Mielenkiintoista miten SDP:n piirijärjestöjen puheenjohtajat olivat niin kriittisiä hallituksen suhteen. Antoivat yleisarvosanaksi noin 5,5. Olivat pettyneitä siihen, että SDP ei ole saanut omia tavoitteitaan tarpeeksi läpi. Parannettavaa olisi ollut köyhien ja lapsiperheiden asemassa sekä työttömyyden parantamisessa.
Syrjäsilmällä tätä keskustelupalstaa seuranneena, olen saanut käsityksen että kaikki menee täysin SDP:n pillin mukaan ?
Vai onko suurin tyytymättömyyden aihe se, että pääministeri ei ole demari ? Onhan tämä hallitus kuitenkin saanut köyhien ja lapsiperheiden asemaa parannettua enemmän kuin Lipposen hallitukset yhteensä.
Vai olisiko kysymyksessä tilanne, jossa SDP:n johto tekee asiota, joista kenttä ei pidä ? Sopiva syntipukki on sitten Keskusta ?
Syrjäsilmällä tätä keskustelupalstaa seuranneena, olen saanut käsityksen että kaikki menee täysin SDP:n pillin mukaan ?
Vai onko suurin tyytymättömyyden aihe se, että pääministeri ei ole demari ? Onhan tämä hallitus kuitenkin saanut köyhien ja lapsiperheiden asemaa parannettua enemmän kuin Lipposen hallitukset yhteensä.
Vai olisiko kysymyksessä tilanne, jossa SDP:n johto tekee asiota, joista kenttä ei pidä ? Sopiva syntipukki on sitten Keskusta ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen avaajan kanssa täysin samaa mieltä.
Sanoit olevasi avaajan kanssa täysin samaa mieltä. Kumpaa mieltä, kun avaaja esitti kaksi vaihtoehtoa?
Syyllistä en tiedä, ainoastaan suurituloisten verohelpotukset ovat tuntuvia.
ei tarvitse keskustasta syntipukkeja. Keskusta tarjoilee niitä kansalle riittävästi.
Sosialidemokratiaan kuuluu erityisesti ilmaisuvapaus, jolla tarkoitetaan, että voidaan arvioida eri asioita ja tilanteita. Rividemarit arvioivat omistaan ja piirijärjestöjen puheenjohtajat omistaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sosialidemokraatien on jyrkennettävä otettaan hallituksessa. Presidenttikisa tulee johtamaan keskustan irtiottoihin.
Kun emaripomot pääsevät televisioon, he tekevät politiikkaa omille kannattajilleen kasvattaakseen omaa valtaansa. Silloin halutaan tietenkin ruokkia omien kannattajien käsitystä, että kepu on estänyt toiveiden tynnyrin täyttymisen. Sitäkin voidaan peitellä, että SDP hallituksessa tekee asioita, joista kenttä ei pidä ja tämä pannaan kepun piikkiin.
Tyytymättömyyttä on demareiden joukossa varmasti siihen, että pääministeri ei ole demari, koska siihen demarit tottuivat 8 vuoden aikana.
Mitä hallituspolitiikkaan muuten tulee, niin ei täällä juurikaan ole lueteltu, mitä omia tavoitteitaan keskusta on saanut hallituksessa läpi. Demarit nyt viimeksi runnoivat tupon ja kävelivät siinä koko eduskunnan yli viemällä koko ensi vuoden valtion budjetin tulopuolen pois eduskunnalta, työmarkkinajärjestöjen päätettäväksi, kun veroratkaisut siirrettiin tupon pelinappulaksi vastoin työnantajapuolen tahtoa.
Hallitus on sujuvasti tuuliajolla ja pohdiskelee asioita pitkään ja laiskasti. Suurin syy demareiden vastenmielisyyteen ei liene se etteikö hallitus olisi toteuttanut sosiaalidemokraattista politiikkaa, vaan se että tavoitteet ovat ympäripyöreää mössöä ja ne vähäisetkin tavoitteet tapahtuvat hyvin hitaasti. Esimerkiksi työttömyydelle hallitus ei saanut tehtyä yhtään mitään, ei niin yhtään. Ja työttömyys on demairelle yksi keskeinen kysymys koko ajan.
Kepuministerit eivät ole saaneet sen kummempaa aikaiseksi, mutta demareilla on aika harmaata (Kalliomäki, Rajamäki) ja sekoilevaa (Mönkäre, Tuomioja) pelissä, joten mitään suuria nousuja sieltä ei ole odotettavissa.
Eivät demarit mitään syntipukkia kaipaa, koko hallitus on syyllinen...
Lapin TE-keskus on rahoittanut viimevuonna ennätysmäärällä Lappilaisia yrityksiä.
Eli Kaskustan ansiosta yritysrahoitus jakaantuu nyt niin kuin paikkakunnalla on tarvetta. Lipposen/Niinistön ote on kirvonnut. Korvamerkki on poistunut rahoituksesta. Nyt annetaan mahdollisuus yrittää muallakin kuin kasvukeskuksissa.
Tähänhän Demarit ei tietenkään ole tyytyväisiä, ei edes ahllituksessa olevat, mutta se on kansantaloudelle hyödyllistä.
syytetään palkansaajien euroja. Ei latin latia , eikä euron euroa Lappiin, antaa sinne mitä vain ei ne osaa tehdä kuitenkaan mitään sellaista, että kansa viihtyisi ja pysyisi siellä. Etelään tullaan ottamaan kuitenkin työpaikat. Eurot koulutukseen, tuotekehitykseen ja oikeiden työpaikkojen luomiseen.