Olen ihan loppu, käytetty, hylätty, unohdettu ja kuopattu. Ei ketään, joka iloitsisi minut nähdessä tai ikävöisi lähtiessäni, ei kavereita, ei ystäviä. Ei ketään, joka toivottaisi hyvää syntymäpäivää, hyvää joulua, hyvää uutta vuotta, hyvää kesää tmv. Ei tietoa siitä, että mitä tahdon elämältäni, ei unelmia, ei koulupaikkaa, ei töitä, ei mitään. Olen ilmaa kaikille, kukaan ei välitä, kukaan ei rakasta. Täysin yksin, avuton, saamaton paskiainen, jonka joutaakin kuolla pois. Tuskin ketään kiinnostaisi.
Ehkä tämän päivän kevätsiivous tietää lähtöä pois? Vähempi taakkaa muille, vähempi siivottavaa pois lähtöni jälkeen. Ennen pelkäsin kuolemaa, nykyään haaveilen siitä, suunnittelen sitä. Viimeinenkin toiven murenen on poissa, en vaan jaksa. Kahdeksantoista vuotis elämäni aikana olen kokenut sekä iloa, surua, että pelkoa. Viimeinen vuosi on ollut yhtä alamäkeä. Ei näin syvälle risukasaan tule paistamaan aurinko, ei. Ei tähän minun typö tyhjään katseeseen tule enäö elämän iloa, ei.. Parempi näin miten olen suunnitellut..
Hyvää kevättä kaikille, toivottavasti te voitte paremmin ja tulette näkemään tulevan kesän.
Ehkä tämän päivän kevätsiivous tietää lähtöä pois? Vähempi taakkaa muille, vähempi siivottavaa pois lähtöni jälkeen. Ennen pelkäsin kuolemaa, nykyään haaveilen siitä, suunnittelen sitä. Viimeinenkin toiven murenen on poissa, en vaan jaksa. Kahdeksantoista vuotis elämäni aikana olen kokenut sekä iloa, surua, että pelkoa. Viimeinen vuosi on ollut yhtä alamäkeä. Ei näin syvälle risukasaan tule paistamaan aurinko, ei. Ei tähän minun typö tyhjään katseeseen tule enäö elämän iloa, ei.. Parempi näin miten olen suunnitellut..
Hyvää kevättä kaikille, toivottavasti te voitte paremmin ja tulette näkemään tulevan kesän.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kuulostaa suht normaalilta ihmiseltä. Mistä tiedät ikävöitsijöiden puutteen jos olet pois? Suruhan jää niille, jotka ovat - ei sille, joka ei ole.
Usein tuntuu, että seinä on vastassa ja mikään ei onnistu. Elämä kuitenkin kantaa kun antaa sille mahdollisuuden. Koulupaikan voit saada, jos ei nyt heti niin myöhemmin. Oletko miettinyt oppisopimusta tai te- koulutusta?
Ystävän voi saada myös jonkin harrastuksen kautta. Esim olen saanut paljon ystäviä koiran hankkimisen ansiosta.
Kirjoituksestasi näkee, että olet ajatteleva ja syvällinen henkilö. Aivan varmasti on ihmisiä, jotka haluavat olla ystäväsi. Huomaan, että sinulla on paljon annettavaa.
Työtön olen jo ollut neljä vuotta ja siksi rahaa on vähän. Silti uskon, että tulevaisuudella on vielä jotakin tarjottavaa. Jaksan haaveilla paremmasta.
Aika pitkälti olen elänyt näkymättömänä, ei montaa ystävää. Tämä on kuitenkin tapahtunut omasta vapaasta tahdosta. Olen kai luonteeltani erakko. En oikeastaan edes ole kiinnostunut siitä, mitä muut minusta ajattelevat, välittääkö tai rakastako kukaan. Tietysti hienoa olisi jos olisi samanhenkinen kumppani, mutta yksinkin pärjään. Yksin toki ei tarvitse olla, koska minulla on koira seuranani.
Minulla on elettyä elämää enemmin kuin ap:lla ja ihan varmasti tiedän, että risukasaan paistaa aurinko. Jaksa vain uskoa.
Olen 50 ja samat tunteet. Voinko auttaa.? Voit vastaa jos haluat apua?
oli lääkitys ?
Masennuslääkkeet tuhoavat terveyden.
Ihan vaan tiedoksi. Niin ovat sanoneet kaikki masennuslääkkeistä vieroittautuneet.
Hei ! Kerro, miten 18vuotias voi olla niin yksin ?
On mullakin masennus ja tuntuu että olen ihan yksin,
ei kannata epätoivoon kuitenkaan vaipua, mikään ei ole ikuista,
huomenna voi jo tapahtua vaikka mitä.
Yritä piristyä ja nähdä valoa !
Katsos täällä 50-kymppinenkin jaksaa vielä yrittää !
Se on kannattanut. Elämäntilanteet nimittäin vaihtelevat.
Joskus menee paremmin, joskus huonommmin, mutta sitten taas nousee, päivä paistaa !
Eikö sinulla ole sukulaisia: vanhempia, sisaruksia? Oletko potenut masennusta pitkän aikaa? Etkö ole päässyt haluamaasi opiskelupaikkaan?
Jospa helpottaa kun juttelen kirjoittelemalla meille. Kirjoittele lisää.
Mitäs jos alat tehdä itsellesi vaan pikkujuttuja ja opettelet nauttimaan niistä. Niinku siivoat himassa, kokkaat hyvää ruokaa, katot sinua kiinnostavia ohjelmia telkusta, harrastelet ja puuhastelet kaikkea pientä. Haaveilet vaikka matkasta johonki ja alat säästää. Unohdat ne muut ihmiset kokonaan. Ole itsekäs ja elä vain itseäsi varten, käännä yksinäisyys eduksesi. Olet täysin vapaa, saat tehdä ihan mitä itse haluat sillä ketään ei kiinnosta. Normaalia? Tuskin. Mutta helvetin hienoa kun asian oikein oivaltaa.
Ps. Meen kohta nukkuu kun ittee sattuu ny huvittaa ja herään sit ku huvittaa. Mahtavaa. Pysykää vaa kaikki poissa jee :)
Älä Rakas nuori mieti tuollaisia! Olet Suomalainen, meidän kansaamme! Olet meille/minulle tärkeä! Olet omaa sukuasi! Esi-isistäsi ja isästäsi ja äidistäsi syntynyt! Olet kahdeksantoista vuotta. Monta kaunista vuodenaikaa nähnyt nuori nainen! Uskon, että elämässäsi on ollut nuoruuteen kuuluvaa epävarmuutta, murhettakin. Uskon kuitenkin elämääsi sisältyneen myös iloa, kauneutta, hymyä, elämän suloisuutta, unelmia, herkkyyttä. Olet kuin kukan terälehdet, vasta auenneet, jota katsellaan ja ihastellaan. Olet Luojasi Taivaallisen Isän sydämeltä syntynyt. Hänen mielenkiinnon ja ihailun kohde. Hänellä on Rakkaudellinen suunnitelma elämääsi varten. Sinulle Hän tahtoo kertoa; >Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon> Jeremia kirja 29:11.
Rakas nuori elämääsi varten on varattu suunnitelma, tarkoitus. Tarvitaan sinun hyväksyntä, jotta se voi alkaa vaikuttamaan elämässäsi. On paljon ihmisiä jotka eivät tiedä, että ovat Jumalalle äärettömän rakkaita, niin rakkaita että Jumala antoi poikansa Jeesuksen ihmisten/ihmisen puolesta kuolemaan, jotta saamme anteeksiantamuksen ottaa Lahjana vastaan. Jumalan Sanassa, Raamatussa opastetaan uskon tielle. Jeesuksen kuollessa astui uusi testamentti voimaan. Kaikille avoin, jokaiselle joka tahtoo tutustua omaan Vapahtajaan ja löytää uuden ihanan elämän Hänen yhteydessään. Heti ihmisen uskonelämän alkuun Jeesus antoi vahvan Totuudellisen lupauksen; >Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Johanneksen evank 6:37> Jeesus ei hylkää ketään joka hänen omanaan tahtoo olla.
>Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua> Psalmi 50:15. Avunhuuto tai pyyntö Jeesuksen puoleen avaa sinulle uuden, toivorikkaan elämän Hänen yhteydessään, joka vie perille. Kun meille määrätyt elinpäivät päättyvät, saamme siirtyä Jumalan kotiin. Siksi eläkäämme Jeesuksen omina sen ajan minkä hän on meille itsekullekin suunnitellut. Elämä on elämisen arvoista. Jeesus kanssasi Rakas nuori!
Hei. Tiedän tunteen. Kukaan ei välitä. Kukaan ei halua alakuloista, masentunuttta ihmistä kaveriksi, joka on työtön, masentunut, ja rumakin. Sinulla on vielä paljon edessä. Olet nuori. Opiskele ammatti, se kannattaa. Minä.olen jo keski~ikäinen. Tsemppiä sinulle!
Itke surusi oikein pohjaan asti.
Se auttaa. Ja puhdistaa.
Mee sitten metsään ja halaa puuta.
Puista saa ihan kummasti voimaa ja ne ymmärtää.
Sitten aloitat alusta.
Hanki itellesi A4 kokoinen vihko ja kirjoita siihen sen päivän päivämäärä mikä on ja sitten aloitat esim näin:
Tänään on hyvä päivä, olen onnellinen ja fiksaan tämän.
Itku tuli eilen yöstä lukiessani teidän vastauksia. Iso Kiitos!
Äiti on monesti sanonut vihoissaan, että olisi helpompi ilman meitä. Muutenkin jos äidille puhun jostain asiasta, niin hän saattaa yhtäkkiä keskeyttää minut kesken lauseen ja alkaa puhumaan omista asioistaan, niin kun vähät siitä, että mitä asiaa minulla oli. Hän ei myöskään kuuntele mitä sanon, enkä hänelle voi esimerkiksi kertoa omia huolia, murheita tai mietteitä. En ole koskaan puhunut äidin kanssa syvällisiä, en vaan pysty. Äiti ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa voisin keskustella kaikesta. Koska minulla ei ole kavereita, eikä ketään muitakaan, jolle kertoa asioita, patoan ihan kaiken sisälleni. Se sattuu.
Opiskellut olen, mutta lopetin opiskelun tekosyyllä, ettei se ollut sellainen ala, jota halusin opiskella. Oikeasti opiskeleminen ahdisti niin paljon, että vetäydyin kuoreeni, lakkasin puhumasta muille opiskelutovereilleni, itkin aina päästyäni koulusta ja lopulta jäin yksin. Ketään ei kiinnostanut enää olla kanssani, koska olin tämmöinen.. erilainen, herkkä ihminen. Menin aina lukkoon puhuessani, en kyennyt enää kommunikoimaan ihmisten kanssa, kaikki ahdisti niin paljon, sain paniikkikohtauksia ynm. En hakenut apua, enkä ole hakenut tähänkään päivään asti. En vaan pysty.
Asutaan niin pienellä pk- seudulla, ettei täällä ole harrastusmahdollisuuksia. Meillä ei myöskään ole varaa harrastuksiin.
Tiedän "sairastavani" jonkin asteen masennusta vaikka en kenellekään tästä ole kertonut. En tiedä onko netissä tehtävillä masennusteisteillä mitään virkaa, mutta niitä olen tehnyt ja testin lopuksi olen saanut aina tuloksen, että poden masennusta jne. Muutenkin kaikki ilo on kadonnut elämästäni, olen pyöritellyt itsemurha-ajatuksia mielessäni päivittäin jo vuoden verran. Muutenkaan uusiin ihmisiin ei enää kiinnosta tutustua, olen kyllästynyt siihen, että takki käännetään aina kun on mahdollista. Koko peruskoulun ajan sain kuulla naljailua, takinkäännöksiä, syrjintää paskanpuhumista. Koska minulla ei ollut muita, sovin joka kerta niiden "kiusaajien" kanssa ja näin ollen muodostui noidankehä, josta en päässyt enää pois. Ikinä kiusaajissa ei ollut vikaa, aina se vika oli minussa. Minun oli vaan pakko sinnitellä, pyydellä aina anteeksi jne, etten olisi jäänyt yksin, sitä en olisi kestänyt.
Joku ehkä jaksaa vielä yrittää, pinnistellä, uskoa parempaan huomiseen ja näin, mutta minä en. Ja on minulla sukulaisia, äiti, sisarukset. Sukulaisiin ei pidetä sen kummemmin yhteyttä, äitille en voi puhua, sisaruksien kanssa en vaan tule toimeen, eivät ole muutenkaan täyssisaruksia minulle.
Olen tehnyt pieniä juttuja ja yrittänyt nauttia niistä, mutta se ei enää toimi saatikka auta. Siivosin vasta lattiasta kattoon ja illalla itkin paskaa elämääni, miten yksinäinen olen ja niin päin pois. Ei ole mitä harrastaa, tv:stä en yleensä katso, haaveilla en oikein jaksa. Voimat ei riitä siihen, kun kuitenkin saan pettyä siihen, että haaveilen mahdottomasta, kuten yleensä.
Mua ahdistaa tulevaisuudessa ihan kaikki. Oma asunto, raha-asiat, koulupaikka, tyt, se että ei ole rahaa, pitää käydä kaupassa, pitää tehdä ruoka, siivota, pyykätä, käydä viralliset asiat tekemässä, jos tuleekin karenssi jne. Lista on loputon. Kaikki ahdistaa, jonka takia menetän usein yöunet. Saatan ahdistua esimerkiksi siitä, ettei minulla ole koulupaikkaa niin paljon, etten saa seuraavaa yötä nukuttua. Sydän vaan tykyttää, hikoiluttaa, ahdistaa, on levoton olo, en pysty olemaan aloillaan. Yhdestä pienestä asiasta tuo kaikki.
Mikään ei tunnu enää hyvältä.. Muutenkin olo on jatkuvasti, kun kävelisi jossain paksussa sumussa, lomittaa, ajatus ei kulje..
Melkein kaiken tuosta muistan hyvin, joskaan en ollut kaupungissa. Taistelu omasta elämästä ja yksinäisyyden kanssa jatkuu yhä, mutta nyt asiat ovat muuttuneet - itse olen muuttunut. Impulsiivinen, itselleni epätavanomainen päätös kääntyä ja kohdata tuntematon heitti toiselle raiteelle.
Hienoa, että jaksoit kirjoittaa tänne uudestaan. Olet herkkä ja syvällinen ihminen ja ehkä juuri siksi koet elämän nyt suurena haasteena.
Voisitko kokeilla jutella äidillesi. Hän todennäköisesti ei ole huomannut ahdinkoasi ja yleensäkin on liian kiinni päivittäisissä rutiineissaan, että ei oikein näe sinua. Pitää ikään kuin itsestäänselvyytenä. Jos kerrot hänelle miltä sinusta tuntuu, uskon että hän kuuntelee. Kokeilkaa saada keskusteluyhteys auki ja teille molemmille avartuu uutta. Myös äitisi voi tutustua sinuun ihmisenä, etkä ole vain lapsi, joka kasvoi samassa kodissa.
Myös voisit varata ajan terveyskeskuksesta, siellä lienee myös psykiatrinen sairaanhoitaja, joka voi kartoittaa tilannettasi ja neuvoa.
Sinulla on paljon hyvää tulossa vielä elämässä. Olet hyvä ihminen ja ansaitset hyvän elämän, jonka tulet myös saamaan kun jaksat tämän kauden yli ja saat apua.
Se ettei puhuta ja avauduta kulkee usein suvun "perintönä" polvelta toiselle. Ymmärrän sinua tässä suhteessa, koska oma äiti oli juuri sellainen: kova, torjuva ja ei hänen kanssaan voinut puhua murheista ja henkilökotaisista asioista.
Ei sinulta ainakaan kirjoittamalla taito avautua puutu. Osaat oikein hyvin kuvailla tuntemuksiasi. Rohkaisen sinua nyt näin. Jos on pattitilanne, että pelkäät karenssia, ei ole koulupaikkaa ja koet ettet jaksa tässä vaiheessa opiskella, niin mene päättäväisesti työkkäriin tai tahoon jossa asioitasi hoidellaan. Vaadi että saat ajan omalle ohjaajallesi ja vaikka ajan ammatinvalinnan ohjaajalle tai olisiko se paikka sitten nuoren psykiatriselle polille ja kerro asia niin kuin teit sen tässä kommentissasi. Jos puhuminen on vaikeaa, niin kirjoita ja anna virkailijan tai hoitajan lukea.
Ei sinulle karenssia tule vaan pääset asialliseen hoitoon ja sitten suunnittelemaan elämääsi.
Et ole ainut, jolla on kertomasi ongelma. Sinua takuulla ymmärretään.
Olet erittäin fiksu nuori mutta nuo ikävät pitkäaikaiset ongelmat ovat saaneet sinut lukkoon ja ahtaalle. Kun joutuu vuosia mukautumaan ja olemaan mieliksi, niin sitä väsyy ja masentuu.
Kyllä netissä olevat masennustestit ovat suuntaa antavia ja ihminen on masentunut jos paha olla ja elämä tuntuu toivottomalta.
Lisään vielä jonkun sanan äitisi ja sinun väliseen suhteeseen. Ei äitisi ole tahallaan ilkeä, ja takuulla olet tärkeä hänelle, mutta häneltä vain puuttuu taito kuunnella ja olla empaattisesti läsnä. Hän on saanut kokea itse samaa ja eipä ole sitten taitoa parempaan. Ja kun suuttuu ja väsyy, niin tuollainen ihminen saattaa ajattelemattomuuttaan tokaista vaikka niin, että perempi kuin teitä ei olisi. Se on kyllä totta, että ei mikään satuta niin kuin tuollaiset sanat omien vanhempien suusta.
Vaikka nyt tuntuu siltä että ei tässä pääse eteenpäin, niin asia ei niin ole. Ei kannata ajatella sentään kuolemaa. Onko kyllä vakavasti varteen otettava juttu, jos olet jo noin pitkään pohtinut kuolemaa.
Kerro ihmeessä tämä pitkäaikainen kuoleman toive apua hakiessasi, niin ottavat varmasti asiasi todesta.
Jospa näistä riveistä on sinulle jotain apua.
Tarvitset keskusteluapua, terapiaa ja kun lähdet rohkeasti sitä hakemaan niin huomaat että sinusta välitetään. Tavaksesi on tullut miellyttää toisia ja samalla olet ikäänkuin hylännyt itsesi. Älä enää hylkää vaan ala hoitamaan itseäsi, anna myös terveysammattilaisten hoitaa sinua. Tärkeää on että pääset avunpiiriin, sitä varten on maassamme terveydenhuolto järjestelmä, se on sinuakin varten. Jokainen meistä eri elämänvaiheissa tarvitsee toisten apua. Nyt on sinun aika sitä saada. Sinulle Rakas voimia ja enkeleitä elämäsi tielle!
Älä anna periksi.....lupaa ettet tee itsellesi mitään pahaa.Olet paljon paljon parempi ihminen kun kiusaajasi.Nyt vain tarvitset ammattiauttajan apua jolle voit luotettavasti puhua lievittää ahdistusta ja pelkoasi.....yksin on vaikea selvitä tilanteessasi...koska ajatuksesi pyörivät vaan mielessä ja mietit ongelmia.Tiedän mistä puhun...olet hieno ihminen syvällinen ja herkkä oma itsesi....Voimia sinulle tästä eteenpäin.
Kun me ihmiset asetamme halumme saada ystäviä, huomiota, palautetta, materiaa kaikkein tärkeimmäksi ja unohdamme oman itsemme niin kun se homma karkaa käsistä niin tulee mitä yksinäisin olo ja fiilis että kukaan ei välitä, kun emme saa mitä haluamme. Asetat tärkeämmäksi sen että et saa jotain mitä haluat itsesi ulkopuolelta. Entä jos kääntyisit tutkimaan niitä tunteita ja ajatuksiasi sisältäsi ja tutkisit mitkä niistä on omiasi. Kysy itseltäsi " haluanko minä tätä". Sanotaan että sitä saa mitä tilaa ja tilaat tällä hetkellä puutteen tunnetta itsellesi. Meditoi, tutki sisintäsi.
Älä missään nimessä mene hakemaan lääkäriltä tai psykiatrilta apua, lue please muiden kokemuksia kun ovat jääneet aivovaurioita aiheuttaviin lääkkeisiin koukkuun ja jotkut jopa joutuneet suljetulle ja stigma mt-ongelmista on aina mukanasi joten ei missään nimessä lääkäriin. Olet vielä nuori tuohoamaan aivosi neurolepteillä tai saamaan mt-ongelmaisen stigmaa.
Etsi netistä samanhenkisten seuraa. Myös hlökohtaiseen uskoon/Luojaan kannattaa tutustua. Myös mielenkiintoinen liikuntamuoto auttaa sekä terveellinen ruokavalio.
Lue muiden kokemuksia miten lääkkeet ja psykaitria on tuhonnut, sillä meidän yhteiskunnassa näitä tapauksia on valtavasti eikä niistä puhuta. Lääkekoukku on armoton ja aivovauriot järkyttävät.
Äiti on jatkuvasti hermona, kun raataa töissä ja on sen takia kovin kiukkuinen. Eilenkin tuli kuultua miten paska ihminen olen, kun en ole hakenut koulupaikkaa. Se ei suoraan sitä sanonut, mutta silmistä näkee ja sanoista kuulee, että miten pettynyt hän on minuun. Mä oon vaan niin hukassa, en tiedä mitä opiskella, en tiedä mitä tehdä, en tiedä mistään mitään. Olen elämässäni täysin epäonnistunut ihminen. Olen tyrinyt kaiken mitä eteen vaan on tullut. Niin se vaan on. Ei tämmöisiä heikkoja ihmisiä kaivata täällä. Kaikkien pitää olla aina niin tip top kunnossa, hyvä koulutus, hyvä työpaikka jossa raadetaan kellon ympäri seuraavat 60 vuotta, jona aikana unohdetaan itsemme, tarpeemme ja unohdetaan nauttia elämästä, kun mennään astumaan siihen muottiin, mihin päättäjät ynm haluaa.
En halua kertoa äidilleni tilanteestani, koska sitten vuorostaan hän tuntee epäonnistuneensa äitinä. Äiti on surkutellut minulle jo siskon tilanteesta ja miettinyt, että jos hän olisi tehnyt asiat niin ja noin, niin oltaisiko tämmöisessä tilanteessa. Toisaalta isän kuolema, jonka sisko otti mua raskaammin, ei ollut äidin vika, mutta tappelevat juoppojallut olisi voinut pitää poissa meidän silmistä. Sen takia tuli nähtyä kaikenlaista. On outoa, että vasta pari kuukautta takaperin viestittelin puhelimen välityksellä pinnallisesti ensimmäistä kertaa siskoni kanssa isän kuolemasta ja mietteitä siitä millanen hän oli. Isä kuoli about 11 vuotta sitten. Koskaan aiemmin en ollut isästä puhunut muuta kuin maininnut kysyville ihmisille, että hän on kuollut jne. Se on aika outoa.
Asun vielä kotona, mutta tulen muuttamaan täältä jossain vaiheessa. Siksi tulevaisuus pelottaa, etten selviäkään itsekseni, kun ei mistään rahaa tule.
Saatte avun hakemisen kuulostamaan niin helpolta, jota en tule kuitenkaan koskaan tekemään. Rohkeus ei riitä siihen, enkä halua koko iäkseni leimaa otsaan. Parempi vaan lähteä saappaat jalassa, niin se vaan on.
VaroLääkäreitä, olen lukenut paljon sanomistasi asioista ja osaan kyllä varoa, kiitos. Ihmisiin ei voi luottaa, ei edes lääkäreihin, terapeutteihin, psykiatreihin ynm. Ne on niin äkkipikaisia. Jos niille kertoo huoletta kaiken, mm. omasta itsetuhoisuudesta, niin varmaan justiinsa joutuu suljetulle. Näistä olen lukenut, että osa on viety suljetulle melko höllinkin perustein. Eräs tyttö oli saanut lääkkeitä, jotka käänsin sen silmät ylöspäin. Hän jätti lääkkeet ottamatta, oireet katosi ja kertoi asiasta lääkärille, joka oli ollut asiasta ihmeissään. Tyttö pääsi pian pois suljetulta. Jos hän ei olisi tehnyt tuota, niin olisi suljetulla osastolla varmasti vieläkin, koska eihän kukaan usko sua vaikka sanot, ettet ole hullu. Suljetulla osastolla sinulta riistetään kaikki ihmisoikeudet, olet siellä ihmisten silmässä pelkkä hullu.
Stressi ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Sinuna pitäisin välivuoden ja mietiskelisin rauhassa vaihtoehtoja, kyllä se itsestään putkahtaa mieleen mitä sä haluat ruveta tekemään. Hiljaa hyvä tulee niinku sanotaan. Mitä sitten vaikka äitis pettyisi suhun, kyllä hän hyväksyy ajan kanssa. Vanhemmat on semmosia. Sun ei tartte miellyttää häntä, sä teet niinku miltä susta tuntuu. Sano äitilles suorat sanat mikä sua nyppii hänen käytöksessä. Älä patoa kaikkee sisälles. Yrittäkää puhua asiat selviksi. Tiedän että joissaki perheissä kommunikointi ei toimi mutta aina kannattaa yrittää. Riitelykin on kommunikointia, eikä huono asia ollenkaan. Vihaisena saa sanotuksi asioita mitä normaalisti ei. Sinä oot sinä ja valitset oman polkusi. vielä 100 vuotta sitten maailma oli paljon erilaisempi, ihmiset opiskelivat vähemmän ja elivät vapaammin. Opiskelu ja työ on ihmisten keksimiä juttuja ja kun miettii ne on loppupeleissä merkityksettömiä. Tärkeintä on että on semmosta puuhaa mistä itse tykkäät ja saat onnistumisen tunteita siitä mitä puuhailet. Muuta en nyt keksi, mutta rakkautta ja tsemppiä!
Nuori nainen sinun ongelmasi juontaa juuresi sinun lapsuudesta. Jos vanhemmat ovat hyvin rikkinäisiä ja keskeneräisiä, niin he eivät ole kykeneviä olemaan omille lapsilleen rakastavia ja lapsen kasvua tukevia aikuisia. Lapsi muodostaa käsityksen omasta arvostaan vanhempien kohtelun kautta. Jos vanhemmat katsoo lasta rakkaudella, pitää sylissä ja opastaa ja ohjaa lapsen kasvua oikealla tavalla, niin lapselle kehittyy käsitys, että hän on arvokas ja tärkeä. Lapselle kasvaa myös turvallisuuden ja luottamuksen tunne, että maailma on hyvä paikka elää ja muihin ihmisiin voi liittyä terveellä tavalla omana itsenään.
Jos taas lapsuuden ympäristö on kaoottinen. Vanhemmilla on itsellään isoja ongelmia. He läträävät viinan kanssa ja heillä on psyykkisiä ongelmia tai he ovat muuten vain poissaolevia ja välinpitämättömiä. He eivät näe ja kuule lasta. He eivät kohtaa lasta rakkaudellisella tavalla. Lapsi saa osakseen fyysistä/ja tai psyykkistä pahoinpitelyä. Tästä kasvaa lapselle käsitys, että hän on arvoton ja paha ja hänet voidaan hylätä. Lapsesta tulee varautunut ja arka muuta maailmaa kohtaan. Muodostuu käsitys, että maailma on paha paikka elää ja aina pitää olla varuillaan, että ei tule loukatuksi ja satutetuksi.
Äidin ja lapsen suhde on merkittävin ja tärkein suhde ihmisen elämässä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa se saa säröjä, niin sitä enemmän psyykkistä vahinkoa tapahtuu.
Isäsi kuoli noin 11 vuotta sitten eli sinä olit silloin 7 vuotias. Se oli kova paikka koko perheelle, vaikkakin te lapset olitte jo siihen asti joutuneet kohtaamaan monenlaista laiminlyöntiä, joka vahingoitti teidän psyykkistä kehitystä. Isän kuolema oli äidillesi varmaan tosi kova paikka ja hän on purkanut omaa pahaa oloansa teihin. Se ei ole tietenkään missään nimessä oikein. Äitisi on myös oman menneisyytensä uhri. Hänellä on omasta lapsuudesta omat traumansa, joka heijastuu siihen millainen äiti hän on ollut teille.
Jos ihminen ei saa lapsuudessa käydä läpi tärkeitä kehitysvaiheitaan, niin heijastuvat ihmisen käytöksessä olipa ihmisen ikä mikä hyvänsä. Sinun äitisi on lapsentilaan jäänyt aikuinen, joka yrittää velkoa omia tarpeitaan teiltä. Vaille jäänyt äiti tekee usein lapsistaan omien tunne ongelmiensa kantajan ja terapeutin.
Sinun ongelmasi johtuu siitä, että sinä et ole saanut elää tervettä lapsuutta ja se heijastuu sinun elämässäsi tänä päivänä erilaisina ongelmina. Miten ihminen voi ottaa aikuisen vastuuta, jos hänen sisällään on erittäin tarvitseva lapsi, joka hakee kaikkea sitä mitä jäi lapsuudessaan paitsi?
Ihminen toivoo loputtomasti, että se oma vanhempi näkisi, ymmärtäisi, kuuntelisi ja antaisi sen rakkauden, josta on jäänyt paitsi.
Tunnistan sinun tekstistäsi niin paljon omaa menneisyyttäni. Minä olin myös niin hukassa ja minulla on ollut myös vaikea äiti suhde ja lapsuus, jossa en tullut kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi. Minulla oli myös suuria vaikeuksia löytää paikkani maailmassa niin koulu kuin työ elämässä.
Olen nyt 41 vuotias ja olen käynyt läpi monenlaista kasvaakseni tasapainoiseksi ja eheäksi ihmiseksi. Aloitin jo nuorena lukemaan henkisen kasvun kirjoja. Olen käynyt läpi henkisiä valmennuksia. Olen kokeillut vaihtoehtohoitoja ja kaikenlaisia tuotteita. Suurin muutoksen välinen minun kohdallani on ollut ammattitaitoinen rosen terapeutti, joka auttoi minua käymään läpi niitä vaiheita, joita en lapsuudessa voinut käydä. Hän on ollut rakastava ja hoivaava äiti hahmo, joka on auttanut tavoittamaan rikkinäisyyden ja kaiken kipeän sisälläni ja menemään läpi kivun tunnelin.
Älä vaan tee mitään itsellesi, vaikka nyt sinulla on vaikeaa, niin kaikki tulee olemaan vielä toisin.
Omalla kohdallani voin sanoa, että viimeiset vuodet ovat olleet elämäni parasta aikaa :))
leimautumista ei kannata pelätä, terveydenhoitohenkilökunta on vaitiolovelvollisia. Itse olen käynyt juttelemassa terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ensimmäisellä tapaamisella enimmäkseen itkin, koska oli ihanaa saada kaataa kaikki paha mieli ulos. Ei ole suositellut mitään suljettua osastoa eikä tässä vaiheessa edes lääkkeitä. Siellä voi myös juttelemalla avata elämän umpisolmuja. Näin et kuitenkaan olisi aivan yksin. Juttelemalla saa myös suhteutettua ongelmia ja mahdollisesti eivät tunnu enää niin suurilta enää.
Yksi juttu on, että tuo uni pitää saada kuntoon. Kun saat paremmin nukuttua jaksat myös elämässä.
Äitisi ajatuksista ei tässä vaiheessa kannata kantaa huolta. Päinvastoin, äitisi pitäisi kantaa huolta sinusta. Ei elämässä tarvitse aina olla suoriutuja. Olenkin sanonut omalle lapselleni, joka on lähelle sinun ikäisesi, että hänen pitää tehdä elämästään oman näköinen. Ei tarvitse uraa, se ei ole välttämättömyys. Voi olla esim eläintenhoitaja jos se tuntuu hyvältä. Elämän oravanpyörä onkin todella syvältä. Ihmiset tekee asioita hiki hatussa ja tekeekö se meistä lopulta onnellisia? En usko. Ei kukaan oikeasti tarvitse niitä kaikkia tavaroita, joita ostamme. Ei hienoa taloa, Bemaria. Vähempi riittää. Olet 18 v ja saat itse päättää mitä elämältä haluat. Äitisi mielipiteet täydellisestä elämästä saat unohtaa. Muutenkaan ei kannata elää niin kuin kuvittelee muiden haluavan, vaan elää niin kuin itse haluaa. Sinulla on valtava sisäinen potentiaali saada hyvä elämä. Usko myös itseesi. Missään tapauksessa et ole epäonnistunut, sinulla vain on nyt paljon haasteita. Ne eivät tee sinusta huonoa ihmistä.
Tulet myös löytämään ystäviä elämässä, koska ei kaikki muutkaan ole yltiöpäisen rohkeita ja kulje voitosta voittoon. On paljon myös ajattelevia, herkkiä ihmisiä joiden seurassa tulet viihtymään.
Se, että haet itsellesi apua ei tarkoita, että olisit jotenkin huonompi kuin muut. Usko vaan, Suomessa on paljon ihmisiä, jotka haasteellisissa elämänvaiheissa tarvitsevat apua.
Terveydenhoitohenkilökunta+on+vaitiolovelvollisia,+MUTTA+kun+on+kerran+käynyt+mielenterveysasioihin+hakemassa+apua,+niin+sen+jälkeen+et+saa+apua+lääkäristä+mihinkään+muuhun+kipuun+tai+sairauteen.+
Täytyy lisätä viel et laulaminen auttaa! Omat lempparit vaikka huutorääky lauluna... ihan sama miltä kuulostaa, ketään ei ole kuulemassa, eikä ole tarviskaan. Aikanaan ei sitten enää kiinnosta kuuleeko naapurit, so what. Hulluna ne pitää kuitenkin... :) itekin häpesin monta vuotta, mut pariin vuoteen en enää. Laulamalla tunteet saa "oksennettua" suusta. Sittemmin aloin myös soittamaan omatoimisesti kitaraa, ihan jo hyvässä aikuisiässä ja on muuten mahtava tapa saada keskityttyä ja tyhjennettyä pakkia. Ei haittaa vaikka soittaa väärin, kun soittaa itselleen, vaikka vaan yhtä säveltä tunnin... suosittelen. Mun hermoromahdus näyttää hälvenneen... okei aiheuttanut tilanne ei ole, mut nautin nyt edes hetken.
Laulamiset, laukkaamiset ja vitamiinit ovat hyviä, mutta kun olet kerännyt vuosia miellyttämistä, nöyryytyksiä ja miellyttämisiä ja on elämänhalu poissa, niin eivät tuollaiset kikat enää auta.
Älä pelkää leimautumista. Nykyään monet julkisuuden henkilöt puhuvat avoimesti masennuksistaan ja psyyken kuormistaan.
Kiitos jälleen kaikille vastauksista. Olen lukenut ne, mutta oon tällä hetkellä vaan niin tavattoman väsynyt vastatakseni niihin..
Tämäkin yö menee näköjäön valvoessa, kun en millään nukahda vaikka väsyttää..
Kun on henkisesti ja kaikin puolin väsynyt, niin ei sitä jaksa ajatella viittä minuuttia pitemmälle. Ei sinun tarvitsekaan laittaa elämääsi hetkessä kuntoon. Takanasi on pitkäaikainen uupuminen ja vie aikansa, että voimat palaavat. Ja kun niin tapahtuu, alkaa orastaa toivo ja elämänhalu.
Olet vasta 18-vuotias ja sinun kannattaakin nyt päästä hoidattamaan itseäsi. Kun olet noin väsynyt, niin ei kannata miettiä sitä koulupaikkaa vaan hakeutua nuorisopsykologin vastaanotolle, tietenkin ensi alkuun ottaa yhteyttä työkkäriin tai terveyskeskukseen.
Uskon että sinulla on mahdollisuus sitten jatkaa alkaa jota olet jo opiskellut.
Nyt kun saat otettua sen askeleen alkaa selvittämään asioita ammattilaiselle.
Äitisi kiukku ja ymmärtämättömyys johtuu varmasti hänen omasta väsymisestään.
Älä ota tätä kirjoitusta mitenkään vaatimuksena vaan tukena. Nykyään on henkilöitä, jotka ovat koulutettu erityisesti auttamaan nuoria aikuisuuden kynnyksellä.
Ei ole mitenkään huono vaan sinulla on ollut vain tosi raskaat olosuhteet, jotka ovat vieneet voimasi.
Kirjoittele ihan silloin kun sinulle sopii. Ei kai sinun ole vielä pakko muuttaa pois kotoa, jos siellä on tilaa elää ja asua. Asiasi järjestyvät ja jokaisella meillä on ihan oma polku ja saamme kulkea sitä. Ei anneta liikaa häiritä ympärillä olevan maailman.
Heippa sinä 18-vuotias. Huomasin Yksinäisyys-palstalla hyvä aloituksen. Nuorille yksinäisille viesti- aloituksen. Ihan rohkaisevaa varmaan sinunkin lukea.
Hei kaskelotti kotti olet aivan oikeassa tuossa asiassa kun käyt kerran yläpäätä hoitaa niin et kerta kaikkiaan ole uskotava millään saralla ??ps kokemusta on suku,poliisi ja muu Älä ikinä mene puhumaan .Kirjota ,soita kaverille huuda
Hei mä luin alkuosan kirjoituksista, kunnes tuli tämä Aloittajan kerronta, jonka lainaan soveltaen itseeni tähän vielä: "Äiti on monesti sanonut vihoissaan...(minun kommentti 'kaikenlaista sanoi' ja äiti ei enää elä). Muutenkin jos äidille (tai muu sukulainen) puhun jostain asiasta, niin hän saattaa yhtäkkiä keskeyttää minut kesken lauseen ja alkaa puhumaan omista asioistaan, niin kun vähät siitä, että mitä asiaa minulla oli. Hän ei myöskään kuuntele mitä sanon, enkä hänelle voi esimerkiksi kertoa omia huolia, murheita tai mietteitä. En ole koskaan puhunut äidin kanssa syvällisiä, en vaan pysty." - Mä olen yli 60 v ja koen vertaisuuden Aloittajaan just tässä. Noin on minunkin elämä mennyt. Nykyisin se tarkoittaa, että sisarukseni eivät kuuntele yhtään mitään, mitä minä ehkä haluaisin puhua, olisi se sitten syvempää tai kevyempää kertomisen sorttia. Se on kamala tunne, kun lause keskeytetään heti alkuunsa, vaikka ei vielä tiedetä, mitä meinaan tuumailla. Minulle aina tulee, varsinkin isosiskoni taholta, tunne että minä olen vastenmielinen, mitätön, typeriä juttelevä ja että ääneni on jollakin tapaa ruma tai puhetapani hänelle ylen ärsyttävä. Tämä tuntuu kamalalta, kun se tulee sukulaisen taholta ja jatkuvasti. Kuitenkin tiedän ja uskon, että olen fiksu ja älykäs, osaan puhella kivasti ja kiinnostavasti. Ääntänikin on sanottu hyväksi ja ikäistäni nuoremmaksi. Kaikkea enemmänkin positiivista on kertynyt, mutta mitä on tämä, että oma lähisuku/perhekunta ei voi sietää oman jäsenensä asioita tai edes ääntä. Minulla ei olisi ollut puhettakaan, että elämäni vaikeuksissa olisin apua ja tukea perhekunnalta saanut. Olen kuitenkin ollut aktiivinen ja toimelias hakemaan apuni ammattiauttajilta ja ystävien kautta sitä tullut. Juuri niin se on, että kaikenlainen puhuminen auttaa, kunhan ollaan samalla aaltopituudella, että tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi sekä itse saan olla paneutuen kuuntelemassa muita. Tuossa on ollut elämäni suola! Olen lapsuudesta asti ollut masentuneisuuteen ja ahdistuskohtauksiin taipuvainen, se on persoonani, sekä huonon itseluottamukseni kanssa olen saanut paljon taistella. Mutta, kyllä tämä tästä.
Sinulle 60-kymppinen sanon. Ihan samaa voin toistaa. Omat vanhempani olivat jo niin torjuvia, ettei edes tullut aloittaneensa jutustelua heidän kanssaan syvällisemmistä. Eivät itse avautuneet, eivät kyselleet miten viikko meni oppilasasuntolassa, eivät huolehtineet ja paijanneet niin kuin isä ja äiti yleensä.
Kun menin koulun päättymisen jälkeen töihin siirtotyömaalle Venäjän Karjalaan, asuin parakissa keksi-ikäisen naisen kanssa, tuntui oudolta kun se täti huolehdi: onhan sinulla tyttö tarpeeksi vaatetta ettet vilustu viimassa, varoitteli maan riskeistä, ja antoi ohjeita jopa seurusteluasioihin, ym.
Kyllä se ärsyttikin, mutta antoi lohtua ja turvaa että tämä elämää kokenut välitti ja huolehdi. Ja että ihmettelin, että voiko myös tällaista olla.
Itse taidan olla hieman tällainen, että hölötän likaa omista asioista ja en malta kuunnella, mitä toisella ja on sanottavaa. Siinä on opittavaa ja pysähtymisen paikka.
En syytä vanhempiani, sillä he ovat oppineet mallin omilta vanhemmiltaan ja eläneet myös olosuhteissa, joissa henkilökohtaisista asioista ei ole kyselty eikä puhuttu.
Kyllä minä silloin tällöin kuulin äidin raskaita huokauksia ja jopa vanhempieni taustapuheita, että voi kun nuo pian saisi koulunsa käytyä, saisivat työnsä ja miehensä (kolme tyttöä). Heitä painoi kai huoli, ettei terveys ja voimat riitä luotsata riittävän pitkälle meitä itsenäisyyteen.
Elettiin maalla, pienviljelijä-metsurin leipä oli kovan työn alla ja silloin metsätyökoneet rynnivät ja oli pelko että metsurit menettävät työn.
On turha syyttää omaa sukua ja vanhempia siitä, mitä he ovat tai olivat. Ei meidän 60-kymppisten vanhemmat ole saaneet kasvatuksen ja sosiaalisten taitojen aakkosia vaan se käytös, kommunikoiminen, puhuminen ovat tulleet kodin perintönä. Meillä on nyt tietoa ja voimme itse ymmärrettyämme alkaa toimimaan toisin ja vaikka katkaista se taitamattomuuden kierre omalla kohdallamme.