Minkä vuoksi minä päädyin 21-vuotiaana suhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka ei ollut minulle se oikea? Ehkä siksi, että halusin niin kovasti olla sellainen, kuin kaikki muut. Normaali ja hyväksytty. 27-vuotiaana (viimeistään) tajusin, että en halua olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei hyväksynyt minua sellaisena, kuin olin, vaan pyrki muuttamaan minua joksikin muuksi.
En suostunut sellaiseen silloin, enkä suostuisi sellaiseen myöskään nyt.
En usko, että löydän koskaan sopivaa elämänkumppania itselleni. Olen aina liian outu, aina kaavasta poikkeava, en sovi mihinkään muottiin. Olen yrittänyt ja pettynyt liian monta kertaa, enää en halua. Olen mieluiten onnellinen ja yksin, kuin onneton ja parisuhteessa. Jos kerran ihmiset (naiset) ovat niin kapeakatseisia, että viittauskin jossain keskustelussa johonkin tutun ja turvallisen ulpopuolelle aiheuttaa vain "ei kiinnosta" kommentteja, niin minkäs minä sille sitten voin.
En suostunut sellaiseen silloin, enkä suostuisi sellaiseen myöskään nyt.
En usko, että löydän koskaan sopivaa elämänkumppania itselleni. Olen aina liian outu, aina kaavasta poikkeava, en sovi mihinkään muottiin. Olen yrittänyt ja pettynyt liian monta kertaa, enää en halua. Olen mieluiten onnellinen ja yksin, kuin onneton ja parisuhteessa. Jos kerran ihmiset (naiset) ovat niin kapeakatseisia, että viittauskin jossain keskustelussa johonkin tutun ja turvallisen ulpopuolelle aiheuttaa vain "ei kiinnosta" kommentteja, niin minkäs minä sille sitten voin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihminen, joka yrittää muuttaa toista ihmistä mieleisekseen on itse epäkypsä, eikä ole sinut itsensä kanssa. Sääli, että näitä epäkypsiä narsisteja on liiankin kanssa.
Ei kannata muuttaa itseään jonkun muun mieliksi. Jos joku muu ei arvosta tai pidä sinusta sellaisena kuin olet, niin ei tuo toinen ole sinun arvoisesi.
johtuisko miestisseistä??????
Kun parisuhteeseen mennään, niin kumpaisenkin osapuolen tulee tulla toisiaan vastaan puoliväliin. Vaikka on se yksilöllinen oikeus säilyttää oma personallisuus ja yksilöllisyys, niin on otettava huomioon toinen osapuoli.
Jos on kaksi hyvin erilaista ihmistä, niin kyllä sitä joutuu tekemään kompromisseja.
Olen jälkeenpäin ajatellut, että olimmeko sittenkin mieheni kanssa liian erilaisia ja ne jatkuvat mukautumiset ja kompromissit kävivät liian haasteellisiksi kantaa.
Kun ihastuu ja rakastuu, niin velatkin ovat vain saatavia. Ja sitä on sokeakin toisen erilaisuudella ja on valmis sopeutumaan ja jopa alistumaan kun vain saa olla toisen rinnalla. Vuosien myöstä kun jalat alkaa olla maan pinnalla sitä jämäköityy ja haluaakin enemmän tilaa ja vaatii muutosta siltä toiselta.
Jos nyt menisin parisuhteeseen ja avioliittoon, niin ennen sitoutumista vaatisin ihan yhteiset kirjalliset pelisäännöt: miten taloudenhoito järjestetään, laskut, hankinnat, asuminen, tilit, ym. Periaatteet millä tavoin hoidetaan sosiaaliset suhteet; saako tuoda yllätysvieraita sopimatta puolison kanssa, sukulaisten tapaamiset, oikeus harjoittaa uskontoaan, kotityöt, olenko ilta- vai aamu-uninen, säilytetäänkö erilliset kodit vain asutaan jatkuvasti yhdessä.
Kiperissä tilanteissa on helpompi päästä yhteisymmärrykseen, kun on jo mustaa valkoisella ja asiat on yhdessä joskus sovittu.
Ja ihminen muuttuu ja kasvaa vuosikymmenien aikana. Sitä on ihan eri ihminen 18-vuotiaana kuin 60-vuoden iässä. Ja entäpäs jos on koko aika kasvettukin erisuuntiin kuin hapsenkatin tuntosarvet, niin ongelmia tulee.
Ei+mikään+suhde+onnistu,+jos+toinen+on+itsepäisesti+sitä+mitä+on.
Ei kukaan voi jatkuvasti vain alistua ja olla toisen mieliksi. Täällä vastaajat eivät ymmärrä mikä tilanne joillakin voi olla. Kenenkään ei tarvitse eikä pidä alistua kokoajan toisen mielen mukaan olemiseen. Jos toinen ei jousta kuin vaatimalla ja pakosta on jossain pahasti vikaa. Parisuhdetta parempi vaihtoehto on yksineläminen. Ei tarvitse alistua kenenkään tahtoon paitsi omaansa.