Tänään päivällä naapurintiellä ja hakanpääntiellä paljon poliiseja ? ykss oli parkissa naapuritien alkupäässä,mitä jengijuttua taas?
POLIISIT !
rvahuolestunut
3505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisiko taas juopporetkut aiheuttaneet kuluja kunnollisille veronmaksajille. Toisaalta, pysyy poliisit työllistettyinä ainakin. Ihmettelen, miten näihin nukkumalähiöihin pesiytyy kaikenmaailman paskiaisia. Ulvila on kuitenkin aika pieni paikka, asukaslukuun suhteutettuna ns kakkosluokan retkuja on paljon. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että väkevien viinojen myynti voitaisiin vapauttaa.
Hah ! Se oli kai tunnetun juoppolallin kämppä ! Valitettavasti tunnen "miehen", alamäki näköjään jatkuu hyvin voidellulla suksella. Koko kaupunki kyllä tietää, että oman korttinsa hää dokasi jo viime kesänä. Mahtoiko nyt tulla uusinta ?
Toisaalta, nykyisin työttömän luuserin on paha saada aikaansa kulumaan, ilmeinen houkutus on ajautua viinan viemäksi. En näe sitä pahana asiana, tietysti pitää sitten ryypätä "itekseen ja hissusseen", ettei esimerkiksi perhe ja läheiset siitä kärsisi. Ehkäpä, veikkaan ettei tällä uroolla ole siitä huolta :-)
Talon emännän kuppi taisi täyttyä jo aikoja sitten ! Esson paarissa, nurkkapöydässä, kuulin myös, ettei työtkään enää häiritse parin päiväolusen ottoa. Let´s make ulvila great again ! Näillä veikkosilla saadaan suomi taas nousukiitoon :-)
Mikä siell sitte ol?