Päävatulaattori Juha Sipilä on näyttänyt sen, ettei hänestä ole mihinkään, varsinkaan pääministeriksi silloin, kun pitäisi toimia Suomen ja suomalaisen, siis koko Suomen hyväksi, päin vasoin, vatulointi jatkuu ja rahaa hän lapioi lisää maatalousSYÖTTILÄILLE, elättietanoille ja etenkin itselleen, lapsilleen ja Anne Bernerin kassa yhteistyössä muille lähipiirilleen ja estävät ja jopa kieltävät asioiden oikea laidan etsimisen kuten tilintarkastusjutussa.
NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO. Maalaisliitto ei saa unohtaa KÖYHÄN ASIAA, SANOI YKSI HIMOLAHTARI, Santeri Alkio. Sipilän ja Bernerin KÖYHAT ovat varsin varakasta poppoota!
PÄÄVATULAATTORI JUHA SIPILÄ EI ARVOSTA MITÄÄN SELLAISTA TYÖTÄ MISTÄ HÄN EI OLEELLISIA ASIOITA YMMÄRRÄ, KUTEN ESIMERKISI LAINSÄÄDÄNTÖTYÖ!
HÄN EI YMMÄRRÄ, EIKÄ KUNNIOITA MILLÄÄN TAVOIN SELLAISTA, MITÄ TÄMÄ heikkovirtamies EI YMMÄRRÄ.
Lainsäädäntötyö ei ole yhtä yksinkertaista kun piirilevyjen juottaminen, varsinkin silloin kun vähimpiäkään työsuojelumääräyksiä ei yhtiö noudata, kuten Päävatulaattori Juha Sipilän yritykset tekivät. Antimoni on yhtä hyvää ihmisille kuten elohopea suomalaisessa ruuassa.
Päävatulaattori alkaa pikkuhiljaa käsittämään sen, ettei hänen ja "lakitieteenlaboratorioapulaisen", jonka järki ja käsityskyky ei edes riittänyt laboratorioapulaisen tutkinnon suorittamiseen on Oikeusministerinä ja vielä Työministerin hommat päälle.
NÄIN TOIMII PASKANAAMASYÖTTILÄÄT.
ITSE PÄÄVATULAATORI Juha Sipilä hoitaa Valtion omaisuuden ohjauksesta vastaavana ministerinä rahat sinne mihin ne hänen ja Anne Bernerin miestä kuuluu!
Päävatulaattori haukkuu Suomen parhaita asiantuntijoita "Kaiken maaliman dosenteiksi". Mikä on tämä mitätön heikkovirtamies, tai pitäisikö sanoa HEIKKKO virtamies ja tiedoiltaan kovin vähäinen, on arvostelemaan heitä jotka tietävät?
Nyt Päävatulaattori taitaa ymmärtää jotakin..... ei hänestä ole pääministeriksi, ei hänellä ole mitään tietoa lainsäädännöstä, ei Perustuslaista, vaan heikkovirtamiehen suuri typeryys ja kepulainen vihan, kauna, kateuden suuri pyhimyksen kehä.
On täydellistä typeryyttä uskoa, että viittä vaille labra- apulainen voisi käsittää lainsäädännöstä hönkäyksen pöläystä ja sama on Päävatulaattori, HEIKKO virtamiehen ko0hdalla.
Päävatulaattori todistaa täydellisen ja todellisen tyhmyytensä sekä ylimielisyyteensä, mukamas anteeksiannolla, milloin kätilöt milloin Perustuslaki estävät Päävatulaattorin huimat kuvitelmat.
Paskanaamoilla on juurin sopiva hölmöläinen puheenjohtajana!
¨
Päävatulaattorin viimeinen "totuus" murtuu
10
171
Vastaukset
- inhottavaa
Täyttää sukulaisten taskut ja leikkaa työttömiltä, eläkeläisiltä ja sairailta..
- Anaali.A.Rinne
Taidan lähteä vieraanh naisen päälle.
- S24uomlaine
Eikö tuo käyty sinun impoteetin kanssa läpi aiemmin, et sinä kykene sellaiseen, et edes mielikuvitus Rinteenä.
- pohjanmanp
S24uomlaine kirjoitti:
Eikö tuo käyty sinun impoteetin kanssa läpi aiemmin, et sinä kykene sellaiseen, et edes mielikuvitus Rinteenä.
Suomalainen... voi kissivitt, ankarassa ryssänkiimassa oleva elättietana hyi hyi kepupaskiainen
- onkovatulointia
Mulla ei ole tämä lestakepujen slangi täysin hallussa, niin oliko tämä ministerimääräsekoilu malli esimerkki vatuloinnista? Eli vähennetään, lisätään, lisätään.
- rupikullit
Ei vasurit saaneet seksiskanbaalia Sipilästä aikaiseksi. Eivät saaneet julistettua sairaaksi trafin kautta. Vanhan kansan viisaus: Jos toista epäilee, omat jauhot eivät ole silloin puhtaat.
Ei Sipilästä todellakaan saa "seksiskanbaalia", mikä sitten lieneekään. Mutta varastaa helvetisti verovaroja sukulaisilleen ja lapsilleen.
Kuka sitä sinun puoluettasi SKP tä johtaa? Onko päteväkin?
Lars.Leevi.Sipilä kirjoitti:
Yhtä pätevä kuin valehteleva ja varasteleva sinun puolueesi johtaja.
Vastasin kyllä Osmiumin sekavaan ja niin , niin katkeraan purkaukseen. Tuollainen on tyypillistä stallareille.
Toisaalla kerroi avauksessani että vaalikoneen mukaan minun puolueitani ovat kokoomus ja piraattipuolue. :D Kokeilen vielä ennen vaaleja tuleeko muitakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1342728- 2312107
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1861880- 501857
Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261690Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421505Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä621380- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo306992Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65865