Punamultapohja 2019 vaalien

Ellei niitä sitten järjestetä jo ensi syksynä jälkeen olisi kaikessa taantumuksellisuudessan tuhoisa maalle. Tällöin ei käynnistettäisi välttämättömiä aluepolitiikan eikä sosiaaliturvan uudistuksia.
Myös NATO-jäsenyys ottaisi tällä hallituspohjalla takapakkia. Siispä hallituspohjaksi muodostettakoon Sinipuna.

12

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ierika

      Ei enää koskaan demareita hallitukseen!''

      • Ei koskaan enää kaupunki-Suomea kuppaavaa Tukiais-Kepua hallitukseen.


    • SosialidemokratiaOnPetos

      Eiköhän ne vaalit ole vuonna 2019. Saa nähdä ketkä ovat seuraavassa hallituksessa kun nyt Sipilän hallitus on saanut talouden vihdoin kasvuun.

      Sosiaalidemokraattien ollessa valtiovarainministerinä ja työvoimaministerinä edellisessä hallituksessa kaikki meni päin hlvettiä. On aika jo unohtaa vasemmistolainen haihattelu ja luottaa kapitalismiin.

      • Valtion kassa oli hyvässä kunnossa Lipposen hallitusten jälkeen. Olen samaa mieltä että pitää luottaa kapitalismiin. Siihen kuuluu myös se että elinkelvottomien alueiden ja elinkelvottoman maatalouden tukeminen lopetetaan.


      • JormaTähkä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Valtion kassa oli hyvässä kunnossa Lipposen hallitusten jälkeen. Olen samaa mieltä että pitää luottaa kapitalismiin. Siihen kuuluu myös se että elinkelvottomien alueiden ja elinkelvottoman maatalouden tukeminen lopetetaan.

        Mitä takeita siitä on, että sini-punahallitus lopettaisi maataloustuen ja "elinkelvottomien alueiden" tukemisen?


      • JormaTähkä kirjoitti:

        Mitä takeita siitä on, että sini-punahallitus lopettaisi maataloustuen ja "elinkelvottomien alueiden" tukemisen?

        No ei tietysti olekkaan. Mutta kepun ollessa hallituksessa meno menee aina vain holtittomammaksi. Maatalous ei ole millään tavalla osallistunut "yhteiskuntatalkoisiin". Kun Suomen sijaintia katsoo täällä ei ole järkeä harjoittaa maataloutta kuin aivan eteläisimmässä Suomessa. Halvemmaksi tulisi oikeastaan ostaa nuo varmuusvarastotkin muualta.


      • KansallisSosDem
        JormaTähkä kirjoitti:

        Mitä takeita siitä on, että sini-punahallitus lopettaisi maataloustuen ja "elinkelvottomien alueiden" tukemisen?

        Ihmiset elinkelvottomilta alueilta on pakkosiirrettävä kaupungin laitaan perustettaviin työleireihin!


      • KansallisSosDem kirjoitti:

        Ihmiset elinkelvottomilta alueilta on pakkosiirrettävä kaupungin laitaan perustettaviin työleireihin!

        Maaseudulta vapautuva ylimääräinen väestö sijoittuu luontevasti kaupunkien laidoille muodostuviin gettoihin jotka ovat luonteva sijoituspaikka työmarkkinoiden joustavalle halpatyövoimalle.


      • dippaaDaijaDabbaadai
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        No ei tietysti olekkaan. Mutta kepun ollessa hallituksessa meno menee aina vain holtittomammaksi. Maatalous ei ole millään tavalla osallistunut "yhteiskuntatalkoisiin". Kun Suomen sijaintia katsoo täällä ei ole järkeä harjoittaa maataloutta kuin aivan eteläisimmässä Suomessa. Halvemmaksi tulisi oikeastaan ostaa nuo varmuusvarastotkin muualta.

        Holtitontaa menoaa,
        mistään ei nyt säästetää,
        talous kasvaa vauhdillaa,
        vihervassarit unhoon jää..


    • JormaTähkä

      Mitä järkeä on näin aikaisin suunnitella hallituspohjaa v 2019 vaalien jälkeiselle ajalle?

      • Neuvotteluja Sinipunapohjasta on jo käyty kulisseissa.


      • JormaTähkä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Neuvotteluja Sinipunapohjasta on jo käyty kulisseissa.

        Puna-multa pohjasta on jo melkein päätetty kulisseissa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe