Mitä nyt muutaman työllisyys kurssin olen käynyt, tai askartelkkerhojahan ne oi, luettiin lehtiä ja pelattiin nettipeljä...sitten oon ollu kahdessa työpaiksaassa, joss toisessa luin lehtiä ja keitin kahvia ja pealsin nettipelejä... kunhan sai ajan kulumaan siinä oli hommaa, nukuinkin usein siellä.. kelan tuilla ja päivärahoilla elelen.
      30 vuotta olen elänyt sossun ja nyt kelan tuilla, ja hyvin menee. Kaverit jpskus pyytää auttamaan ja antaa rahaa siitä tai kuskina olen, hoidan heidän lapsiaan... hyvin pärjään. Vuokran maksaa kela.

      • eivätnää

        Nämä ihmiset ei näe todellisuudessa mitään muuta kun oman napansa jotka täällä muille valittaa. Niinkun emme me muutkaan.


    • Suomikuollut-

      Suomessa on työteosta tehty jo kannattamatonta kun vuokrafirmat vetää välistä ja nollatuntisopparit ovat arkipäivää.

      Kun työvoimalla alettiin keinottelemaan niin samalla loppui työnteon kannattavuus työntekijälle.

      Kuka tekee työtä millä ei elä vaan joudut kuitenkin sossun luukulle?
      Mitä järkeä on työllä millä ei elätä itseään?
      Koko yhteiskunta tuhoutuu ahneiden kusipäiden keinottelun takia, verorahat eivät kasva enää vaan sipilöidään rahat veroparatiiseihin ja maksetaan minimi palkkoja surkeilla työehdoilla ,siinä ei realistista talouskasvua tule enää koskaan Suomeen.

      Suomi on nyt pahoinvointivaltio ,edes 100 vuotta ei hengissä pysynyt millään tasolla.

    • 25vtyöttömänä

      Opiskelu ei kannata, ei kannata opiskella työttömämksi, sen osaa muutenkin. Työ ei kannata kun pitää mennä leipäjonoon ja hakea toimeentulotukea kuitenkin kun palkka ei riitä.

      Suomessa ei kannata mikään muu kuin työttömyys. Itse olen sillä lailla elättänyt perheeni, ja paremmin elän kuin jos olin töissä.

    • kannattaaopiskella

      Opiskelu kannattaa varmasti. Miten muuten saisi hyvän työpaikan, ellei opiskelemalla???
      Opiskelu on Suomessa vieläpä halpaa ja KAIKILLA on mahdollista opiskella. Raha ei ole este opiskeluun.

      • eityökannata

        Ei kannata, töitä ei ole pelkkää paskaduunia ja imaistyötä... orjatöillä ei elä. Olis ulla vaikka kuin korkee koulutus, se ei näy palkassa eikä työssä.

        Leipäjonosta ja sossun luukulta löydät itsesi, palkka ei riitä suomen kalliisiin hintoihin. Kun hinnat nousee ja palkat alenee, tai on orjatitä niin eihän sill kukaan elä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe