Mietin vuosia, mihin ja minne alkaisin säästämään. Esillä olevaa en halunnut ja isoa en kannattanut, mutten pientäkään. Sitten löysin peilarin, kannellisen, aloitin säästämään siihen. Kun tyhjennyksen aika koittaa, on kannellinen astia, jossa rahat on ja sinne saa myös seteleitä. Varkaita on vuokrakerrostalossa montakin, mutta heitä ei ole pakko sisälle päästää eikä ahneita sukulaisia. Laitoin peilarin huomaamattomaan paikkaan ja toivon sen täyttyvän euron kolikoilla. Nyt kysymys kuuluu, säästättekö kolikoita ja seteleitä kotiin ja viettekö talletusautomaatille vai pankkiin tilille laitettavaksi. Oletteko saaneet miten ison säästöastian täyteen. Miten pitkään säästäminen vei.
peilarisäästäminen kannattaa minulla
4
523
Vastaukset
- ylpeänälipasesille
Purkki kuin purkki käy säästölippaaksi. Monet säästää kuppiin, kukkaroon, possuun, rahalippaaseen, erilaisiin tarkoituksiin erilaisia määriä, kuten minäkin kympin kerrallaan. Vuoden lopulla on rahat jouluruokiin. Minäkin säästän pajukorissa olevaan pulloon eli käymisastiaan ja kun en ole rikas, säästän vain muutaman euron kerrallaan. Minä suosittelen omaa erilaista säästölipasta, jonka voi ylpeänä laittaa esille täytenä ja tyhjentää pankkiin.
- tonkkia
Kirpparilla näin juuri eilen muutamalla kympillä tonkkia, yli kymmenen litran ja parikymmentä litraisia, komeita ovat.
- legorahat
Tonkka on iso astia ja herättää huomiota, peilari voi olla litrankin vetoinen. Kun näin pieneen säästää seteleitä, vain säilytysastia herättää myönteistä huomiota. Astiaan voi lapsikin säästää vaikka helmiä tai legoja tai mitä haluaa. Minä suosin pulloa, jonka pohjassa on aina pieniä kolikoita.
- tonkkapari
On muuten jo puolillaan seteleitä ja kolikoita tonkka, viidenkymmenen litran tonkka. Aloimme vaimoni kanssa säästämään kolme vuotta kolme kuukautta sitten ja nyt tonkassa lienee penni poikineen. Meidän pojatkin säästää ja tytär, joka opiskelee yliopistossa taloustieteitä. Kun tonkka kolmen tai neljän vuoden kuluttua on melkein täynnä, menemme pankkiin ja lähdemme kauan kaipaamallemme lomalle. Silloin lehmät ja sonnit hevosistamme puhumattakaan jäävät kotiin odottamaan. Näin kymmenen lehmän, kahdenkymmenen sonnin ja seitsemän hevosen hoidostakin jää jotain käteen. Kannattanemme säästämistä tonkkaan satanen kerrallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931412
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330629Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,8624Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594