Raamattu sanoo, että kaikki eivät puhu kielillä, mutta monet helluntaiseurakunnat painostavat ihmisiä kielillä puhumiseen. Tästä aiheutuu se, että kielillä aletaan puhua ja puhutaan myös lihallisesti (muistakin syistä voi tietysti johtua lihallinen kielillä puhuminen).
1. Kor. 12:29. Ovatko kaikki apostolit? Ovatko kaikki prophetat? Ovatko kaikki opettajat? Onko kaikilla voimalliset työt? 30. Onko kaikilla parantamisen lahjat? Puhuvatko kaikki moninaisilla kielillä? Taitavatko kaikki selittää?
Jumala jakaa lahjoja kuten Hän tahtoo, ei kuten ihminen tahtoo. Varokaa ylpeyttä! Olen itse saanut kokea painostusta kielillä puhumiseen, joka on ollut todella väärin. Onneksi ei tarvitse enää olla paikassa, jossa tähän painostettiin. Kaikilla ei ole kielillä puhumisen lahjaa. Varo ettei Sinusta tule kielillä puhumiseen painostajaa. Seurataan Herraa, pysytään Jumalan Sanassa ja ojentaudutaan sen mukaan.
Kielillä puhumisesta
14
218
Vastaukset
- Foslfkbg
Se ei kuulu kristinuskoon eikä liiemmin helluntlaisuuteen. Missähän lie lahkossa olet ollut...
- hyjgukij
Kielilläpuhumisen lahja on oma lahjansa mutta se vaatisi kieltenselittämisen lahjan avuksi, jotta siitä olisi hyötyä seurakunnassa.
Kielilläpuhuja voi myös vahvistaa tai rakentaa omaa uskoaan lahjansa avulla.
Kielilläpuhumista voi esiintyä Pyhällä Hengellä täyttyessä ilman, että sitä varsinaisesti kutsutaan kielilläpuhumisen lahjaksi. Aloittaja ilmeisesti viittaa tähän, ihmisiä painostetaan täyttymään Hengellä ja odotetaan sen merkiksi kielilläpuhumista. Usein tässä yhteydessä tapahtuu väärinkäsityksiä. Ne, jotka toivovat jonkun täyttyvän Pyhällä Hengellä ovat liian innokkaita ja toisaalta henkilö, jonka pitäisi täyttyä Hengellä on liian peloissaan. Jostain syystä ihmiset, vaikka ovatkin uskossa, pelkäävät Hengellä täyttymistä. Jeesus totesi tästä asiasta näin:
Luuk 11:9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
11:10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
11:11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
11:12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
11:13 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Uskovaisen kannattaa anoa lahjoja Isältä eikä tarvitse pelätä, että Isä antaisi skorpionin, Isä osaa antaa oikean lahjan.
Nykyaikana ongelmana on se, että on olemassa liian paljon erilaisia seurakuntia ja rukoilijoita eikä niistä aina tiedä, kuka on uskossa ja kuka ei. Ymmärrän hyvin, että monet pelkäävät mennä rukoiltaviksi. Voihan sitä Pyhän Hengen kastetta rukoilla yksinäänkin kotona. - tutkitaanSanaa
Kielilläpuhumisen armolahja on tarkoitettu kaikille, mutta kyllä uskossa siis uudestusyntynyt voi olla, vaikka ei puhu kielillä.Ei asia pelastuskysymys ole.Uudestisyntyminen on Puhän Hengen työtä Sanan kautta.Uudestisyntyneen uskovan Herra Jeesus Kristus haluaa täytää Pyhällä Hengellä.
Apostolien teoista käy ilmi, että kaikki Hengellä täyttyneet puhuivat kielillä.
Kaikki eivät siten puhu kielillä mikä tapahtuu SEURAKUNNAN RAKENNUKSEKSI, mutta omaksi rakentumiseksi kaikki voivat puhua kielillä ja tämä armolahja on tarkoitettu kaikille uskoville saatavaksi ja Pyhän Hengen lupaus on annettu.
Vanhemmassa käännöksessä ei mainita kieltomuodossa, ettei kaikki puhu kielillä vaan kysymysmuodossa kielilläpuhumisesta ja siihen liittyy selittäminen ja yhteinen rakentuminen, jotta muutkin seurakunnassa siis kuulijat kielilläpuhumisen ymmärtää ja rakentuu, mutta jos omaksi rakennukseksi rukoilee kielillä yksinäisyydessä, niin Raamatun mukaan ei itse eikä muut sitä ymmärrä, vaan silloin puhuu salaisuuksia hengessä Jumalalle ja kielilläpuhuva rakentaa silloin vain itseään.Totta kai kielilläpuhumisen lahja on tarkoitettu kaikille uskoville.Paavalihan kehoittaa rukoilemaan ymmärryksellä ja hengellä.Tähän kielilläpuhumisen armolahjaan kaipaamme sanan lisävaloa, sillä Raamatussa puhutaan ja eri käännöksissä moninaisista kielistä, uusista kielistä , eri kielistä, ihmisten tai enkeltenkielistä ja miten tämä kielilläpuhumisen armolahja on tarkoitettu toimivaksi.
Seurakunnassa kaikki eivät saa puhua kielillä jos ei ole selittäjäjää.
1 Kor 12 Biblia 1776
30. Onko kaikilla parantamisen lahjat? Puhuvatko kaikki moninaisilla kielillä? Taitavatko kaikki selittää?
Raamattu 1642
1 Kor 12:29 Owatco he caicki Apostolit? Owatco he caicki Prophetat?
1 Kor 12:30 Owatco he caicki Opettajat? Owatco he caicki ihmetten tekiät? Ongo heillä caikilla parandamisen lahjat? Puhuwatco he caicki moninaisilla kielillä? Taitawatco he caicki selittä.
1 Kor 14 ( ps. koko lukukin on hyvä )
15. Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.
Paavalin tahtoisi , että kaikki puhuvat kielillä, mutta siten että se on kuulijoille rakennukseksi eli on selittäjä kielille.Kielilläpuhumiselle on ohjeet miten niitä tulee käyttää.
1776 Biblia
5. Mutta minä tahtoisin, että te kaikki kielillä puhuisitte, mutta paljoa enemmin, että te propheteeraisitte; sillä se, joka propheteeraa, on suurempi kuin se, joka kielillä puhuu, paitsi sitä jos hän sen selittää, että seurakunta sais siitä parannuksen. 6. Vaan nyt, rakkaat veljeni! jos minä tulen teidän tykönne kielillä puhuen, mitä minä olisin teille hyödyllinen, ellen minä puhuisi teille eli ilmoituksen kautta, eli tiedon kautta, eli prophetian kautta, taikka opin kautta?
39. Sentähden rakkaat veljet, ahkeroitkaat propheteerata ja älkäät kieltäkö kielillä puhumasta.
40. Kaikki tapahtukoon soveliaasti ja säädyllisesti.- v.p.7
Paavali piti kielillä puhumista tärkeänä, joten hän puhui kielillä enemmän kuin muut. Nehän todella rakentavat puhujaa itseään silloinkin, kun yksin rukoilee.
Hengellä täyttymisen itse Jeesus katsoi välttämänä. Hän sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet", Apt. 1:4.
Apostoolit "panikoivat" Jeesuksen kuoleman jälkeen. He olivat piilossa muilta. Tällaiset miehet eivät olisi koskaan voineet viedä evakeliumia eri kansoille. Sen Jeesus tiesi. Siksi ohje oli: "kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani ..." Jae 8.
Kielillä puhuminen on merkkikieli, joka osoittaa, että ko. ihminen on täyttynyt Hen- gellä. Nyt yritetään selvitä opiskelemalla teologiaa, jotta lähetyskäsky toteutuisi. Tosiasia on, että esim. voimatekojen, terveeksitekemisen ja profetialahjan, sekä tiedon sanat voivat vaikuttaa hyvinkin nopeasti, jolloin joku asia selvenee jo päivässä, jota oli yritetty selventää monta kuukautta. Esim. Apt. 5 luku ja 10 luku.
Lopuksi: on totuus, että jos meillä ei olisi rakkautta, meillä ei sittenkään olisi mitään. Rakkaus on niin tärkeä, että armolahjoja vailla oleva, mutta rakkaudellinen uskoa, "päihittää" armolahjojaan kerskaavan uskovan hyvällä toiminnallaan. - saviseutulainen
...
Apt. 2:5–13: ”Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Libyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?" Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä".
Kuten näet tekstistä, opetuslapset puhuivat eri olemassa olevilla kielillä, mutta kielillä, joita he eivät hallinneet itse. Henki johti heidän puhettaan. Heistä jokainen puhui ”Jumalan valtavista teoista”! Eivät he siis maanneet maassa ja sätkineet, hohottaneet ja lörpötelleet käsittämättömyyksiä. Jos he olisivat niin tehneet, ei 3000 ihmistä olisi pelastunut sinä päivänä. Huomaa, että oli kyse pilkkaajista, jotka ”pilkaten” sanoivat opetuslasten olleen humalassa. Ei ollut siis kyse siitä, mitä mieltä itse kukin oli. Joten oli aivan ilmeistä, etteivät he olleet tai näyttäneet ei-raittiilta. Olen kirjoittanut enemmän tästä aiheesta täällä: http://bibelfokus.se/holydrunkness
Sitten haluan selvästi osoittaa, ettei ainoatakaan kertaa Raamatussa esiinny sitä, että joku kaatuu kumoon, kun hän täyttyy Pyhällä Hengellä. Kun Raamatun ihmiset kaatuivat, se johtui esim. Jumalan pelosta tai kun Jumala tai enkelit ilmestyivät tai joku kaatui niin, että hän kuoli. Tai sitten kaaduttiin kasvoilleen Jumalan kunnioituksessa. Se on siis jotain aivan muuta. Jos joku makasi maassa ja vapisi Uuden Testamentin aikoina, niin se ei ollut Pyhän Hengen voimasta, se oli sen sijaan pahojen henkivaltojen voiman alla olemista."
...
Lainaus: BibelFokus ( ote Lennartin kirjoituksesta "Minkälaista helluntaikokemusta etsit" ) "Kuten näet tekstistä, opetuslapset puhuivat eri olemassa olevilla kielillä, mutta kielillä, joita he eivät hallinneet itse." Tämä on aito raamatullinen kielillä puhumisen lahja. Siitä toisesta lahjasta, jossa puhutaan outoa suhinaa ja mutinaa, Jeesus sanoo: "Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan." Mt. 6:7
- jjktjg
Mä 35 v noin uskossa enkä sanaakaan uusin kielin. Uskoontuloni oli voiman kokemusta ja suurta Jumalan armoa ja ihmeellisiä rukousvastauksia.
Hädässäni huusin Jeesusta auta. Olen suvustani ainoa uskova ja sekö vai Jumalan armo kohdallani vai rahattomuusko oli syy ,että kuin hylättynä yli 35 vuotta jo olen ollut ,muilta kristityiltä vaikka liityin seurakuntaan ,kun uskoon tulin.
Kielulläpuhuja rakentaa itseään ,mutta kyllä usko on pelastukseksi ja RAKKAUS .......... - kielikylvyssä
Monet osaavat puhua ainakin kolmella eri kielellä: suomella, ruotsilla ja englannilla. Voisiko niitä ylistyksessä yhdistää? Härre Gud, we worship you and seek salvation sinun kauttasi, oi Herra! Take this little piece of vår beröm ja anna armosi laskeutua right here in our hearts!
- SiansaksaaPölöttävät
Jotta asiassa päästään eteen päin, niin tehdäänpä pieni koe. Otetaan yksi näyte kielilläpuhumisesta, ja annetaan kahdelle "tulkitsijalle" tehtäväksi kääntää näyte selkokielelle. Saisimmeko tulokseksi kaksi identtistä käännöstä, vai kaksi erilaista sepitelmää?
Testi olisi helppo toteuttaa, mutta rohkenen epäillä, ettei yksikään kielilläpuhumiseen uskovinaan oleva lähde tälläiseen mukaan. Syykin on selkeä. Ei haluta säröjä siihen näennäisesti turvalliseen korttitaloon, jonka varaan oma usko on rakennettu.- tärkeäpointti
Kielilläpuhumisella oli aina kohde, joka ymmärsi tuota kieltä.
"...Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset..."
Aito raamatullinen kielilläpuhuminen toteutuisi nykyaikana seuraavasti:
Uskossa oleva menee esim. jonkun alkuasukasheimon luo ja osaa heti julistaa heille sanaa heidän omalla kielellään.
- Uskonsoturi
Menin kerran tuttavan kanssa helluntaiseurakunnan tilaisuuteen, missä ihmiset "opettelivat" puhumaan "kielillä". En ole "uskovainen" ja päätin ottaa tilaisuuden tutkimusmielessä. Mitä tapahtui ? Puhuin jollain älyttömällä, yksinkertaisella kielellä ja samalla minua nauratti. Koko ajan yritin estää itseäni puhumasta. Hävetti jälkeenpäin.
- En-usko
En usko kielillä puhumiseen.
- lisääymmärrystä
Kyllä meidän täytyy kantaa ottaa myös kielilläpuhumiseen, koska se esiintyy Raamatun opetuksessa.
Niiden, joiden mielest ainoa oikea kielilläpuhuminen on kuulioille ymmärrettävää kuten helluntaipävänä tapahtui, lienee kuitenkin syytä kiinittää huomio myös, että kielilläpuhuminen omaksi rakentumiseksi tapahtuu siten , ettei sitä itse , eikä muut ymmärrä. Tätä Raamatullista totuutta ei voi poistaa. Rakkautta tulee tavoitella ja pyrkiä saamaan hengellisiä lahjoja. Molemmat ovat tärkeitä, mutta rakkaus on suurin, koska se on pysyvää ja ei koskaa katoa, kuten armolahjat katoavat kun niitä ei enää tarvita Taivaassa, sillä seurakunnan ei enää tarvitse rakentua ja evankeliumia ei enää saarnata Taivaassa.
1 Kor 14
1. Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
2. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
4. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
14. Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
Kuulijat ymmärsivät kielet.Eikö näin tapahtunut helluntaipäivänä.Kielten kautta uskovat puhuivat Pyhän Hengen armoittamina kuulijoille.Herra antakoon meille lisäymmärrystä näihin asioihin.
1 Kor 14
22. Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville.
23. Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
40. Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.
Jumala on kieltenkin Herra. Hän sekoitti kielet , etteivät ihmiset kyenneet rakentamaan Baabelin tornia kun eivät ymmärtäneet enää toisiaan.
Uskon, että samoin Jumala voi käytää kaikin tavoin oman aivoituksensa mukaan eri kieliä, koska ihmiset kommunikoivat kielen avulla keskenään toisilleen ja samoin tapahtuu kun rukoilemme .Puhumme sanoja.Sanat ovat tärkeitä niiden kautta rakennetaan.Samoin saarnaataan Jumalan sanoja.
Ymmärtäisin, että Raamatun mukaan Pyhä Henki jakaa niinkuin Hän tahtoo armolahjoja.Kielet voivat tulla niin , että kuulijat ymmärtävä ne kuten helluntaipäivänä, omaksi rakennukseksi ei ymmärrä kukaan, ei myöskään itse rukoilija ja sitten kielet voidaan selittää . - RealSana
Fariseuksia riittää täällä. Mitähän fariseukset sanoisivat, jos joku kokouksessa toimisi näin:
Tämän sanottuaan hän (Jeesus) sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen Niin myöskin fariseukset kysyivät häneltä, miten hän oli saanut näkönsä. Ja hän sanoi heille: "Hän siveli tahtaan minun silmilleni, ja minä peseydyin, ja nyt minä näen"?
Taisivat tämä keskustelupaikka olla täynnänsä kirjoituksia riivatusta, sieluvihollisen palvelijasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 841602
Nainen, huomasitko kun muutin sinua?
Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/88868- 8832
IS Viikonloppu 12.-13.7.2025
Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko56829- 53812
Tämä kesä ei ollut vielä meidän
Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos58773Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä
Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html189749Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit
Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.80705Teet tämän niin
Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸41700Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan
Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.172680