Minä olen 21-vuotias opiskelijapoika, veli on 11 vuotta minua vanhempi. Isä kuoli nuorena, äiti avioitui uudelleen ja muutti miehen matkassa Etelä-Suomeen. Minä opiskelen, tosin hieman huonostii, kaupungin yöelämään tutustun vastaavasti hyvin. Veli on töissä toisessa kaupungissa, noin tunnin ajomatkan päässä. Hän meni naimisiin ja silloin ostettiin pieni omakotitalo, muutaman vuoden kuluttua vaimo häipyi, lapsia ei ole, mutta talo jäi. Sellainen perhe meillä on, hajallaan ollaan ja harvoin nähdään.
Eniten tapaan veljeäni. Hän muistuttaa olemukseltaan melkoisesti isää ja hänestä Matti usein puhuukin. Minä en niin paljoa isästä muista, ulkonäön tietenkin, koska valokuvat auttavat siinä, luonteeltaan hän oli määräilevä ja vaativa.
Veli soittelee ja kutsuu jopa käymään parin kuukauden välein. Jotenkin minusta tuntuu, että hän on kantavinaan vastuuta minun opinnoista, on olevinaan jonkinlainen isän korvike. Kyllä minä sen vaistoan, mutten sano mitään. Tosin hymyilyttäähän minua, kun se kaivaa juomat esille. Silloin ajattelen, että siinä se isä tuo pojalleen viinoja.
Kun juotavat ovat vähän kihahtaneet päähän, niin veli alkaa avautumaan, hänen ongelmansa työpaikalta ja muiltakin levitetään minun kuultavaksi. En minä saa niitä kommentoida, enkä varsinkaan neuvoa häntä.
Kun humalatila vielä kohoaa, niin ongelmaksi nousee minun opintoni ja tapani. Hänellä on paljon hyödyllisiä neuvoja minua varten. Minulla pitäisi olla joku, joka katsoisi perään ja pitäisi minut kurissa. Minun kannattaisi muuttaa hänen luokseen asumaan, 100 kilometriä ei ole mikään matka nykyisin, silloin hän voisin valvoa sinun tekemisiä. Huomautan, että siitä tulee 200 km päivässä.
– Ei se haittaa, sinä hyötyisit siitä kuitenkin, kun minä pistäisin sinut järjestykseen. Jos isä vielä eläisi, niin olisit saanut monta kertaa jo selkääsi noiden opintojen takia. Muistat varmasti, kuinka tulisesti kuumensi pakaroita, kun tuore koivupiiska tanssi persposkilla.
– Minä olin kolmannella luokalla kun isä kuoli, enkä ole koskaan saanut selkääni.
Veli tuskin huomasi minun kommenttiani, hän alkoi kuvailemaan milta tuntuu, kun lopulta vapautuu piiskan alta. Pakaroissa iski tulta, mutta mieli oli niin kirkas. Se on elämän suuremmoisimpia hetkiä, kun on juuri saanut piiskaa. Paljon muutakin se saarnasi vitan saannista ja antamisesta. Se kysyi minulta, että voitko muuta väittää?
– Enpä tuohon osaa mitään väittää, kun en ole koskaan selkääni saanut, mutta jotenkin minä olen kuvitellut, että se sattuu melkolailla.
– Et oo saanut selkääsi! Oot saanu, sinä olit laiska koulussa jo eka luokalla, sössötti veli.
– Luulisi tuon muistavan, sen minä kyllä muistan, että ukko piiskas sun vielä yläasteikäisenä.
Totuus on, että en minä sitä oikeasti muista, mutta valehtelinpahan kurillani, äitiltä olin kuullut asiasta. Piiskaa oli käytetty.
– Vai ei ole piiskattu, se asia me korjataan nyt heti, uhosi veli.
Eniten tapaan veljeäni. Hän muistuttaa olemukseltaan melkoisesti isää ja hänestä Matti usein puhuukin. Minä en niin paljoa isästä muista, ulkonäön tietenkin, koska valokuvat auttavat siinä, luonteeltaan hän oli määräilevä ja vaativa.
Veli soittelee ja kutsuu jopa käymään parin kuukauden välein. Jotenkin minusta tuntuu, että hän on kantavinaan vastuuta minun opinnoista, on olevinaan jonkinlainen isän korvike. Kyllä minä sen vaistoan, mutten sano mitään. Tosin hymyilyttäähän minua, kun se kaivaa juomat esille. Silloin ajattelen, että siinä se isä tuo pojalleen viinoja.
Kun juotavat ovat vähän kihahtaneet päähän, niin veli alkaa avautumaan, hänen ongelmansa työpaikalta ja muiltakin levitetään minun kuultavaksi. En minä saa niitä kommentoida, enkä varsinkaan neuvoa häntä.
Kun humalatila vielä kohoaa, niin ongelmaksi nousee minun opintoni ja tapani. Hänellä on paljon hyödyllisiä neuvoja minua varten. Minulla pitäisi olla joku, joka katsoisi perään ja pitäisi minut kurissa. Minun kannattaisi muuttaa hänen luokseen asumaan, 100 kilometriä ei ole mikään matka nykyisin, silloin hän voisin valvoa sinun tekemisiä. Huomautan, että siitä tulee 200 km päivässä.
– Ei se haittaa, sinä hyötyisit siitä kuitenkin, kun minä pistäisin sinut järjestykseen. Jos isä vielä eläisi, niin olisit saanut monta kertaa jo selkääsi noiden opintojen takia. Muistat varmasti, kuinka tulisesti kuumensi pakaroita, kun tuore koivupiiska tanssi persposkilla.
– Minä olin kolmannella luokalla kun isä kuoli, enkä ole koskaan saanut selkääni.
Veli tuskin huomasi minun kommenttiani, hän alkoi kuvailemaan milta tuntuu, kun lopulta vapautuu piiskan alta. Pakaroissa iski tulta, mutta mieli oli niin kirkas. Se on elämän suuremmoisimpia hetkiä, kun on juuri saanut piiskaa. Paljon muutakin se saarnasi vitan saannista ja antamisesta. Se kysyi minulta, että voitko muuta väittää?
– Enpä tuohon osaa mitään väittää, kun en ole koskaan selkääni saanut, mutta jotenkin minä olen kuvitellut, että se sattuu melkolailla.
– Et oo saanut selkääsi! Oot saanu, sinä olit laiska koulussa jo eka luokalla, sössötti veli.
– Luulisi tuon muistavan, sen minä kyllä muistan, että ukko piiskas sun vielä yläasteikäisenä.
Totuus on, että en minä sitä oikeasti muista, mutta valehtelinpahan kurillani, äitiltä olin kuullut asiasta. Piiskaa oli käytetty.
– Vai ei ole piiskattu, se asia me korjataan nyt heti, uhosi veli.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Veli soitti 10. maaliskuuta, oli lukenut minun kirjoitukseni. Tuon fetissin takia uhkasi laittaa minut tiukille. (Tarkoitti ilmeisesti, että sen vuoksi, kun olin ottanut fetissin esille.)
Sanoi, että loputkin voin kirjoittaa, mutta minua ei pelasta mikään jos erehdyn valheisiin. Tähän astisessa olen kuulema vetänyt kotiinpäin ja nyt on harkinnassa, että saatan joutua kirjoittamaan alun uusiksi. Ei olisi pitänyt kirjoittaa ollenkaan, siitä tulee vaivaa kummallekin.