Työmiehen Tuumaustunti: Menestyksen Varmin Tae!

Tulipa tuossa pohdittua miksi muitten puolueitten menestys on mennyt päin pyllyä JA NIIN USEASTI männä vaalien aikana.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että PS on puolueena oivaltanut sen kaikkein oleellisemman, joka tavallista kansalaista sisimmässään liikuttaa oikeasti. Tässä on osaltaan vaikuttanut puheenjohtaja Soinin nappivalinta, nimittäin työmies Putkosen mukaantulo osaksi todellista nykyaikaista kansanliikettä (eli siis PS).

Tarkimmat ovatkin jo huomanneet, että muilta puolueilta vastaavanlainen instituutio valveutuneelle kansalle puuttuu kokonaan. On totta, että vuonna 2006 mm. Niinistö ajoi kertaluonteisella slouganilla 'Työväen presidentti', ja myöhemmin Jygge-boi samalla tavalla eduskuntavaaleihin 'Vastakkainasettelun aika on ohi'. Molemmat olivat kuitenkin vaalitaktisia valintoja jotka eivät koskaan kantavina teemoina ko. vaalien jälkeen jeesanneet kokoomusta.

Vasta PS on onnistunut tuomaan jatkuvasti, todella ja kunnolla työmiehen politiikan ytimeen myös eduskunnan ulkopuolella. Tästä saamme kiittää PS:n Työmiehen Tuumaustuntia, joka on onnistunut tuomaan kattavasti kulmia paitsi työmiehen suunnalle ja toisaalta suunnalta muulle kansalle, niin myös eliittimedian edustajien tiettäväksi ja syvemmälti pohdittavaksi.

Eipä tarvitse siis ihmetellä, että miksi PS nauttii jatkuvaa kiinnostusta, kannatusta ja vaalivoittoja, ja muut puolueet vaan lähtevät vaaleja häviämään aina vaan, sillä muilta puolueilta puuttuu se olennaisin, meinaan Työmiehen Tuumaustunti!
35685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kiitos! Hienot aamunaurut! :D :D

Äänestä
  • ???

    Työmiehen tuumaustuntia seuraavat tuhannet, jopa enemmän eli kymmenet tuhannet vähintäänkin.

    Ja miksikä ei, sillä Tuumaustunti kiinnostaa jatkuvasti ja kasvavassa määrin:

    Jotakin kertoo se että viime Tuumaustunnilla oli kaikki keskeiset valtakunnalliset mediat: Hesari, YLE, Iltalehti, Huvudstabladet, tässä muutamia esimerkkejä medioista jotka osallistuvat työmies Putkosen vetämälle Tuumaustunnille. Eikä suotta: esimerkiksi viimeisimmän Tuumaustunnin aikana saimme tietää uuttaa tietoa koskien PS:n puheenjohtajaehdokkaita ja heidän Suomen tulevaisuutta koskevaa agendaansa, kaikki tärketää faktaa sillä on PS toiseksi suurimpana puolueena merkittävä tulevaisuuden tekijä myös jatkossa.

    Kaikesta päätellen Tuumaustunti täyttää tehtäväänsä koko Suomen kansaa kiinnostavien ja Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisten aiheiden esiintuovana aihioalustana.

    Äänestä

Asiaa, versus demarit!

Äänestä

Ja RKP huohottaa jo persujen niskaan. Vaaleissa ohittavat. Sitten mietitään tuumaustunnilla, jotta kuinkas näin kävikään.

Äänestä

Huomenna Työmiehen Tuumaustunnilla ottavat matsia Terho ja Halla-aho, alkaen klo 10 Suomen Uutiset-kanavalla! Silloin puhutaan mm. maahanmuutosta kunnissa!

Äänestä

PS on lähempänä kansaa kuin muut eduskuntapuolueet, koska jäsenet edustavat kaikkia kansanryhmiä ja tavallisia suomalaisia vahvimmin.

Äänestä
  • Ilman muuta.

    Äänestä

Nyt jos koskaan on tulevan Tuumaustunnin paikka!

Onneksi osaltansa juurikin Tuumaustunnin ansiosta otimme torjuntavoiton, eikä suotta: PS on Suomen 4. suurin valtuustoedustajien määrässä, jättäen vihervasemmistopopulistit selkeästi edustajien määrässä taakse.

Kuten toimensa jättävä pj. Soini asian saattaisi ilmaista: 'Helppoa ei ole ollut, muttei sitä ole tilattukaan.'

Äänestä

Eipä tässä voi muuta lisätä kuin että hyvin on 'ajan hammasta vasten' kestänyt.

Vielä se jatkaa vaan, kaikesta huolimatta.

Äänestä

Alkavat vaan ne työmiehet vähetä turhaa tuumaamasta kun huomaavat tuon tuuleenhuudon
turhuuden. Siinäpä on Brysselin mestarilla seikkaa ja selkkausta kerrakseen työnä pitää kuo-
ronsa oikiassa äänessä ja aitauksessa. :) -Eiks nii?

Äänestä
  • Och samma på finska?

    Äänestä

Perse on revennyt ja perseet on seulana.

Äänestä

Tuumaustunti on uskonvahvistusta omille. Media on uteliaisuuttaan paikalla kuullakseen, millaisia räjähtäviä lepakkoja taas saisi lööppeihin. Ehkä Putkosen homma muuttuu asteen järkevämmäksi Halla-ahon alaisuudessa.
Turkkilakin on alkanut kirjoittamaan melkein järkeviä, kun kaikkitietävän ja kaikkivaltiaan ote on kirvonnut.

Äänestä
  • Sutkautusten Mestari on poistunut puheenjohtajan paikalta ja vaihtanut puolueen kunniapuheenjohtajan paikan rivimiehen rooliin.

    Rivimiehet eivät, ainakaan tämän Sutkautusten Mestarin mukaan, kommentoi.
    Hyvä niin, eipä niillä kommenteilla mitään arvoa missään/kenenkään kannalta nykyään edes olisikaan. Aika meni miehestä ohitse.

    Äänestä

Jumalaut et oli tiukkaa asiaa tänään!
Siis taas kerran vois sanoa!

Äänestä

Miksihän katkoi koko ajan kun yritin seurata tuumaustuntia Suomen Uutisten kautta linkillä. Olisi varmaan toiminut paremmin Iltasanomissa, josta olen ennen seurannut tuntia.

Äänestä
  • Saattoi olla seuraajia tavanomaista enemmän ja palvelu kuormittui.

    Jatkossa tulee olemaan myös paljon seuraajia, varmasti korjaavat homman jos saavat palautetta.

    Äänestä

  • Mulla ei ollut mitään ongelmia, yhteys pelasi perfecto.

    Anti jäi tosin melko köykäiseksi, ei ole tuolla tutkaparilla karismaa rakentaa mitään kansanliikettä.

    Äänestä

  • Jos nyt "persu-logiikkaa" tässä käyttäisi niin syynä oli tietysti sabotaasi. Kommarit tai sossut tai hurrit tai homot tai keput tai kokkarit tai homot tai viherpiipertäjät tai soinilaiset olivat langoilla ja jarruttivat tahallaan koko juttua. Näin se täytyy varmaan olla!!!

    Äänestä

  • Antipersux kirjoitti:

    Jos nyt "persu-logiikkaa" tässä käyttäisi niin syynä oli tietysti sabotaasi. Kommarit tai sossut tai hurrit tai homot tai keput tai kokkarit tai homot tai viherpiipertäjät tai soinilaiset olivat langoilla ja jarruttivat tahallaan koko juttua. Näin se täytyy varmaan olla!!!

    Voihan se olla ne kaikkikin yhdessä, tosin eri aktiivisuustasolla.
    Toiset enemmänkin hiljaa hyväksymässä kuin operoimassa eli toiset tekemässä ns. likaisimman työn heidän puolestaan.

    Eikö olekkin poliittinen peli näppärää?

    Äänestä

  • Antipersux kirjoitti:

    Jos nyt "persu-logiikkaa" tässä käyttäisi niin syynä oli tietysti sabotaasi. Kommarit tai sossut tai hurrit tai homot tai keput tai kokkarit tai homot tai viherpiipertäjät tai soinilaiset olivat langoilla ja jarruttivat tahallaan koko juttua. Näin se täytyy varmaan olla!!!

    Vanha aloitus, mutta nyt näkyi tuumaustunti oikein kelvollisesti, kun katsoin sen IS-sivuilta. Oli täyttä asiaa koko tuumaustunti, joten suosittelen Antinperseellekin sen katsomista.

    Äänestä

Jotain Työmies-aiheista ketjua yrittävät, anti-PS-porukat.

Lukekoot tämän ketjun aloitus ensin niin sittenpähän tietävät (ehkäpä jopa ymmärtävät?)

Äänestä
  • Näin muuten oli.

    Äänestä

Työmiehen tuumaustunti on aina täynnä hyvää ja tärkeää asiaa. Kiitokset muidenkin aitojen suomalaisten ja Suomen ystävien puolesta!

Äänestä

Kiitokset viimeisimmästä. Täyttä asiaa, vaikka puolue kyseessä!

Äänestä

Tasan klo 10 alkaa taas Tuumaustunti. Tänään perataan Suomen kaverikapitalismia. Samaan syssyyn toivottavasti nostetaan tarkasteluun vasemmistopuolueiden verottomat sijoitusmiljardit joiden avulla tekevät pölhöpopulistisia nigerialaiskirje-eläkelupauksiaan vuodesta toiseen (sopivasti ennen vaaleja).

Äänestä

Työmiehen tuumaustunti menossa ihan just! Viritelkääpä taajuudelle.

Äänestä

Persujen slogani: uusi normaali.
Se kattaa kaikki töppäykset

Äänestä

Työmies? Eiköhän nuo ole kaikki jonkinsorttisia "herroja"
Itseänsä ei liikoja kannata työmieheksi tituleerata jos se
oma työmiesura on lyhyt kuin parransänki. Kymmeniä vuosia
sitten.

Äänestä
  • Vihervasurithan ne tietävät kun on tätä lajia ns. omasta takaa. Toivolat, ay-liikkeen verovapaus jne. ;-)

    Äänestä

Tänään+Työmiehen+Tuumaustunti+klo+11!+Tulossa+jälleen+tiukkaakin+tiukempi+paketti+ajankohtaista+asiaa:+Puheenjohtaja+Jussi+Halla-aho+avaa+perussuomalaisten+ilmastopoliittisia+näkemyksiä+ja+kommentoi+ajankohtaisia+poliittisia+kysymyksiä.+Eduskuntaryhmän+puheenjohtaja+Leena+Meri+kertoo+toimenpiteistä,+joilla+rakennetusta+ympäristöstä+sairastuneet+palautetaan+sosiaaliturvan+piiriin.+Kansanedustaja+Arja+Juvonen+kertoo+perussuomalaisesta+vanhuspolitiikasta+ja+ikääntyneiden+aseman+parantamisesta.https://www.suomenuutiset.fi/torstain-tuumaustunnilla-ilmastopolitiikasta-sisailmasairauksista-vanhusten-asemasta-puhumassa-jussi-halla-aho-leena-meri-arja-juvonen/Puheenjohtaja+Jussi+Halla-aho+kertoo+lisää+suuren+suosion+saaneesta+(Ilta-Sanomien+gallupin+muk.+78%+kansalaisista+kannattaa+asiassa+Halla-ahoa+vs.+muut+puolueet+22%)+ilmastostrategiastaan.

Äänestä
  • Suora lähetys menossa nyt!

    Äänestä

maataloude tukipaketin viher väritys vesitti tuki paketi tehkää asialle korjaus kaipaamme tekoja ei puheita

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tuumausta_Monenlaista kirjoitti:

Tulipa tuossa pohdittua miksi muitten puolueitten menestys on mennyt päin pyllyä JA NIIN USEASTI männä vaalien aikana.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että PS on puolueena oivaltanut sen kaikkein oleellisemman, joka tavallista kansalaista sisimmässään liikuttaa oikeasti. Tässä on osaltaan vaikuttanut puheenjohtaja Soinin nappivalinta, nimittäin työmies Putkosen mukaantulo osaksi todellista nykyaikaista kansanliikettä (eli siis PS).

Tarkimmat ovatkin jo huomanneet, että muilta puolueilta vastaavanlainen instituutio valveutuneelle kansalle puuttuu kokonaan. On totta, että vuonna 2006 mm. Niinistö ajoi kertaluonteisella slouganilla 'Työväen presidentti', ja myöhemmin Jygge-boi samalla tavalla eduskuntavaaleihin 'Vastakkainasettelun aika on ohi'. Molemmat olivat kuitenkin vaalitaktisia valintoja jotka eivät koskaan kantavina teemoina ko. vaalien jälkeen jeesanneet kokoomusta.

Vasta PS on onnistunut tuomaan jatkuvasti, todella ja kunnolla työmiehen politiikan ytimeen myös eduskunnan ulkopuolella. Tästä saamme kiittää PS:n Työmiehen Tuumaustuntia, joka on onnistunut tuomaan kattavasti kulmia paitsi työmiehen suunnalle ja toisaalta suunnalta muulle kansalle, niin myös eliittimedian edustajien tiettäväksi ja syvemmälti pohdittavaksi.

Eipä tarvitse siis ihmetellä, että miksi PS nauttii jatkuvaa kiinnostusta, kannatusta ja vaalivoittoja, ja muut puolueet vaan lähtevät vaaleja häviämään aina vaan, sillä muilta puolueilta puuttuu se olennaisin, meinaan Työmiehen Tuumaustunti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu