Älkää hyvä ihmiset äänestäkö keskustaa kunnallis-

eikä muissakaan vaaleissa.

Kepu lahjoittaa kansalaisomaisuudet keinottelijolle. Kepu tottelee hirmuhallitsijaa kunnallisen itsehallinnon alaisissa toimissa, esim. lasten ja vanhusten huollossa, säätää hirmuiset kiinteistöverot ja nostaa kaikkia maksuja.

Tää on taivahan tosi. Älkää äänestäkö kepua eikä kokoomustakaan.

Vasemmisto taas ottaa kuntaan matuelättejä, niin että kohta ei riitä raha edes sitä vertaa kuin nykyään.
30291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Nimenomaan äänestäkää jos haluatte Suomen saada taas kuntoon niin kunnissa kuin kaupungeissakin se on ainoa tae,että näin myös tapahtuu.

Äänestä
  • Kyllä tuo SSS-porukka on Suomen loppu. Parempi kun kaikki jotka ovat politiikkaan ja varsinkin näihin nykyisiin omaneduntavoittelijoihin kyllästynyt, hallitustasolla, jäävät kotiin kunnes alkavat puolueissakin miettiä, mikä meni pieleen.

    Äänestä

Nukkuvien puolue on paras puolue, se ei tee mitään.

Äänestä
  • Siksi aikaa kyllä, kunnes puolueissa aletaan tajuta, ettei tuollainen kusetus toimi.

    Äänestä

Jos vasemmistoa tai vihreitä äänestää, kohta mamut jokakulmilla kuin suojattinsa nyt rautatientorilla. Ihmisiä patistetaan sossuntuille, ottamatta huomioon kuka sen maksaa, soisialistein ja vasureitten mallissa..

Vasemmisto laiskojen elättien puolue

Äänestä
  • Tämä tyyppi on sivistyksensä kanssa, siis sen puutteensä kanssa aivan mahdoton mongertaja. Ilman kohtalaista vasemmistolaista aikakautta tuo kommentoija raukka, olisi poistettu yhteiskuntaa heikentämästä. Noilla kyvyillä ja lahjakkuuksilla joita hän näillä palstantäytteillään, hän ei täyttäisi missään muodossa "kovemman" yhteiskunnan elinkelpoisuus vaatimuksia.

    Äänestä

SAK-SDP+yrittää+saada+kuntien+kiinteistöt+itselleen.+Veronmaksajat+ovat+jo+kertaalleen+maksaneet+kiinteistöt,+mutta+sitten+SAK-SDP+alkaisi+kerätä+niistä+kiskurivuokria+kuten+VVO:sta+olemme+nähneet.VVO+on+saanut+vuokra-+ja+asumisoikeusasuntoja+itselleen+ilmaiseksi.+Oman+pääoman+sijoitus+ollut+1-2%+lähinnä+hallintokuluina.+Vuokralaiset+ovat+maksaneet+valtion+lainojen+lyhennykset+ja+korot+sekä+remonttikulut+etupainotteisesti.+Tämän+päälle+julmetut+voitot.Sitten+VVO+myi+Y-säätiölle+vuokratalot+ja+asumisoikeusasunnot+Asuntosäätiölle.Ei+ole+varmuutta+oliko+VVO+myös+lyhentänyt+lainoja+niin+paljon+kuin+oli+kerännyt+maksuja+ja+remonttirahatkin+jätti+itselleen.

Äänestä
  • Eipä sitten tyhmempää ja tietämättömämpaää kommenttia olisi voinut tulla, niinhän kommenttisi yleensäkin ovat aivan aivottomia, mutta tuo alkaa olla jo yliveto.

    Äänestä

  • Melartino kirjoitti:

    Eipä sitten tyhmempää ja tietämättömämpaää kommenttia olisi voinut tulla, niinhän kommenttisi yleensäkin ovat aivan aivottomia, mutta tuo alkaa olla jo yliveto.

    Se on juuri noin, kuin hän sanoo.
    Se 6,5 miljoona euroa joka oli kerätty VVO vuokralaisilta sitten talon korjausrahastoon, päätyi Metalliliitolle. Ja Metalliliiton talouspäällikkö sanoi, että se 6,5 miljoonaa käytetään Metalliliiton toimitalon korjaukseen.

    Äänestä

  • Röyhkeää.varastamista kirjoitti:

    Se on juuri noin, kuin hän sanoo.
    Se 6,5 miljoona euroa joka oli kerätty VVO vuokralaisilta sitten talon korjausrahastoon, päätyi Metalliliitolle. Ja Metalliliiton talouspäällikkö sanoi, että se 6,5 miljoonaa käytetään Metalliliiton toimitalon korjaukseen.

    Kun hiukan perehdyt asiaan, ei ole varastettu keneltäkään mitään. Sinä vaan olet onneton keskustalaistrolli, jolle ei tosiasiat juurikaan estä valheellisten päähänpiinttymiensä spämmäämistä palstalle.

    Voisi kai todeta, tämän hölmöläisen olevan yksi suurimpia palstan valheiden spämmääjiä.

    Äänestä

Syy miksi niitä on äänestetty.Ei keskustaan ole koskaan voinut luottaa, eivätkä ole koskaan ajanneet 8tuntien tehneet etuja.On aihetta miettiä.

Äänestä
  • Kuntavaaleissa voi ja pitääkin äänestää suomalaisia tukevia puolueita. Joita ovat Keskusta-oikeisto puolueet. Mutta noita lakkoilevia suomalaisille suurta haittaa haluavia puolueita pitää karsastaa.
    Heitä ovat kieron Antti Rinteen sosialistit. Sekä suomen inhottavimman miehen Paavo Arhinmäen kommunistit. Nämä tekevät parastaikaakin suomelle hallaa lakkoilemalla lentokentillä.
    Nämä pitäisi ensitilassa laittaa Pietarin yöjunaan. Vain menolippu eväänään, sen jälkeen täällä rakkaassa pohjolassa pärjättäisiin paljon parenmin.

    Äänestä

  • Kaup--Kesk_ kirjoitti:

    Kuntavaaleissa voi ja pitääkin äänestää suomalaisia tukevia puolueita. Joita ovat Keskusta-oikeisto puolueet. Mutta noita lakkoilevia suomalaisille suurta haittaa haluavia puolueita pitää karsastaa.
    Heitä ovat kieron Antti Rinteen sosialistit. Sekä suomen inhottavimman miehen Paavo Arhinmäen kommunistit. Nämä tekevät parastaikaakin suomelle hallaa lakkoilemalla lentokentillä.
    Nämä pitäisi ensitilassa laittaa Pietarin yöjunaan. Vain menolippu eväänään, sen jälkeen täällä rakkaassa pohjolassa pärjättäisiin paljon parenmin.

    Keskusta-oikeistopuolueet suomalaisia tukevia puolueita?
    Millä tavalla? Lyövät ja ryöstävät omaa kansaa kuin vierasta sikaa, ei sellainen kovinkaan järkevää ole. Valehtelemalla sitten koettava tostuutta peitellä, kaappaavat ja tukevat varastamillaa rahoillaan medioita jne. jne.

    Kyllä nykyinen keskusta-oikeistolainen meno, on tasan tarkkaan niin kansalaisvastaista ja rikollista kun vaan voi ajatella. Ei siis missään mielessä voi edes kuvitella äänestävänsä noita roistomaisia ja valehtelevia hallituspuolueita.

    Asiaa! Vaikkapa turha näille junteille on faktaa kertoa.

    Äänestä

"Älkää+hyvä+ihmiset+äänestäkö+keskustaa"++Kyllä+noita+aivopestyjä+reppanoita+jokunen+16%+on.+Valitettavasti.

Äänestä
  • Suosia kotimaista, se on keskusta.

    Äänestä

  • vetää kokkareistakin,
    oikealta ohi...

    Äänestä

En äänestä persu takinkääntäjä vennamoa ikinäen äänestä kokomusta kun en ole ökyrikas tehtaan johtaja.
En äänestä keskustapuoluetta kun se pettää aina äänestäjänsä vaalilupauksillaan ja lisää van jatkuvasti verovaroita jarttavaa vastikkeetonta yritystukea ja maataloustukea.
Valintani on sdp

Demareihin ja vassareihin voi aina luottaa: Niillä on aina käsi sinun lompakkotaskussa.

Äänestä
  • Nyt erehdyit taskusta.Hallituksessa on persut kokomus ja Keskusta.Kuka vie enemmän taskuista.Osallistua pitää KAIKKIEN, mutta nyt ei käy onnen lahjat tasan.

    Äänestä

  • ookko aatellu kiriottaa sipulille jos vaikka sieltä forttumin kassasta ihan vähän sullekki bioaivo kempolivoimala hankkeeseen vain muutama milj.

    Äänestä

  • Demarit vallassa ja miten käy? Historiamme suurimmat leikkaukset heidän toimesta >Lipposen hallitus

    Äänestä

  • Ei ole taskussa tämän hallituksen rosvouksen jälkeen enää otettavaa.

    Äänestä

NO EI WARMANA NII KEPULIA ENÄÄ KUKAAN TERVE JÄRKINEN ÄÄNESTÄ.

Äänestä

Oikeistohallitus onkin saamassa maan pikkuhiljaa nousuun demareiden täystuhon jäljiltä. Oppositioporukoita alkaa selvästi jo pelottaa että kohta vielä heilekin tarjotaan ihan oikeita töitä.

Äänestä
  • murhetta ja kuolemaa...

    Äänestä

  • Missä sitä nousua on? Sellaista varsinkaan johon oikeitohallitus olisi positiivisesti vaikuttanut. Tupeloiden hallitusten aikana, talous nykyy hetkellisesti, mutta se ei riitä kuin kerran viikossa korkeintaan otsikoihin väiritettynä.

    Äänestä

Caruna on hyvä esimerkki Kepun myymästä yrityksestä. Nyt kuluttajia kupataan.

Äänestä

Kyllä silmät ovat auenneet umpikepulaisessa Pohjois-Savossakin koulujen lakkautusbuumin myötä. Jos äänestää kepuleita niin loputkin koulut laitetaan kiinni. Eli ei ääniä kepuleille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

älä-äänestä-SSS-puolue kirjoitti:

eikä muissakaan vaaleissa.

Kepu lahjoittaa kansalaisomaisuudet keinottelijolle. Kepu tottelee hirmuhallitsijaa kunnallisen itsehallinnon alaisissa toimissa, esim. lasten ja vanhusten huollossa, säätää hirmuiset kiinteistöverot ja nostaa kaikkia maksuja.

Tää on taivahan tosi. Älkää äänestäkö kepua eikä kokoomustakaan.

Vasemmisto taas ottaa kuntaan matuelättejä, niin että kohta ei riitä raha edes sitä vertaa kuin nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu