Tutustuin ihanaan vanhukseen

reppuriika

Olin kirpparilla vapaaehtoistöissä ja tuli jälleen hyvä mieli. Asiakkaaksi tuli pieni, hauras ja erittäin lämminhenkinen täti henkilökohtaisen avustajan kanssa. Nainen oli jo 90-vuotias, fyysisesti ja henkisesti kunnossa, mutta melkein täydellisesti sokea. Avustajan kanssa löysivät jotain ostettavaa ja jotenkin vain keheityi siinä välillämme spontaanisti avoin ja sydämellinen keskustelu. Ymmärsin ettei vanhuksella tainnut olla elossa paljoa sukua, kun kertoi ettei oikein ole mahdollista liikkua kodin ulkopuolella, kun avustajalla on vähän tunteja ja ei ole varaa maksaa ylimääräistä, esim. käyttäjää maaseudulla entisellä kotitillaan. Jos taksi hänen sinne vie, niin avustaja ei saa enää tulla samalla taksilla takaisin. Mummo olisi valmis jäämään kesällä vaikka maalle yksin muutamaksi päiväksi, jos siellä olisi mennessä joku, joka laittaisi paikkoja asumiskuntoon.

Rupateltiin tovi ja sovittiin että kun tulevat ulkoillessa vastaan, niin kopautan olkapäähän ja tervehdin ja saatamme vaihtaa muutaman ajatuksenkin.
Miten iloinen ja säteilevä tämä ihminen oli ja halusi jopa rutistaa lähtiessä minuakin. Sanoi, että kaikkeen on elämässä tyytyminen ja hänen ilonsa salaisuus on usko Taivaallisen Isän huolenpitoon, huumorimieli ja ettei ala valittelemaan osaansa.

Tapasin myös ranskalaisen turistin, ja juttelimme englanniksi. Sai mielestään hyvää palvelua ja kaksi kaunista hiihtomyssyä.
Sitten tuli liikkeeseen ystäväni ja päätimme soittaa ystävärouvalle, joka oli joutui eilen kolariin ja loukkaantunut lievästi. Ja yllätyksemme oli että hän oli tullut jo kotiin taksilla keskussairaalasta.
Oli vielä pari muutakin hyvää asiakastapaamista, jotka jäivät mieleen.
Kyllä elämä olisi tylsää ilman vapaaehtoistyötä. Ei minun aika kuluisi vain möllötellessä kotona. Kun lähtee mukaan toimintaan, niin saa kokea aina jotain uutta ja tapaa uusia ihmisiä.

47

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • llesken

      Kirppiksiä pyörittävät uskonnolliset ryhmät. Talkoovoimin tehdään työtä. Alvit, sun muut jätetään maksamatta. Kaikille tulee hyvä mieli. Vai tuleeko. Jospa vaikka helluntaiseurakunta palkkaisi työttömiä töihin, oikein palkan maksaisivat. Ehei, heillä käyvät vapaaehtoistyössä hyvin toimeentulevat eläkeläiset, kuluttamassa aikaansa. Ketään ei palkata ja rahat valuvat ties minne.Sotaanko? Itse arvostan yksityisyrittäjää, joka maksaa veronsa valtiolle ja mahdollisesti pystyy antamaan leivän vielä palkkaamalleen työntekijällä. Lesken

      • No äläs nyt.
        Reppuriikkahan on asettunut kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi. Pitäähän hänen jostain kalastella ääniä. Ja mikäs sen kätevämpi tapa kuin rupatella tovi ja vaihtaa ajatuksiakin kirppariasiakkaitten kanssa.


      • haukut-väärää-puuta

        Kirpparin käytetyistä tuotteista ei tarvitse alveja maksella, ei yhdistysten eikä yksityisten yrittäjien. Jos kirpparilla on vuokrapöytiä niin niiden vuokra on alvillista, samoin jos tehdään prosenttimyyntiä, eli kirppari saa osan myyjän tuotosta.


    • Jos multa joskus loppuu usko ihmiseen ja sen ajatusten pyyteettömyyteen niin mä kyllä palkkaan lesken ja tellukan henkilökohtasiksi koutseiksi , eiköhän se vaje korjaannu .

      • oippp

        Sinä se jaksat viuruta muista kirjoittajista.


      • viuruamisessaan
        oippp kirjoitti:

        Sinä se jaksat viuruta muista kirjoittajista.

        Ei pääse lähellekkään hunkkia.


      • Mitä suuruudenhuluutta kiusatulla, kun kuvittelee minun olevan hänen palkattavissaan milloin tahansa hän itse minua tarvitsee ...


      • Tellukka kirjoitti:

        Mitä suuruudenhuluutta kiusatulla, kun kuvittelee minun olevan hänen palkattavissaan milloin tahansa hän itse minua tarvitsee ...

        Voi voi ,miten mä noin väärän käsityksen olenkaan sinusta saanut, luulin et sulta liikenis muutama neuvo lähimäiselles


    • puuhaajasilti

      Vapaaehtoistyö on hankalaa järjestää jos asuu maaseudulla ilman kulkuyhteyksiä. Ennen muinoin kävin itsekkin, mutta en enää.

      • just näin on
        voisin määkin tehdä vapaaehtoistyötä
        mutta ei oo mitään mieltä ruveta maksamaan siitä
        että pääsee sitä tekemään
        matkat on niin pitkiä että tulee työlle hintaa
        että tälläkin kertaa vietän mieluummin aikaa
        täällä torpassa itsekseni
        kun ajelen kaupunkiin vapaaehtoistyöhön.


    • Heikunkeikku

      Mukava kirjoitus positiivisesta 90-vuotiaasta. Minä näen myös palvelutalossa vanhuksia, jotka mielellään muutaman sanan vaihtavat, kun menen omaa äitiäni katsomaan. Hetken heidän kanssaan rupattelen.
      Tuo vapaaehtoistyö varmaankin sopii sinulle, jos toinen vaihtoehto vapaisehtoisuuteen on tylsä elämä kotona möllöttäen.
      Mutta se ei ole sääntö, että jos ei tee vapaaehtoistyötä, niin se sitten tarkoittaa sitä, että möllötetään toimettomana kotona.
      Kuka mitäkin tekee ja mikä juttu kullekin sopii.
      Vapaaehtoistöissä olevat ihmiset eivät saisi "syyllistää" niitä ihmisiä, jotka eivät "voi/halua/jaksa/viitsi/on muuta tekemistä" tehdä vapaaehtoistyötä. (En nyt tarkoita nimenomaan aloittajan tekijää, vaan noin yleisesti). Tuli mieleen, kun joskus törmännyt ihmiseen, joka on suorastaan "paasannut" sitä, että kaikkien Pitäisi tehdä vapaaehtoistyötä.

      • "Heikunkeikku"

        Minunkin kirjoituksessani on surullinen vanhus joka ilahtuu lopussa.
        Ei hän varmaan 90v ole, mutta lähellä.
        Tule siis kanssani ilosta itkemään.-
        Nauraa ei tarvitse, sillä enhän se vanhus minä ole :)

        H.


    • Tähän aloitukseen en minä usko pätkääkään.
      Kirjoitus on påäästä'-keksitty kuin korppiksen nukke-koti romaani.
      Kiusattukin meni lankaan.
      Hyh!
      -
      Taidanpa tehdä itsekin kohta-pyoliin itku, potku, raivari kirjoitelman.

      H.

      • Kävin katsastamassa autoni.
        Laittaessani papereita takaisin muovi-kansioon huomasin vanhan miehen.
        Hän istui parkki-paikan kaiteella ja itki.
        Saatuani laitettua kamat, nousin autosta ja menin miehen luokse.
        - Mikä on?, kysyin,
        Mies itki väki-valtaisesti nytkien ja osoitti autoa vähän kauenpana.
        Autossa ei ollut rekisteri-kilpiä.
        -
        Istuin miehen viereen ja sanoin:
        - Veivät kilvet?
        MIehen nyyhke raastoi sydäntäni.
        - Nii...hi...i
        - Vanha uskollinen on nyt kuulema raa...haa.tOOO...yyy...
        Mietin hetken ja sanoin:
        - Jospa irroittaisimme autostasi sinulle se rakkaimman osan?
        - Tulet sitten autooni.
        - Ajamme Kuuksakosken toimistolle ja luovutamme autosi avaimet - heille.
        - Autosi romutetaan kunniallisesti, hyviä tapoja noudattaen.
        - He lähettävät sitten sinulle romutus-todistuksen.
        - Voit kehystää todistuksen ja ripustaa seinälle.
        - Ripustat viereen sen osan sitten.
        -
        Harvoin olen ajanut romuttamolle niin onnellisesti hymyilevän miehen kanssa.
        -

        H.


      • mikä helskutin tarve sulla on mollata kaikkien muiden aloitukset
        omistas oot ylpee
        luovaa työtä tietotekniikan parissa
        hah hah haaaaa
        sanonpa etten oo tavannu ensimmäistäkään luovaa it nörttiä
        keskity sää vaan niihin riimittelyihis
        ja laulujen linkityksiis
        ja anna muidenkin kirjoittaa mitä ne haluaa.


      • ja jos korppiksen harrastuksiin kuuluu
        nukkekodin rakentaminen niin mitä sitten
        upee sisustuselementti jokaista pientä yksityiskohtaa myöten
        olen käynyt oikein paikan päällä katsomassa

        kannattas sunkin ruveta harrastaan jotain muutakin
        kun ainaista kirjoittajien arvostelua täällä palstalla
        kukaan ei osaa kirjoittaa mitään oikein
        kaikkien tekeminen on turhaa... jne...

        ja vaikka se kuinka olis sun palsta minä
        ja vaikka kuinka olisit erillainen elävässä elämässä
        hirveen vaikee olis tollasesta tyypistä ajatella
        muuta kun että onpa itteensä täynnä ja omahyväinen.


      • aina.i.ankeinen kirjoitti:

        mikä helskutin tarve sulla on mollata kaikkien muiden aloitukset
        omistas oot ylpee
        luovaa työtä tietotekniikan parissa
        hah hah haaaaa
        sanonpa etten oo tavannu ensimmäistäkään luovaa it nörttiä
        keskity sää vaan niihin riimittelyihis
        ja laulujen linkityksiis
        ja anna muidenkin kirjoittaa mitä ne haluaa.

        "aina.i.ankeinen"

        Enhän minä ketään koskaan kiellä.
        Kiellätkö sinä?
        -
        Minä en voi sille mitään että minua inhottavat päästä-keksityt valitus-virret.
        Koti-teatterin Mieli-puoli-kuvaelmat.
        -
        Jatka siis etsimistäsi.
        Jospa sinäkin joskus huomaat luoneesi jotain itsellesi tärkeää: Ahaa!
        -
        Tosin, kuten aloitukseni antoi ymmärtää, se oli nuorena se.
        Vanhana voi vain olla olevinaan enää näytellen.
        Toisten lauluja laulellen.


        H.


      • aina.i.ankeinen kirjoitti:

        ja jos korppiksen harrastuksiin kuuluu
        nukkekodin rakentaminen niin mitä sitten
        upee sisustuselementti jokaista pientä yksityiskohtaa myöten
        olen käynyt oikein paikan päällä katsomassa

        kannattas sunkin ruveta harrastaan jotain muutakin
        kun ainaista kirjoittajien arvostelua täällä palstalla
        kukaan ei osaa kirjoittaa mitään oikein
        kaikkien tekeminen on turhaa... jne...

        ja vaikka se kuinka olis sun palsta minä
        ja vaikka kuinka olisit erillainen elävässä elämässä
        hirveen vaikee olis tollasesta tyypistä ajatella
        muuta kun että onpa itteensä täynnä ja omahyväinen.

        "aina.i.ankeinen"

        Heitto korppikselle on meidän juttumme.
        Ei teidän.
        -
        Minä soitan kahta kitaraa.
        En tosin samaan aikaan.
        Kirjoittelen keksimiäni nuotteja paperille.
        Siirrän ne tieto-koneelle ja kuuntelen luomustani.
        Toistaiseksi luomukseni sopivat vain minulle :)
        Suomi-Love saa odottaa.
        -
        Ja totta.
        Minä OLEN oma-hyväinen, toisinaan itseäni täynnäkin.
        Eli ihan ainut-laatuinen en ole.
        Meitä on muitakin.

        H.


      • eppu2
        hunksz kirjoitti:

        Kävin katsastamassa autoni.
        Laittaessani papereita takaisin muovi-kansioon huomasin vanhan miehen.
        Hän istui parkki-paikan kaiteella ja itki.
        Saatuani laitettua kamat, nousin autosta ja menin miehen luokse.
        - Mikä on?, kysyin,
        Mies itki väki-valtaisesti nytkien ja osoitti autoa vähän kauenpana.
        Autossa ei ollut rekisteri-kilpiä.
        -
        Istuin miehen viereen ja sanoin:
        - Veivät kilvet?
        MIehen nyyhke raastoi sydäntäni.
        - Nii...hi...i
        - Vanha uskollinen on nyt kuulema raa...haa.tOOO...yyy...
        Mietin hetken ja sanoin:
        - Jospa irroittaisimme autostasi sinulle se rakkaimman osan?
        - Tulet sitten autooni.
        - Ajamme Kuuksakosken toimistolle ja luovutamme autosi avaimet - heille.
        - Autosi romutetaan kunniallisesti, hyviä tapoja noudattaen.
        - He lähettävät sitten sinulle romutus-todistuksen.
        - Voit kehystää todistuksen ja ripustaa seinälle.
        - Ripustat viereen sen osan sitten.
        -
        Harvoin olen ajanut romuttamolle niin onnellisesti hymyilevän miehen kanssa.
        -

        H.

        Vai Kuuksakosken.


      • eppu2 kirjoitti:

        Vai Kuuksakosken.

        "eppu2"

        Ei saa mainostaa :)
        Minä kyllä mietin myös kuksa ja kuksi...

        H.


      • Oleks sää hunksi ihan varma mun erehryksestä?
        r/r on puhkeemassa kukkaan.


      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Oleks sää hunksi ihan varma mun erehryksestä?
        r/r on puhkeemassa kukkaan.

        "koti-kiusattu"

        r/r ??

        H.


    • onniiinnii

      Tänä aamuna olivat Aamutv:ssa isä ja poika, Heikki ja Mikko Nousiainen. Molemmat ovat minusta miellyttävän tuntuisia ihmisiä. Postia pappi Jaakobille on joskus ostettu kotiin vaikken yleensä elokuvia hanki.

      Kyllä Hunkszikin on pohjimmiltaan ihan mukava. Kunhan joskus höystää terävämmin vain.

      • liittyikö.aloitukseen

        Kirpparillako hunksiin tutustuit?


      • onnniinniii

        Essolla.


      • 1lesken

        Uskovaiset vapaaehtoistyöntekijät ovat mielenkiintoista porukkaa. He tekevät vain sellaista, mikä sopii heidän aikatauluunsa. Ja kertovat sen kaikille. Jos pyydät tätä samaista enkeliä spontaanisti oikeasti jotain auttamaan, ei onnistu. Hirveät määrät selityksiä, että pitää mennä laulaa lurittelemaan johonkin ja kokoukseen sinnetänne. He eivät poikkea omalta mukavuusalueltaan mihinkään suuntaan. Hyveellinen tekohymy naamalla toivotetaan, siunausta. En pyydä koskaan vet: ää mihinkään oikeaan auttamiskohteeseen. Kun siitä ei tule mitään. Lesken


      • 1lesken kirjoitti:

        Uskovaiset vapaaehtoistyöntekijät ovat mielenkiintoista porukkaa. He tekevät vain sellaista, mikä sopii heidän aikatauluunsa. Ja kertovat sen kaikille. Jos pyydät tätä samaista enkeliä spontaanisti oikeasti jotain auttamaan, ei onnistu. Hirveät määrät selityksiä, että pitää mennä laulaa lurittelemaan johonkin ja kokoukseen sinnetänne. He eivät poikkea omalta mukavuusalueltaan mihinkään suuntaan. Hyveellinen tekohymy naamalla toivotetaan, siunausta. En pyydä koskaan vet: ää mihinkään oikeaan auttamiskohteeseen. Kun siitä ei tule mitään. Lesken

        Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Voiko tuollaista iloista asiaa olla kertomattakaan:

        """Ymmärsin ettei vanhuksella tainnut olla elossa paljoa sukua, kun kertoi ettei oikein ole mahdollista liikkua kodin ulkopuolella, kun avustajalla on vähän tunteja ja ei ole varaa maksaa ylimääräistä, esim. käyttäjää maaseudulla entisellä kotitillaan."""

        Johan siinä varmaan tekee mieli tutustua vanhukseen paremmin ja vaikka omaan laskuunsa käyttää häntä entisellä kotitilallaan samalla kun katsastaa itse minkä arvoinen tila sieltä olisi tiedossa. Kai vanhus vielä sen verran näkee, että vetää nimensä testamanttiin, ainakin jos hänen kättään vähän ohjaa oikeaan paikkaan?


      • 1lesken

        Ap kirjoittaa, että 90-vuotias, sokea rouva ei voi mennä kunnan maksamalla, virkistysajoon tarkoitetulla taxilla maaseudulle. Kun ei avustaja voi palata ilmaiseksi takaisin. Mitä hemmetin soopaa tuo nimmari rr jauhaa? Suosittelen ap:lle menolopun ostoa Naurusaarille. Pistä joku avustajatilinro kehiin, niin sponsaan heti lähtöäsi satasella. Lesken


    • Itse en käy vapaaehtoistyössä, paitsi hoitopaikassa moikkaamassa ja syöttämässä asukkaita. En laske sitä työksi.
      Ei aloitus ollut sellainen että olisi ansainnut nuo kaikki kommentit.

      • eppu2

        Nii, joillakin on tapana.


      • 1lesken

        m.m:lle
        Esitän oman mielipiteeni juuri niinkuin haluan. Älä tule kertomaan minulle mitenkä minun pitäisi kommentoida rr:n täyttä tuubaa kirjoittamaan horinaan. Lesken


      • 1lesken kirjoitti:

        m.m:lle
        Esitän oman mielipiteeni juuri niinkuin haluan. Älä tule kertomaan minulle mitenkä minun pitäisi kommentoida rr:n täyttä tuubaa kirjoittamaan horinaan. Lesken

        Enhän minä voi sinua estää :) Täällä sentään on sananvapaus. Minullakin on oikeus mielipiteeseeni.


      • näin.näen

        Kyllä lesken kommentti oli täyttä realismia ja hän sanoi just niinkun asia on.


    • Hyvin on Suomessa asiat on turha valittaa, eläkettä joka lähtöön samoin avustusta, verovapaata tuloa kaikilla.
      Kyllä Suomessa on hyvin, kaikissa uutisissa Suomi on paras ja nyt viimeksi Suomen maaperä on rikkain koko maailmassa.

      Minä täällä köyhänä voi vain lukea kuinka hyvin on kaikilla, mutta en ole kateellinen.

      (käytän 10 sormi järjestelmää vikoja voi olla, tässäkin kiitos hyvän suomalaisen koulun).

    • Omassa työssäni tapaan päivittäin vanhuksia. Heillä on todella hyvä huumorintaju ja hauskoja juttuja. Harmi kun ei makseta palkkaa seurustelusta. Mutta joskus kiva istahtaa vanhusten seuraan ja jutella milloin mitäkin. Vedet silmissä saa usein nauraa.
      Olen tehnyt myös vuosia vapaaehtois työtä eri merkeissä ja aina ne ovat yhtä hauskoja ja jollain tavalla myös itsekin niistä saa jotain henkisesti. Suosittelen lämpimästi kaikille kokeilemaan. Unohtakaa omat ennakkoluulonne.

      • Minä taas en koskaan ole muuta työtä tehnytkään kuin vapaaehtoistyötä.
        Pakkotöissä en ole ollut koskaan.


    • Söpöä että tuollainen pieni hento söpö vanhus osui kohdallesi vasta nyt. Miten olet onnistunut aikaisemmin välttelemään :)?

      • Kirpparilta tekee usein löytöjä. Hyvä paikka.


      • Halavallako :)?


    • Silleen.
      R/R tekee aloituksen ihanasta vanhuksesta, jonka kohtasi kirppiksellä.
      Leski kommentoi uskiksia ja heidän oletettua tekopyhyyttään.
      Tellukka saivarteli asiattomuuksia.
      Mielikki, Eppu, koti-kiusattu ja jokunen nikitön kommentoivat aloituksen aiheesta, asiallisesti.
      Missasiko höysti huumorilla.
      Hunksz kommentoi lyntäten muita ja kehuen itseään.
      Aivan tavallinen aamukokokous suomalaisten eläkeläisten palstalla.
      Taidan mennä takasin Legolassin viereen.....väsyttää.

      • "Paloma.se.co"

        Hei, minä kirjoitin myös suloisesta vanhuksesta!
        Miksi minun kommentissani ei kukaan ole tullut ikkasemaan?

        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Hei, minä kirjoitin myös suloisesta vanhuksesta!
        Miksi minun kommentissani ei kukaan ole tullut ikkasemaan?

        H.

        Mitä tarkottaa "ikkasemaan"?


      • Ja Paloma sitten omaan vanhaan tyyliinsä teki yhteenvedon ketjun kirjoittajista,
        unohtaen taas tyystin kommentoida aloituksen aihetta.
        Kaikki näkyy turvallisesti jatkuvan samaan vanhaan tapaan. Niin kotoista ...


      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Mitä tarkottaa "ikkasemaan"?

        Itkua hiljaa kitisemällä.

        H.


    • viisasvanhus

      Nuoret ovat mukavia ja annan heidän tietää asioita eli en mene neuvomaan vaikka tiedän itsekkin. Vanhana viisastuu ja ei ole minä, minä itse aina oikeassa jos on terve.
      Meitä on paljon muuallakin kuin kirpputoreilla :)

    • 1lesken

      Kohtasin minäkin hurmaavia yksinäisiä sotaveteraaneja, kun kävin heidän taloissaan siivoamassa. Kuuluin kunnan sotaveteraanisiivouspartioon. Iso talo, mersu pihassa ja pätäkkää pankkitilillä. Kolme sotaveteraania olisi ollut valmis ottamaan minut kotipiiakseen, yksi jopa akakseen. Täysin järjissään olevia varakkaita, fiksuja sotiemme veteraaneja. He halusivat antaa lahjoja, kun saivat ilmaisen siivouksen. Tiesivät, että me nälkäpalkalla luututaan. Lahjojen antaminen ja ottaminen oli kielletty. Jos en olisi ollut aviksessa elämäni miehen kanssa, olisin ehkä pestautunut, fiksun sotaveteraanin huolimattomaksi taloudenhoitajaksi.
      Olisihan se ollut samalla vapaaehtoistyötä. Lesken

      • Minulla alkaa olla mittari täynnä vapaaehtoistyötä. Kun sitä on tehnyt suurin piirtein saman porukan kanssa vuosia, siinä pelaa samanlainen dynamiikka kuin muissakin ihmisyhteisöissä: alkuun riittää intoa ja on kivaa. Sitten alkaa ihmisistä näkyä sitä nurjaa puolta: tärkeilyä, vallantahtoa, keskinäistä kilpailua.
        Palkkatyössä tuollaisiin asioihin jaksoi puuttua, oli kaikkien intressissä selvittää asiat, saada homma toimimaan. Vapaaehtoistyössä oletusarvo on se, että siinä viihdytään, saadaan emotionaalisia palkintoja. Jos ne puuttuvat useimmat lyövät hanskat tiskiin tai jos ovat rettelöivää sorttia jatkavat toisiaan nokkien.
        Silti pidän omaa vapaaehtoistyötäni hyvänä kokemuksena - meillä oli paljon hyviä hetkiä keskenämme, monta asiakkaiden elämäntarinaa ehti kuulla ja jos olisi ollut tilaa paneutua yhteen kohtaamiseen, olisi hyvinkin voinut kokea samaa kuin reppuriika. Toinen edellytys hyville kokemuksille on tietysti oma asenne. Jos se pysyy kiinnostuneena ja hyväntahtoisena, "kaikki voittavat",
        työstä jää hyvä mieli...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      193
      3870
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      64
      2925
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2752
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2219
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      2027
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1667
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1625
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      24
      1578
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1429
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      187
      1331
    Aihe