Olen miettinyt vuosia mikä elokuvan nimi oli, jonka näin joskus pienenä. En muista näyttelijöiden nimiä, enkä elokuvan nimeä, mutta juoni on jäänyt jotenkin mieleen. Elokuva on luultavasti tehty joskus 70-90 lukujen välissä.
Elokuva kertoi asunnottomista teineistä, eräs näistä teineistä kävi juttelemassa terapeutille. Erityisesti on jäänyt mieleen kohtaus, jossa terapeutti kysyy teiniltä hänen kädessä olevasta tatuoinnistaan ja tämä teini vastaa hänen isänsä tehneen sen hänelle syntymäpäivälahjaksi. Hämärän muistikuvan mukaan elokuva päättyy jonkinlaiseen ampumiseen linja-autoasemalla.
Tosiaan aikamoista hakuammuntaa tämä, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka natsaisi. Kiitos jo etukäteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.