Kaikki on mahdollista uskovalle

Hätä ajoi isän etsimään apua pojalleen. Hänen ainoa poikansa (Luuk. 9:38) oli vakavasti sairas.
Aika ajoin sairaus vaikutti pojassa sen, että hän kuolasi, kiristeli hampaitaan ja meni aivan jäykäksi. Toisinaan sairaus aiheutti kouristuksia ja kieriskelyä maassa. Monenlaiseen vaaraankin sairaus vei pojan. Joskus se heitti hänet veteen, joskus tuleen.

Pojalla oli ollut tällainen vaiva pienestä pitäen. Isän tulkinnan mukaan tämän aiheutti pojassa vaikuttava mykkä ja paha henki. Sen tavoitteena oli saada poika tapetuksi
(Mark. 9:22).

Lapsen sairaus on aina vakava asia vanhemmille. Se aiheuttaa huolta ja hätää ja voi valvottaa öisin. Apua etsitään kaikista mahdollisista paikoista sairauden vakavuudesta riippuen.

Luonnollisen sairauden lisäksi suurta murhetta ja huolta aiheuttaa myös se, jos pahan henki on vierottamassa omaa rakasta lasta uskomisen tieltä. Pahan hengen, sielunvihollisen, tavoitteena on ”tappaa” – riistää synnin kautta uskon lahja ja Jumalan lapseus.

Opetuslasten taidot eivät riittäneet

Opetuslasten taidot eivät riittäneet vastaamaan isän avunpyyntöön. Isä oli tuonut poikansa ensin opetuslasten parannettavaksi. Hän oli ilmeisesti kuullut ja ehkä nähnytkin, kuinka opetuslapsillakin oli voima parantaa erilaisia sairauksia.

Lähettäessään omiansa valtakuntansa työhön Jeesus antoi heille voiman ja vallan: ”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt. 10:8.) Muun muassa Pietari paransi syntymästään saakka rampana olleen miehen ollessaan matkalla temppeliin Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen (Ap. t. 3:7–8).

Tällä kertaa opetuslapset eivät kuitenkaan kyenneet parantamaan poikaa eivätkä päästämään häntä pahan hengen vallasta. On tilanteita, joissa uskovainenkin joutuu tunnustamaan osaamattomuutensa ja voimattomuutensa sekä ajallisen sairauden että sielunvihollisen voiman edessä.

Usko Jeesukseen toi avun

Isä toi poikansa Jeesuksen luo. Jeesus vastasi isälle: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Pojan sairaus vei isänkin henkilökohtaisen uskon äärelle. Hän huusi ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Poika tuotiin Jeesuksen luokse. Hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Sitten Jeesus tarttui poikaa kädestä ja auttoi hänet jalkeille ja tämä nousi. Isä sai poikansa terveenä takaisin. Olihan se ilon asia.

Rukouksella ja paastolla

Jälkikeskusteluissa opetuslapset kysyivät Jeesukselta, miksi he eivät kyenneet ajamaan pahaa henkeä pois pojasta. Jeesus vastasi, että tätä lajia ei saa pois muutoin kuin rukouksella ja paastolla.

Evankelista Matteus täydentää tätä Markuksen muistiin merkitsemää vastausta Jeesuksen sanoilla ”Koska teillä on niin vähän uskoa – – Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.”(Matt. 17:19–20.)

On asioita, joiden edessä on todettava oma voimattomuus ja osaamattomuus. Usein vaikeiden asioiden kohdatessa luottamus Jumalaankin horjuu. Ei aina jaksa uskoa Jumalasta hyvää. Saattaa näyttää jopa siltä, että Jumala on hylännyt antaessaan niin käsittämättömän suuria koettelemuksia. Jumalan viisauden edessä jäämme monesti sanattomiksi.

Vähäinen usko riittää

Vähäisellä uskolla peritään taivas, kun se on Jumalan Pojan antamaa uskoa. Mutta taivaan valtakunnan asukkainakin joudumme tunnustautumaan monissa asioissa epäileviksi matkamiehiksi.

Arjen koettelemuksissa ja sielunvihollisen tuomissa vaivoissa usko käy vähäksi. Silti on lupa luottaa Jumalan sanan rohkaiseviin lupauksiin koettelemuksen päivinä: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

M_Ahdollinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu