Risto Volanen unohti itsenäisyytemme alun kirjassa

, vaikka se piti nimenomaan valaista sitä,no eihän kepulaiselta muuta voinut odottaakaan.
Esitelmässään loikkaan tärkeimpien itsenäisyytemme alullepanioiden yli ja unotavinaan Leninin lupauksen tästä, jo kesällä 1917 Helsingissä,demareille. Otto Ville kuusisen esitys Kerensikille Tammikuussa 1917, oli Volaselle täysin hepreaa !?

Unohti Saksan ja Ruotsin kehoitukset hakea itsenäisyyttä Venäjältä ja täysin että oikeistomme piti keisarin ja Kerenskin vallasta viimeiseen asti kiinni !?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen synty ja kuohuva Eurooppa,

s. 295: "Huhtikuun lopulla 1917 Suomen sosialistien edustajat matkustivat Pietariin selvittämään sikäläisen vasemmiston kantaa Suomen asemaan. Mensevikit ja sosiaalivallan- kumoukselliset kiemurtelivat, mutta Leninillä oli vastaus: ”Me katsomme, että Suomelle on annettava täysi autonomia ja vieläpä oikeus erota, mutta järjestettävä sellaiset olosuhteet, että Suomi mieluummin tahtoo jäädä --”

s. 318: "Helsingissä toiveet kohdistettiin Saksaan, joka juuri oli aloittanut Venäjän kanssa Brest-Litovskin rauhanneuvottelut. Joulukuun 13. päivänä Edvard Hjelt esitti Saksalle Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Hän myös toivoi, että Saksa käsittelisi Suomea Brest-Litovskissa erillisenä valtiona, josta venäläiset joukot tulisi vetää pois. Rauhanneuvottelujen ollessa juuri alullaan Saksa oli kuitenkin varovainen, ja sen valtuuskunnan von Rosenberg tiedusteli epävirallisesti Venäjän pääneuvottelija Adolf Joffen mielipidettä. Joffe suositteli Saksalle pidättyvyyttä siihen asti kun Venäjä ja Suomi ovat päässeet yksimielisyyteen.

Varsinaisten neuvottelujen alettua 22. joulukuuta Smolnassa oli pohdittu Suomen kysymystä ja Venäjän Brest-Litovskin valtuuskunta varmisti vielä sähkeitse Trotskin kannan. Sen jälkeen Joffe totesi saksalaisille hallituksensa olevan valmis Suomen tunnustamiseen. Nyt Saksa viesti Suomeen, että on paikallaan mennä Pietariin pyytämään tunnus- tamista. Joulukuun 27. päivänä senaatti päättikin lähettää Carl Enckellin ja Gustaf Idmanin Pietariin tapaamaan Leniniä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

, vaikka se piti nimenomaan valaista sitä,no eihän kepulaiselta muuta voinut odottaakaan.
Esitelmässään loikkaan tärkeimpien itsenäisyytemme alullepanioiden yli ja unotavinaan Leninin lupauksen tästä, jo kesällä 1917 Helsingissä,demareille. Otto Ville kuusisen esitys Kerensikille Tammikuussa 1917, oli Volaselle täysin hepreaa !?

Unohti Saksan ja Ruotsin kehoitukset hakea itsenäisyyttä Venäjältä ja täysin että oikeistomme piti keisarin ja Kerenskin vallasta viimeiseen asti kiinni !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu