Miksikähän?

Kun teille arvon komut kirjoittaa hyviä elämän ohjeita niin ainoa vastaus on kielteinen arvostelu vaikka näette itsekin jottei se teidän tienne mihinkään paratiisiin johda kuten uskontoverinne joskus -50 ja -60 luvuilla hehkuttivat.

Vaikka arvostelette ja väitätte ajatuksiani huonoiksi niin ettehän te kuitenkaan kykene esittämään mitään jolla ne asiat saataisiin parempaan kuntoon kun ajatellaan reaalimaailman tapahtumia.

Oletteko missään oikeasti nähneet sosialismin tai kommunismin luovan edes Suomen vertaa hyvinvointia? Jos ette niin ovatko sittenkään, teistä ehkä hyviltä tuntuvat ajatukset jossa muiden ansiot käytettäisiin teidän hyväksenne, hyviä ajatuksia?

Eikö olisi varmempaa kuin haaveilla taivaasta/ muiden ansaitsemasta varallisuudesta satavasta mannasta lähteä itse töihin sitä mannaa ansaitsemaan?

Miten oikeasti kuvittelette pidemmän päälle pärjäävänne ilman menestyvää talouselämää mikä ei koskaan ole ollut kommunismin vahvoja puolia?

Nyt on turhaa mestarin ja s.p:n loruilu jostain yhden saamattoman 1800 luvun sosiaalitapauksen haaveista, heidänkin pitäisi alkaa siirtyä tähän päivään ja sen todellisiin ongelmiin jotka sosialismin konstein ei ole voitettavissa.
156936
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 156

Vanhimmat

Tuen homojen oikeuksia.
Tuen hallitusta siinä että se vei maaliin sukupuolineutraalin avioliittolain.
Kieltäydyn aloituksen suosimasta natsimaisesta homovihasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Missäs aloituksessa homot mainittiin? Lienet nähnyt unta!

    1Äänestä

  • Minä olen vasemmistolainen siksi, että kapitalismissa tavoiteetna on maxsimaalinen voitto mahdollisimman pienellä panostuksella omistajilleen/omistajalleen.
    Kommunismissa tavoitteena on maximaalinen voitto mahdollisimman pienellä panostuksella yhteiseksi hyväksi.
    Olenko tarpeeksi selkeä ja ymmärretttävä?
    Sinä itse arvostelet minua ja muita vasemmistolaisia kaikesta mahdollisesta mitä maan päällä on. Kun kertoo oikeistolaisten julmuuksista, epäoikeudenmukaisuudesta olet kuin raivo härkä, puhkut ja puhiset, vaikka se ei tosiasioita miksikään muuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Minä olen vasemmistolainen siksi, että kapitalismissa tavoiteetna on maxsimaalinen voitto mahdollisimman pienellä panostuksella omistajilleen/omistajalleen.
    Kommunismissa tavoitteena on maximaalinen voitto mahdollisimman pienellä panostuksella yhteiseksi hyväksi.
    Olenko tarpeeksi selkeä ja ymmärretttävä?
    Sinä itse arvostelet minua ja muita vasemmistolaisia kaikesta mahdollisesta mitä maan päällä on. Kun kertoo oikeistolaisten julmuuksista, epäoikeudenmukaisuudesta olet kuin raivo härkä, puhkut ja puhiset, vaikka se ei tosiasioita miksikään muuta.

    Et ole ajatellut loppuun asti.

    Vaikka kapitalistisessa yhteiskunnassa halutaan tulosta niin se tuloshan valuu myös laajemmalle kuin pelkästään sille jolla on idea tai sille joka sen toteutuksen on rahoittanut. Kapitalistisessa yhteiskunnassa, varsinkin Suomen ja pohjoismaiden kaltaisissa on joka tapauksessa parhaita elintasoja/hyvinvointeja mitä tellus päällään kantaa noin kansan joukkoon sekoitettuna.

    Kun puhutaan kommunismista niin tänään voit jo unohtaa ne haavekuvat joita minullekin kaupattiin viime vuosisadan puolen välin tienoilla kun SKDL:n vaalimainokset kiersivät maaseudullakin keräämässä laariinsa äänestäjiä juttujen ollessa perin houkuttelevia jos niihin uskoi.

    Isäni ei uskonut juostuaan Karjalan metsissä noita juutaksia torjumassa vuosikausia, minäkään en uskonut enkä usko vieläkään. Käytäntö on lisäksi opettanut jottei kommunismi ole missään kyennyt tuottamaan edes kohtuullista hyvinvointia meidän mittapuumme mukaan. Vai onko sinulla positiivisia esimerkkejä kommunismin autuuttavista voimista?

    Sinäkään kk et ole kyennyt oikeasti vastaamaan/ottamaan kantaa aloituksen aiheisiin. Ovatko reaaliset aiheen liian vaikeita jos komukäsikirja ei niihin anna vastausta suoraan? Minulla oli aikoinaan nyt jo edesmennyt tuttu joka oli innokas vierailija silloisen Wärtsilän telakan ay osaston hengen nostatustilaisuuksista.

    Aina hän oli intoa täynnä sieltä tullessaan ja joku toimitsija aina oli iskenyt ajatuksen hänen päähänsä jota hän sitten alkoi minullekin, poliittiselle pakanalle, selvittämään. Aina kuitenkin into laantui parista asiaa selventämään pyrkivästä kysymyksestä, selvitystä kun ei löytynyt. Taitaa olla samoin edelleen, ette ole oppineet elämään tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kerro miten sinun kysymyksiisi OIKEASTI vastataan, miten niihin oikeasti otetaan kantaa niin, että ymmärrät?????? Kerro!!!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Kerro miten sinun kysymyksiisi OIKEASTI vastataan, miten niihin oikeasti otetaan kantaa niin, että ymmärrät?????? Kerro!!!!

    Kyllä sinun on vastaukset itse kehiteltävä, minä en niitä sinulle syötä. Nyt ei ole kyse kommunismista jossa ne todella syötetään teille vaan vapaasta ajattelusta. Aiheet kyllä löytyvät aloituksesta ja kerran vielä uudelleenkin samassa keskustelussa joten anna mennä!

    Ota ensin vaikka nämä kaksi sieltä lainattua aihetta:

    "Oletteko missään oikeasti nähneet sosialismin tai kommunismin luovan edes Suomen vertaa hyvinvointia? Jos ette niin ovatko sittenkään, teistä ehkä hyviltä tuntuvat ajatukset jossa muiden ansiot käytettäisiin teidän hyväksenne, hyviä ajatuksia?

    Eikö olisi varmempaa kuin haaveilla taivaasta/ muiden ansaitsemasta varallisuudesta satavasta mannasta lähteä itse töihin sitä mannaa ansaitsemaan?"

    Äänestä

Sankaripappi Kai Sadinmaa.
http://yle.fi/uutiset/3-9500957

Maaliskuun ensimmäinen astui voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Pappi Sadinmaa on vihkinyt kaksi homoparia. Teko on sankarillinen mutta kirkon sääntöjä vastaan.
Sadinmaa sanojensa mukaan tekikin työn ihmisoikeuksien ja lähimmäisenrakkauden nimissä. Sadinmaa on valmistautunut vastatoimiin mikäli kirkko ryhtyy rankaisutoimiin.
Maistraatti ei vieroksu homoja. Jos kristinuskon järjestö ei vihi, laillinen aviosopimus syntyy maistraatissa.
SKP hyväksyy homojen oikeudet. Se ei muutu homovihaajien vaatimuksesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi tänne missä pyritään asialliseen keskusteluun joku tolvana tunkee homoja? Menkää kaappiinne homoinenne!

    Kertokaa vaikka ennemmin missä olette nähneet kommunismissa kasvanutta hyvinvointia edes Suomen verran. Älkää heti muuttako aihetta kuin jotkut provot vaan pysykää asiassa.

    HEI!
    Nyt on olemassa sellainen HYVÄ KYSYMYS, että koska Kokkare- ja Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs on voinut todellakin syyllistyä Kokkarekeskustelussa sellaiseen ympäristöön kuin ASIALLISUUS ja TOTUUS, sillä nyt Kokkareet ovat vain kertoneet silmät väärin puolin päässä siitä, että minkälaisia sekoilijoita ovat olleet Natsikomut ja Natsisossut, mutta ei kuitenkaan KOMUT ja SOSSUT.

    Miksi Te Kokkareet ja Pökäleet olette voineet puolustaa meitä Komuja ja Sossuja, mutta samalla olette haukkuneet Natsikomut ja Natsisossut rs:ää?

    Mitä mieltä Te Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs olette sellaisesta aateryppäästä kuin KANSALLISDEMOKRATISMI eli NATSIDEMARIT rs:stä?

    Haluan myös todeta sen asian, että NATSIKOMUT, NATSISOSSUT ja NATSIDEMARIT muodostavat yhdessä sellaisen aatekuvion kuin STAHTSOZIALISMUS eli VALTIOSOSIALISMI rs:n ja joka myös NATSIDEMARIT-aatteen kohdalla on yksi yhteen sitä Uusliberalismi eli NEOLIBERALISMUS rs:ää, joka aateryväs suorastaan kukoistaa potensseissa KOKKAREPUOLUE rs:n USKONTOKUVIOT rs:ssä. Niin ja nyt on Kansallinen Kokoomus ja Perussuomalaiset rs:ssä vallalla myös sellainen Aatemaailma, josta me voimme käyttää nimeä RASCISMUS et FASCISMUS eli ROTUOPPI ja RUOSKAOPPI rs:ää. Onkohan Toveri Extyökkäri ja Espoon TIMPPA nyt Teidän mielestänne HYVÄ ja HIENO asia se, kun voi tunnistautua ihan aitolahtelaisesti ei siis lokalahtelaisesti Rasistiksi ja Fasistiksi siis Kansallismieliseksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ROTTAKOULUMESTARIT000 kirjoitti:

    Miksi et ota kantaa palstan aiheeseen vaan pyrit mestaroimaan vallan muuta? Yritä edes sillä nuo sinun natsikomusi ovat pelkkää jaskaa!

    Äänestä

Ei vastaus ole vapaa markkinatalouskaan! Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä!
Vähän niin kuin tulikin, pravda ei pla tulessakaan!

Äänestä
  • Aloittaja

    Markkinatalouden isäntä ei ole raha vaan asiakas, asiakas päättää mitä haluaa ja mihin hintaan, jos et sitä vielä ole kk oppinut, niin pistä nyt korvan taakse!

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Markkinatalouden isäntä ei ole raha vaan asiakas, asiakas päättää mitä haluaa ja mihin hintaan, jos et sitä vielä ole kk oppinut, niin pistä nyt korvan taakse!

    Niin kun on kyse nyrkkipajoista, pitää paikkansa, mutta kun rahasta puhutaan se on vähän eri asia.
    Pravda ei pala tulessakaan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Niin kun on kyse nyrkkipajoista, pitää paikkansa, mutta kun rahasta puhutaan se on vähän eri asia.
    Pravda ei pala tulessakaan!

    Kyllä ne ovat asiakkaat joista suuretkin yritykset ovat riippuvaisia. Pravda taas on pelkkää muunneltua totuutta koska varsinainen ei kommunismiin sovi.

    Veikkaan kuitenkin senkin Moskovan Pravdan olevan varsin hyvää sytykettä takassa tai saunan pesässä joten kyllä se palaa!

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kyllä ne ovat asiakkaat joista suuretkin yritykset ovat riippuvaisia. Pravda taas on pelkkää muunneltua totuutta koska varsinainen ei kommunismiin sovi.

    Veikkaan kuitenkin senkin Moskovan Pravdan olevan varsin hyvää sytykettä takassa tai saunan pesässä joten kyllä se palaa!

    Nyt tarkoitan jotain sellaista kuin AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli Geometria ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus rs:ää. Haluan vielä erikoisesti korostaa sitä, että kannatan jotain sellaista kuin LD:hen perustuvaa FILOSOFIA rs:ää ei siis mitään sellaista kuin Objektiivinen Idealismi rs:ään perustuvaa AIKA-AVARUUS rs:ää. Me voimme myös kysyä sitä, että voiko Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi rs:llä olla sama lauspuun peruslause siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus. Jos nyt toteamme siten, että Objektiivinen Idealismi on varmasti täysin eri asia kuin Materialistinen Filosofia LD rs., niin MITEN Te Toverit nyt haluatte vastata esimerkiksi siihen kysymykseen, että voiko AINE-MATERIA(MASSA) rs:stä ehdoitta täysin tyhjä tila supistua ALKU-PAUKKU ja Suhteellisuusteoria rs:n viitoittamalla tavalla? Jos nyt AINE-MATERIA(MASSA) rs:stä täysin tyhjä tila voi supistua, niin nyt ME voimme kysyä sitä asiaa, että miten ihmeessä ja että voimme myös kysyä sitä asiaa, että minkälainen PISTE voisi kehkeytä sellaisesta asiasta kuin AINE-MATERIA(MASSA) rs:stä täysin tyhjästä siis ehdoitta täysin tyhjästä tilasta. Mitä Te Arvoisat Toverit ja Porvarit ehkä haluatte vastata nyt eräälle Katunarrille ja Kulkurille?

    Äänestä

  • Aloittaja

    RAUNIOKOULUMESTARIT0000 kirjoitti:

    Jos mestari olisi fiksu hän ensin vastaisi ja kommentoisi tekstiä johon hän ikään kuin on vastaamassa. Nuo sinun lorusi ovat täysin tarpeettomia jokapäiväisessä elämässä ja kuuluvat johonkin muuhun ympäristöön, vai oletko jotenkin jumittunut ajatuksissasi? Jos olet, niin valkotakkisilla on avaimia noihinkin jumeihin, suosittelen!

    Nyt Teidän Herra Extyökkäri erittäin kova ja karu JANKKAUS on kummallista siis todella kummallista. Niin ja nyt ymmärtääkseni meille eivät riitä pelkästään sellaiset kuviot kuin vastauksen etsiminen kysymyksiin MITÄ ja MITEN vaan tarvitaan myös vastauksen etsimistä SYY ja SEURAUS rs:ään eli Kysymykseen MIKSI. Me voimme nyt huomata sen asian, että pelkästään VAISTO, TAHTO ja TUNNE rs yrittäjyyskuvioissa ei kerro sitä asiaa, että miten ME voimme selvitä niistä ongelmista ja epämääräisyyksistä, jotka kohtaavat meitä aina ja kaikkialla halutessamme toimia Yrittäjinä Yrittäjien Joukossa. Kun nyt yrittäjäryväs on perustettu jonkin vuoden ensimmäisten viikkojen aikana, niin nyt on HYVÄ KYSYMYS se, että kuinka monta yritystä on jäljellä vuoden tai kahden kuluttua perustamisesta lähtien arvioiden. Mitä Te Toverit ja Porvarit ehkä haluatte vastata meille Katunarreille ja Kulureille, niin MITÄ todella?

    Äänestä

  • Aloittaja

    TELAKKAKOULUMESTARIT000 kirjoitti:

    Minun entinen yritykseni perustettiin -70 luvulla ja se alkoi kaupallisen toiminnan -80 luvun alkupuolella ja toimii edelleen uusien omistajien käsissä. Siinä lienee vastaus.

    Yritystä pitää hoitaa kuin kukkaa, sitä ei saa jättää hoidotta tai se kuolee.

    kaikki eivät onnistu mutta jos ei uskalla yrittää jää paljon ehkä kokematta.

    1Äänestä

Aloitus on vaatinut työajan pidennystä ja työntekijöiden hiostuksen lisäämistä.
SKP ei hyväksy sellaistakaan. SKP vaatii työajan lyhennystä. Työajan lyhentäminen edistäisi tuntuvasti kansantaloutta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miten ajattelet työajan lyhentämisen laskevan tuotteiden hintoja? Siitähän on kyse kun pyritään saamaan vientiä aikaiseksi. Tuo on hieman jäänyt minulle utopian asteelle. Jos teet vaikka kirvesvarsia 6:ssa tunnissa enemmän kuin 8:ssa niin minä sanon sinun laiskottelevan ja annan kalossin kuvan persuuksiin.

    Eräs mexikolainen miljädööri on siitä mainio esimerrki. Hän kertoi että hänen tehtaissaan tehdään 6h työpäivää koska työntekijä TUOTTAA enemmän. Tyytäväinen levännyt, motivoitunut duunari tekee ahkerasti duunia kun tietää, että se RIITTÄÄ, enempää ei tarvitse.
    On niitä järkeviä, fiksuja ja helkatin viisaitakin rahamiehiä ja naisia!
    Extyökkäri 6h on tätä päivää ei vuodelta kivi ja keppi. Jotkut joilla oikeasti on rahaa osaavat sen!

    Ottaen tuon Mexicon huomioon niin siinä tuskin niistä 6 tunnin työläisistä miljonäärejä syntyy. Meksikossahan BKT on noin 15'000 USD/a kun se meillä on noin 42'000 USD/a henkeä kohden.

    Markkinakelpoisuutta varmasti parantaisi 6 tunnin päivä ja meksikkolainen palkka jolloin aina 1000€ muuttuisi 300€:ksi. Se olisi enemmän kuin mitä itse olen laskeskellut joten uskon tuon menevän läpi helposti työnantajapuolellakin kun vielä sanotaan kommunistien moista ehdottaneen.

    Mexsikossa duunarit luovat palkallaan hyvän elämän itselleen ja perheelleen Kaikki eivät tavoittele miljoonia.
    Mexsikoilaisella palkalla täällä ei elä kun täällä ei ole niitä Mexsikolaisia olosuhteita, lämpöä, edullisia hintoja.
    Heti kun kauppiaat, vuokrantajat saavat hinnat mexsikolaiselle tasolle niin käypi kyllä!

    Äänestä

Aloitus on vaatinut jopa 30 prosentin palkkojen alennuksia. Järjetön vaatimus ellei tarkoitus ole ajaa kansantalous nurin.
Komut vaativat päinvastoin palkkojen korotuksia. Kiky-sopimuksessa ay-liike suostui periaatteettomasti työehtojen heikentämiseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aloituksessa ei puhuta tai kirjoiteta mitään palkkojen alennuksesta. Miksi ihmeessä te komuloiset ette edes yritä päästä tuosta valehtelustanne eroon. Miksi ihmeessä aina pyritään muuttamaan puheenaihetta kun puhe menee alueille joita todella pitäisi pöllyttää?

    Onko kommunismin vaatimus kannattajien täysi tollous?

    1Äänestä

Aloitus vaati kunnioittamaan verivirroissa elänyttä suojeluskuntaa.
Sellaiseen ei kukaan rehti kansalainen voi mennä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eihän siellä mainita suojeluskuntaa missään vaan ihan eri asioistahan se koostuu!

    Toisaalta suojeluskunnat olivat Suomen pelastus talvisodan aikaan joten niitä on syytä kunnioittaa. Ne pitkälti estivät kommunismin maihinnousun jota jopa jotkut suomikomut kannattivat koska eivät ehkä tienneet mihin kaaokseen se maita johti kun komut valtaan pääsivät.

    Yksikin paskiainen Stalinin hovista Ku(u)sinen aikoi meille pääministeriksi vaikka juuri oli valittu demokraattisin vaalein uusi itsellemme. Miten O-W:n valinta sopii demokratiaan jota sen aikaiset komuloiset väittivät kannattavansa? Kerro nyt ihmeessä!

    Mitä kaikkea nyt tarkoittaa Arvoisat Toverit ja Porvarit ns. Oikeistolainen Kansanvalta eli DEMOKRATIA? Onko OIKEISTO todellakin sellainen tekijä ja kokija Yhteiskuntaympäristössä, joka vain ja ainoastaan edustaa kansanvaltaa? Miksi Teidän Porvarit mielestänne VASEMMISTO kannattaa vain ja ainoastaan Komuhirmuvaltaa ei siis Demokratiaa? Mitä Te Paronit ja Porvarit ehkä haluatte vastata eräälle Kulkurille ja Katunarrille?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ROTTAKOULUPALVELUT000 kirjoitti:

    Ei täällä taida olla sen enempää tovereita kuin varsinkaan porvareita. Jos jokunen toveri on niin heillä ei ole kykyä vastata jos et kysy siten, että vastaus löytyy suoraan Marxin pääomasta.

    Miksi et vastaa aloittamiini aiheisiin suoraan, ne ovat hyvä alku keskustelulle varsinkin kun yksikään komuloinen ei niihin ole uskaltanut puuttua vaan ne ovat kiemurrelleet jutuissaan kuin mato koukussa.

    Äänestä

Aloittaja

Vastauksenne arvoisat komuloiset ovat todella hämmentäviä. Kun olen kysynyt siitä,

miksi moititte esittämiäni ajatuksia huonoiksi mutta ette tuo mitään reaalista vaihtoehtoa esille,

siitä missä olette nähneet kommunismin luomaa hyvinvointia,

siitä miksi ei olisi hyvä itse rakentaa elämäänsä ja vaurastua,

siitä miten aiotte selvitä ilman moittimaanne talouselämää joka teitä työllistä,

siitä miksi te palaatte noihin 1800 luvun asioihin päivittäin vielä 2000 luvilla ettekä ole sen jälkeen saaneet yhtäkään uutta ajatusta,

niin te tuotte esiin seuraavia asioita:

Homojen oikeudet

sukupuolineutraalin avioliiton

Työajan pidennyksen ja työntekijöiden hiostuksen

ja palkan alennuksen.

Kertokaa nyt ihmeessä miten nuo vastaukset sopivat esittämiini kysymyksiin? Kertokaa oletteko aivan ymmärtämättömiä, ettekö osaa lukea vai mistä kiikastaa?

Onko oikeisiin ongelma-asioihin niin vaikeaa vastata, jottei edes yritetä vaan pyritään kiertämään jos vaikka vaikeat asiat unohtuisivat?

Tässäkö on syy teidän uskontonne hiipumiseen kun ihmiset ovat nähneet, ettei teillä oikeasti ole vastauksia päivän pulmiin vaan te jankutatte samaa, millä aloititte jo 1800 luvulla?

1Äänestä

Ku(si)nen aloituksen tekijä vaatii olemaan tutustumatta Marxin Pääomaan.
Komut haluavat että mahdollisimman moni tutustuisi opukseen. Teos on parhain kansantalouden olemuksen yleisluonnehdinta kautta aikain. Ohessa tulee mukaan materialistisen filosofian peruskäsitteitä, inhimillistä humanismia, naisten ja lasten oikeuksia. Ylipäänsä työntekijöiden oikeuksia. Kaikkien maiden työläisten ja ylipäänsä ihmisten yhdenvertaisuus, joka toteutuu kunkin omilla erilaisilla kyvyillä.
Pääoma on työläisen raamattu.

Äänestä
  • Koeta nyt tajuta, ymmärtää jos suinkin pystyt, että jokainen rakentaa elämänsä niillä edellytyksillä joita heillä on!!!
    Kaikki eivät ole kuin sinä, ajattele kuin, syö kuin sinä, kävele kuin sinä, jokainen tekee sen omalla tavallaan!
    Tämä maan on VAPAA, täällä saa uskoa keijuihin, joulupukkeihin, Persuihin, Kokkareihin ja KOMMUNISTEIHIN jos haluua!

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Koeta nyt tajuta, ymmärtää jos suinkin pystyt, että jokainen rakentaa elämänsä niillä edellytyksillä joita heillä on!!!

    Saa myös lukea Karl Marxin kirjoittamaa kirjallisuutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ammatti.mies kirjoitti:

    Saa myös lukea Karl Marxin kirjoittamaa kirjallisuutta.

    Saathan sinä sitä lukea mutta tuskin saat siitä edes pientä vinkkiä siihen suuntaan jolla todella kykenet vaurastumaan.

    Etkö sinäkään kykene ottamaan kantaa nyt jo kahteen kertaan esitettyihin keskustelun alkuihin? Oletteko todella noin tolloja?

    Kerro oma kantasi niihin ja jätä tuo 1800 luvun sosiaalipummi rauhaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Koeta nyt tajuta, ymmärtää jos suinkin pystyt, että jokainen rakentaa elämänsä niillä edellytyksillä joita heillä on!!!
    Kaikki eivät ole kuin sinä, ajattele kuin, syö kuin sinä, kävele kuin sinä, jokainen tekee sen omalla tavallaan!
    Tämä maan on VAPAA, täällä saa uskoa keijuihin, joulupukkeihin, Persuihin, Kokkareihin ja KOMMUNISTEIHIN jos haluua!

    Minä olen ymmärtänyt, sinä et!

    Vaikka aikoinaan kouluaikoinani en niin innostunut ollutkaan näistä opetuksista niin pärjäsin kohtuudella mutta muutaman vuoden työ ja armeija tekivät tehtävänsä ja päästyäni opiskelemaan olin jo kurssien parhaiden arvosanojen perässä. Elämä opettaa jos viitsii katsella ympärilleen.

    Tuo opiskelumenestys vie eteenpäin ja aloin pärjätä varsin kohtuudella mutta ajoittain tehden ratkaisuja jotka aina sisälsivät tietyn riskin mutta selvisin niistäkin ja nyt viettelen kohtuullisilla tuloilla ja säästöillä eläkepäiviäni.

    Minä en rakentanut elämääni mihinkään perintörahoille vaan itseeni uskoen ja rohkeasti edeten, niin pitäisi muidenkin tehdä. Jäämällä mafian laumaan pysyy hengissä, ehkä mutta ei pysty saamaan itsenäisen elämän kokemusta.

    Uskoa pitää mutta on parasta ensin uskoa itseensä ja vasta sitten muihin koska itse määrää sen mihin on pyrkimässä.

    Äänestä

  • Siis kun sinulle vastaa on kuin pimeään katsoisi ja tuuleen huutaisi! Oikeesti jos on tukkaa päässä nii se kyllä lähtee ja harmaantuu kun koettaa kanssasi keskustella.
    Saakeli kaikkein tuskanpunaissimmankin kommarin päässä valo syttyy kun keskustelee, sinun kanssasi niin ei käy.
    Mitäs ne työssäkäyvät ihmiset ovat jotka kuuluvat YTK:hon? Entä ne työssä käyvät jotka kuuluvat Akavaan, STTK:hon? Entäs ne ihmiset jotka käyvät työssä eivätkä kuulu mihinkään? Mihin lokeroon sinä heidät työnnät?
    Tällä palstalla on 10000 kertaan saatu lukea kuinka minä säästin, kuinka minä opiskelin, kuinka minä, yritin, kuinka minä pärjäsin....
    Sinä et perustanut yritystäsi yksin, sinä et kehittänyt yritysideaasi yksin, sinulla oli työtovereita jotka tukivat ja auttoivat ja ylipäänsä Extyökkäri maailma ei pyöri sinun ansiostasi vaan sinusta huolimatta, eikä sinun ympärilläsi, sinun tavallasi ja se on hyvä niin kuin se on!

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Siis kun sinulle vastaa on kuin pimeään katsoisi ja tuuleen huutaisi! Oikeesti jos on tukkaa päässä nii se kyllä lähtee ja harmaantuu kun koettaa kanssasi keskustella.

    Olipa reipas vastine työläisiä sosiaalipummeiksi haukkuvalle extyökkärille.

    Niinhän minä tein enkä tarvinnut sen enempää Akavaa kuin STTK:takaan. Jos olet fiksu pärjäät ilmankin.

    Valon syttyminen komun päähän ei näytä todennäköiseltä, hän vain kyyhöttää pimeässä kuten on tehnyt jo sata vuotta, ainakin. Siellä hän odottaa ohjeita yläkerrasta eikä se yläkerta tässä kohden ole pilvien yllä vaan puoluetoimiston pimennoissa.

    Minä todella hoidin asiani kuntoon sikäli yhteiskunnan avustuksella jotta kouluja ei tarvinnut rakentaa vaan ne olivat ennestään. Vanha kansakouluni on edelleen saman näköinen joskin siihen on viereen rakennettu lisäyksiä. Samoin yhteiskoulu jossa istuskelin vuosia näyttää ainakin samalta joten ei se omaehtoinen toiminta liene mahdotonta tänäänkään.

    Kansakoulu ei tietenkään ole enää kansakoulu eikä yhteiskoulukaan yhteiskoulu vaan peruskoulujahan niissä taitaa olla. Onko se sitten virhe kun tilanne muutettiin? Tuskin mutta oppilaan ja hänen vanhempiensa tulee ottaa vastuu siitä miten koulua käydään.

    Meitä oli kaksi ideoimassa sitä yritystä, minusta tuli siinä suunnittelija ja kehittelijä jaa kaveri paremmin puhelahjoin alkoi valmistautumisen markkinointiin. Tekniikka ja ratkaisut valmistuksessa olivat minun käsialaani markkinoinnin langetessa toiselle. Yritys ei ole minkään arvoinen jos sen tuotteet ovat kelvottomia tai jos niitä ei markkinoida oikein.

    En minä ammattiaktiivi työläisiä sosiaalipummeiksi ole maininnut vaan työttömiä jotka jäävät vain odottelemaan noutajaa, se kun niin harvoin iskee sitä lopullista odoteltaessa. Sitä pitää itse lähteä kierrokselle ja paikka löytyy kunhan vain lähtee asioita hoitamaan reaalisin odotuksin ja unohtaa ay mafian.

    Sinä olet pärjännyt sen tähden, että ammattiliitot ovat luoneet toimivat työmarkkinat ja säännöt, vaikka et ole niitä "tarvinnut" niin ne vaikuttavat yhteiskunnan joka tasolla koko ajan!
    Kommmusnistit eivät kyyhötä missään eivätkö odota jotain ylhäältä tapahtuvaksi, niitä ylhäältä odottajia löytyy YTK:n riveistä ja rivien välistäkin. Aina kun ammattiliitot toimivat niin kuin nyt tämä kenttähenkilökunan lakkokin osoittaa siinä ei missään pimeässä olla tai kyyhötetä vaan toimitaan ja päivänvalossa.
    Työttömissä on paljon ammattiaktiiveja niin töissä olevissakin.
    Nykypäinän reaalisuus on sitä, että täyttelet CV:tä tietokoneella, laitat hakemuksia sinne ja tänne, kierrät duunimestoja ja kyselet tutuilta ja tuntemattomilta työtä, ihan mitä tahansa.
    Suomen työnantajat palkkaavat paljon mieluummin maahanmuuttajan, pakolaisen ja vielä parempi on paperiton pakolainen. Paperittomalle pakolaiselle riittää kun näyttää 20€ seteliä ja hän tekee mitä vaan, missä vaan ja kuinka pitkään hyvänsä ja kun hommat on tehty kävelyttää portille ja sanoo: kiva, kiitti, moi!
    Akateemisen ammatin omaavaa ei siivoukseen palkata, vaikka työhaluja on norsun edestä, yli 40- vuotiasta tervettä ihmistä ei palkata, vaikka hän tekee työtä 2 norsun edestä! Eläikää notetaan ja keski-ikäiset kävelevät ilman duunia, nuoria ei palkata, ostetaan kännykkää Aipadia ja kun työtä pitää tehdä ja osata niin ihmetellään miksi nuori räplää kännykkäänsä kun on koko ikänsä tehnyt vain sitä!
    Joku mafia näille työnantajille pitää olla muuten ollaan alasti pellolla koko sakki!

    Ota nyt ne aloituksen aiheet ja vastaa niihin ymmärrettävästi!

    Kommunistit ovat aina vastustaneet omatoimisuutta ja sen näkee tänään täällä. Kukaan ei uskalla ajatella ja vastata kysymyksiin eikä kertoa mielipiteitään asioista jotka ovat todella tästä päivästä.

    Työnantajat palkkaavat työntekijän joka on sopiva niin tulosten kuin kustannustensakin puolesta. Aivan samoin kuin sinä teet kenkäkaupassa ja sukkia ostaessasi. Työ ei kauppatavarana juurikaan eroa muista kaupan olevista asioista.

    Mitä sinä et ymmärrä vastauksessani? Kommunistit siis ne joita minä olen tuntenut ovat todella ammattitaitoisia, ammatistaan ylpeitä duunareita ja he opettivat jälkikasvunsa/jälkikasvua omatoimisuuteen, hankkimaan koulutusta ja kunnon ammatin!
    Totta kai työnantajat palkaavat osaavimman, oikeistolaisesti ajattelevan ja HALVIMMAN duunarin ja kun homma on saatu pyörimään itsestään niin kuin SINÄ kirjoitit onkin yt-neuvottelut pystyssä osaava porukka pihalla ja matut paperittomien pakolaisten kera sisällä!
    Minä ostan ne kengät joista PIDÄN en halvimpia.
    Nämä vastaukset ovat TÄSTÄ päivästä, mikä siinä on kun et sitä ymmärrä????
    Kohta tilaan ne valkotakkiset hakemaan kun tuntuu, että umpiluutasi ei läpäise edes Tsernobylin säteily!

    Samalla viisiin se työnantaja valitsee sen työntekijänsä, sen josta pitää, sen joka tuntuu parhaalta.

    Minulla on kokemusta olen ottanut porukkaa tarpeen mukaan nelisen vuosikymmentä.

    Sinä olet se jolla on komu-unelmia ja harhoja.

    Äänestä

Aloitus ehdottaa esimerkillään käyttämään kirjoituksissa ulosteita.
Komujen ei tule niin tehdä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinun kirjoituksessasi on ulostetta enemmän kuin aloituksessa josta se tyystin puuttuu.

    Olisit mieluummin tuon ulostuksesi ohella miettinyt niitä asioita joita aloitus esittää ja antanut niihin kommenttejasi selvimpäin.

    Äänestä

Extyöloisen kateus/viha/sairaus ei näytä ainakaan vähentyneen sairauden edistyessä. Valitettavasti.

Äänestä

Siis EX--- miksi markkiataloudessa pitää maksaa yritystukea?
Ja kyllä mannaa sataa pyytämättä.

Veikkaus maksaa Hjallis Harkimolle ja muille poliitikoille 30 000 euroa vuodessa hallitustehtävästä
Poliitikot saavat Veikkaukselta suurempia palkkioita kuin muissa valtionyhtiöissä.
Jaa artikkeli | Jaettu (1468)

Mikko Niemelä
Kotimaa 7.3.2017 11:15

Suomen valtion täysin omistamaan peliyhtiö Veikkaukseen on nimitetty joukko poliitikkoja yhtiön hallituksen jäseniksi. Omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Juha Sipilä (kesk) on vastannut nimityksistä.
Hallitustehtävistä maksetaan jäsenille 2 000 euroa kuussa palkkiota. Lisäksi poliitikoille m…

Äänestä
  • Aloittaja

    Saakohan Veikkaus Oy Ab yritystukia? En ole koskaan kuullut. Miksi hallitukselle maksetaan palkkioita? No tietysti siksi kun työstä tupataan maksamaan ansion mukaan toivottavasti.

    Miksi palkkiot jollain yhtiöllä ovat isompia ja toisella pienempiä, se on yhtiön omistajien päätös. Sinunkin kannattanee sinne hallitukseen pyrkiä jos kadehduttaa! Omistaja tietysti myös valitsee hallituksen jäsenet, siksi ne valtion yhtiössä helposti ovat poliitikkoja.

    Miksi maksetaan yritystukia? Ota selvää mutta sen tiedän, etä niitä saa vaikkapa uuden tuotteen kehittämiseen ja muihinkin yrityksen muutoksiin jotka vaativat panostusta. Osan voi saada avustuksena mutta suuri osa on velkaa joka aikanaan maksetaan takaisin. Osa yritystuista on pääoman muodossa jolloin tuen antajasta tulee yrityksen osakas jonka osakkuuden voi sitten myydä pois kun ollaan taas selvillä vesillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sinäkin kusetus jätit vastailematta niihin aiheisiin jotka sinne alkuun laitoin. Eikö teille komuloisille ole opetettu keskustelun normaalia kulkua? Jos kysytään jotain niin ennen muihin asioihin poikkeamista vastataan aloittajan aiheeseen. Se on teiltä paskiaisilta tyystin unohtunut viime vuosina. Voisitte todella alkaa korjaamaan tapojanne.

    Äänestä

Aloittaja

Miksikähän ette arvon komuloiset kykene oikeasti vastaamaan tai ottamaan kantaa esittämiini varsin ajankohtaisiin asioihin?

Onko oikea elämä asioineen teille liian vaikeaa?

Äänestä
  • Sinulle kun vastaa asiaan niin yhtäkkiä ollaankin vuodessa 1918 ja Stalinin hirmuvallan alla. Kun sinun pitää ottaa kantaa vastauksessa esitettyihin asioihin niin luetaan esitelmä siitä miten sinä olet elämäsi elänyt. Mitä keskustelua asiasta se on?

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Sinulle kun vastaa asiaan niin yhtäkkiä ollaankin vuodessa 1918 ja Stalinin hirmuvallan alla. Kun sinun pitää ottaa kantaa vastauksessa esitettyihin asioihin niin luetaan esitelmä siitä miten sinä olet elämäsi elänyt. Mitä keskustelua asiasta se on?

    Pakkohan se on kun juuri teidän syrjänne ajatusmaailma vaeltelee noissa ympyröissä. Miten minä voisin muutoin toimia. Koko kommunismihan ei tuon mainitsemasi ajan jälkeen ole miksikään muuttunut paitsi kannatuksensa suhteen.

    Kun sinä vetoat kommunismiin niin Stalin oli malli joka näytti mihin se johtaa. Eipä ole uudempaa näkynyt ja kun näkyy (esim. Kimit) niin sama tahti jatkuu.

    Vastaa nyt noihin momentteihin joita Miksikähän aloitus antaa aiheita! Kukaan teistä ei ole uskaltanut vaan kaikki kiertelevät aiheita kuin kissa kuumaa puuroa.

    Jos vastaat oikein tässä ajassa niin kommenttinikin tulee samaan aikaan mutta jos taas alat kiertelemään noita vanhoja komuparagrafeja niin Stalin tulee ne kumoamaan.

    Jos minä olen kirjoittanut Stalinista niin se on vastausta sinun kirjoituksiisi.
    Minä esim. kirjoitin lastenhoidosta, siitä kuinka pitkä "työpäivä" lapsella on, epäinhimilleseen aikaankin vielä niin eikös siitä löytynyt kommunnismi ja minun aivoni menivät solmuun!
    Tiedoksesi minä nainen, äiti, duunari ja vasuri en todellakaan ajattele asioita minkään opin tai teorian kautta vaan KÄYTÄNNÖN.
    Sinä pyydät minua selittämään miksi on kommunismia, miksi se ei ole menestynyt, miksi sinä vihaat sitä niin paljon, miksi se on sitä mitä on jen, jne?
    Minä en TIEDÄ! En tunne teorioita, Olen käytännön ihminen, minua kiinnostaa käytännön asiat ja se miten se vaikuttaa joka päiväiseen elämään.
    Kaiiki diktatuurit vesovat kurjuudesta, sorrosta ja köyhyydestä niin oikeistolainen kuin vasemmistolainenkin, Isisstä puhumattakaan.
    Diktatuureja en kannata, en missään muodossa, millään elämän alueella.

    Jos todella ajattelet asioita käytännön kannalta niin ei kommunismi tule ensimmäisenä mieleen. Sen käytännöt eivät oikein sopineet ihmisille ja se kaatui aika pahasti.

    Kommunistiset valtiothan ovat jokainen olleet diktatuureja ja ovat edelleen, ne jotka vielä kituuttavat. Miksi väität olevasi diktatuureja vastaan ja kannatat diktatuuriuskontoa noinkin jyrkästi?

    Minä kannatan Evankelisluterilaista uskontoa ja uskon Jumalaan. Minä kannatan vasemmistolaista ajattelua, en diktatuurista kommunismia tai kapitalismia se hyvä on siinä keskivälillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Minä kannatan Evankelisluterilaista uskontoa ja uskon Jumalaan. Minä kannatan vasemmistolaista ajattelua, en diktatuurista kommunismia tai kapitalismia se hyvä on siinä keskivälillä.

    Kommunismia ei ole muussa kuin diktatuurimuodossa koskaan ollut vallassa. Sen hentojakaan ituja ei kannata kannattaa koska se aina pyrkii diktatuuriksi jos se vain saa mahdollisuuden. Kommunismi ei kykene elämään demokratiassa koska demokratiassa pitää olla vapaus myös puolueiden suhteen.

    PerusS:kin on kommunismia parempi ainakin näillä näkymin.

    Äänestä

Extyökkäri yrittää kieltää hartiavoimin työläisiä tutustumasta kansantalousoppiin ja filosofiaan. Työläisen tulisi olla vain alepalkalla kuuliaisesti työssä raataja ylipitkiä päiviä.
Komut eivät hyväksy sivistysvihamielisyyttä. Komut haluavat että proletaari tietäisi kaiken kaikesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuka kieltää mitäkin, minä ei kiellä paljoakaan mutta suosittelen suhtautumaan varauksin noihin komuloisten oppeihin koska ne vievät turmioon. Vai kykenetkö kertomaan missä komujen käyttämät kansantalouden opit olisivat luoneet oikeaa hyvinvointia ja hyvää elintasoa edes Suomen vertaa?

    Sinänsä kansantalousopista tuskin monikaan saa apua jokapäiväiseen elämäänsä joten muu opiskelu lienee suotavampaa.

    Äänestä

Extyökkäri käskee komuja tukemaan hallituksen leikkauksia sivistystoimesta.
Komut irtisanoutuvat EX:n barbarismista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sirola-opiston kansantaloutta ei kannata viljellä, se vie ojaan kuten suuri ja mahtava näytti. Tuon talouden kannattajat eivät ole koskaan vastanneet kysymykseeni siitä missä sen Sirola-opiston kansatalouskurssin opeilla on saatu aikaan edes Suomen verran hytinvointia ja missä sekä koska?

    Jos sataan vuoteen ei ole yhtäkään onnistumista niin miksi jatkaa sen tappion esiin manaamista edelleen? Vastatkaa nyt edes tuohon?

    Kapitalismi on niin tappiolla kuin olla voi ja vielä kommunistienkin pitää olla.
    Suomen teollistuminen tapahtui kun Neuvostoliitolle maksettin sotakorvauksia!
    Suomen hyvinvointi on RAKENNETTU Neuvostoliiton kaupoilla.
    Siis lpppu tulema on: Kommunistisen NEUVOSTOLIITON avulla olemme rakentaneet maailman luokan HYVINVOINNIN!!1
    Mitä vielä pitää todistaa? Kommunismi on hyvä aate, ehdottomasti!

    Extyökkäri toisti tukensa yliopistojen ja korkeakoulujen määrärahojen leikkauksille. Hän tukee barbarismia.
    Komut kieltäytyvät ottamasta exän neuvoja onkeensa.

    Onko kapitalismi tappiolla? Kuitenkin täälläkin parutaan pääomien vientiä paratiiseihin ay mafia mukaan lukien.

    Miten tappiolla olevilla olisi noita ylimääräisiä piilotettavaksi asti? Ole johdon mukainen!

    Se mikä teki konkurssin oli kommunistinen suuri ja mahtava. Vielä suurempi ja mahtavampi Kiina oli menossa samaan suuntaan mutta huusi apuun suurkapitalistit. Tästähän me opimme, että vain kapitalismi voi pelastaa kommunistisen talouden kun se huudetaan apuun ajoissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ei_käy kirjoitti:

    Extyökkäri toisti tukensa yliopistojen ja korkeakoulujen määrärahojen leikkauksille. Hän tukee barbarismia.
    Komut kieltäytyvät ottamasta exän neuvoja onkeensa.

    Missähän minä sitä leikkausta suosittelin? Ainoa arvosteluni koski Sirola-opistoa joka ei ollut mikään yliopisto tai korkeakoulu ja jota ei taida edes enää olla joten sen apurahat menevät täysin hukkaan. Lisäksi se oli SKP:n koulu joka saarnasi Turmiolan Tommin oppeja eli kommunismia, joten sen pitää olla haltijansa rahoittama koska ei ole oikein käyttää siihen muiden rahoja.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Onko kapitalismi tappiolla? Kuitenkin täälläkin parutaan pääomien vientiä paratiiseihin ay mafia mukaan lukien.

    Miten tappiolla olevilla olisi noita ylimääräisiä piilotettavaksi asti? Ole johdon mukainen!

    Se mikä teki konkurssin oli kommunistinen suuri ja mahtava. Vielä suurempi ja mahtavampi Kiina oli menossa samaan suuntaan mutta huusi apuun suurkapitalistit. Tästähän me opimme, että vain kapitalismi voi pelastaa kommunistisen talouden kun se huudetaan apuun ajoissa.

    Tosiasiahan se veronkierto on. Neuvostoliittossa keksittiin lasten päivähoito josta USA:näidit uneksivat niin kuin äitiyslomasta, vanhempainvapaasta, isät eivät USA:ssa vanhempainvapaata vietä.
    Mitä tulee siihen kapitalistien apuun niin USA on Kiinalle velkaa kaiken, kultavarantonsa, setelikantansa, bruttokansantuotteensa, aivan kaiken. Sotiminen maksaa ja rikkaat eivät maksa veroja, he suunnittelevat ne 0.
    USA:ssa pienituloiset ja keskiluokka maksavat veroja enemmän kuin miljonäärit, köyhät kuolevat kadulle ja silti USA:ta jaksetaan ihannoida.
    En kyllä ymmärrä miksi?
    Kommunismi niin kuin kapitalismi ja liberalismi kuuluvat demokratiaan, sellainen demokratia johon vain jotkut voivat kuulua ei ole demokratia.

    Nyt pitääkin kysyä miksi NL:ssa lähdettiin päivähoitolinjalle. Siihen lienee kaksi selitystä, ensinnäkin haluttiin antaa sitä oikeaa uskonkehitysoppia kommunismiin heti pienestä pitäen koska ei luotettu vanhempiin siinä asiassa. Toiseksi neuvostomaassa työn eli siellä tuhtan tuottavuus oli niin alhainen jottei ollut varaa kotiäiteihin kuin joissain harvoissa puolueen johdon tehtävissä, tämä on vain arvioni sillä pistihän muistaakseni Stalinkin muijansa jos ei kahta keskitysleiriin oppimaan tapoja kumartaa häntä itseään.

    Jenkeissähän ei moista yksinvaltiaan ylistysoppia ole saarnattu tähän mennessä joskin Trumpin osalta asia on vielä hieman auki.

    Jenkki velka on jenkkivelkaa ja he pääsevät siitä eroon varsin vikkelään devalvoimalla taalan jos siitä tulee heille rasite. Kaikki velkahan on dollarimääräistä ja jos tehdään roima devalvaatio niin sinnehän siitä uppoaa suuri osa. Kiina ja muut suursijoittajat ovat USA:n rahapolitiikan armoilla ja vain odottavat koska kannattaa sitä dollaria käyttää vessapaperina kun rullien hinta on dollareissa mitattuna suurempi.

    Onko sinulla kk jotain oikeaa tietoa noista veroista jenkkilässä? Veikkaan ettei ole. Tuo sinun arviosi saattaa perustua prosentteihin eli miljardista maksetaan vähemmän veroprosentteja kuin vaikkapa sadasta tuhannesta taalasta mutta silti dollarimäärät ovat ne jotka ratkaisevat. Täytyy tosin myöntää ettei minulla ole ensikäden tietoa verotuksesta jenkkilässä mutta veikkaan ettei sinullakaan ole.

    Olen itse siellä kerran viettänyt työasioissa muutaman viikon ja ainakin se porukka joiden kanssa työskentelin/opiskelin oli hyvinvoivaa vaikka joukkoon kuului yksi "setä Tuomon tuvankin asukas". Kierrellessäni San Franciscoa tosin näin muutaman kerjäläisen mutta näkeehän niitä täälläkin ainakin kesäisin kaduilla enkä sitten tiedä miten arvioisin leipäjonoasiakkaita tässä suhteessa.

    Sodat ovat kalliita ja jos oikein muistan niin NL kaatui jenkkien mielikuvitusavaruussodan puolustusrakenteita kehitellessään jolloin kansalle ei enää riittänyt mitään. Ei siis kannata tältäkään osin lähteä muita ajatus ja taloussuuntia arvostelemaan. Siinä kun äkkiä pissii omille kintuilleen.

    Voisit kk miettiä asioita hieman laajemmin ja jättää nuo pravdat oman onnensa nojaan koska niistä tullutta tietoa ei kannata omissa asioissaan käyttää mutta huumoristahan ne käyvät jos on sillä mielen vireellä.

    Äänestä

  • >> Komut irtisanoutuvat EX:n barbarismista. <<

    No onpas hyvä! Kai te nyt myös tuomitsette vankileirien saariston, Berliininmuurin murhat, -30 luvun Stalinin murhat jne.?
    Ja muista myös, että Suomenkin kansa on jo kauna sitten irtisanoutnut kommunisteista ja kommunismista! Huomaa: SuomenKIN kansa, kuten kaikki muutkin kansat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TimoEspoosta kirjoitti:

    >> Komut irtisanoutuvat EX:n barbarismista. <<

    No onpas hyvä! Kai te nyt myös tuomitsette vankileirien saariston, Berliininmuurin murhat, -30 luvun Stalinin murhat jne.?
    Ja muista myös, että Suomenkin kansa on jo kauna sitten irtisanoutnut kommunisteista ja kommunismista! Huomaa: SuomenKIN kansa, kuten kaikki muutkin kansat.

    Ne ovat nuo komujen mielenliikkeet kovasti rajallisia, yhtäkään uutta ajatusta ei saa päästä läpi koska se tuhoaa entiset.

    Heidän mielestään se, etten hyväksy Sirola-opiston rahoitusta (onko sitä edes enää) on paljon suurempi asia kuin nuo mainitsemasi komujen aiheuttamat katastrofit. Aika kummaa vaakaa he käyttävät!

    Saattaa tietysti olla ja ehkä on todennäköistäkin jotta he kirjoittavat Ex vaimoistaan?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Nyt pitääkin kysyä miksi NL:ssa lähdettiin päivähoitolinjalle. Siihen lienee kaksi selitystä, ensinnäkin haluttiin antaa sitä oikeaa uskonkehitysoppia kommunismiin heti pienestä pitäen koska ei luotettu vanhempiin siinä asiassa. Toiseksi neuvostomaassa työn eli siellä tuhtan tuottavuus oli niin alhainen jottei ollut varaa kotiäiteihin kuin joissain harvoissa puolueen johdon tehtävissä, tämä on vain arvioni sillä pistihän muistaakseni Stalinkin muijansa jos ei kahta keskitysleiriin oppimaan tapoja kumartaa häntä itseään.

    Jenkeissähän ei moista yksinvaltiaan ylistysoppia ole saarnattu tähän mennessä joskin Trumpin osalta asia on vielä hieman auki.

    Jenkki velka on jenkkivelkaa ja he pääsevät siitä eroon varsin vikkelään devalvoimalla taalan jos siitä tulee heille rasite. Kaikki velkahan on dollarimääräistä ja jos tehdään roima devalvaatio niin sinnehän siitä uppoaa suuri osa. Kiina ja muut suursijoittajat ovat USA:n rahapolitiikan armoilla ja vain odottavat koska kannattaa sitä dollaria käyttää vessapaperina kun rullien hinta on dollareissa mitattuna suurempi.

    Onko sinulla kk jotain oikeaa tietoa noista veroista jenkkilässä? Veikkaan ettei ole. Tuo sinun arviosi saattaa perustua prosentteihin eli miljardista maksetaan vähemmän veroprosentteja kuin vaikkapa sadasta tuhannesta taalasta mutta silti dollarimäärät ovat ne jotka ratkaisevat. Täytyy tosin myöntää ettei minulla ole ensikäden tietoa verotuksesta jenkkilässä mutta veikkaan ettei sinullakaan ole.

    Olen itse siellä kerran viettänyt työasioissa muutaman viikon ja ainakin se porukka joiden kanssa työskentelin/opiskelin oli hyvinvoivaa vaikka joukkoon kuului yksi "setä Tuomon tuvankin asukas". Kierrellessäni San Franciscoa tosin näin muutaman kerjäläisen mutta näkeehän niitä täälläkin ainakin kesäisin kaduilla enkä sitten tiedä miten arvioisin leipäjonoasiakkaita tässä suhteessa.

    Sodat ovat kalliita ja jos oikein muistan niin NL kaatui jenkkien mielikuvitusavaruussodan puolustusrakenteita kehitellessään jolloin kansalle ei enää riittänyt mitään. Ei siis kannata tältäkään osin lähteä muita ajatus ja taloussuuntia arvostelemaan. Siinä kun äkkiä pissii omille kintuilleen.

    Voisit kk miettiä asioita hieman laajemmin ja jättää nuo pravdat oman onnensa nojaan koska niistä tullutta tietoa ei kannata omissa asioissaan käyttää mutta huumoristahan ne käyvät jos on sillä mielen vireellä.

    Kultaa ei devalvoida, ei vaikka kuinka haluttais! Mitä siihen tietoon verotuksesta tulee niin siitä on tullut dokumenttia telvisioista useampaan kertaan, niin sanottu tee-liike siellä pitää rikkaiden ressukoiden puolia. Devalvaatio on tulon siirto huonompi osaisilta hyväosaisille, ennen 1$ sai leivän siteen ei riitä 2$ ja liksat putoaa kuin kivi ja hinnat nousee kuin hissi!
    Mitä tuohon toisien arvosteluun tulee ja kintuille pissimiseen tulee niin tässä kintut kastuu joka kerran kun toisia arvostelet, arvostellaan.

    Ei+nuo+velat+ole+muotoa+kiloa+kultaa+vaan+dollarimääräisiä.+Tuossa+devalvaatiossahan+palkat+eivät+muutu+miksikään+vaan+ainoastaan+ulkolaiset+tuotteet+kallistuvat+suunnilleen+saman+verran+kuin+devalvaatioprosentti+on.+Jenkeissä+joka+on+monessa+suhteessa+omavarainen+lähes+kaiken+suhteen+ei+devalvaatio+olisi+kovinkaan+iso+asia+sisäisesti+mutta+velkojille+se+olisi+ehkä+pahakin+juttu.En+lähtisi+joidenkin+TV+juttujen+mukaan+mitään+arvostelemaan+vaan+jos+haluaa+tietää+niin+pitää+lähteä+paikalle,+varsinkin+kun+kyse+on+verotuksen+kaltaisesta+toimesta.+Siinä+pitää+ensin+ymmärtää+miten+se+oikeasti+toimii+koko+yhteiskunta.+Mehän+olemme+tottuneet+jotta+jos+ei+viitsi+lähteä+töihin+niin+yhteiskunta+elättää,+en+ole+ihan+varma+tuonkaan+ajatuksen+eduista+muutoin+kuin+sairaiden+ja+vajaakykyisten+osalta.Devalvaatio+ei+todella+nostaisi+paikallisen+leivät+hintaa+jenkki+sentilläkään+mutta+Marimekon+koltun+hinta+nousisi+ehkä+huimastikin.Nämä+minun+näkemykseni+taloudesta+ovat+paljon+reaalisempia+kuin+mihin+komupuoli+on+koskaan+päässyt,+kommunistihan+tykkää+jakaa+muiden+ansioita+enemmän+kuin+hankkia+niitä+itse,+meillähän+pyritään+tuohon+itse+hankkimiseen+ja+se+on+hyvä+idea.Toisaalta,+kun+rahan+arvoa+lasketaan+niin+ne+menettävät+eniten+joilla+on+pankkitileillä+tai+patjaan+kätkettyä+rahaa+koska+niiden+arvo+laskee+juuri+devalvaatioprosentin+verran.+Osakkeet,+asunnot+ja+muu+kiinnitetty+omaisuus+sen+sijaan+säilyttää+alkuperäistä+arvoaan+paremmin.+Köyhät+siis+menettävät+vähiten+devalvaation+tapauksessa.Tehdään+kokeeksi+50%+devalvaatio,+silloin+taskussa+oleva+satanen+muuttuu+entisen+viiden+kympin+arvoiseksi+ostettaessa+tuonti+tavaraa+kun+taas+kulkurin+ainoa+kymppi+lähes+säilyttää+arvonsa+koska+hän+ostaa+kotimaista+leipää+ja+piimää.

    Niinhän minä kirjoitin kultaa ei devalvoida. Minä kun en usko, että kiinalaiset kiltististi kiittävät devalvoinnista vaan haluavat kultaa velan määrän verran.
    Kiinlaiset eivät ole mitään tyhmiä huulesta vedettäviä vaan osaavat valvoa saatavansa ja keinoja heillä siihen on, he ovat varmasti varautuneet tähän devalvaatio temppuun.
    Kun tuonti tavaroiden hinta nousee ja paljon niin väistämättä se vaikuttaa myös kotimarkkinoiden hintoihin, viiveellä, mutta vaikuttaa satavarmasti.

    Kotimarkkinoilla hintojen nousu on kiinni pitkälti asiakkaiden haluata maksaa sekä kustannuskehityksestä.

    Hinnat nousevat varmuudella jos halutaan isompia palkkoja ilman todellista tuottavuuden nousua. Nythän joku ay mafian osasto uhkailee naisten palkkojen erityiskorotuksella mutta ei kerro miten se ansaittaisiin. Vaikka se naisten euro näyttääkin ehkä tilastollisesti pienemmältä niin kysehän on siitä kenelle maksetaan tuloksen mukaan. Ay mafiahan ei tuohon suostune joten se on katoavaa työkulttuuria.

    Se mihin kirjoittamasi "ay-mafian" vaikutus kuuluu on tulojen kehitys inflaatioon ja ostovoimaan nähden ei niinkään yksittäisien yritysten kannalta katsottuna.
    Kyllä Ay -liike on joustanut palkoissa ja työehdoissa, mutta näkökulma tuloihin on eri kuin yrityksillä ja yrittäjillä on, se on tosiasia.
    Näkökulma ei muutu mollamalla, siinä kaivaudutaan poteroihin ja siitä ei hyvä heilu. Ei yrittäjälle, ei duunarille.
    Niin, että eiköhän vaihdeta näkökulmaa asioihin ja lakataan pissimästä kintuille.

    Ei ole joustanut oikealla tavalla eikä riittävästi koska on noin 300'000 työtöntä. Oikein tehdyillä sopimuksilla tuo määrä olisi vain murto-osa nykyisestä.

    Palkkoihin ja työehtoihin ay mafia on sitä paitsi väärä ympäristö. Työnantaja nuo asiat paremmin hallitsee ja jos ei tykkää työnantajastaan niin ainahan työläinen voi sanoa itsensä irti ja pyrkiä löytämään enemmän itseään arvostavan työnantajan.

    On p-stä jos joku ulkopuolinen alkaa sekaantumaan yrityksen sisäisiin asioihin koska ei ole edes yrityksen osakas.

    Mafian näkökulma on -50 luvulta ja peritty komuilta, sitä todella pitää uusia kuten olen jo monesti kirjoittanut.

    Ei nyt ihan niinkään, jos yritykset saavat yhteiskunnalta infrakstuurin kuljetuksiin tieotoliikenne yhteydet turvallisen toimintaympäristön, koulutettua työvoimaa niinei se päätä yksin niin kuin diktaattori mitä duunarien rauhaan kuuluu.
    Ammattiliitot ovat tarpeelisia ne voivat ottaa toisen näkökulman asioihin, joku raami/raamit pitää olla kun yrityksessä palkoista ja ehdoista sovitaan.
    Se luo samanlaisen toiminta ympäristön kaikille yrityksille, se on myös yhdenvertaisuus kysymys.
    Työnantaja ei todellakaan aina hallitse edes huonosti saati paremmin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhökomukka kirjoitti:

    Ensinnäkin kk yhteiskunta harvoin sekaantuu tietoliikenneyhteyksiin, eivätköhän ne ole puhelinyhtiöt jotka niiden parissa puuhaavat. Ainakin täälläpäin.

    Eivät myöskään ammattiliittomafiat osallistu mitenkään koulutukseen, enemmän siihen yrityksetkin osallistuvat. Ay mafian ainoa tehtävä on rettelöinti ja uhkailu, minä en muuta ole nähnyt vuosikymmenten kuluessa.

    Työntekijähän voi valita yrityksen jossa viihtyy ja joka parhaiten häntä osaa arvostaa. Kun yritys itse saa nuo ehtonsa asettaa niin se toimii parhaiten. Kenenkään ei ole pakko olla tietyssä yhtiössä koska emme elä kommunismissa vaan aina saa valita parhaan löytämänsä.

    Nythän ay mafia puuttuu asioihin joita se ei tunne, joista sillä ei ole mitään käsitystä ja se vain haluaa olla valtio valtiossa mutta se pilaa demokratiamme.

    Ay - tuntee asiat joihin se vaikuttaa ja haluaa vaikuttaa. Ammattiliioissa asioita päättävät TYÖSSÄ käyvät ihmiset, he kyllä tuntevat alan ja yritykset koska tekevät siellä sitä duunia joka työpäivä. Sen parempaa asiantuntemusta kuin työntekijä puolella on ei ole olemassa.
    Yhteiskunta SEKAANTUU logistiikkaan raknetamalla tiet, rautatieyhteydet, laiva ja lentoliikentteelle turvallisen kaluston, kouluttaa henkilökunnan jne.
    Ammttiliitot ovat myös järjestämässä ja valvomassa eri alojen ammattitutkintoja.

    Miksi sekoitat työn, ay mafian ja tiet keskenään?

    Mitä ammattitutkintoja ay mafia järjestää joita ei voi koululaitoksen, ammatti-instituuttien tai ammattikorkeakoulun jos ei yliopistojen ja muiden korkeakoulujen puitteissa suorittaa? En ole kuullutkaan!

    Et sitten vieläkään ole rohjennut puuttua varsinaiseen asiaan joihin aloituksessa kiinnitin huomiota! Miksi? Miksi pitää kiertää kuin kissan kuumaa puuroa?

    Mitähän puuroa tässä nyt kierretään?
    Ammattiliiton edustaja on paikalla kun ammattitutkinoa hyväksytään, siinä on mukana myös työntantajan edustaja ja järjestävä oppilaitos, siis kaikki instanssit yhdessä.
    Jos varsinainen asiasi on, että kaikkien pitää olla yrittäjiä niin se on unelmointia, haavetta ja niin epärealisitista kuin olla voi! Se siitä.
    Työ sekoittuu ammattiliitoihin juuri sen ansainnan palkan takia. Eivät duunarit mene töihin kuntoillakseen tai viettääkseen laatuaikaa mielenkiintoisten tehtävien ääreesä. Töihin mennään plakan tähden sillä duunari rakentaa perheensä elämän jos sellainen on.
    Kaikista ei ole yrittäjiksi ja piste.

    Kun minä aikoinaan, muistaakseni sain paperit ammattiini ei läsnä ollut yhtäkään mafian edustajaa. Enkä usko niitä olevan opiskelujaan päättävien juhlissa muutoinkaan. Eikä sillä toisaalta ole edes väliä vaikka olisivatkin siellä houkuttelemassa valheellisin perustein uusia jäsenmaksun maksajia kosika sillä ei ammattiin valmistumisen kannalta ole merkitystä.

    Ei kaikkien yrittäjiä tarvitse olla mutta työt pitää tehdä kuin olisi yrittäjä eli kuin niitä on tehdään eikä vilkuilla kelloa ja kun ei ole niin ollaan lokoisammin.

    Tämä koskee oppisomuskoulutusta, tänäkin päivänä. Tutkinto tilaisuudessa ei kukaan houkuttele ketään mihinkään on kyse tutkinnosta ei mistään muusta.
    Selventääkseni vielä itse tutkintotilaisuudessa on ammattioppilaitoksen opettejat ja suorittajat paikalla, ei muita.
    Ammattitutkintolautakuntaan kuuluvat kaikki osapuolet, tutkintolautakunta päättää hyväksytäänkö näyttö vai ei.
    Minun kokemukseni mukaan ammattiliitot tiedottavat tästä mahdollisuudeta, neuvovat ja opastavat niitä jäseniään joita ammatillinen koulutus, ammatissa kehittyminen ja osaaminen kiinnostaa.
    Ammattiliitotovat kiinnostuneita jäsentensä hyvinvoinnista, urakehityksestä jne
    Jokainen tekee työtä niillä eväillä joita hänellä on. Jokainen yrittäjäkin vilkuilee kelloa eikä aina paina kuin Duracel - pupu, vaikka ei ole reikäkään.
    Me olemme ihmisiä, sitten yrittäjiä, äitejä, isiä.

    Yrityksessäni suoritti muutama henkilö koulutustaan oppisopimuksen nojalla. Normaalisti he työskentelivät yrityksessä mutta ajoittain olivat muutaman päivän eräässä oppilaitoksessa saamassa teoriakoulutusta alalle ja ehkä jotain muutakin. Se ei kuitenkaan liittynyt mitenkään ay mafian touhuihin silloin enkä usko sen liittyvän tänäänkään.

    Minäkin suosittelen kaikille joilta ammatti puuttuu eikä koulun penkki kiinnosta juuri tuota ammatissa oppimista vaikkapa sitten oppisopimuksen perusteella ja voin sitä suositella samoin kuin ay mafia joten sillä ei ole mitään eroa käytännössä onko suosittelija yksityinen henkilö vai mafian edustaja. Pääasiahan on jotta tuo kaveri tai kaveritar lähtee hankkimaan itselleen parempaa tulevaisuutta.

    Ay mafialla ei siis ole mitään todellista merkitystä tälläkään tiellä kuten ei muuallakaan siellä mistä hyvinvointi puskee esiin, mafia on johtamassa meitä muualle kuin hyvinvointiin, diktatuuriin jossa he saavat määräillä miten yritykset toimivat olematta niiden osakkaita.

    Ihan Suomen laissa on pykälät siitä, että tutkintotoimikunnissa on työelämän jäseniä ja lain mukaan niitä pitää olla yhtä monta työntekijä- ja työnantajapuolelta sekä opettuksen jäjestävän tahon lisäksi asiantuntija jöseniä.
    Uskolla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Työntekijöille esittämäsi vaatimus työskennellä kuin yrittäjä ilman minkäälaista sananvaltaa mihinkään työtään tai itseään koskevaan asiaan on diktatuuria.

    Ainahan omaan työhönsä on sananvaltaa, sen saa tehdä haluamallaan tavalla kunhan lopputulos on yritykselle markkinakelpoinen.

    Mistähän laista ja mistähän sen pykälistä mahtaa olla kyse?

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Ihan Suomen laissa on pykälät siitä, että tutkintotoimikunnissa on työelämän jäseniä ja lain mukaan niitä pitää olla yhtä monta työntekijä- ja työnantajapuolelta sekä opettuksen jäjestävän tahon lisäksi asiantuntija jöseniä.
    Uskolla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Työntekijöille esittämäsi vaatimus työskennellä kuin yrittäjä ilman minkäälaista sananvaltaa mihinkään työtään tai itseään koskevaan asiaan on diktatuuria.

    Tässä on ote oppisopimuksia käsitelevästä laista:

    "8 §
    Todistukset

    Koulutuksen päätyttyä tai keskeydyttyä paikallishallintoviranomainen antaa työnantajan ja tietopuolisen opetuksen järjestäjän arvioinnin perusteella opiskelijalle todistuksen oppisopimuskoulutuksen suorittamisesta sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään."

    Ovat tainneet unohtaa ay mafian tyystin? Vai näetkö siitä mainintaa?

    Ja tässä www.oph.fi/tutkintotoimikunnat

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Ja tässä www.oph.fi/tutkintotoimikunnat

    Tutkintotoimikunnista sanotaan tuossa linkissä mm.

    "Arvioijista päättää tutkinnon järjestäjä. Tutkintotoimikunta ei voi kerätä arvioijatietoja. Arvioijatiedot ilmoitetaan suoritusrekisterin yhteydessä. Tutkinnon järjestäjä vastaa järjestämissopimuksen ja -suunnitelman mukaisesti arvioijien perehdytyksestä.

    Tutkinnon järjestäjä päättää tutkintotilaisuuksissa käytettävästä arviointimateriaalista. Tutkintotoimikunta voi kommentoida niitä, mutta ei voi päättää niistä. Arviointimateriaalien on oltava tutkinnon perusteiden mukaisia.

    Toimikuntiin nimetään kyseessä olevan alan edustavimpien järjestöjen ja muiden yhteisöjen esityksestä alan asiantuntijoista enintään yhdeksän jäsentä. Varajäseniä ei nimetä. Toimikuntien jäsenten tulee edustaa työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja tarvittaessa itsenäisiä ammatinharjoittajia. Lisäksi toimikuntiin voidaan nimetä pysyviä asiantuntijoita. Nimettävien on oltava henkilöitä, joilla on tarpeellinen asiantuntemus ja kokemus toimikunnan tehtäviin kuuluvissa asioissa ja mahdollisuus tehokkaasti osallistua toimikunnan työhön.

    Toimikunnan enemmistön tulee olla työelämän edustajia, ja työnantajien ja työntekijöiden edustajia tulee olla yhtä monta. Kaksikielisissä toimikunnissa tulee olla riittävästi kummankin kieliryhmän edustajia. Naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) säännösten mukaisesti toimikunnan jäsenistössä tulee olla vähintään 40 prosenttia kumpaakin sukupuolta. Säännöstä poikkeaminen on mahdollista vain erityisestä syystä. Niinpä jo jäsenehdotusten tulee mahdollisuuksien mukaan sisältää sekä naispuolisia että miespuolisia ehdokkaita.

    Missään ei puhuta ay mafian osallisuudesta millään nimellä. Miksi haluat väittää moista?

    Siksi ystävni, että aikoinani kun suoritin omaa ammattitutkintoani niin kyllä alani amattiliitosta edustajia oli tutkintotoimikunnassa.
    Muuta epäselvää? Työntekijöiden edustajat niin kuin työnantajienkin ovat etujärjestöistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Siksi ystävni, että aikoinani kun suoritin omaa ammattitutkintoani niin kyllä alani amattiliitosta edustajia oli tutkintotoimikunnassa.
    Muuta epäselvää? Työntekijöiden edustajat niin kuin työnantajienkin ovat etujärjestöistä.

    En nähnyt vaatimusta sen enempää työntekijöiden kuin työnantajienkaan kuulumisesta mihinkään liittoihin. Se ei olisikaan demokraattista koska antaisi jollekin epädemokraattiselle järjestölle enemmän valtaa kuin sille demokratiassa kuuluisi.

    Edunvalvontajärjestöjä kun ei voi pitää demokraattisina, demokratia kun vaatii aina kohtelemaan jokaista yksilönä samoin periaattein. Ei siinä tekstissä haluttu estääkään noiden henkilöiden liittoihin kuulumista mutta se on heidän asiansa ei tuon tutkintotoimikunnan työn vaatimus.

    Demokratia vaatii kohtelemaan jokaista yksilönä samoin periaatten. Totta, mutta työpaikka ei ole demokraattinen yhteisö, siellä on vain 1 ja ainoa, joka sanoo mitehdään, miten tehdään ja missä tehdään ja sielläkin on ihan laissa vaatimus, että jokaista pitää kohdella oikein, tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti.
    Ei laissa sitä vaadita etujärjestöihin kuulumista koska Suomessa on uskon-, sanan- jajärjestäytymisvapaus. Mikä demokratia se on jos siellä edellytetään jotain lain vastaisesti? Käytännössä alan etejärjestöistä ne toimikunnan jäsenet on, demokraattisesti.
    Edunvalvonta järjestöt ovat ainakin työntekijäpuolella demokraattisia 1 ääni per henkilö. Työnatajapuolen käytäntöjä en tiedä.
    Meillä on edustuksellinen demokratia ja siinä toimii raha, se instanssi jolla hilloa on voi järjestää ehdokkaiksi mieleisiään henkilöitä ja niistä meidän on valitseminen.
    Edunvalvonta järjestöt niin kuin momi muukin järjestö ja yhdistys ja vaapehtoistoiminta kuuluvat DEMOKRATIAAN.

    Työpaikoissahan ei ole demokratiaa jos kaikki eivät ole yhtä suuria osakkaita yrityksessä. Joku osuustoiminta lienee demokraattisin työpaikkavalinta kunhan kaikki ovat osuudellaan mukana. Sielläkin palkattu työväki on osuuskunnan ulkopuolella.

    Ay mafian järjestöt ovat ehkä demokraattisia sisäisissä asioissaan mutta eivät enää kun puututaan yritysten tai yhteiskunnan asioihin. Yrityksillä kun yleensä on oma "hallituksensa" joka on valittu yrityksen sääntöjen mukaan ja sillä on ja pitää olla siellä auktoriteetti. Sahan on yhteiskunnalla, se valitsee demokraattisin keinoin oman hallintonsa ja siihen ei voi ulkopuolinen oikeasti muutoin vaikuttaa kuin vastaamalla pyydettyihin kysymyksiin.

    Jos antaisimme noille mafian osastoille vallan puuttua yhteiskunnan hallintaan niin demokratia menisi polvilleen koska osalla meistä olisikin kaksi tai useampi ääni. Sen vuoksi ei pidä sallia minkään järjestön vaikka sen edustus olisikin järjestön kannalta demokraattisesti valittu puuttua yhteiskunnan hallintaan ja asioihin. Kaikkien järjestöjen pitää parhaansa mukaan sopeuttaa toimintansa kulloisenkin demokraattisen hallituksen ja eduskunnan tahdon mukaan.

    Juuri demokratia sallii nuo järjestöt mafiasta urheiluseuroihin ja Martta yhdistyksiin mutta niiden pitää pysyä ruodussaan tai tulee vaikeuksia jonka useimmat jo lienevät havainneet.

    Meillä ON yhdistymisvapaus, vapaus ilmaista kokoontumalla mielenosoituksiin mitä mieltä me olemme asioista ja piste!
    Ay - liike ei ole mikääm mafia muualla kuin sinun mielessäsi, älä sekoita mielipiteitäsi demokratiaan ne ovat eri asioita.
    Tuli mieleeni sellainen asia tuota sinun komukammostasi, että eivät kommunistit mitään hirmuvaltaa tai sortoa kannata vaan sitä hyvään pyrkivää mitä kommunismissa on. Se miten ihmiset jotain aatetta toteuttavat on eri asia kuin sen sisältö.

    On se mafia koska se toimii mafian lailla. Murhat ehkä vielä antavat odottaa itseään mutta uhkailua ja pakkoa on käytetty. Mikä muu se silloin on kuin mafia?

    Kyllä yhdistyksiin saa liittyä ja saa osoittaa mieltäkin kunhan ei haittaa muiden elämää ja työtä. Homma hoituu kuitenkin fiksuiten aina vaalien yhteydessä ja siinä välissä on aika vaikeaa sanoa minkä asian takana enemmistö seisoo.

    Kun komut saavat valtaa niin ne ovat aina olleet menossa diktatuuriin ja muunlaisten näkemysten kieltämiseen. Vai voitko kertoa kommunistisen hallinnon maasta jossa on myös tasavertaisin oikeuksin oikeisto ja keskusta puolueita muuallakin kuin piikkilankahäkeissä?

    Ei ole löytynyt komuryhmää joka muulla tavoin olisi valtaan noussut kuin väkivalloin. Yhdessäkään maassa ei ole sellaiseen kommunistiseen enemmistöön vapaissa demokraattisissa vaaleissa päästy kuin millaisia ovat nuo suuretkin kommunismin kokeilut olleet.

    Jaa, että pääomapiirit eivät uhkaile? Kyllä työnantajat uhkailevat ja kiristävät ihan samalla tavalla!
    Ilmoitetaan, että tällä päivämäärällä olette vuokrafirman duunareita ja piste. Ilmoitetaan lomautuksista, irtisanomisista, luodaan työpaikoille 2 kerroksen väkeä niin kuin lentokentällä on tehty ja sitten ollaan silmät lautasina, että miksi meidän hyvä ei olekkaan teidän hyvä?
    Laillinen työtaistelu ei ole mitään mafian toimintaa vaan ihan laillista edunvalvontaa! Se, että se ei sinun pirtaasi sovi on sinun ongelmasi, täysin! Se on mitä suurimmassa määrin toisen työn ja elämän haittaamista js roikut kuin löysäsässä hirressä työssä ollessasi, sinulta vaaditaan työsi tekemistä niin kuin omistaisit firman eikä sinulla ole mitään sananvaltaa mihinkään firman johdon tekemisiin, siinä pyydetään enemmän kuin ollaan valmiita antamaan!!!
    Omistaminen ei tee kenestäkään erehtyväistä ihmistä kummenpaa eikä omistaminen ole lupa määräillä kenekään ajatuksia, uskomuksia.
    Minä pitäisin pääni kiinni murhista. Meillä on paljon TYÖNTEKIJÖITÄ jotka työskentelelvät yksin ja ovat meikein joka hetki hengen vaarassa asiakkaidensa taholta ja ihan vähäinen ei ole se joukko joka työtapaturmissa kuolee väinpitämättömyyden ja valtavan paineen alla!
    Nyt Extyökkäri, varovasti ja hiljaa. Voi olla, että löydät vielä näiden juttujesi kanssa karhun jota et komulaseiltasi kykene näkemään.

    Jos irtisanominen tulee liian kalliiksi on monessa kohden helpompaa käyttää vuokratyövoimaa. En usko sen kuitenkaan käyvän ilmoittamallasi tavalla.

    Viisas työtaistelu ei vaikeuta muiden asioita kuin työnantajan. Nythän nykyisellä tavalla kolmas osapuoli jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa kantaa useimmiten suurimman taakan. Pitäisi kehittää tapoja joilla voidaan asia hoitaa kunniallisesti tai joilla lakon alkajaa laskutetaan kaikista ylimääräisistä kuluista joita lakko aiheuttaa.

    Lakolla ei koskaan ole voitettu mitään todellista vaan se on aina virunut takaisin, markka-aikaanhan devalvoitiin palkat taas sopivalle tasolle, nyt pitää kehitellä uusia keinoja.

    Sinä et usko mitään, mutta se on sinun ongelmasi! Työntekijälle merkitystä on sillä sanooko työntekijän irti vai myykö vuokrafirmalle. Vuokrafirmalle myynti on yrityksen ja työntekijän kannalta se pienempi paha työ säilyy, vaikka palkanmaksaja vaihtuu.
    Kun on kyse lakosta niin se 3 osapuoli on se varsinainen kärsijä, se joka elättää firman johdosta juoksupoikaan se kärsii eniten ja piste.
    Lakolla on saatu aikaan tämä HYVINVOINTIYHTEISKUNTA. Se ei ole ihan vähän se.
    Työnantajan asenteen pitää muuttua!
    Työnatajien puheiden ja tekojen pitää olla linjassa, nyt niin ei ole. Nyt vaaditaan malttia, ymmärrystä, ahkeruutta, mutta mitään ei anneta tilalle, 0-soppareita.
    Työntekijä on yhtä tärkeä osa tuotantoa kuin työn teettäjäkin ja piste.

    Hyvinvointi on saavutettu yritysten tuloksilla, ei tippaakaan lakoilla!

    Työ ja teettäjä ovat tärkeämpi osa koska ilman niitä ei sitä työtäkään ole tarjolla ja useimmat yrittäjät kyllä sen hommankin kykenevät tekemään mutta kun palkataan työläisiä niin volyymi kasvaa ja samalla mahdollisuus parempiin ansioihin, myös työn tekijöille.

    Lakossa kolmannen osapuolen vahingot pitää saattaa lakon alkajan maksettaviksi korkoineen ja lisäkuluineen!

    Kirjoitteluni tässä ketjussa päättyy tähän. Tämä on jo liian pitkä!

    Äänestä

Aloitus vaatii lakkauttamaaan maattiliitoty työntekijöiden etujärjestönä.
Komu vaativat vahvoja ammattiliittoja ja joiden kautta yleiset työehdot laaditaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mistähän sinä moisen tekstin löysit? En ole koskaan vaatinut ay mafiaakaan lopettamaan vaan muuntamaan tähän päivään sopivammaksi. Jos sen tuominen tähän päivään on mahdotonta niin sitten sinun on se lopetettava!

    Oikeastihan työn ehdot ovat yrityksen ja työntekijän välisiä ottaen lait huomioon. Siihen ei mitään saamattomien osapuolta tarvita.

    "Oikeastihan työn ehdot ovat yrityksen ja työntekijän välisiä ottaen lait huomioon."

    Suomessahan nämä kaikki työntekoa koskevat lakipykälät määräytyvät aina vain näiden eri työehtosopimusten mukaan.

    Eli jos sinä nyt esimerkiksi rikot jotain työehtosopimuksen pykälää. Sinä silloin Suomen lain mukaan syyllistyt silloin rikokseen josta sitten voi jo rangaista rikoksen tekijää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pikku_muistutus kirjoitti:

    Nuo sopimukset ovat perseestä koska niillä saatiin aikaan 300'000 työtöntä eikä ay mafia tee mitään. Ay mafia on osoittautunut täysin tarpeettomaksi kuormaksi kansallemme. Se pitää nykymuodossaan kitkeä pois ja tuoda uutta ja tuoretta ajattelua tilalle.

    Tuohan on nyt vain ihan pelkkä sinun oma henkilökohtainen mielipiteesi kyseisen asian suhteen. Ei mikään muu.

    Kumminkin nyt enemmistö suomalaisista palkansaajista ovat todella täysin tyytyväisiä tähän Suomen nykyiseen työlainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin.

    Ja demokratiassahan nyt aina mennään eteenpäin juuri niin kuin enemmistö haluaa.

    Mitään parempaa systeemiähän tai muotoa työelämää koskeviin asioihin ei ole nyt vain missään edes olemassa kuin tämä nykyinen täysin toimiva demokraattinen systeemi tai muoto.

    Onko noin 300'000 työtöntä vain henkilökohtainen mielipiteeni? Ei taida olla!

    Ovatko nuo 300'000 täysin tyytyväisiä olemiseensa? Tuskin!

    Demokratiassahan viime vaaleissa oikeisto - keskusta sai äänistä noin 3/4 ja vain 1/4 jäi sosialistipuolueille jos SDP lasketaan siihen ryhmään. En usko tuohon sinun tyytyväisyys väittämääsi!

    Eikö ole parempaa systeemiä työelämän järjestämiseen? Olet erehtynyt, et voi tietää koska muita ei ole kokeiltu pitkiin aikoihin. Juuri sitähän olen pyrkinyt ilmoittamaan jotta olisi aika hieman parsia nykyistä koska se ei toimi ja nuo 300'000 pystyvät sen osoittamaan.

    Nyt vain sinun omasta mielestäsi Suomen työttömyys on pelkästään vain ay-liikkeen vika. Toki sinä saat olla nyt ihan mitä mieltä tahansa. Sillä Suomihan on nyt vapaa demokraattinen valtio.

    Mutta todellisuudessahan näihin Suomen synkkiin työttömyyslukuihin on olemassa paljon monia eri syitä. Suurimpana syynä se tosiasia, että Suomesta on kadonnut valtava määrä työpaikkoja muuaalle pois, tai muuten vaan loppunut.

    Ja suomalainen ay-liikehän käyttää nyt sitä valtaansa tasan niin tarkkaan ja paljon kun sitä valtaa on sille annettu. Ei koskaan yhtään enempää. Näin se vain toimii demokratia meillä täällä Suomessa.

    Eikä ole nyt yhtään missään täysin todistettavasti pystytty osoittamaan minkäänlaista parempaa ja toimivampaa järjestelmää työelämän parantamiseksi kuin tämä nykyinen hyvin toimiva voimassa oleva järjestelmä.

    Miten ajattelet työpaikkojen rahoituksen tapahtuvat? Kerro nyt oma mielipiteesi!

    Miksi työpaikkoja on kadonnut joko kokonaan konkursseihin tai muuttanut halvemman työvoiman maihin? Mitä selityksiä sinulla on?

    Ay mafia on kiristämällä riistänyt oikeuksia joita sille ei demokratiassa pitäisi olla luovutettu. Nykyistäkin hallitusta se on ajoittain uhkaillut vaikka hallituksen kokoonpano on suoritettu varsin demokraattisesti ja se on nauttinut ja nauttii eduskunnan enemmistön tukea. Miten silloin joku kalastus- tai urheiluseuran kaltainen yhteisö voi alkaa uhkailemaan?

    Todistettavasti on ainakin osoitettu jottei nykyinen järjestelmä pysty hoitamaan tämän maailman vaihtuvia tilanteita ja jo se on hyvä syy lähteä kokeilemaan uusia tuulia joista yksi ja ehkä paras on muuntaa kaikki työsuhteet yrittäjä suuntaan vaikka jokaisesta ei yrittäjää tehtäisikään mutta siinä työn todellinen tuotto määräisi palkan suuruuden jokaisella juoksupojasta pääjohtajaan.

    Ay mafia ei kuitenkaan ole ollut kovin innostunut uudelleen määrittämään asemaansa nykyaikaan vaan on oikea jarrumies. Siitä syystä heidät on siirrettävä syrjään ja valittava uudistusmielisiä henkilöitä uudelleen linjaamaan käytäntöjä.

    Sinullahan itselläsihän on nyt olemassa mahdollisuus tehdä vaikkapa kansalaisaloite kyseisen asian suhteen jos et ole nyt mitenkään tyytyväinen nykyiseen Suomen työlainsäädäntöön tai ay-liikkeen liialliseen valtaan.

    Eihän sinun tarvitse tehdä nyt mitään muuta kuin kerätä ne tarvittavat 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseesi ja lähettää tai toimittaa itse se kansalaisaloitteesi sitten vain eduskuntaan. joka sitten aikanaan käsitellään Suomen eduskunnan toimesta.

    Aivan samalla tavoinhan nyt esimerkiksi tämä Suomen uusi tasa-arvoinen sukupuolineutraali avioliittolaki sai tässä taannoin alkunsa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    neuvon_sinua kirjoitti:

    Se on teidän työikäisten hoidettava, minä pysyn neuvonantajapuolella. Minä kyllä pärjään loppu ikäni mutta teillä ei ole samaa etua jos ette sitten nopeuta sitä loppuiän tuloa.

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Se on teidän työikäisten hoidettava, minä pysyn neuvonantajapuolella. Minä kyllä pärjään loppu ikäni mutta teillä ei ole samaa etua jos ette sitten nopeuta sitä loppuiän tuloa.

    Tuskin nyt minäkään koskaan alan minkäänlaista kansalaisaloitetta jotain ay-liikettä tai työlainsäädäntöä vastaan koskaan tekemään.

    Sillä minun oma henkilökohtainen mielipiteenihän on nyt se, että ay-liike on toiminut erittäin loistavasti ja hyvin maksavien jäseniensä edunvalvojana työelämän pyörteissä.

    Joten antaa nyt mennä vaan näin vanhaan hyvään ja hyväksi todettuun malliin myös jatkossakin.

    Älä trollaa!

Aloittaja propagoi ehdotonta kansallisuusvihaa venäläisiä vastaan.
Komut eivät mene mukaan siitäkään huolimatta että Venäjä on kapitalistinen valtio.
Kommunistit eivät hyväksy minkäänlaista kansallisuusvihaa missään muodossa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Missä aloituksessa mainitaan jotain venäläisistä? Siinä ainoastaan kysytään reaalisia vastauksia sosialismin ja kommunismin aikaansaannoksista mutta siihenkään et näköjään kyennyt vastaamaan.

    Eikä siinä kansallisuusvihastakaan ollut pienintäkään vihjettä. Ymmärrätkö yleensä mitä luet vai takkuaako todella pahasti. Nythän on uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa tullut ilmi jotta suuri osa pojista jotka jäävät peruskoulun jälkeen "vapaalle" ei osaa edes kunnolla lukea. Kuulutko sinä niihin?

    Äänestä

Aloitus vaatii ihannoimaan Suojeluskuntia, Akateemista Karjalaseuraa, Isänmaallista Kansaliikettä ja Lapuan liikettä.
Ne on todettu fasistisiksi järjestöiksi ja lakkautettu sillä perusteella sodan jälkeen.
Kommunistit hyväksyvät Pariisin Rauhansopimuksen ja Nyyrnbergin Tuomioistuimen toimet johtavien natsien tuomitsemisessa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Poliisihallitus vaatii PVR fasistipuolueen toiminnan lakkauttamista. Komut tukevat tointa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ensinnäkin Nürnberg kirjoitetaan Nürnberg tai englanniksi Nuernberg!

    Toisekseen aloituksessa ei mainittu noita lempiaiheitasi lainkaan, ei edes vihjeen muodossa.

    Voisit tietysti vastata jos ymmärrät mikä sinun kantasi aloituksessa mainittuihin asioihin on ja minkä vuoksi! Jos siis kykenet ja ymmärrät mitä sinne on kirjoitettu!

    Suojeluskuntia tosin on syytä kiittää palveluksesta jonka ne talvisodan kestäessä Suomelle tekivät kun suuret komulaumat pyrkivät meitä riistämään. Ihannointi on aivan eri asia joten ihannoi ja mainosta sinä vaan niitä!

    Mitä merkitystä luulet teidän muutaman komuloisen tuella olevan, kannatuksennehan on promille luokassa. Taitaa teidän promilleilla saada vielä jopa kuljettaa moottoriajoneuvoa.

    Huomaatkos jälleen kerran komukan pistävän sanoja suuhusi väittäen ne Sinun lausumaksi? Kun ei heillä riitä äly tai tietämys vastaamaan asiasta, niin väittävät >>Aloitus vaatii ihannoimaan...<< tms. valhetta.
    No, onhan se hyvä, että edes tuohon pystyvät. Se pitää heidän jotenkin henkisesti pystyssä aatteen ja kommunismin sortumisen aiheuttamassa mielenhäiriössä.

    Tämän lisäksi pyrkivät pönkittämään itseään tokaisemalla >> Komut tukevat tointa. << ihan niin kuin pikku-pikku kommariporukan antamalla tuella olisi jotain merkitystä. Kun suurin osa suomalaisista ei edes enää tiedä tuollaisen porukan olemassaoloakaan.

    Tunnen lähes häpeää kuulua tuollaisen tollon komulauman kanssa samaan kansakuntaan.

    Laitoin hyvän alustuksen jota nyt kaikki komuloiset pyrkivät kiertämään koska totuus nähtävästi sattuisi liikaa. En oikein ymmärrä mihin he kuvittelevat olevansa menossa vai kuvittelevatko lainkaan olevansa?

    Taitavat vain kyyristellä poteroissaan odottamassa viimeistä tuomiotaan kommunismin päästessä valtaan. Silloinhan moiset saamattomat viedään kuopan reunalle turhina suina joilla ei ole virkaa ja joista kukaan ei hyödy tipan tippaa.

    On tietysti lohdullista heillekin jotta sitä päivää ei tule vaan sinne matojen ruuaksi mennään ihan luonnon valitsemaa tietä jos nyt joku ei halua itse sinne kiiruhtaa.

    Ja taas nämä lahtarien perilliset kiihottavat toisiaan yhä kovempaan työläisvihaan.

    Tuollaisia lukiessa ei voi kun todeta kapitalismin tuottavan todella sairaita yksilöitä keskuuteemme.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ensinnäkin Nürnberg kirjoitetaan Nürnberg tai englanniksi Nuernberg!

    Toisekseen aloituksessa ei mainittu noita lempiaiheitasi lainkaan, ei edes vihjeen muodossa.

    Voisit tietysti vastata jos ymmärrät mikä sinun kantasi aloituksessa mainittuihin asioihin on ja minkä vuoksi! Jos siis kykenet ja ymmärrät mitä sinne on kirjoitettu!

    Suojeluskuntia tosin on syytä kiittää palveluksesta jonka ne talvisodan kestäessä Suomelle tekivät kun suuret komulaumat pyrkivät meitä riistämään. Ihannointi on aivan eri asia joten ihannoi ja mainosta sinä vaan niitä!

    Mitä merkitystä luulet teidän muutaman komuloisen tuella olevan, kannatuksennehan on promille luokassa. Taitaa teidän promilleilla saada vielä jopa kuljettaa moottoriajoneuvoa.

    Suojeluskunnat lakkautettiin fasistisena järjestönä. Siitä ei sen enempää.

    Äänestä

  • porvariloiset kirjoitti:

    Ja taas nämä lahtarien perilliset kiihottavat toisiaan yhä kovempaan työläisvihaan.

    Tuollaisia lukiessa ei voi kun todeta kapitalismin tuottavan todella sairaita yksilöitä keskuuteemme.

    Missähän kohdassa olen julkituonut työläisvihaa? Tai ylipäänsä jotain vihaa? Sinäkin väität minun kirjoittaneen jotain, jota kukaan muu ei havaitse tai huomaa.
    Ilmeisesti muuhun ei ole Sinulla riittävää kykyä, kuin väittää ihan olemattomia.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tunnen lähes häpeää kuulua tuollaisen tollon komulauman kanssa samaan kansakuntaan.

    Laitoin hyvän alustuksen jota nyt kaikki komuloiset pyrkivät kiertämään koska totuus nähtävästi sattuisi liikaa. En oikein ymmärrä mihin he kuvittelevat olevansa menossa vai kuvittelevatko lainkaan olevansa?

    Taitavat vain kyyristellä poteroissaan odottamassa viimeistä tuomiotaan kommunismin päästessä valtaan. Silloinhan moiset saamattomat viedään kuopan reunalle turhina suina joilla ei ole virkaa ja joista kukaan ei hyödy tipan tippaa.

    On tietysti lohdullista heillekin jotta sitä päivää ei tule vaan sinne matojen ruuaksi mennään ihan luonnon valitsemaa tietä jos nyt joku ei halua itse sinne kiiruhtaa.

    Olen pitänyt sinua jokseenkin fiksuna änkyränä tosin, mutta nyt meni riman alta. Miten helvetissä joku voilla noin ylimielinen, halveksiva toisinajattelevia ihmisiä kohtaan.
    Järjetöntä sanon minä. Miten tuolla asenteella voi mitään rakentavaa tai hyvää saada aikaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    store kirjoitti:

    Suojeluskunnat lakkautettiin fasistisena järjestönä. Siitä ei sen enempää.

    Tuo väite on pelkkää pravdaa ja komuloisten trollausta. Suojeluskunnat olivat se este joka piti talvisodan kylminä päivinä roistomaisen kommunistiblogin hyökkäyksiä kurissa ja ME säilytimme suurimman osan itsenäisyyttämme ja vapauttamme emmekä suojeluskuntien ansiosta joutuneet kommunistisen diktatuurin orjiksi.

    Missä kohden tuo edellinen lausumani on mielestäsi virheellinen? Annapa kunnon selitys!

    Ei täällä fasismia ollut kommunismia enempää ja kommunismin aiheuttamat vahingot olivat sotien kuluessa paljon suuremmat kuin mihin fasistit pystyivät vaikka Lapin vauriotkin sodan lopussa lasketaan mukaan.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    TimoEspoosta kirjoitti:

    Missähän kohdassa olen julkituonut työläisvihaa? Tai ylipäänsä jotain vihaa? Sinäkin väität minun kirjoittaneen jotain, jota kukaan muu ei havaitse tai huomaa.
    Ilmeisesti muuhun ei ole Sinulla riittävää kykyä, kuin väittää ihan olemattomia.

    Ei tuo porvariloinen mitään ymmärrä, hänelle kaikki mikä ei ole kommunismia on työläisvihaa! Ehkä hän ei mahda mitään ymmärtämättömyydelleen aivojensa kadottua tyystin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    köyhäkomukka kirjoitti:

    Olen pitänyt sinua jokseenkin fiksuna änkyränä tosin, mutta nyt meni riman alta. Miten helvetissä joku voilla noin ylimielinen, halveksiva toisinajattelevia ihmisiä kohtaan.
    Järjetöntä sanon minä. Miten tuolla asenteella voi mitään rakentavaa tai hyvää saada aikaan?

    Ajattelehan kk tätäkin keskustelua jonka aloin ja jonka alkuun laitoin useita aiheita joista olisi syytä keskustella. "Vastauksia" on tullut vaan kukaan ei juuri niihin asioihin ole kantaa ottanut.

    Asian vierestä on lykätty yhtä sun toista, vaikka laitoin asiasta muistutuksen tuonne jo pari päivää sitten niin ei kukaan ottanut onkeensa. Pitäisikö minun nyt pitää teitä fiksuina kun ette ota kantaa keskustelun aiheeseen vaan paasaatte ohi?

    Se ei ole minun kannaltani halveksivaa vaan realismia pitää teitä vastaajia päästänne köyhinä tällaisessa tapauksessa mutta te selvästi halveksitte niitä jotka eivät jaa käsitystä taloudesta ja maailmasta kanssanne olemalla vastaamatta kun kysytään suoraan.

    Ei ole kukaan vastannut siihenkään kun olen useasti kysynyt ja joskus jopa suoraan s.p:ltäkin, miksi kannattaa jatkaa sosialismin ja kommunismin mainostusta kun sitä on sata vuotta yritetty vaan yksikään yritys ei ole tuottanut positiivista tulosta? Eikö olisi aika haudata moiset harhaopit ja alkaa elämään ihmisten lailla? Ei vastauksen vastausta vaikka sen pitäisi olla helppoa kun tuntee asiansa ja uskoo siihen. Joku syy pitää olla vai onko sosialismi ja kommunismi vain uskonto muiden uskontojen joukossa eikä mitään reaalia syytä edes voi olla löydettävissä?

    Miksi ette vastaa kun kysytään vaan pyritte trollaamaan omaa uskoanne ilman perusteita?

    Mikä sitten on sitä fiksua ja mikä ei? Kuka on fiksu ja kuka ei, siinäpä kysymykset joihin tuskin komuloinen kykenee vastaamaan ja vastaamaan samalla noihin tuossa edellä oleviin.

    Minun siis pitää vastata sinulle miksi kommunismia kannatetaan tai sosialismia? Se on hyvä kysymys, mutta vastausta tuohon sinua suuresti askarruttavaan kysymyseen en tiedä.
    Olen aikaisemmin yrittänyt vastata sinulle, että en ole teoreetikko, en opiskele Pääomaa tai mitää muutakaan liirum laarua olen käytännön ihminen, mutta olen duunarin puolella aina ja tosissani. Se on minun "kommunismiani" , muista en tiedä.
    Kommunismista tai sosialismista minulle ei ole kokemusta, ei kokemus peräistä tietoa eikä kokemusta.
    Suomi on vapaa maa, täällä saa uskoa ja ajatella mitä haluaa ja hyvä niin. Pidetään se sellaisena.

    Ei siinä mitään suurta kysytä vaan vain sinun mielipiteesi omalta kohdaltasi. Miksi se mielestäsi on kannatettavaa vaikka on aina todellisuudessa johtanut kurjuuteen ja jopa murhiin?

    Ei siinä teoriaa tarvita vaan joka päiväistä ajattelua, teoriat eivät näissä asioissa ole mitenkään edes puolustettavissa vai ovatko esim. NL kommunismin suuret murhaluvut ja vangitsemiset ja pakkotyöt teorianmukaisia ja siten kannatettavia. Noita samojahan on ollut niin Kiinassa kuin Pohjois-Koreassakin ja saattaa olla vieläkin.

    En minäkään ole tuota mainitsemaasi Pääomaa opiskellut eikä sen opiskelu ole oikeasti ketään hyödyttänyt jos nyt ei kirjakauppiasta. Minä olen omalta vaatimattomalta osaltani pyrkinyt hieman kokoamaan tuota pääomaa (pienellä p:llä) ja nyt se auttaa tuossa eläkkeen rinnalla.

    Se mikä on eniten duunarin puolella on hyvin menestyvä yritys, ei mikään joukko joka paasaa asiasta. Duunarilla kun menee aina paremmin mitä paremmin menee työnantajayrityksellä. Niin kunhan hoitaa leiviskänsä oikein.

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Olen pitänyt sinua jokseenkin fiksuna änkyränä tosin, mutta nyt meni riman alta. Miten helvetissä joku voilla noin ylimielinen, halveksiva toisinajattelevia ihmisiä kohtaan.
    Järjetöntä sanon minä. Miten tuolla asenteella voi mitään rakentavaa tai hyvää saada aikaan?

    Alat siis KK vihdoin huomaamaan, millainen tapaus tämä extyöloinen oikein on.

    Aivan turhaa on hänelle vastailla, koska kukaan muu ei ole hänen mielestään edes ihminen, joka ei ole porvari-yrittäjä. Ei kukaan.

    Mutta jatka toki jos jaksat "hakata päätäsi seinään" ja lukea kohta olevasi loinen, tollo, paskasakkia ja jopa ihmiskuona, kuten hän taannoin määritteli kaikki AY-liikkeen jäsenet ja koko vasemmiston. Eli jossain heittää hänellä ja pahasti.

    Hyvät kevään jatkot nyt kuitenkin, ja tsemppiä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei siinä mitään suurta kysytä vaan vain sinun mielipiteesi omalta kohdaltasi. Miksi se mielestäsi on kannatettavaa vaikka on aina todellisuudessa johtanut kurjuuteen ja jopa murhiin?

    Ei siinä teoriaa tarvita vaan joka päiväistä ajattelua, teoriat eivät näissä asioissa ole mitenkään edes puolustettavissa vai ovatko esim. NL kommunismin suuret murhaluvut ja vangitsemiset ja pakkotyöt teorianmukaisia ja siten kannatettavia. Noita samojahan on ollut niin Kiinassa kuin Pohjois-Koreassakin ja saattaa olla vieläkin.

    En minäkään ole tuota mainitsemaasi Pääomaa opiskellut eikä sen opiskelu ole oikeasti ketään hyödyttänyt jos nyt ei kirjakauppiasta. Minä olen omalta vaatimattomalta osaltani pyrkinyt hieman kokoamaan tuota pääomaa (pienellä p:llä) ja nyt se auttaa tuossa eläkkeen rinnalla.

    Se mikä on eniten duunarin puolella on hyvin menestyvä yritys, ei mikään joukko joka paasaa asiasta. Duunarilla kun menee aina paremmin mitä paremmin menee työnantajayrityksellä. Niin kunhan hoitaa leiviskänsä oikein.

    Duunrille on tärkeää, että yritys menestyy, mutta sille yritykselle ei ole tärkeää miten duunari menstyy ja voi, vain tulos merkitsee! Siksi ajattelen duunarin puolta aina vain.
    Minulla ei ole sitten kirpun tiitin vertaa mitään tekemistä minkään hirmuhallinnon murhien kanssa, enkä niitä kannata. Perkale! Myös oikeisto on murhannut ja vainnonut ihmisiä, raha ratkaisee oikealla aina. Minulle ihmiset ovat tärkeämpiä.
    Tuo jankutuksesi siitä, että kaikki menee hyvin kunhan hoitaa leiviskänsä oikein ei nappaa. Siinä työnantajan fiilis määrää mikä missäkin tilanteessa on leiviskän oikeaa hoitoa eikä kukaan voi järjestää elämäänsä jonkunn fiilisten perusteella.
    Ja kyllä olen huomannut kun kommentoi niin on kuin seinään kävelisi.

    Yritykselle on melko tärkeää jotta työntekijät voivat hyvin koska tyytyväinen työntekijä on aina se paras, jos tyytyväisyys perustuu reaalisiin asioihin eikä unelmiin.

    Onko oikeisto murhannut vastaavasti kuin kommunismin käyttöönotto? Tuskin ja esim natsit eivät olleet oikeistoa vaan kuten nimikin sanoo Kansallissosialistinen eli enemmän vasemmalla!

    On tietysti ollut hirmuhallitsijoita joilla ei ole tässä suhteessa puhtaita jauhoja pussissaan mutta silloin kyse on diktatuureista eikä sillä ole enää väliä ollaanko oikealla vai vasemmalla.

    Kommunismin väkivaltaista leviämistäkin on pyritty hillitsemään asein kuten meilläkin mutta siinäkin laitan suuremman syyn sille kommunismille joka ei luota demokratiaan. Nykyisin suurin syy sotiin lienee juuri demokratian puute maailmassa.

    Etelä - Afrikka siellä tapetaan ihmisiä, Thaimaa, siellä on huumesota, Chilessä oli Pinoceht, USA:ssa poliisi ampuu kansalaisia kuin kärpäsiä, se ON villi - länsi kirjaimellisesti, Brasilia, siellä öiset katupartiot harventavat kansalaisten rivejä.
    Ei ole ihnateellista oikeaa tai vasempaa, kaikkissa asuu ihmisiä, jotka koettavat selvitä niillä eväillä joita heillä on.
    Tuo kuinka vain ja ainoastaan kommunistien tekemät hirmuteot ja murhat olisivat tuomittavia on kuule syvältä, sillä asenteella ei ole mitään tekemistä oikean tai väärän kanssa moraalisesti tai oikeudellisesti se on puhdan ASENNE, ei muuta.
    Tuo kuina yritykselle on melko tärkeää, että duunari voi hyvin on melko totta, ei totta, mutta melko totta.
    Kyllä monet ammattitaitoaan ylläpitävät, motivoituneet työntekijät ovat saaneet kokea, että sillä on merkitystä jonkin aikaa jos ei tule muuta tärkeämpää kuin, että yritys halutaan myydä. Sitä virtaviivaistetaan sanomalla porukkaa irti niin, että osingot ennen myyntiä saadaan tappiin! Saadaan itse hyvä tili ja osajalle vaikutelma kultakaivoksesta!
    Sinä et yksinkertaisesti pysty, et kykene, et halua nähdä asiaa työntekijän kannalta ja sille asialle me muut emme voi mitään se on sinun ongelmasi.

    En tunne asioita riittävän hyvin voidakseni arvioida. Kapinallisethan aina pyritään laittamaan kuriin, huumesotaa on syytä käydä koska huumeet ovat vaarallisia monella tavalla, jenkkienkin ampumiset yleensä liittyvät rikoksiin ja poliisi ampuu ennen kuin sitä ammutaan. Tilanteet eivät liene meille helppoja ymmärtää mutta kaikki nuo mainitsemasi tapaukset ovat valitettavia mutta myös varsin pienimuotoista toimintaa jos vertaa kommunismien istutusten yhteydessä suoritettuihin tappiohin ja kansanmurhiin. Kommunistit lienevät johdossa pääluvun mukaan, niitä on miljoonia ja vain siksi, että epäiltiin kohteen ajattelevan "väärin".

    Yritys on kauppatavaraa siinä kuin mikä tahansa, kun yrityksemme meni myyntiin niin pyysimme ammattilaisten arvion sen reaalihinnasta ja suurin piirtein siihen hintaan kauppa tehtiin. Tarjosimme sitä ensin työntekijöille jopa varsin hyvin ehdoin vaan he eivät olleet valmiita ottamaan riskiä.

    Ei osinkoa voi esittämälläsi tavalla noin vain nostaa, sitä pitää olla voittovaroja varastossa ja kun kirjanpito käydään läpi ostajan kanssa niin tässäkin mielessä homma kaatuu jos aikoo huiputtaa.

    Teillä komuilla on kumma tapa aina kuvitella kaikki ei kommunistit kuten yrittäjät huijareiksi ja vielä tavalla jota ette edes tunne.

    Äänestä

Aloittaja parjaa 1 800 luvun mainioita kansantalouden ja filosofian kehittäjiä vanhentuneina. Hän tyrkyttää tilalle täysin epätieteellistä raamattua ja joka on kirjattu lähes 2 000 vuotta sitten.

Useimmat komut tuntevat hyvin raamatun keskeisen ideologian ja edellyttävät tietämään kaiken kaikesta. Komuilla ja kansalaisilla tulisi olla mahdollisimman laaja yleissivistys korkean ammattitaidon lisäksi.
Marxilainen kirjallisuus alkaen 1 800 luvulta on erittäin ajankohtaista vieläkin nykyisyyden arvioinnissa.
Opiskele.
https://www.youtube.com/watch?v=yiyPCJYjNyI

Laajan tietämyksen omaavaa ei voi jymäyttää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Missähän minä olen Raamattua Marxin tilalle kaupannut? Raamatusta tosin voi oppia monta asiaa kuten vaikka ÄLÄ TAPA, kommunistit taas tappoivat laumoittain.

    Eipä ole tuolla sosiaalipummilla mitään tämän päivän ihmiselle jos oli senkään ajan. Missään missä noita oppeja on otettu käyttöön ei hyvinvointiin ole ylletty vaan kurjuus on lähempänä. Miksi syötät muille tuota kurjuuden oppia? Et ole moneen kertaan kysyessäni kertaakaan kyennyt vastaamaan missä on marxilaisilla opeilla ja kommunismilla saavutettu edes Suomen veroista hyvinvointia? Kerro nyt sitten jos edelleen kauppaat meille jaskaa!

    Äänestä

Aloittaja on kaiken aikaa, 10 vuotta, palstalla haukkunut työläisiä tolloiksi tai sosiaalipummeiksi. Esittävä linjaus liippaa läheltä natsilaista ihmiskäsitystä.
Komujen mielestä työtä tekevät tai työttömät eivät ole luusereita, olivatpa he homosuuntautuneita tai heteroita.

Vanha saksalainen työväenlaulu kertoo Marxin Pääoman keskeisen teeman, työnarvoteorian sisällön. Mistä aineelliset arvot kumpuavat.

Köyhälistön marssi
https://www.youtube.com/watch?v=shJm-l3c54s

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinun aivoillasi ei kannata lähteä arvuuttelemaan. Kommunismi on natsismia jos sitä vertaa siihen mitä minä haluaisin.

    Te itse todistatte olevanne luusereita, nytkin annoin monta aihetta tämän keskustelun aloituksessa mutta kaikkea soopaa te olette suoltaneet vaan yksikään ei ole uskaltanut puuttua oikeisiin asioihin joita siellä esitin.

    Te olette tolloja ja luusereita jos ette kykene keskustelemaan!

    Miten on nyt Arvoisa Toveri Extyökkäri asiat ja asian haarat, kun TE väitätte jotain sellaista, että Komut ja Sossut ovat täysiä Hylkiöitä ja Saastaa, kun taas Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs koostuu vain PYHIMYS-tason henkilöistä? Onko nyt totta se asia, että TE Kokkareet kuten Extyökkäri olette tulkinneet Kommunismi- ja Sosialismiympäristöä vähän kummalla tavalla, sillä todellakin Kommunismi on selkokielellä sama asia kuin KUNTALAISUUS ja Sosialismi on yhtä kuin KAVERUUS ja TOVERUUS? Miten on nyt asiat Arvoisat Toverit ja Porvarit kuten myös Toveri Extyökkäri, jos väittää jotain sellaista, että Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs on aatteellisesti sama asia kuin RASCISMUS et FASCISMUS eli ROTUOPPI ja RUOSKAOPPI? Miksi Te Toveri Extyökkäri haluatte tukea erittäin kovan linjan Äärimmäinen Oikeisto rs:n Paronikastit rs:ää siis Kansallisdemokratismi rs:ään liitettävissä olevaa Lapuan Liike, AKS ja IKL rs:ää? Te Toverit Porvarit varmaankin tiedätte myös sen, että on olemassa monenlaista Kommunismi- ja Sosialismiaate rs:ää siis Me KOMUT ja SOSSUT sekä vielä NATSISOSSUT ja NATSIKOMUT sekä vielä Teidän Porvarinerojen aateryväs Kansallisdemokratismi eli NATSIDEMARIT rs.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ASEMAKOULUSEURA000 kirjoitti:

    Aijai aijai aijai mestari! Ei näy tovereita joten uusi alku!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sinun aivoillasi ei kannata lähteä arvuuttelemaan. Kommunismi on natsismia jos sitä vertaa siihen mitä minä haluaisin.

    Te itse todistatte olevanne luusereita, nytkin annoin monta aihetta tämän keskustelun aloituksessa mutta kaikkea soopaa te olette suoltaneet vaan yksikään ei ole uskaltanut puuttua oikeisiin asioihin joita siellä esitin.

    Te olette tolloja ja luusereita jos ette kykene keskustelemaan!

    Aloituksella kuitenkin natsismi on ihanne ja komut piruperkeleen tekemiä.
    Komut tukivat vapaiden kansakuntien liittoa toisessa maailmansodassa fasismin tuhoamiseksi. Komut näkevät vieläkin fasimin olevan raai'inta kapitalismia mitä voi kuvitella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    antinatsi kirjoitti:

    Kerro nyt tarkemmin missä siinä aloituksessa se natsi piilee kun minä en sitä näe vaikka sen itse kirjoitin! Epäilen jotta tarvitset uudet kirkkaat silmälasit noiden punaisten tilalle!

    Natsismi oli samaa kuin fasismi ja ne olivat kansallissosialismia eli kommunismin sisaruskonto! Muuta et kykene todistamaan!

    Miten komut tulivat vapaita kansakuntia II maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Miten vaikka se ilmani Baltian maissa, Puolassa, Tsekkoslovakiassa tai Unkarissa Georgiaa unohtamatta? Kerro miten NL ja kommunismi noihin sitä vapautta loivat? Piikkilangoinko kuten on kerrottu tai rakentamalla muureja joiden ylittäjiä ammuttiin? Sellaistako se on vapaus komun silmin? Annapa kunnon selväkielinen selostava selvitys komujen vapaista kansakunnista!

    1Äänestä

Aloituksen "insinööri" tukee fasistista Suojeluskuntajärjestöä isänmaallisena järjestönä. Komut näkevät sen joukkomurhajärjestönä ja porvariston väkivaltaisena järjestönä.

Lapuan Liikkeen johtaja johtaja Vihtori Kosola aloitti poliittisen uransa suojeluskunta-armeijan lentävissä, jotka ampuivat siviilejä ja antautuneita punaisia luokkasodassa.
Lapuan Liike syyllistyi väkivaltaan, toisen omaisuuden tuhoamiseen ja jopa murhiinkin. LL pyrki rahoittajiensa metsä- ja teollisuuskapitalistien tuella tunnustukselliseen fasismiin. Mussolini on Kosolan esikuva kunnes Hitler nousi Saksassa valtaan. Mäntäsälän kapina oli lähtölaukaus. Svinhufvud ja Mannerheim katsoivat, että poliittinen valta on tukevasti porvariston käsissä monipuoluejärjestelmän kauttakin. Kosola persoonana oli rapajuoppo, tunnekylmä tappaja eikä häneen luotettu. Kosolasta tehtiin kuitenkin fasistisen Isänmaallisen Kansaliikkeen, IKL:n ensimmäinen puheenjohtaja. Kosolan pojat seurasivat isänsä jalanjälkiä.

Extyökkäri esittää fasistiset Suojeluskunnat, LL:n ja IKL kommunistisiksi järjestöiksi.
Kommunistit luokittelevat ne äärikapitalistisiksi liikkeiksi.
IKL:n ja muiden fasistijärjestöjen tultua lakkautetuiksi, niiden jäseniä kohosi korkein asemiin mm. kansanedustajiksi muissa porvaripuolueissa mm. Kokoomuksessa sodan jälkeen.

Lähde: Silvennoinen & kumpp: Suomalaiset fasistit
Ilta-Sanomat: Suomi 100 erikoislehti

Natsien esittämistä kommunisteiksi kuullaan vain suomalaisten natsihenkisten piiristä. Kuitenkin esittäjät ovat kovia antikommunisteja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Entä sitten? Lopputulos oli kuitenkin varsin hyvä! Me pystyimme torjumaan kommunismin ikeen harteiltamme suurimmaksi osaksi. On valitettavaa jotta hyvin pieni osa meistä on sen verran sekopää jotta vieläkin haaveilee kurjuudesta kommunismin syleilyssä. Siitäkin pitää päästä eroon jos ei muutoin niin luonnollinen poistuma auttanee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olet todella hätää kärsimässä s.p jos näet uniakin jo suojeluskunnista. Ota huomioon jotta 1939 - 1944 suojeluskunnat olivat Suomen pelastuksen perusta, siitä heille suuri kiitos.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olet todella hätää kärsimässä s.p jos näet uniakin jo suojeluskunnista. Ota huomioon jotta 1939 - 1944 suojeluskunnat olivat Suomen pelastuksen perusta, siitä heille suuri kiitos.

    HEI!
    Eihän nyt Suojeluskuntajärjestöt rs:ää ole lopetettu vaan NE ovat alkaneet toimia jollain muullakin nimellä kuin SUOJELUSKUNTA kuten Johtaja Extyökkäri rs:n tapauksessa Satavan Kansallisseura tai vain ja ainoastaan Kokare- ja Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs. Jos nyt Vallankumoussankarit ovat sitä mieltä, että Satavan Kansallisseura ei ole Suojeluskunta, niin ihan HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että mitä kaikkea Kokkareet pitävät nyt sisällään jos eivät todellakaan SUOJELUSKUNTAJÄRJESTÖ rs:ää. Mehän voimme nyt todeta myös sen asian, että KYLLÄ nyt RASCISMUS et FASCISMUS siis ROTUOPPI ja RUOSKAOPPI on kekseisesti Äärimmäisen Oikeiston aitolahtelainen Aateryväs ei siis lokalahtelainen. Mitä TE kokkareet nyt halautte sanoa, jos on olemassa myös Työläisyhdistys AITOLAHTI ja vielä Työläisjärjestö LOKALAHTI? Onko todella nyt ongelmia Arvoisat Kokkareparonit siitä syystä, kun on kuulemma olemassa Sossupatut ja Komusankarit eli AITOLAHTI ja LOKALAHTI? Miksi nyt Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs on kiinnostunut Suomen kielen Historia rs:stä sekä vielä PHILOSOPHIA et SEMOLOGIA eli FILOSOFIA ja SEMOLOGIA rs.stä? Mitä nyt haluavat ehkä vastata Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs Vasurikomujen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:lle?

    Äänestä

  • Aloittaja

    RAUNIOKOULUMESTARIT000 kirjoitti:

    Selityksiä, selityksiä vaan järki puuttuu!

    Äänestä

"Kun teille arvon komut kirjoittaa hyviä elämän ohjeita niin ainoa vastaus on kielteinen arvostelu vaikka näette itsekin jottei se teidän tienne mihinkään paratiisiin johda kuten uskontoverinne joskus -50 ja -60 luvuilla hehkuttivat."

Kielteisyys johtunee siitä, että jokainen Extyökkärin esittämä poliittinen päätelmä on kansan edun vastainen. Hänellä ei ole mitään annettavaa nykyaikaiselle yhteiskunnalle. Hän pyrkii saattamaan työväenluokan aseman kivikauden tasolle.
Fasismin ihannoiminen kuultaa joka toisesta viestistä. Porvarillistenkin puolueiden enemmistö tunkee Extyökkärin mietteet vessan pöntöstä alas.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo kansan vastaisuus ei pidä paikkaansa!! Kommunismi on kansan vastaisuutta koska se on aina vienyt kansat kurjuuteen. Jos kansan vastaisuutta haet niin kommunismin ja sosialismin pakeilta sitä löytää!

    Minkä ihmeen työväenluokan? Sellaista luokkaa ei ole edes olemassa vaan meillä on jokaisella mahdollisuus valita mitä isona tekee jos vain hieman malttaa mielensä ja hommaa kunnon koulutuksen (lähes ilmaiseksi) ja ammattitaidon.

    Fasismia eli risukimppujen kanssa touhuamista en harrasta kuin saunassa mutta silloin sitä kutsutaan vihtomiseksi ei fasismiksi! Älä ole toope ja väitä tietäväsi mitä jonkun puolueen kannattajat jostain ajattelevat jos et ole sitten pitänyt kunnon jäsenäänestystä asiasta!

    Äänestä

Aloitus esittää useissa käänteissä Venäjän nitistämistä. Kuvitellaan että maamme alueiden luovuttaminen merentakaisille sotavoimille nostaa Suomen talouden ylös. Se on harhakuvitelma.
Kommunistit näkevät asian toisin.

Rahaa on tarjolla Suomelle ihan rajan tuntumassa. Yhdeksän miljoonan asukkaan markkina-alue odottaa tavaranvaihtoa. Sellainen tyhmä maa kuin Suomi estää vaurastumisensa (maa joka ennenkin on liittoutunut väärin), kääntää selkänsä markkinoille, jotka ovat tarjolla Pietarissa, Moskovassa ja koko Venäjällä.
Tässä tyhmässä maassa hallitukset antavat kommunikeoita päivämääristä jolloin Venäjä hyökkäisi tänne, ymmärtämättä ettei täällä ole naapurille mitään. Eletään jossain talvisodan hengessä, siis täydellisessä pysähtyneisyydessä. Vain tyhmä luopuu lihavista markkinoista lähellä saadakseen valtion menopuolelle kaukaisista maista aselaskuja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kun kerran otit asian esille niin aloitus on tässä uudelleen:

    "Kun teille arvon komut kirjoittaa hyviä elämän ohjeita niin ainoa vastaus on kielteinen arvostelu vaikka näette itsekin jottei se teidän tienne mihinkään paratiisiin johda kuten uskontoverinne joskus -50 ja -60 luvuilla hehkuttivat.

    Vaikka arvostelette ja väitätte ajatuksiani huonoiksi niin ettehän te kuitenkaan kykene esittämään mitään jolla ne asiat saataisiin parempaan kuntoon kun ajatellaan reaalimaailman tapahtumia.

    Oletteko missään oikeasti nähneet sosialismin tai kommunismin luovan edes Suomen vertaa hyvinvointia? Jos ette niin ovatko sittenkään, teistä ehkä hyviltä tuntuvat ajatukset jossa muiden ansiot käytettäisiin teidän hyväksenne, hyviä ajatuksia?

    Eikö olisi varmempaa kuin haaveilla taivaasta/ muiden ansaitsemasta varallisuudesta satavasta mannasta lähteä itse töihin sitä mannaa ansaitsemaan?

    Miten oikeasti kuvittelette pidemmän päälle pärjäävänne ilman menestyvää talouselämää mikä ei koskaan ole ollut kommunismin vahvoja puolia?

    Nyt on turhaa mestarin ja s.p:n loruilu jostain yhden saamattoman 1800 luvun sosiaalitapauksen haaveista, heidänkin pitäisi alkaa siirtyä tähän päivään ja sen todellisiin ongelmiin jotka sosialismin konstein ei ole voitettavissa. "

    Nyt voit sitten tuosta lainata ne kohdat joissa Venäjää jotenkin morkataan tai nitistetään!

    Laita myös lainaus siitä kommunikeasta jossa ennustetaan tiettyä päivämäärää jolloin Venäjä hyökkää!

    Miten joku voi olla noin harhainen? Oletko todella jättänyt lääkkeesi ottamatta sillä nyt nuo sinun heittosi ovat niin kaukaa jotten ole niin kaukana koskaan ollut vaikka olen San Franciscoon asti kerinnyt.

    Äänestä

Aloitus on palstalla pääjehu sotaisänmaallisuudessa. Ryssä tulisi nitistää kertaheitolla. Ei puhettakaan tavaranvaihdosta.
Normaali ihminen ei yhdy väitteisiin.

Talvisodan pääopetus on, että asiallisella politiikalla pärjää paremmin, kuin aseiden kalistelulla. Talvisota olisi vältetty hyväksymällä Stalinin ehdot 1938-39 neuvotteluissa, kun ne kuitenkin hyväksyttiin keväällä 1940 23 000 kaatuneen jälkeen ja jouduttiin antamaan enemmänkin.

Eikä sekään riittänyt. Sitten piti lähteä natsien tukemana hakemaan Vienan puutavarat, Aunuksen viljapellot ja Kuolan malmit. Aseillapa tietenkin. Petsamo meni siinä rytäkässä ja vainajia tuli lisää.
45 vuotta kyettiin käymään kauppaa kunnes taas hallitukset siirtyivät asekalistelulinjalle. Nyt jo käydään kauppasotaa Venäjää kohtaa ja merentakainen USA nauraa hölmöille.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikset suoraan vastaa aloituksen esittämiin aiheisiin vaan lähdet trollaamaan? Oliko liian vaikeita asioita lähteä keskustelemaan?

    Noita sinun asioitasi siellä ei käsitelty edes välimerkin vertaa joten osaatko edes lukea?

    se on se hullu akaton hinttiluuseri... Ei sillä ole normaalia elämää mitä se voisi elää ja mielipiteet ovat samaa tasoa... hullu mikä hullu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Älä-välitä-tuosta kirjoitti:

    se on se hullu akaton hinttiluuseri... Ei sillä ole normaalia elämää mitä se voisi elää ja mielipiteet ovat samaa tasoa... hullu mikä hullu.

    Noista luusereista ei täällä pulaa näytä tulevan. Siinä olet oikeassa!

    Äänestä

Tiedän, ettå sinua itkettää kun kommunismi vielä nousee maailman valtiaaksi aloittaen Kiinasta. Ei auta riistokapitalismin uho, vaikka jenkki kuinka aseita kalistelisikin. Usahan menossa kovaa vauhtia kohti suljettua järjestelmää, sielläkin kuulemma jo väännellään viisvuotissuunnitelmia P-Korean tapaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei kannata sinunkaan painajaisiasi uskoa todeksi. Kommunismi ei leviä edes Kiinasta koska se tulee sieltä kaatumaan kunhan riittävän suuri osa kansaa alkaa olla hyvinvoinnissa mukana.

    Noin äkkiä tutkaillen niin noissa exkomumaissa kuten Venäjällähän se riistokapitalismi jyllää koska kansa ei osaa suhtautua omistamiseen normaalilla tavalla kuten vaikka Suomessa.

    Haluaisin vaan nähdä sen USA:n teollisuudelle luodon 5 vuotissuunnitelman! Siellä siitä ei ole vaaraa vaikka ne varsin tyhmästi mielestäni valitsivatkin pressansa. Nykyäänhän ehkä viisikuukautissuunnitelma voisi osin toimia mutta se taas olisi liian työläs ylläpidettävä ja siksi yritykset toimivat niin meillä kuin muuallakin omien mahdollisuuksiensa mukaan osalla ne suunnitelmat muuttuvat koko ajan toisilla taas hieman hitaammin mutta yritys jolla ei ole uusia suunnitelmia ja tuotekehitystä on varsin pian entinen yritys.

    Vastoin kuin sosialismi kapitalismi elää koko ajan ja sovittaa itseään nykyiseen maailmaan, ei ole mitään muuta oleellista sääntöä kuin vaatimus yritysten positiivisesta tuloksesta koska muutoin yritykset lakkaavat olemasta.

    Äänestä

Aloittaja manaa suojeluskuntalaisten tapaan marxilaisuuden tuhoa. Hän suorastaan vaatii kommunistien toiminnan lakkauttamista.
Suojeluskunnat keväällä 1918 vannoivat verihumalassa ettei marxilaisuus nouse Suomessa koskaan.
Maailmanhistoriassa sosiaalinen yhteisö tulee voittamaan. Välistävetäjät pudotetaan pois. Kaikkien maiden kansalaiset tulevat olemaqan veljiä keskenään. Verihurtat jäävät historiaan esimerkeiksi ihmisten tyhmyydestä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet väärässä ainakin kahdessa asiassa jos et itse asiassa kolmessakin.

    Tuon manaamasi verihumalanhan aloittivat sosialistit, sittemmin pääosin kommunistit joista suuri osa pakeni Venäjälle ja alkoi neuvostoliiton sotilaiksi hyökäten tänne 1939 marraskuun viimeisenä.

    Kommunismi ja sosialismi tulevat häviämään kuten nyt jo on kommunismille käynyt sivistyneissä valtioissa ja yhteiskunnissa.

    Suojeluskunta oli nimensä veroinen, se suojeli meitä kommunistien painostukselta sekä hyökkäyksiltä. Siitä sinunkin kannattaa antaa heille kiitosta!

    Äänestä

Aloitus vihaa sydänjuuriaan myöten kommunisteja.
Hän syöttää näkemystä, että natsit, kansallissosialistit olisivat olleet kommunisteja. Hän kuitenkin ihailee natsien apua viime sodissa. Hän suorastaan kuolaa natsien aseita, joilla neuvostoliittolaisia (kommunisteja) ammuttiin.
Aloitus on myös kuuluttaa hyvänä asiana suomalaisten ss-joukkojen perinnekerhoa. Nämä olisivat olleet suuria isänmaan ystäviä.
Aloitus vihaa komuja eniten maailmassa. Samalla hän ihannoi kaikkea fasismia vaikka väittääkin sen olleen kommunistinen aate.
Komut luonnollisesti hylkäävät natsit. Natsien fasismi oli raaka porvarillinen oppi. Se on toisinto uskonnollisesta rotuopista mutta sitäkin julmempana.

Äänestä
  • Aloittaja

    Saathan sinä nähdä unta ja olla väärässä kun ei asuta kommunismissa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Extyökkäri kirjoitti:

Kun teille arvon komut kirjoittaa hyviä elämän ohjeita niin ainoa vastaus on kielteinen arvostelu vaikka näette itsekin jottei se teidän tienne mihinkään paratiisiin johda kuten uskontoverinne joskus -50 ja -60 luvuilla hehkuttivat.

Vaikka arvostelette ja väitätte ajatuksiani huonoiksi niin ettehän te kuitenkaan kykene esittämään mitään jolla ne asiat saataisiin parempaan kuntoon kun ajatellaan reaalimaailman tapahtumia.

Oletteko missään oikeasti nähneet sosialismin tai kommunismin luovan edes Suomen vertaa hyvinvointia? Jos ette niin ovatko sittenkään, teistä ehkä hyviltä tuntuvat ajatukset jossa muiden ansiot käytettäisiin teidän hyväksenne, hyviä ajatuksia?

Eikö olisi varmempaa kuin haaveilla taivaasta/ muiden ansaitsemasta varallisuudesta satavasta mannasta lähteä itse töihin sitä mannaa ansaitsemaan?

Miten oikeasti kuvittelette pidemmän päälle pärjäävänne ilman menestyvää talouselämää mikä ei koskaan ole ollut kommunismin vahvoja puolia?

Nyt on turhaa mestarin ja s.p:n loruilu jostain yhden saamattoman 1800 luvun sosiaalitapauksen haaveista, heidänkin pitäisi alkaa siirtyä tähän päivään ja sen todellisiin ongelmiin jotka sosialismin konstein ei ole voitettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu