Välillä epäilen, että olen narsisti. Koska - jopa oma siskoni on syyttänyt minua sellaiseksi ja uskoakseni muutama muukin ihminen mm. aiemmassa työpaikassa. Taustani olisi kyllä voinut aiheuttaa tuollaisen persoonallisuushäiriön (äiti alkoholisti jne).
Olen luonnostaan älykäs (pärjäsin koulussa/opinnoissa hyvin), en pelkää kertoa omia mielipiteitäni, vaikka ne eivät muita (esim. esimiestä) miellyttäisikään. Olen todennut itselleni oikeaksi tavaksi elää tinkimättömästi omia tunteitani sekä arvojani kunnioittaen ja se tuskin tekee minusta helppoa ihmistä. En taivu "näin kuuluu asiat tehdä, koska ne nyt vaan kuuluu tehdä näin tai esimies käskee"- ajatteluun, mikäli omassa mielessäni olisi parempi tapa toimia.
Puhetyylini on siskoni mukaan sellainen, että yritän tuoda ilmi omaa erinomaisuuttani ja väheksyä muita (en tunnista tällaista itse itsessäni ollenkaan). Huomaan että mielipiteitteni ilmaisu usein aiheuttaa sen, että tarkoitusperäni ymmärretään väärin. En oikein ymmärrä mikä puhetyylissäni on sellaista, että usein ihmiset saattavat loukkaantua sanomisistani. Toisinaan tuntuu siltä, että pitäisi varoa sanomasta yhtään mitään, ettei vaan taas sohaise johonkin sellaiseen kipeään paikkaan toisessa ihmisessä, että se tulkitaan tahalliseksi loukkaamiseksi.
En pidä kovin aktiivisesti muihin ihmisiin yhteyttä, koska en koe oikein ns. tarvitsevani ketään. Ei minulle synny pakottavaa tarvetta soitella ystävälle ja jakaa asioita. Vastikään oltiin reissussa erään ystävättäreni kanssa ja hän jatkuvasti valitti kaikesta. Joko oli nälkä tai liian täynnä tai vatsa sattui, pää särki, jännitti se ja tuo, jne. Tässä tapauksessa en suoraan sanonut mitään hänen valittelustaan, mitä ilmeisimmin hänellä koko ajan oli jokin asia huonosti. Mutta kyllä sen eräissä tilanteissa varmasti ilmeestäni pystyi lukemaan, että voi herranjestas, miten voi elämä olla noin vaikeaa? Todennäköisesti tuo asenteeni (en lähtenyt valituskerhoon mukaan) aiheutti pahaa mieltä. Ehkä tuonkin ystäväni mielestä olen nyt sitten kylmäkiskoinen narsisti. En vaan oikein jaksa noita sosiaalisia ryhmäytymisrutinoita, joita etenkin naiset harrastavat. Valivali sitätätä.
No, siskoni kanssa en ole enää juurikaan tekemisissä. Yksi syy on se, että hänen tulkintansa tekojeni motiiveista ovat loukanneet niin paljon, etten oikein halua sanoa mitään, sillä kaikenhan pystyy tulkitsemaan vaikka kuinka ikäväksi ja hänen mukaansa sanomissani on ollut kaksoismerkityksiä, joiden on ollut tarkoitus loukata häntä. En tätä tunnista. Toinen syy on se, että mikäli todellakin olen narsisti, niin koen tarpeelliseksi suojella lähimpiä ihmisiä itseltäni. Sillä mitä ilmeisimmin olen niin pahasti persoonallisuushäiriöinen, etten itse tunnista kaikkia ikäviä motiivejani ja siksi loukkaan, vaikken haluaisi.
Jos olen narsisti, niin voin vain sanoa, että tämä on kauhea tila. Sillä minä toivon vilpittömästi kaikille ihmisille hyvää, mutta ilmeisesti jotenkin salakavalasti olenkin aivan kauhea ihminen. Loukkaan pelkällä olemassaolollani ja mielipiteilläni muita ihmisiä.
Surullista.
Olen luonnostaan älykäs (pärjäsin koulussa/opinnoissa hyvin), en pelkää kertoa omia mielipiteitäni, vaikka ne eivät muita (esim. esimiestä) miellyttäisikään. Olen todennut itselleni oikeaksi tavaksi elää tinkimättömästi omia tunteitani sekä arvojani kunnioittaen ja se tuskin tekee minusta helppoa ihmistä. En taivu "näin kuuluu asiat tehdä, koska ne nyt vaan kuuluu tehdä näin tai esimies käskee"- ajatteluun, mikäli omassa mielessäni olisi parempi tapa toimia.
Puhetyylini on siskoni mukaan sellainen, että yritän tuoda ilmi omaa erinomaisuuttani ja väheksyä muita (en tunnista tällaista itse itsessäni ollenkaan). Huomaan että mielipiteitteni ilmaisu usein aiheuttaa sen, että tarkoitusperäni ymmärretään väärin. En oikein ymmärrä mikä puhetyylissäni on sellaista, että usein ihmiset saattavat loukkaantua sanomisistani. Toisinaan tuntuu siltä, että pitäisi varoa sanomasta yhtään mitään, ettei vaan taas sohaise johonkin sellaiseen kipeään paikkaan toisessa ihmisessä, että se tulkitaan tahalliseksi loukkaamiseksi.
En pidä kovin aktiivisesti muihin ihmisiin yhteyttä, koska en koe oikein ns. tarvitsevani ketään. Ei minulle synny pakottavaa tarvetta soitella ystävälle ja jakaa asioita. Vastikään oltiin reissussa erään ystävättäreni kanssa ja hän jatkuvasti valitti kaikesta. Joko oli nälkä tai liian täynnä tai vatsa sattui, pää särki, jännitti se ja tuo, jne. Tässä tapauksessa en suoraan sanonut mitään hänen valittelustaan, mitä ilmeisimmin hänellä koko ajan oli jokin asia huonosti. Mutta kyllä sen eräissä tilanteissa varmasti ilmeestäni pystyi lukemaan, että voi herranjestas, miten voi elämä olla noin vaikeaa? Todennäköisesti tuo asenteeni (en lähtenyt valituskerhoon mukaan) aiheutti pahaa mieltä. Ehkä tuonkin ystäväni mielestä olen nyt sitten kylmäkiskoinen narsisti. En vaan oikein jaksa noita sosiaalisia ryhmäytymisrutinoita, joita etenkin naiset harrastavat. Valivali sitätätä.
No, siskoni kanssa en ole enää juurikaan tekemisissä. Yksi syy on se, että hänen tulkintansa tekojeni motiiveista ovat loukanneet niin paljon, etten oikein halua sanoa mitään, sillä kaikenhan pystyy tulkitsemaan vaikka kuinka ikäväksi ja hänen mukaansa sanomissani on ollut kaksoismerkityksiä, joiden on ollut tarkoitus loukata häntä. En tätä tunnista. Toinen syy on se, että mikäli todellakin olen narsisti, niin koen tarpeelliseksi suojella lähimpiä ihmisiä itseltäni. Sillä mitä ilmeisimmin olen niin pahasti persoonallisuushäiriöinen, etten itse tunnista kaikkia ikäviä motiivejani ja siksi loukkaan, vaikken haluaisi.
Jos olen narsisti, niin voin vain sanoa, että tämä on kauhea tila. Sillä minä toivon vilpittömästi kaikille ihmisille hyvää, mutta ilmeisesti jotenkin salakavalasti olenkin aivan kauhea ihminen. Loukkaan pelkällä olemassaolollani ja mielipiteilläni muita ihmisiä.
Surullista.
Vastaukset 80
Vanhimmat
https://www.youtube.com/watch?v=IOc3aL0wBi8
Laitoin tämän toiseen ketjuun, mutta laitan tännekin, koska voisit ehkä olla esim. Aspergerpiirteinen henkilö
Tuskin narsistien ryhmään kuulut. Narsisti pompottaa ja manipuloi muita ihmisiä, käyttää kylmästi hyväkseen tarvitessaan (vähän niinkuin sosiopaatitkin).
Kun on saanut jonkun pauloihinsa, menettää mielenkiintonsa ja lähtee etsimään seuraavaa uhria.
Jospa sinulla on häiriintynyt minäkuva, et olekaan niin erinomainen kuin omasta mielestäsi luulet olevasi…?
Tai pieni itsetunto, jota korostat "erinomaisuudellasi"….
Tai ehkä sinulla on vain vahva itsetunto ja itseluottamus…
…mutta olet hieman joustamaton….
…ja sinua heikommat tulkitsevat sinua väärin….
Puuttuuko sulta sosiaaliset taidot ottaa huomioon muutkin ihmiset ?
Jos kertomasi mukaan ihmiset loukkaantuvat sinulle ?
Omassa perheessäni on ihminen, jonka takia mikään ns. yhteisöllisyys perheen ja lähisuvun kesken ei onnistu juuri koskaan hänen itsekkyytensä takia.
Koemme itsekkääksi sen, että yksi ihminen sabotoi käyttäytymisellään
kaiken yhdessätekemisen.
Olemme kertoneet hänelle, että kaikki on vapaaehtoista, jos ei kiinnosta hänen ei tarvitse olla pakosta mukana !
Hän ilmeisesti haluaa kuitenkin olla mukana tyrannisoimassa ja lyttäämässä meitä muita.
Hän on mielestään erinomaisen älykäs, seurallinen ja hauska ihminen.
Jotain vain puuttuu.
Muiden huomioonottaminen. Muiden tunteiden huomioonottaminen.
Ihmisillä on erilainen persoonallisuus/luonne.
Ei kaikkea tarvitse luokitella sairaudeksi.
Kiitos vastauksista! Toi video oli hyvä, tosin osaltaan hämmentäväkin. Esim. suureelliset käsitykset itsestä sopii kyllä minuun jossain mielessä, sillä rehellisyyden nimissä - aika usein koen muut ihmiset jotenkin "tyhmemmiksi" ja mielipiteet ns. heikosti perustelluiksi. En itse tavallaan saa mitään uutta vuorovaikutuksesta (riippuu toki aiheesta). Toisaalta olen aidosti iloinen silloin, mikäli tapaan ihmisen, jolla on jotain sellaista uutta ja sykähdyttävää sanottavaa, joka voi kehittää omaa näkemystäni asioista.
Mä luen kyllä ihmisten tunnekieltä hyvin. Siinä olen kohtuullisen huono, että ymmärtäisin josko yritetään sanallisesti vihjata jotain - en ymmärrä miksi ei vaan voida puhua suoraan asiat sellaisina kuin ne ovat.
En ole tyrannisoiva, enkä lyttäävä, pikemminkin sellainen asenne on surullista. Tosin voisin kuvitella, että tuollaisessa yhteisessä sukulaistekemisessä mulla olisi joku oma hyvä idea ;) (?) mitä ja miten tehdä asiat. Muttei ole tarvetta haukkua muiden tapoja. Tosin kritisoin sellaista toimintaa kuten esim. tuo aloituksessa mainitsemani - joku ihminen vie kaiken tilan ja innon sillä, että jatkuvasti valittaa tms. En jaksa sellaisissa tilanteissa olla loputtoman empaattinen, vaan päädyn kyllä usein ns. ohjeistuslinjalle. Jos toisen on selkeästi huono olla, niin miksei kertoa jotain omaa näkökulmaa/vinkkiä miten mahdollisesti parantaa tilannetta? Ehkä noi on perinteisimmin niitä tilanteita, jolloin päädyin astumaan toisen varpaille ja lopulta tulee narsistileimaakin, kun mukamas itse pidän itseäni niin täydellisenä, että tiedän asiat aina paremmin. Vaikkei siitä ole kysymys. Perimmäisesti haluaisin auttaa. Mutta usein sitä pidetään kai tahallisena toisen alemman arvon osoittamisena. Ja sellaistahan narsisti tekee ymmärtääkseni. Ja olenkin miettinyt, että josko sitten teen sellaista suorastaan salassa itseltäni... Eli perimmäinen motiivi on ylentää itsensä, vaikka oikeammin mä kyllä tietoisella tasolla koen niin, että haluan vain auttaa.
Hippasen hankala selittää kuviota.
No et ainakaan psykopaattinarsistille kuulosta tuon kuvauksen perusteella.
Ehkä jos mun olisi pakko tuon tekstin perusteella maallikkodiagnosoida niin sanoisin: Aspergerpiirteinen mahdollisesti lievillä yksittäisillä narsistisilla piirteillä höystettynä, jotka ei kuitenkaan kattaisi narsismidiagnoosia.
:)
Noh itse tiedät paremmin...
Hohhoijaa, tavallinen tuulipukutallaaja olet, kirjoituksestasi ainakin päätellen....
Aika normaali itsetietoinen ja -tuntoinen henkilö arvaisin hänen itse kertomansa perusteella. Jokaisella meillä on persoonalliset piirteemme.
Muodissa oleva kaiken tämänkaltaisen normaalin diagnosointi persoonallisuushäiröiksi tms, se se vasta "mielipuolista" onkin !
Ihmiset, jotka sitä tekevät kevyin perustein, asiasta syvällisesti tietämättä, eivät ole varmaankaan olleet tekemisissä oikeasti mieleltään häiriintyneitten/sairaitten kanssa.
Maallikkojen ei kannata leikkiä asiantuntijaa.
Niin tosin minunkaan "diagnoosilla" ei olisi tullut lääketieteellistä diagnoosia. :)
Aspergerpiirteinen ei ole Aspergerdiagnoosin omaava, niitä piirteitä on monilla tavallisilla ihmisillä kuten narsistisiakin piirteitä.
Minä neuloin vihdoin viimein täysin kotikutoisen diagnoosin yhdelle pitkäaikaiselle kaverilleni, joka oli neulonut minusta diagnoosimateriaalia ja joka meni siis todella poskelleen. Niittasin kudelmani kunnolla kiinni tietoisuuteeni, etten ikinä enää erehty ajattelmaan häntä "normaalina", koska hän ei sitä ole ja kaikki jutut menevät poskelleen sen takia, että minä erehdyn kerta toisensa jälkeen pitämään häntä normaalina. Hänellä on aspergerin syndrooma ja piste. (Hänelle itselleen enkä muillekaan en ole siitä puhunut, mutta itse tiedän sen 100 varmasti.).
alkaa tässäkin jo valjeta…..
Niinhän se on. Ensin kaikki näyttää loistavalta, kun tutustut erilaisia oireita omaavaan ihmiseen. Ensin hän näyttää itsestään loistavat puolet, joihin hän itsekin tuntuu uskovan. Ensivaikutelma ei kestä kauan. Aika pian asiat alkavat mennä vaikeiksi, koska todelliset piirteet tulevat esille. Asianomainen itse ei vain näe itseään. Vika ei ole hänessä koskaan.
Hän uskoo omaan vankkumattomasti suurenmoisuuteensa.
Heh, kiitos Zen_Budda :D Mä pohdin tuossa itse asiaa puolelta ja toiselta ja päädyin siihen, että olen besserwisser-tyyppinen ja kenties hippasen itseriittoisuuteen taipuvainen sekä kohtuullisesti erakkomainen yksilö. Kaiketi ominaisuuksia, jotka helposti ärsyttää. Mutta tulipa hyvä mieli ja kirjoittamisessa on ihmeellinen voima - asiat aukeaa kuin itsellään ja sitä voi päätyä olemaan tyytyväinen niinkin kummasta asiasta kuin: lienen ärsyttävä persoona :) Ehken sitten narsisti kuitenkaan.
Minulle tuli mielikuva siitä, että olet sisältäpäin ohjautuva ja omilla aivoillasi ajatteleva. Haluat parantaa asioita, etkä pureskele valmiiksi annettuja tietoja, vaan mietit aina, miten asiat voisi tehdä paremmin, tehokkaamin.
Kaikkea kritiikkiä ei myöskään kannata ottaa vastaan totuutena, sillä sen "totuuden" sanojallakin, voi olla "oma lehmä ojassa", tässä tapauksessa esim. sisarkateus.
Narsistin leimoja muihin lätkivät, ovat hyvin usein itse narsisteja, tai haluavat narsistiksi nimittelemallä tarkoituksella loukata.
Tiedätkö, juurikin noin itse luonnehtisin itseäni objektiivisesti tarkasteltuna, tosin jostain käsittämättömästä syystä en koe olevani oikeutettu moiseen. Ehkä joidenkin läheisten ihmisten leimat ovat tarttuneet itseeni aikamoisella otteella. Tosin en usko, että ne leimat ovat tulleet jäädäkseen. Onneksi sitä voi kasvaa ja myös päästää irti asioista.
Kiitos näistä sanoista. Tuntui hyvältä, vaikken kyllä siskostani halua pahaa ajatella. Vaan on vasta nuori ja hänelläkin aikaa kasvaa vielä ihmisenä.
Kiitokset sinulle!
Besserwisserin leimankin saa helposti vähemmän tietävien joukossa, jos vain sattuu omaamaan tietoa ja sivistystä ja ajattelee omilla aivoillaan.
Jotkut tosin voivat tarkoituksella olla ärsyttäviä besserwissereitä tuodakseen julki
paremmintietävyyttään.
"Mistä tuntee neron ? Siitä, että kaikki tyhmät ovat liittoutuneet häntä vastaan !"
sanoi joskus joku "tuntematon nero"
Silloin kun joku oikeasti tietää jonkun asian paremmin kuin muut siinä yhteydessä, kuinka hän voi säästyä syytteiltä siitä tietämisestä ellei hänellä ole jotakin huomattavaa titteliä ?
Minä olen ollut niin pöhkö että olen ennen esittäny tyhmää muiden mieliksi syytteiltä säästyäkseni. Ei se lopulta pelastanut miltään.
Nyt kun sain aivovaurion ja tulin oikeasti osittain tyhmäksi, olen alannut arvostaa aivoja, että niitä tulisi käyttää niin hyvin kuin osaa muiden syytöksistä huolimatta.
Lapsena revin koulutodistuksenikin pieneksi silpuksi, koska muut vaikuttivat pettyneiltä siihen, että minä sain parhaan.
Olen tehnyt myös tuota "itseni alentamista muiden mieliksi" ja tiedän sen käsittämättömän ristiriitaisen tunteen, kun tekisi mieli tehdä juurikin tuollaista koulutodistuksen repimistä tms. :( Vaan hei, jospa sovitaan niin, että näin jälkikäteen mä iloitsen kaikista sun kympeistä ihan täysin rinnoin: "Juhuuu, hienoa! Olit ihan loistava!!" Ja vastauksestasi päätellen, olet kuules ihan loistava edelleen :)
Joo siis tein itseni alentamista ihan äärimmäisyyksiin asti, mutta se johti siihen, ettei mikään alentaminen enää muille olisi riittänyt. Sitä haluttiin lisää ja lisää, siinä määrin, että siitä alko tulla vaarallista.
Mä lopetin sen vasta aika äsköttäin, kun koin että on aivan välttämätöntä lopettaa.
Nyt mä kirjotan tänne tätä "filosifiaa" treenatakseni päätäni jonkinlaisen osittaisen halvaus/aivovaurion jälkeen, joka tosiaan vei kummallisesti osan kyvyistäni osaa ei. Mutta niitä lähteneitä on pikkuhiljaa tullut takaisin, kuten kummallinen kävelytyyli muuttunut taas normaaliksi jne.
Tässä video vähän asian sivusta
https://www.youtube.com/watch?v=qve6Ug-qzPY
Mutta eikö tittelin havitteleminen motiivina ole epäeettistä tai arveluttavaa? Narsistista? Tiedä nyt sitten että mihin sitä pitäis tähdätä titteliin vai tietoon. Kun ei siitä tiedosta ainakaan ole mitään kunniaa ja titteleitä tullut. Kaikkea muuta.
Mitähän titteliä meidän kannattaisi havitella :) ?
Eikö uhrin titteli ole tällä palstalla kovaa valuuttaa, kun sillä tavoin pääsee purkamaan omat pettymyksensä muiden niskaan ja täällä kuorossa kompataan, se on narsisti, on se narsisti, usko jo se se on.
Minä en oo mielestäni tehny tommosta.
"Itseriittoinen besserwisser". Aloittajan oma luonnehdinta. En kommentoi sitä enkä aloittajaa, koska en tunne häntä.
Tunnen työyhteisöstäni kaksi besserwisseriä. He antavat itsestään vaikutelman itseriittoinen besserwisser, ehkä suorastaan itserakas besserwisser.
Näen siellä syvemmällä kuitenkin pätemisentarpeen:
"Minä se olen täällä joka jotain tiedän ! Älkää te muut luulko itsestänne mitään !"
Joskus olen miettinyt johtuuko se pätemisentarve siitä, ettei mielestään ole koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta ?
Toisella henkilöllä on myös jonkinlainen alemmuuskompleksi ja todistamisentarve (itselleen?) että on yhtä fiksu kuin muut, vaikkei kukaan koskaan ole sitä edes epäillyt.
Nämä kaksi sitten "vastaavat, vaikkei kysytä ja kysyvät vaikkei vastata", niinkuin laulussa sanotaan. Heille ei tule mieleen, että kaikki eivät ole kiinnostuneita kaikkien
mielipiteistä yleensäkään ja he luulevat, että jos ei eivät puutu mielipiteineen joka ikiseen asiaan, maailma lakkaa pyörimästä !
Työyhteisössämme toivomme, että tämä kaksikko edes joskus pääsisi pätemisentarpeestaan ja pitäisi suunsa supussa, heidän itsetuntonsa on heidän asiansa ja tärkeä vain heille:
Emme halua jatkuvasti olla välikappaleena, kun he itselleen yrittävät todistella kuinka hyviä he ovat ! Ilmapiiri ei ole vapautunut, kun he ovat läsnä. Kaikki yrittävät "kadota" jonnekin, jos mahdollista.
Hmm, minä en jakele mielipiteitäni siitä syystä, että haluaisin olla äänessä ja pätemässä. Pikemminkin olen useasti pyrkinyt olemaan hiljaa (harvoin siinä onnistuen), mikäli jo etukäteen tiedän, ettei ehdottamiini uudistuksiin tms. olla valmiita.
Esim. aiemmassa työpaikassa oli tilanteita, jolloin kokonaisuuden kannalta olisi ollut tähdellistä lisätä työntekijäresursseja/ vähentää asiakaskuntaa, jotta voitaisiin taata työntekijöiden jaksaminen, sekä niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin turvallisuus. Ymmärrettävästi yrittäjältä ei löytynyt ymmärrystä moisiin ehdotuksiin, vaan koki ne taloudellisena ja todennäköisesti imagollisenakin uhkana. Tällaisissa tilanteissa suunsa avaamalla sitä kaivaa väistämättä kuoppaa itselleen. Vaan minulla on tämä kirous ja samalla lahja, etten kertakaikkisenlaisesti pysty olemaan tällaisissa tilanteissa hiljaa. On suorastaan sisäinen pakko vaikuttaa asioihin niin, että ne toimisivat paremmin.
Vielä: vaan ihminen, joka ei syystä tai toisesta halua näitä uudistuksia tehdä tai tunnustaa tosiasioita, kokemukseni mukaan helposti alkaa syyttää tätä uudistajaa tahalliseksi kiusaajaksi ja sitten ikävimmässä tapauksessa narsistiksi :(
Ehkä se yrittäjä kuitenkin tunsi ja tiesi parhaiten yrityksensä taloudelliset resurssit ?
Tulot, kulut, menot (verot, työntekijöitten sosiaalimaksut, vakuutukset yms.) velat, kassavirran.
Yrittäjä on se, joka rahansa menettää. Pahimmassa tapauksessa menee konkurssiin.
Varmaankin tiedät paljonko vain yhden työtekijän palkkaaminen maksaa yritykselle ? Ei ehkä palkkansa verran tuo lisää rahaa firmaan. Bisnes on bisnestä, vaikka uudistusmielisellä hyvällä alaisella olisi mitä visioita.
Sinä kun olet kyvykäs kaikin tavoin, onko tullut mieleen perustaa oma firma ?
Tämä ja seuraava kirjoituksesi raottaakin oikeastaan oven sisimpääsi.
"Rivien välissä" on luettavissa enemmänkin.
Ainakin liippaa läheltä diagnooseja, joista täällä on kirjoitettu.
Ilmeisesti ihmisellä itsellään ei ole "oiretiedostusta", vaan hän luulee tosissaan olevansa "superihminen" ja hänestä itsestään on ihan luonnollista sekaantua työnantajansa/yrityksen johtamiseen, jota on "uudistushaluisuuskin"
Häiriintynyt minäkuva sisältää myös suuruudenhulluuden :)
Lycka till !
Mulla kävi kerran niin, kun kauan sitten olin järjestänyt pienet juhlat, eräs vieraista alkoi johtaa niitä juhlia mitä milloinkin tehdään, mennään syömään jne.
Istuin hiljaa vähän syrjässä ja silmät pyöreänä ihmettellen seurasin pohtien mistä mahtaa olla kyse.
Samoin meinasi käydä toisessakin yhteydessä toisen henkilön kanssa. Silloin sain sanottua vähän napakammin, että minä olen sovittu vetäjä.
Aina on näitä, jotka yrittää pyörittää maailmaa, toistenkin, ja heillä on otsaa vielä vaatia kiitollisuutta siitä heitä kohtaan, vaikka he vain ovat sekaantuneet asioihin, joihin heidän osallistumistaan ei ole toivottu eikä pyydetty.
Okei, eli siis ilmeisesti tuo tuollainen mielipiteitten kertominen on sitten joidenkin mielestä narsismia? Mä en kyllä koe olevani superihminen :D Mutta jos olen lähes alusta asti mukana yrityksessä (pieni) ja sitten huomaan, että hommat alkaa mennä vikaan (muut työntekijät valittaa - ei kuitenkaan suoraan pomolle, vaan rutistaan selän takana, tulee vaaratilanteita jne) ja silloin koen velvollisuudekseni avata suuni asiasta, niin onko se todellakin narsismia? Halu ratkaista tilanteita niin, että homma toimisi paremmin?
Sama on toistunut monesti ihmissuhteissakin. Minulla on esimerkiksi tuttavia, jotka ovat valittaneet miehistään VUOSIA! Mies ei osallistu mihinkään, mahdollisesti juo ja pettää, on puhumaton jne jne jne - tätä tällaista rutinaa vuodesta toiseen. Kaiketi ystävänä pitäisi vain kuunnella, kuunnella, kuunnella. Mutta mulla aina jossain kohtaa tulee ns. mittari täyteen ja neuvon tekemään asioille jotain. Että ihminen ottaisi itse vastuun omasta tilanteestaan, aloittaisi harrastuksen tai vaikka jättäisi sen hemputan riippakiviukkelin, josko aiheuttaa jatkuvasti murhetta. Vaan, juurikin tällaista avautumista pidetään ilmeisesti sopimattomana? Luonnehäiriöisenäkin? Onko se jollain lailla terveempää toimintaa, että valitetaan vuodesta toiseen samoista asioista, olipa kyse sitten työpaikasta tai ihmissuhteista? En ymmärrä.
Mutta, kummallista kyllä tämä menee jälleen siihen pisteeseen tämä keskustelu täälläkin, että päädyn perustelemaan sitä, etten em. tavoilla toimimalla ole narsisti. Ja sellaisia keskusteluja en oikein jaksa enää. Itse olen tämänkertaisen pohtimisen pohjalta sitä mieltä, että ennemmin lienen ärsyttävä ja itseriittoinen persoona monen mielestä. Sillä että kerron mielipiteeni, onnistun tallomaan ihmisten varpaille. Ratkaisuna ei liene muu kuin joko rajata kanssakäyminen ihmisten kanssa minimiin, tai sitten rajata omaa ulosantia harmonian ylläpitämiseksi. Ja, jos joku haluaa minua pitää narsistina, saa niin tehdä. Oma tehtäväni on tutkia perimmäiset motiivini ja ainakin toistaiseksi ne ovat vapauttaneet minut itseni lyttäämiseltä narsistiksi - vilpittömästi toivoisin vain voivani auttaa, kehittää asioita eteenpäin, jne. Jos alan omata sellaisia motiiveja, että toivon toisille pahaa - silloin mietin asian kohdallani uudelleen.
Ps. Oikeastaan aika huvittavaa huomata, että lopunperin kuitenkin kohtuullisen nopeasti keskustelu kääntyi kohdallani siihen, että "kyllä se perhana soikoon narsisti on sitten kuitenkin". Juurikin tämän ilmiön vuoksi alunperin kirjoitin. Homma on hämmentävä. Tai sitten jonain päivänä ymmärrykseni riittää myöntämään sen tosiasian itselleni, että toden totta - olin koko ajan narsisti, itse asiaa ymmärtämättä. Aika näyttää.
Olen itsekin ollut seuraamassa tämäntyyppistä vierestä. Kyse oli siitä, että säännönmukaisesti eräs henkilö otti hoitaakseen sellaiset ohjaustilanteet, jotka alunperin oli sovittu minun hoidettavakseni. Ensin hermostuin ja koin tulleeni ylikävellyksi. Sitten mietin jo kyseisen ihmisen olevan huomionhakuinen, haluavan korostaa itseään ja vaikka mitä ikävää. Lopulta otin asian puheeksi ja kuulemma hän oli kokenut minun olleen tilanteissa jotenkin hämmentynyt ja hänellä itsellään oli selkeämpi visio siitä, miten homma hoidetaan. Lisäksi hän todellakin pitää esillä olosta ja asioiden ohjailusta. Persoona. Persoonallisuudessaan suorastaan "ylikävelevä" ajoittain. Ei kuitenkaan narsisti mielestäni, lähinnä yli-innokas ja ajattelematon, huomiosta huumaantuva. Pohjimmiltaan hyväntahtoinen ihminen.
Ei tarvii olla narsismia, myöskään esim. aspergerit ei useinkaan ns. ymmärrä hierarkioita. Eikä todennäköisesti johdu kammastakaan.
Mä ymmärrän sua, jos on saanut mielestään hyvän idean kaikkien eduksi, eikä sitä ole sopivaa sanoa, niin tuntuuhan se oudolta tietystä näkökulmasta. Mutta toisesta näkökulmasta ideasi on vähän hullunkurinen.
Niin... no mä kyllä ymmärrän hierarkiat, mutten ymmärrä miksi niitä pitäisi niin orjallisesti kunnioittaa. Eikö se ole se ja sama kuka idean tuo esille, kunhan se toimii? Mun mielestäni kaikilla on yhtäläinen arvo mielipiteineen, oli sitten lapsi, vanhus, kehitysvammainen, yritysjohtaja, professori, äiti, alkoholisti...mitä ikinä. Kenenkään mielipide tai arvo ei ole ylempänä toista. Itse hahmotan maailman niin ja siksi kaiketi en ymmärrä sitä, että miksi minulla suhteessa työnantajaan pitäisi olla jotenkin altavastaava asenne ja miksi en voisi ilmaista mielipidettäni.
Kiinnostaisi todella paljon tuo, että mikä sun mielestäsi ideassa on hullunkurista? Siis ihan hyväntahtoisesti ja mielenkiinnolla kiinnostaisi, sillä itse en hullunkurisuutta siinä tunnista. Vaan sitä voisi taas oppia itsestään jotain, jos joku kertoisi oman näkemyksensä. Olisin kiitollinen :)
Ne tarkottaa juuri tota sillon kun ne sanoo, ettei ymmärrä hierarkioita. Se siinä on hullunkurista. Tiedän tämän jutun, koska aika pitkälle ajattelen asian kuten sinäkin, joten on tullut esiin etten itse ymmärrä hierarkoita niinkuin ne kuuluisi ymmärtää.
Noinhan minäkin koen että on luonnollista pitää ihmisiä tasa-arvoisina, mutta se vaan monien mielestä ei ole luonnollista,
Ps.
Siis narsismiin ei yleensä kuulu ajatus kaikkien tasa-arvoisuudesta. Kun tasa-arvoisuusajattelu menee hyvin pitkälle, sitä saatetaan pitää Aspergerpiirteenä
Jotkut persoonat pystyvät aina kääntämään asiat omaksi edukseen.
Ilimeisesti ei savua ilman tulta, jos täytyy täältä hakea todistusta että on "täysis järis" ?
Oikein hyvää jatkoa aloittajalle ! Vilipittömästi !
Voi olla niinkin, ehkä ei savua ilman tulta, aika näyttää. Täältä en lähtenyt hakemaan todistusta, lähdin hakemaan mielipiteitä ja niitä sain. Niiden avulla pystyin tarkentamaan omaa mielipidettäni tilanteesta. Eli kiitos kaikille :)
Ja samoin oikein hyvää jatkoa sinulle, toivoakseni meille kaikille!
Narsistit harvemmin pohtii ovatko he narsisteja. Narkeilla on täydet defenssit tällaista pohdintaa vastaan eikä se tule heille edes kysymykseen. Narkkien mielestä narsisteja ovat nimenomaan kaikki muut.
Asperger vois kuvata paremmin.
Aivan. Mutta tuossa on sellainen ongelma mun mielestäni, että mikäli objektiivisesti itseään tarkastellen päätyy siihen, ettei ole narsisti vaikka jotkut niin ovat sanoneetkin, niin siihen lopputulokseen voi päätyä siitä syystä, että eihän narsisti halua nähdä itseään narsistina. Joten, sitä saattaa sittenkin olla narsisti :(
Summasummarum, mun mielestäni pitäisi olla todella varovainen sen kanssa, että sanoo ketään narsistiksi. Esim. itseni kanssa se on johtanut siihen, että kelaan välillä edellämainitunlaisia itseni epäilemiskuvioita päässä. Nimittäin jos joku niin läheinen ja rakas kun oma sisko sanoo noin, se todellakin voi horjuttaa ihmisen uskoa itseensä. Ja etenkin, josko vastaavia viittauksia on joutunut kuulemaan muualtakin.
Mutta, ei savua ilman tulta? Ehkä niin. Toisaalta, voi myös olla vahvasti itseään ilmaisevia ihmisiä, joilla on hyvät tarkoitukset. Vaikka toinen sanoisi asioita, jotka voivat kirpaista, se ei tarkoita sitä, että hän haluaa sinulle pahaa. Perimmäinen syy voi olla sekin, että se läheinen ihminen on kerännyt kaiken rohkeutensa sanoakseen sinulle asioita, jotka auttaisivat sinua eteenpäin tilanteessa, jossa et itse tunnu löytävän punaista lankaa. Esimerkkinä vaikkapa nuo mielipiteeni kertomiset ex-työnantajalle. Tiesin, että ne eivät ole mieleen. Toisaalta ne oli ratkaisuja, jotka oli tehtävä, jotta kuvio saataisiin toimivammaksi. Sittemmin osa niistä toteutettiinkin. Sama juttu silloin, kun joku läheisriippuvaisesti ripustautuu parisuhteeseen, joka tuottaa tavattomasti pahaa mieltä. Kumpi on enemmän rakkautta - se että katsoo tilannetta vuodesta toiseen vierestä, vai se, että sanoo toiselle, että omasta mielestä tilannetta olisi nyt muutettava (tätä harvoin halutaan kuulla, koska pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä pienestä toivonrippeestä, että tilanne muuttuisi paremmaksi ja sen lisäksi isojen muutosten tekeminen -esim. ero - on pelottavaa).
On ihmisiä, jotka sanovat kirpaisevia asioita loukatakseen. Mutta on myös ihmisiä, jotka sanovat kirpaisevia asioita rakkaudesta. Minä tiedän, että on niin.
On on, koska on nähdäkseni tavallista, että esim. huijauksen kohteeksi joutunut suuttuu ihmisille, jotka tulevat auttamaan kertoen hänen päätyneen huijauksen kohteeksi ja alkaakin kovasti puolustaa huojaria omaksi vahingokseen.
Itsensä epäily meni minulla pahalle mallille näissä narsistien kuvioissa.
Ei kai narsistit epäile itseään ?
Ja ei he pelkää olevansa narsisteja varmaankaan.
Eikä mun psykopaatti ainakaan ole moksiskaan kun sanon häntä psykopaatiksi. Kerran hän sanoi puolivälinpitämättömästi, ettei ole jaksanut tai ehtinyt katsoa että mitä ominaisuuksia siinä on että onko hänessä ne. Ja kerran kysyi, että onkos niille psykopaateille sitten omaa vertaistukiryhmää?
Ja kerran kun sanoin ettei hän varmaan täyttäisi psykopaatin pisteitä kuin laimeampaan päähän, niin hän vastasi: "Olisi vaan parempi jos olisi niitä vähän enemmän."
Ja minun toinen vanhempi jota sanonon nykyään: Ei varsinainen narsisti, mutta narsististunut henkilö, niin hän vaan naureskelee ja sanoo, että: "Varmaan" tai että "Hyvä kun saa tietää". Ja aika rennosti molemmat toteaa, ettei asialle voi mitään.
Ja toteavat, että vahingollisille vaikutuksille joita minulle koituu ei voi mitään.
Eivät he muuttaisi puolta sanaakaan sen takia, että minä voisin paremmin.
Ihminen ei pysty tarkastelemaan itseään objektiivisesti.
Totta, ehkei itseään täysin pystykään. Mutta kyllä omaa toimintaansa pystyy tarkastelemaan eri näkökulmista.
Ei ihminen pysty toisia ainakaan sen objektiivisemmin tarkastelemaan.
Kyllä itsensä nimenomaan voi tuntea paremmin kuin ketään muuta.
Toista ei pysty sen objektiivisemmin tarkastelemaan kuin miten objektiivisesti pystyy tarkastelemaan itseään, koska omien aivojensa kautta sitä toistakin on tarkasteltava.
Ja se tarkastelu ei ole sen objektiivisempaa kuin ne omat aivot.
Toisen ihmisen tarkastelu on vähintään yhtä rajoittunutta kuin itsensä.
Ihminen ei mahda sille mitään, että näkee (mielellään) itsessään positiivisempia puolia ja on muita kohtaan kriittisempi. Omasta mielestään on aika suurenmoinen ihminen, vaikka olisi tullut jo vihjettä ja jopa kommenttiakin, ettei se ihan niin ole…
Ihminen ei ole koskaan yhtä kriittinen itseään kuin muita kohtaan.
Sehän on tässä tullut todistettua kerran jos toisenkin.
Tuo ei todellakaan ole totta.
Olen varmasti ollut aina ennen kriittisempi itseäni kuin muita kohtaan, mutta asemani meni sillätavoin niin pahaksi, että on pakko vaihtaa tyyliä tuohon tavanomaisempaan vähitellen olin sitten mitä hyvänsä, kun kerran muutkin.
Olen aina hyväksynyt kritiikittä muilta vaikka mitä mitä en ikinä hyväksyisi itseltäni.
Osa ihmisitä todellakin on kriittisempiä itseään kuin muita kohtaan, se on fakta.
"Ei koskaan" jutut ei muutenkaan useimmiten pidä paikkansa.
Mutta kun olen kokeillut itseään kriittisemmin kuin muiden tarkastelua, niin voisin sanoa, ettei se ole hyvä idea.
Tämä maailma on sellanen, että ihmiset on todella julmia, jos ei tee noin, että tarkastelee juuri itseään positiivisessa valossa. Joten jos mun pitäs auttaa toista ihmistä niin neuvosin varmuuden vuoksi tarkastelemaan juuri itseään mahdollisimman positiivisessa valossa.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että psykopaattinikin tarkastelee itseään mahdollisimman positiivisessa valossa...mieluummin niin.
Jos olisin ollut nuorempi ja joku olis sanonu mulle ettei ole itseään kriittisemmin tarkastelevia ihmisiä mä olisin tarkastellut itseäni mielipuolisen kriittisesti todistaakseni, että voi olla. (tosin ihmiset kenties ei olisi uskoneet sitten ainakaan) Mutta nyt en siihen ryhdy nykyisissä olosuhteissani.
En ihan kaikkea lukenut, mutta näen piirteissäsi paljonkin itseäni. Olen jo hyvinkin keski-ikäinen täti-ihminen, ja oppinut kantapään kautta että älykkyys ja rationaalinen ajattelu on keskinkertaisuuksille ongelma. En ole koskaan kokenut olevani tunteeton tai kylmä, oikeastaan päin vastoin.
Nuorena tyttönä ihmettelin sitä tyttöjen maailmaan jossa yritin kuitenkin mukana pyristellä. Suuria tunteita, hössötystä joutavista asioita ja draamaa ilman mitään todellista syytä. Minullekin ystäväni sanoi että olen kylmä ja tunteeton, vaikka omasta mielestäni olin vain järkevä. Väittelimme esim. avioehdosta, jota hän ei voinut ajatellakaan, ja joka minulle oli itsestäänselvyys. Hänestä tunteettomuuttani todisti se että en kertonut kaikkia asioitani, tai vietin aikaa jonkun ihmisen kanssa kysymättä häneltä lupaa. Se että en alistunut hänen tahtoonsa kaikessa oli hänestä "tunteettomuutta". Hankkiuduin tuosta "ystävästä" eroon heti kuin mahdollista.
Aikuisena olen valitettavasti törmännyt samaan ajatteluun. Jotkut ihmiset ovat jääneet tuonne suurien tunteiden ja pienten asioiden maailmaan jossa järjen äänellä on häviävän pieni osuus. Siinä seurassa tulee sitten sanottua "vääriä" asioita, erehdyttyä kertomaan faktoja ja asioita jotka eivät istu tilanteeseen.
Olen onneksi saanut tehdä töitä miesvaltaisessa ja koulutetussa joukossa jossa on ihan suotavaakin käyttää älyään ja tuoda tietämystään esiin. Toisenlaisissa ympyröissä olen oppinut olemaan hiljaa ja kommentoimatta vaikka tietäisin asiasta enemmänkin. Olen joskus saanut vaivautuneita tilanteita aikaiseksi korjaamalla faktoja kun joku, omaa ääntään suuresti rakastava, on puhunut ihan huttua. En tahallani halua ihmisiä nolata, mutta vaikea on kuunnella hiljaa kun puhutaan puhdasta pa...kaa.
Narsistiin törmättyäni järjen käyttö ja loogisuuden vaatimus teki minusta narsistin vihamiehen. Paljastin narsistin kun en niellyt hänen epäloogisuuttaan ja valehteluaan. Narsisti vihaa minua sen takia ettei mahda järjelleni mitään, ammun hänen valhemaailmansa alas mennen tullen.
Onneksi on kuitenkin paljon fiksujakin ihmisiä joille on ihan OK käyttää järkeä ja rakastaa tietoa.
Minun psykopaatilleni myös järkeni on ongelma.
Kun minulle tuli halvausoireta ja sen myötä vammautui muutamaksi vuodeksi myös normaali nukkumiskyky (joka on onneksi nyt viimeinkin palautunut), niin kerran kun soitin psykopaatilleni (eli äidilleni) koska pelotti, että kuinka käy kun olin valvonut jo useita vuorokausia putkeen, että selviääkö siitä kohta hengissäkään, niin äitini sanoikin vaan : "Puhupas nyt loogisia, kun sä olet niin (kirosanoja) looginen!!!"
Tällekin hänen lauseelleen jotkut viisaat keksivät häntä puoltavia hyviä selityksiä, kun järkyttyneenä kerroin.
Kyllä tiedän, että se oli eräänlaista sadismia muiden selityksistä huolimatta.
No hei ! Ei kuulu tämän keskustelun piiriin, mutta sinulle haluan toivottaa kaikkea mahdollista hyvää ja kestämistä ! Olen presiis samassa tilanteessa. Äitini on lähes tuhonnut mielenterveyteni. Ainakin tekee parhaansa. Kylmäverinen sekava sadisti.
Kaikkea hyvää ja kestämistä sinullekin.
Joo, tuosta sadismista vähän lisää kuinka sitä voi tehdä äidit salaa.
Kun olin sattuneista syistä tukehduksissa ja soitin äidille, niin hän tietenkin loukkasi sanoillaan niin, että aloin itkeä ja se tietenkin pahensi tukehdusta. Ja sitten hän ilmeisesti tykkäsi kun aneli armoa, että ei itkettäisi minua silloin kun tukehdus pahenee, kuunteli vaan itkua ja hätää eikä sanonut mitään...kuunteli aina pitkään itkua...tuntejakin, eikä sanonut mitään, eikä sanonut mitään vaikka kuinka anelin sanomaan edes jotain ihan mitä vaan, kunnes sitten lopulta: "No nyt mä suljen", ihan tunteettomasti.
Voi sentään :( Se on todella surullista ja rikottavaa saada oman äitinsä taholta tuollaista kohtelua. Niin on käynyt itsellenikin, tosin johtuen kaiketi siitä, että äitini on alkoholisti ja torjuu sen asian vaikka minkälaisin loukkauksin mikäli kokee itsensä uhatuksi. Ja uhka olen hänelle ollut. Ja samoin looginen ihminen on sellainen narsistille. Usein myös älykäs vähemmän älykkäälle.
Kiitos viestistä Johkuleena. Samoin pystyn samaistumaan kirjoittamaasi. Luulisin, että itselleni ajankohtaista ja hyvinvoinnilleni ensisijaisen tärkeää on löytää toimivammat keinot vuorovaikutukselle. Luulisin osan narsistikommenteista kumpuavan siitä, että omalla loogisuudellani onnistun välillä olemaan toiselle peili hänen epäloogisuuksistaan - ymmärtänet mitä tarkoitan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole osoittaa kenellekään hänen argumenttiensa keskeneräisyyttä, vaan niin siinä ikävän usein käy. Jotenkin tuntuu siltä, että on usein itse ajatellut/pystyy ajattelemaan asiat ns. pidemmälle kuin toinen. No, sitten tietenkin mieluusti kerron toiselle omat aatelmani/ ne tulevat esille keskustelussa ja tarkoitukseni on tietenkin hyvä. Mutta ymmärtänen senkin, että moisen voi ottaa jotenkin dissauksena.
Onni että vanhenee! Nuorempana minua lienee pidetty erittäinkin röyhkeänä, ehkä hiukan pidetään edelleen. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä oikeutetumpaa on jotain jostain tietääkin :)
Mutta siis nää on tapahtunu ollessani aikuinen.
Käsittääkseni nimenomaan aikuisena saadakseen vallan jatkumaan aikuiseenkin ihmiseen. Lapselle vallanpito onnistuu vähemmällä.
Joo moijesuis. Ikä auttaa, että saa edes jotain tietää.
Nyt kohta viiskymppisenä ilmeisesti saakin taas olla vaikka filosifiastakin kiinnostunut, ainakin jossain. Tilanne oli kauhea, kun näytin pienellä tytölle joka puhui "filosofisesti". Ihmiset yleensä jakautui kahteen ryhmään: niihin jotka nauroi ja niihin jotka suuttui ja aina kun ihmiset alkoi nauraa puheenvuoroni jälkeen saatoin huoahtaa helpotuksesta.
Kyllä sun pitää nyt katkaista välit äitiisi. Ethän sinä pääse ollenkaan tervehtymään tummoisen ihmisen vaikutuspiirissä. Järkyttävää.
No ei tietenkään siinä ole voinut päästä tervehtymään, kun tota vielä jossain määrin oli vuosikymmeniä intensiivisesti. Mä yritin vaan meditoida,
Ja toistan: en tunne vihaa mun äitiä kohtaan, mutta mä en selviä hänen vaikutuspiirissä. Kaikki mahdolliset meditoinnit on treenattu.
Ja minusta ainoa järkevä selitys kaikelle on että äiti on psykopaatti, enkä mä vihaa psykopaatteja. En mä ole edes katkera siitä, että mulla saattais olla psykopaatti äiti, koska eihän minua edes muuten olisi olemassa, mutta se on eri kysymys että voiko psykopaatin vaikutuspiirissä selvitä.
Kun mä mietin sitä, että miten psykopaatin kanssa selviydytään, niin ihmiset alkaa kyselemään olenko vihainen tai katkera tai pettynyt, se tuntuu todella todella turhauttavalle. Mua kiinnostaa vaan metodit miten siinä selvitään.
Anteeksi vielä tähän toisen henkilön ketjuun höpötän omaani.
En ylipäätäänkään vihaa esim. eri tavoilla poikkeavia ihmisiä, joten periaatteessa jos olisin vihainen jostakin asiasta, se ei ilmenisi niin, että alkaisin nimitellä ihmisiä poikkeavuuksia kuvaavilla sanoilla.
"Luulisin osan narsistikommenteista kumpuavan siitä, että omalla loogisuudellani onnistun välillä olemaan toiselle peili hänen epäloogisuuksistaan - ymmärtänet mitä tarkoitan"
Ymmärrän, näin varmasti tapahtuu. Riippuu ihmisestä, kuinka hän ottaa vastaan sen että joku tietää/tajuaa enemmän. Joillekin on OK että asiat korjataan, heille asioiden oikeellisuudella on merkitystä enemmän kuin "kasvojen menetyksellä". Joitakin ärsyttää se että toinen on oikeassa, tietää paremmin. Jos tätä tapahtuu vielä usein, he ärsyyntyvät jo oikein kunnolla ja heille tulee tarve lytätä, tavalla tai toisella.
Sisarusten kesken tilanne menee helposti ikäville urille, kilpailuksi. Tuttavapiirissä on veljekset, joista toinen aina sotkee asiansa (perheen ikuinen vauva), ja toinen taas pärjää hyvin. Jos se pärjäävä yrittää opastaa veljeään toimimaan järkevästi, hänelle suututaan. Sekä vanhemmat että veli suuttuu asioihin puuttumisesta, syytävät ylimielisyydestä ja ymmärryksen puutteesta. Asiansa sotkeva veli vertaa elämäänsä pärjäävään veljeen ja tuntee kateutta, ehkä katkeruuttakin.
Jos fiksumpi veli ei puutu, niin sitten taas häntä syytetään siitä että toisella veljellä meni asiat pyllylleen kun veli ei auttanut. Ja kun fiksumpi veli ei oikein jaksa aina elää mukana veljensä itseaiheutetuissa ongelmissa, häntä pidetään vielä ylimielisenäkin.
Käytit osuvaa sanaa: Salaa ! Oma äitini on sadisti vain minulle ja vain kahden kesken. Jos kolmas osapuoli on läsnä, hän näyttelee "hymyilevää sopuisaa mummelia". Kukaan ei usko minkälainen hän voi olla. Olen satimessa.
Juuri näin!
Psykopaattini on fiksun ja asiallisen oloinen mummeli.
Ystävällinen ja hymyilevä ja jopa avulias vieraammille ihmislle.
Minulle tulee mieleen että sinulla voisi olla aspergerin oireyhtymä.
Tein asperger-testin juuri, koska sitä niin moni ehdotti - tulos oli ei. En kyllä itsekään luule olevani asperger-henkilö. Oma diagnoosi: lapsuuteni on ollut hieman erilainen kuin "keskiverto-onnellinen-lapsuus", sen myötä tietyt toimintatavat (itsenäisyys, oman tien kulkeminen muiden mielipiteistä välittämättä jne) ovat vahvistuneet ja tulleet elämäntavaksi. Luullakseni (tietääkseni :) ) erotun joukosta. Ja aina on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää moista ja omasta maailmankuvasta riippuen sen voi kokea uhkana, naurettavuutena, typeryytenä tai minä milloinkin. Luullakseni perimmäisesti on kyse tästä. Ei narsismista, eikä aspergerista.
Jos olisin muista erottuva henkilö, jolla kaikki elämässä on mennyt omintakeisuutensa vuoksi ihan keturalleen, niin minua todennäköisesti säälittäisiin. Vaan kun olen omalla tyylilläni erottuva henkilö (elämänvalinnat jne) ja olen onnistunut elämässäni elämään varsin vaiheikkaan ja paljolti myös onnistumisiin perustuvan elämän, ymmärryksen puutteessa erilaiset tapani voi sitten vaikka määritellä narsismiksi ja toisista kaiken hyödyn irtirepimiseksi. Hassua, että näitäkin olettamuksia on ihmisillä ollut vastoin parempaa tietoaan (että olisin esim. saanut toiselta vanhemmaltani rahaa jne), vaikkei tilanne todellakaan ole ollut sellainen.
Jonkinlainen tarvitsevuuden puute myös aiheuttaa kanssaihmisissä näemmä epäluottamuksen tunnetta, kai se on hyvin perustavanlaatuista meissä. Vastavuoroinen tarvitsevuuteen perustuva vuorovaikutus. Minä en osaa tarvita ketään. Jo pitkään olen ollut sitä mieltä, että kaikesta pitää pystyä luopumaan ja jos ihmiset todella suostuisivat ajattelemaan omaa elämäänsä tässä valossa, niin huomaisivat sen olevan totta. Ja sen myötä voisi päästää irti katkeruudesta, elää hetkessä. Lopunperin se on ainut asia, mitä meillä on. Tämä hetki.
Ihmissuhteet perustuvat usein siihen, että "rapsuta sinä minun selkää, niin minä rapsutan sinun selkää". Mikäli joku haluaa rapsuttaa minun selkääni, otan sen ilolla vastaan, mutten koe sen velvoittavan minua mihinkään. Samoin, mikäli itse haluan rapsuttaa jonkun selkää (ja kyllä usein haluankin, on mukavaa tehdä hyviä asioita muille), se ei velvoita sitä toista rapsuttamaan takaisin. Ehkä tuo on yksi perustavanlaatuinen vuorovaikutussääntö, jota rikkomalla onnistun saamaan itseäni kohtaan epäluuloa. Jopa siinä määrin, että määritellään narsistiksi.
Eli, lopunperin olen aika varma siitä, että olen vain hiukan erilaisin toimintaperiaattein tallusteleva henkilö. Siinä kaikki.
Erilaiset toimintaperiaatteet. Sillä kuitattu ?
Älä ihmettele läheisiltä saamiasi kommentteja sitten myöskään.
Toivottavasti sillä kuitattu. En osaa pitää aloittajaa mitenkään sellaisena ihmisenä joka aiheuttaisi erityistä vahinkoa, kuten vaikka narsisti tekee. Aloittaja on vaan oma persoonallisuutensa, eikä sitä persoonaa pidä väkisin muuttaa. Hän on ehkä vain fiksu, itsevarma ja vähän introvertti jolla on niin rikas sisäinen maailma ettei hän tarvitse koko ajan jotakuta ulkopuolelta pönkittämään olemistaan. (Anteeksi tällainen arviointi, eihän sellaisia pitäisi tehdä:))
Joskus luin jonkun väittävän ettei introvertteja ole, että se on valetta että joku ei muka kaipaisi jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Aika omituinen väite. Itse en ehkä ole puhdas introvertti, mutta hyvin lähellä. Viihdy hyvin itsekseni ja mm. ollessani reissussa kaveriporukan kanssa karkaan mielelläni itsekseni kävelemään kaupungille, tai kahville johonkin kuppilaan, joka herättää ystävissäni vähän hämmennystä. En vaan jaksa ihmisten seuraa määräänsä enempää.
Niin. En näe mahdollisena sitä vaihtoehtoa, että yrittäisin aivopestä itseni ajatteluun, jossa huomioimisesta jäädään velkaa. Suuntaan tai toiseen. Tokikin läheiseen ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus, mutta se tullee luonnostaan, eikö? Tai että minun pitäisi ottaa vastaan loputon määrä toisten loukkaantumisia, kun otaksutaan minun tarkoittaneen asioita, joita en ole tarkoittanut. Tyyliin: iloitsen kauniista kodistani ja sanon sen ääneen, se tarkoittaa toiselle "katso mitä kaikkea minulla on, sinulla ei ole mitään näin hienoa". Iloitsemalla omista saavutuksistani, en tarkoita osoittaa sitä, että toisella ei ole jotain sellaista mitä minulla on. Hänellä on omat ilon aiheensa ja erilaiset asiat, joita on halunnut osaksi elämäänsä.
Tai jakamalla omia ajatuksiani vaikkapa tyyliin "olen onnellinen muutettani maalle, täällä on hiljaista ja tilaa hengittää", en tarkoita sillä "koska elät kaupungissa, sinulla on asiat huonosti". Puhun pelkästään itsestäni, omista mieltymyksistäni. Joku toinen saa minun puolestani nauttia aivan erilaisista asioista, täysin erilaiset valinnat ovat hänelle oikeita. Olemme erilaisia.
Meillä on kummallinen loukkaantumisen ilmapiiri nykyajassa (vaiko ollut aina?) ja oletetaan ihmisten tarkoittavan vaikka mitä piilomerkityksiä. En ymmärrä sellaista. Jos olisin sitä mieltä, että läheiseni kärsii kaupungissa asumisesta tai parisuhteessaan, sanon sen suoraan. Mutta mikäli totean keskustelun lomassa parisuhteessa elävälle, että ero oli minulle oikea vaihtoehto, en tarkoita sitä, että "sinunkin pitäisi erota". Mikäli tällaisen tulkinnan tekee sanomisestani, niin se on täysin tuon toisen ihmisen vastuulla mielestäni. Vaan tällaisiin(kin) tilanteisiin olen useasti joutunut ja niiden(kin) pohjalta tullut luonnehdituksi narsistiksi. Mikä on mielestäni täysin älytöntä.
No minun kokemukseni mukaan ihmiset useimmiten ajattelevat pahaa ja negatiivisinta mahdollista tulkintaa, jos on tulkintavaihtoehtoja.
Mutta sitten kylläkin ristiriitaisesti välillä ihan mikä tahansa yritetään selittää hyvinpäin.
Jokatapauksessa ei itseensä myönteisesti suhtautuminen ole narsismia. Minut saatiin murrettua juuri tuolla itsekeskeiseksi syyttelyllä kun pystyin vielä kokemaan normaalia luottamusta itseeni. Sen jälkeen alettiin ihmetellä miten kummasti minulla ei ole ollenkaan luottamusta itseeni.
Niin... on se itselläkin välillä keikkunut usko itseen ihan pohjalukemissa, kuten silloin kun laitoin tuo alkuperäisen viestin. On miettinyt, että olenko minä sitten todellakin narsisti, elämällä omaa elämääni tällaisena kuin olen. Vaan, tämä viestiketju on ollut hyvä! On saanut peilattua omia ajatuksia toisten ajatuksiin ja se on selkeyttänyt omaa näkemystä.
En voi enkä jaksa ottaa enää vastaan tuollaista asennoitumista ja kommentointia, jota olen joutunut vastaanottamaan. Ikävilläkin asioilla on tärkeä viestinsä ja tässä tapauksessa se ei suinkaan ole se, että "muuta itsesi", vaan se, että "ota etäisyyttä säilyttääksesi oma mielenrauhasi". Toivoakseni tilanteet joskus muuttuu taas suotuisampaan suuntaan ja on tilaa olla läheinen toisille omana itsenään.
Tsempit sulle ja voimia! Kiitos kun olet ollut näitä asioita tässä viestiketjussa pohtimassa :) Ja hei, älä luovuta omanarvontuntoasi! Kukaan niitä ei voi ottaa, ellet itse niitä anna - senkin olen tajunnut tässä. Jokaisella on oikeus arvostaa itseään sellaisena keskeneräisenä itsenään kun on. Ihan jokaisella. Ja jokaisella on myös velvollisuus suojella itse itseään. Niin se on. (Mun mielestäni ;) ).
Joo,
paitsi, että kyllä ihminen voidaan laittaa niinkin rankkoihin olosuhteisiin että häneltä otetaan omanarvontuntokin, vaikkei sitä antaisikaan.
Mutta kyllä samaa mieltä normaaliolosuhteissa kuten kirjoitat.
Jaa kiitos, kiva jos on jotain hyötyä siitä, olen tehnyt tämän "kammottavan ihmiskokeen itselläni" mitä voi tapahtua jos uskoo arvostelijoitaan.
En toivo edes psykopaattini ajattelevan itseään näin kuin minä kuvaan.
Sen verran vaan ettei vielä pahempaa tuhoa tulisi, mutta muuten ajatelkoon vaikka että on hienoa olla psykopaatti, minusta se on ihan ok.
Psykopaattien uhreille on uusi keskustelunavaus:
Miksi ihminen on sadisti ?
Vielä- multa jäi yksi Johkuleenan viesti näkemättä täällä kommentointien keskellä, huomasin vasta nyt tuon luonnehdintasi. Kiitos siitä! Eivät kaikki varmasti ole samaa mieltä, vaan eihän ikinä ihmiset ole kaikesta samaa mieltä. Mikäli tämän viestiketjun myötä edes yhdelle tuli aidosti tuollainen luonnehdinta mieleen minusta, olen iloinen!
En minäkään ole mitenkään puhdas introvertti, sosiaalisessa kanssakäymisessä sellainen, että luonnehditaan varmasti todella todella sosiaaliseksi - eläväinen ja ilmeikäs ihminen. Vaan tuota samaa olen itsekin tehnyt reissunpäällä ja joskus juhlissakin, että olen vetäytynyt toviksi omiin oloihini, katselemaan maailmaa omasta vinkkelistäni.
Eläköön erilaisuus, niin se vaan on :) Vaan kuten Mikael Gabriel jossain laulussa mainitsi "ei niillä ole helppoo, jotka jotenkin joukosta erottuu", vai miten se nyt oli. Silti, en haluaisin olla minkään muunlainenkaan. Ehkä joskus hetkellisesti aamun pörrötukassa: klassisesti kauniimpi :D
Narsisiti. Jaa-a. Se selviää aika nopeasti itsetutkien. Luetko Narsistista kertovia KIRJOJA ei netin keskustelupalstoja? Jos et niin voit olla narsisti. Jos on narsistista kertova luento menetkö sitä kuuntelemaan? Jos menet et ole narsisiti koska sellainen ihminen ei mene kyseisiin tapahtumiin, hänhän on täydellinen, oikeamielinen henkilö ei hänen tarvitse...omasta mielestään.
Ja höpö höpö. Narsisti voi lukea vaikka kuinka monta narsismista kertovaa kirjaa, tai kuunnella luentoa, ja olla silti narsisti. Eihän narsistilla ole mitään minuutta jonka olemusta hän voisi, tai haluaisi, pohtia. Narsistilla on vain kuori, jota hän sitten korjailee ja muokkailee tarpeen mukaan, ulkoa päin tulevien vihjeiden mukaan.
Narsisti voi hyvinkin tutustua narsismiin voidakseen käyttää sitä aseena muita vastaan. Tai sitten puolustautuakseen narsismisyytöksiä vastaan. Narsisti voi myöntääkin olevansa narsisti, mutta vain siinä mielessä että on siten parempi ihminen kuin muut, harvemmin siksi että hän hakisi itsestään jotakin ongelmaa. Narsisti voi käyttää ajatusta narsismistaan oikeutuksena olla täysi pissipää. Mitä vain, mistä on narsistille itselleen eniten hyötyä. Narsisti tulkitsee asioita kuin "piru raamattua" ja löytää aina jotakin jonka kääntää omaksi edukseen.
Ihan sujuvastihan narsisti haukkuu muita lihaviksi, laiskoiksi vätyksiksi, vaikka kaikkien kriteerien mukaan olisi sitä itse. Narsisti arvostelee muita vastuuttomiksi ja petollisiksi vaikka tekisi samaan aikaan juuri sitä mistä muita syyttää. Narsistin maailma on pirstaloitunut. Asiat ovat vain palasia, joista narsisti poimii tilanteeseen sopivat kuin mitään syy- ja seuraussuhteita ei olisikaan. Ei narsisti jaksa ajatella sitä että kokonaiskuvasta tulee todella kummallinen.
Narsistin maailmassa syyt ja seuraukset ovat lähtökohtaisesti hänen edukseen. Jos narsisti suutuspäissään lyö lastaan, kiukustuttuaan naapurin uudesta autosta, lyönti on narsistin maailmassa naapurin vika.
Ko. narsisti se jaksaa keskustella itsestään - loputtomiin
(haukotus)
narsistista maailmassa ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin hän.
Olen lukenut narsismista kertovia kirjoja. Ja totta muuten, jaksan kyllä keskustella itsestäni aivan loputtomiin, terapia oli aivan kertakaikkisen mahtava kokemus - sai höpöttää omista ajatuksistaan tunti toisensa perään. Narsismiin kaiketi kuuluu kuitenkin jonkinlainen "valeminä" ja roolin esittäminen, mä puolestaan halusin jotenkin tinkimättömästi paljastaa itsestäni kaikki mahdolliset heikkoudet ja viat mitä kuvitella saattaa (ja olen niitä aika hyvä itsestäni löytämään). Tai ehkä vain olen poikkeuksellisen keskeneräinen kaikkien muiden ihmisten joukossa?
On aika yksioikoista leimata ihminen narsistiksi sen pohjalta, että hän on kiinnostunut tutkimaan itseään ja motiivejaan, kasvamaan ihmisenä. Sellaisessa ei käsittääkseni ole mitään pahaa? Narsisti on henkilö, joka pyrkii vahingoittamaan muita ihmisiä. Eikö? Jos joku on loppumattoman kiinnostunut itsestään, niin se ei kaiketi muuta vahinkoa saa aikaiseksi kuin sen, että hän on kohtuullisen itseriittoisen tylsää seuraa muille. Ja kuten sanottua, pyrin nämä itsetutkiskeluni kyllä valjastamaan muidenkin hyödyksi - harvemmin tulee vastaan inhimillistä ongelmaa tai murhetta, johon minulla ei olisi jotain kosketuspintaa myös itselläni. Ja keskustelemalla asioista voi lisätä ymmärrystä ongelmaan liittyen -> asialle pystyy jotain tekemään. Helpottamaan tilannetta.
Kuten sanottua, olkaa nyt varovaisia leimatessanne ihmisiä narsisteiksi! Ihminen saattaa vaikuttaa hyvinkin itseriittoiselta, mutta ei se hänestä narsistia tee. Näin mä asian näen. Tosin saatan olla väärässäkin.