Puhuvat telkkarissa hyvistä kohtaamisista ihmisten kanssa, kenellä on mennyt heikosti. Itsellä ei ole yhtään tällaista. Aina on tuuppijoita ja neuvojia. Osaavat antaa ne ohjeet, sekä laittaa riman niin korkealle, ettei edes maailmanmestari yllä siihen. Onnistujia on mutta myöskin samassa jamassa olevia kuin minä. Missä saan itkeä itkemättömät itkut? Onko niitä edes?
Kohtaaminen joka antaa toivoa
Swwibi
389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole ihan varma mitä tarkoitat. Mulla menee aika heikosti, mutta just siksi mulla on ollut joitakin hyviä kohtaamisia, koska aistin helposti ihmisissä hätää ja "ojennan auttavan käden", vaikka omatkin ongelmani olisivat vaikeita. Kysyn vaikka yksinkertaisesti onko kaikki hyvin ja voinko auttaa jossakin asiassa ja pyydän ottamaan yhteyttä, jos oikein vaikea paikka tulee. Autan sen minkä voin. Kuunnella voi aina ainakin. Olen saanut mukavia inhimillisiä ihmissuhteita.
Antamalla itsestään jotain, s a a.
Niinpäin se menee. Ei odottamalla, että mulle annetaan.
Ehkä tarkoitit aivan jotain muuta asiaa…?
Joka tapauksessa voi olla kohtaamisessa se osapuoli, joka antaa toivoa.
Toivotonkin voi antaa toiselle toivoa.
Toivoa on aina, muista se !
Eikä tarvitse olla maailmanmestaritasoa, ei meistä kukaan ole sitä ihmisuhteissa.
Tavalliset inhimilliset ihmiset, jotka pohtivat asioita niinkuin sinä, ovat ihan parhaasta päästä !
On kyllä hyvä jos joku ees yrittää sua neuvoa. Mulla ei oke koskaan ollu ketäänneuvomassa olen siksi kaikessa itseoppinut yleensä katkeran kokemuksen kautta kauheesti keljuttaen (kkkkk opetusmetodi). Tuuppijoita ja arvostelijoita on kyllä riittänyt kiitos vaa. Pomo anto töissä viimesen projektin sanoen että tästä tulee kanssa sitten taas maailman paras eiks vaa. En sanonu mitään en itkeny menin vaa kotiin valvoin koko yön ja soitin aamulla etten voi enää tulla. Ymmärrän sinua aloittaja. Elämäni oli kuin ikuinen kujanjuoksu jossa koitti vain selvitä hengissä ja juosta muiden huutaessa ja hakatessa kepeillä. Mitään ei siitä itselle jäänyt. Nyt ei enää juosta. Lashustan markettiin kerran kaks viikos jotta selviän hengis siinä minun elämä nyt. Itken kotona salaa jottei muut näe jotten joutuisi hullujen huoneelle vinkki sulle
Mikä teitä itkettää ja ahdistaa ? Mikä on niin pielessä, ettei asialle mitään mahda ?
Keitä ovat ne ihmiset, jotka teitä tuuppivat, arvostelevat, neuvovat (väärin ilmeisesti),
kepittävät, huutavat ?
Anteeksi, mutta kuulostaa jo vähän itsesääliin vajoamiselta, onhan niin paljon helpompaa uhriutua, ajatella, että m u u t ovat syyllisiä.
Ei tarvitse itse yrittää ryhdistäytyä ja muuttaa elämäänsä pala palalta pikku hiljaa.
Ahdistunut ja masentunut (?) ei ymmärrettävästi pysty isoon "elämäntaparemppaan"
tosta vaan.
Jos pomo antaa projektin sanoen, että "tästä tulee maailman paras eiks vaan", niin valvoit koko yön etkä aamulla mennyt töihin ?!? Miksi ?
Kerro, mikä siinä oli niin kamalaa ? Omin sanoin kertomanasi se kuulosti minusta kannustukselta, että "nyt tehdään hyvä juttu, eiks vaan ?!"
Voinee pomoltakin kysyä: "Autatko minua tarvittaessa, että saadaan tämä onnistumaan ?"
Olet hakenut ja saanut työpaikan, mutta tehtävät tuntuvat ylivoimaiselta, miksi ?
Mikä mättää ?