Uskallatteko tehdä muutoksia ja elää?

Jos mulle sanotaan et älä tee jotain tai jos teet näin niin sitten tapahtuu näin..
Noh, minähän teen sen että näen niin tapahtuvan mitä sanovat.
Ihan sama, uhkailu on toteuttamista varten eikä vain sanoja.
Menetin paljon, sain paljon.
Onneksi mulla on munaa ylittää rajat :)
Mahdoton

Ok, ulkoisesti voi tehdä muutoksia, mutta jokainen muutos pitää käsitellä päänsä sisällä loppuun asti, muuten huomaat olevasi pian jälleen "muutoksen" äärellä. Kaikkien ongelmien ulkoistaminen ei onnistu pidemmän päälle. Tietenkin on ongelmia, jotka oikeasti ratkeavat ulkoisella muutoksella.

Työpaikkaa en kyllä jättäisi mutta muita elämänmuutoksia uskallan yrittää. Rakastamisesta en puhuisi tässä nuoressa ja epävarmassa suhteessa mutta lievemmistä tunteista olen puhunut. Mitä hänessä näen ja kertonut että haluan olla tukena kun haluaa muutosta, jos auttaa myös minua muuttumaan. Vielä aijon yrittää ja riskinä tietenkin on selvät pakit, mikä ei olisi kiva. Täysin suoraan en uskalla puhua tunteistani vaan niistä kerron kun saan selvää millä mielellä oikeasti ollaan liikkeelä.

Muutos on aina hankalaa ja siihen sopeutuu ja siitä kasvaa. Täytyy vaan uskaltaa kuitenkaan liikaa paljastamatta....

Mitä ruuhkavuosilla tarkoitat?

Tiedän että elämäni vaatii sitä muutosta. Olen ollut jo pitkään onneton, suhteessa ilman rakkautta. Lapsen vuoksi olen yrittänyt sinnitellä. En enää jaksa, tiedän että ero on paras ratkaisu kaikille.

Onha paha asia, jos särkyy joltain täydellinen elämä. Monilla on epäonni syntyä epätäydelliseen elämään.

Vaikka on vaikeaa niin olen päättänyt muutoksesta. Teen parhaani erotessani ja sen täytyy riittää. Aika on muutokselle oikea olen sitä niin pitkään harkinnut. Pakosta en ala enää suhteessa olemaan ja lapseni näkevät asiat selkeästi eivätkä syyllistä erosta vaan tulevat olemaan onnellisempia kun liitto ilman aitoa rakkautta päättyy.

Kaikki työ on paskaa.

Mulla on hyvä duuni. Aika karuja juttuja näistä "downshiftaajista" saanut lukea. Sitä moni downshiftaa itsensä pysyvästi työmarkkinoilta ja elää kädestä suuhun, sen tähden vain, kun piti repäistä ja elää.

Mä tein noin ku alottaja sanoi ja oon onnellinen. Vihdoin en ole enää kenenkään muotissa vaan saan olla minä jipii 😂

Siitä paskaduunistakin saa palkkaa, jolla voi itsensä elättää. Hienompaako on repäistä ja jäädä yhteiskunnan elätiksi? Minusta paskaduunissa voi sinnitellä ja hakea samalla parempaa työtä. Ja loppujen lopuksi joka duunista löytyy sitä paskaa, ei semmoista työtä olekaan, missä ei joskus paskaa olis. Kaikki on suhteellista.

Ja pienet lapset ei ehkä arvosta vanhemman sönkötystä, että kun äiti ja isi ei rakasta enää toisiaan, teille tulee kaksi eri kotia ja voitte saada uuden iskä/ äitipuolenkin. Sen verran munaa pitää olla, että ottaa vastuun tekemisistään eli kodista ja lapsista, jos semmoisia on mennyt tekemään. Huonossakin suhteessa voi olla sen hetken, että lapset kasvaa vähän isommiksi ja ymmärtää.

Munaa löytyy niiltä, jotka uskaltaa elää välillä huonoissakin olosuhteissa eikä kuvittele että elämä on yhtä juhlaa, jossa voi aina huonosta tilanteesta häipyä, kun tuntuu ettei huvita. Loppuelämäks kukaan tuskin jää paskaan duuniin tai suhteeseen?

Otan riskin mitä järkeä on elää jos et todella elä. Huonopalkkaisessa työssä vuodesta toiseen laskien päiviä eläkkeeseen. Ei ole mitään pointtia.

Elämä on tässä ja nyt. Tie vie ylöspäin. Riskejä pitää ottaa. Tavoitteita pitää asettaa. En halua olla elävä kuollut.

Vakuutan, että en ole robotti... t. robocop

Olen saanut rohkeutta vasta kolmekymmentä täytettyäni. Pari vuotta sitten jätin uskonyhteisön, joka on määrittänyt identiteettiäni koko elämäni ajan. Vuosi meni kun tokenin. Nyt ei edes mielessä käy nuo asiat.
Olen eroamassa nuoruudessa solmitusta avioliitosta. Rohkein, mutta välttämätön päätös minulle...

Apulannan sanoin:

"Mä olen alkanut ymmärtää
jotain siitä
että mitä se tarkoittaa
et meil on vain tämä elämä
Se merkitsee kuinka se käytetään"


Kadun ennemmin tekemättä jätettyjä asioita kuin tehtyjä virheitä.

Jätin kaiken taakse

Kyllä uskon että eräs J-mies toivoi mun tekevän juuri näin silloin joskus vielä joku aika sitten.
En tehnyt mitään näistä.
No miks en tehnyt?
Eihän se itsekään tehnyt mitään näistä.

Kai se pienin vihjein varovaisesti mulle ehdotti mutta miksi oisin tehny sen kaiken juuri vaan hänen takia.
Se ei näyttäny nii selvästi tunteitaan että mä oisin voinu sen miehen sanoihin uskoa.

Nyt tämä mies on menneisyyden muisto vain joka joskus tulee jossain vastaan ja haluaa tietää välitänkö mä vielä.
Se oli ehkä rakkautta ensi silmäyksellä mutta katosi yhtä nopeasti kun oli tullutkin.

Jokainen eläköön ja tehköön omassa elämässään mitä ikinä tahtoo. Jos ihminen valittaa työstään, parisuhteestaan tai jostain muusta osasta elämäänsä jatkuvasti. Eikä ryhdy asianmukaisiin toimenpiteisiin, muuttaakseen asioita paremmaksi, on ymmärrettävää ja jopa suotavaa näpäyttää tälläistä ihmistä. Muuten en näe mitään syytä puuttua kenenkään asioihin, koska eiväthän ne minulle kuulu.

Koska yhdenkään ihmisen makunystyrät eivät ole samanlaiset, voi ns. huono työpaikka, olla jollekin toiselle hyvä työpaikka. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä, kolmas mummosta ja neljäs papasta, jollekin saattaa käydä nykypäivänä kaikki edellä mainitut. Jumala tuomitsee, me emme.

Ajatellut ett lopettaisin yhden homman, jota en olis alunperinkään ruveta tekemään ja lampsisin lekuriin pyytämään saikkua ett saisin itseni jotenkuten kuosiin. Elämä on jo mennyt mun osalta ohi, ei ole mahiksii enää mihinkään, mutt minkäs tuolle voi. Olis ihana saada vaan olla, nukkua rauhassa ja olla kuin muutkin, ilman ett tarvii huolehtia toisesta ympäri vuorokauden. Olen jo osani tehnyt, nyt on yhteiskunnan vuoro hoitaa oma osuutensa...noin mä ajattelen. Terveisin umpiväsynyt omaishoitaja