Hänellä on ainakin kanttia sanoa asiat suoraan.
Liikenainen ja tv-toimittajanakin tunnettu Lenita Airisto sanoo Iltalehden haastattelussa, että maahanmuuttajien pitää hyväksyä maan tavat tai lähteä kotiin.
”Eivät he voi tulla muuttamaan meitä, emmekä me voi taantua kivikaudelle.”
Hän ottaa kantaa maahanmuuttajanaisten oikeuksiin ja pitää huntujen käyttämistä tapana pitää naiset eristyksissä kaikesta normaalista.
Airiston mielestä ilman yhteiskunnan tukea naiset eivät pääse vapautumaan islamin ikeistä ja kritisoi ruotsalaisia feministejä, jotka pukeutuivat taannoin huntuihin vieraillessaan muslimimaassa.
”Sellaisen kulttuurin tukeminen on meille häpeäksi.”
Hän sanoo, että ei mene huivi päässä minnekään, edes paikkaan jossa sellaisia pitäisi käyttää.
”En ole röyhkeä, vaan pohjoismainen nainen.”
Onko Lenita Airisto ainoa järkevä feministi?
17
331
Vastaukset 17
- äitykkä
Lenitako suora,eikö ukkomiehen kanssa peliäminen ole kieroa?Minusta on ja sitten kun ukko on kuollut aletaan kirjoitella kirjaa jotta miehen suku saa tietää minkälainen herra siellä kotona on ollut.Tällainen ei sovi sivistyneelle naiselle.Olipa päässä huivia tai ei Lenita menetti kunnioituksen.
- nainenMyös
Kyllä Lenitalle voi hattua nostaa, hän on usein ottanut esiin musliminaisten alistetun aseman. Vihreiden feministinaiset eivät sitä tee..
- en.saa.mieleeni
On hän varmaan ihan hyvä jos on lieksalainen. En kyllä tunne yhtään lieksalaista Lenitaa. Miten lienee päässyt noin ohi menemään koko ihminen? Anni Torvisen minä muistan. Anni oli lempinimeltään Hurra-Anni ja Annilla oli yksi tytär, mutta hänen nimensä ei ollut Lenita.
- hoitsu.tulee.dementia
Aika vaihtaa Tena. Eikös?
- hitleröintiäkö
Lenita on kokenut lapsena sodan kauhut,niin on vara kirjoittaa asioista. Nykyisistä maailman päättäjistä vain hyvin harvalla on kokemusta sodan aiheuttamista hirveyksistä,joten näyttää siltä,että ollaan tietämättään kaivamassa ihan urakalla verta naapurin nenästä. Sota on viimeinen asia,jota tähän vielä kaivattaisiin.
- kukalänitä
Puhutteko siitä kävelevästä maalikartasta, vai kenestä?
- mistäpä.tuon.tietää
Ei ole valjennut minullekaan. Lieneekö Airaksisia Hatun takaa Piilosta. Nimi on muutettu Airaksisesta Airistoksi vai liekö Airiston kanssa naimisissa.
Hymmi Lenita Aulikki Airisto (s. 1. tammikuuta 1937 Helsinki)[1] on suomalainen tietokirjailija, luennoitsija, televisiotoimittaja, liike-elämän vaikuttaja ja yrittäjä sekä diplomiekonomi. Airisto on valittu saavutuksistaan liikenaisena vuoden naiseksi ja hän on saanut Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin[2].
Näinpä kertoo Wiki.- minäkin.seuraan
Wiki Leaks on hyvä sivusto. Wiki ei paljon valehtele.
- gjjhjg
Hyvä nainen!
- geqahgytuhytyu
Kuka?
- xncnfn
Lue aloitus. Airisto puhuu asiaa.
- oujeeeee
Ainoa femakko jolla on järkeä.
- Lenitantyyli
Lenita uskaltaa sanoa, hän ei pelkää ketään. Nyt Lenita on varmaan vihalidtalla, siis suvaitsevaisten. Alkaa vimmainen parjaaminen, kohteena Lenita.
Vihapuhetta tyylin suvaitsevaisten.- gkhkgg
Viherfemakot syyttää Lenitaa rasismista.
- maininnan.arvoinen
Lenita on kokenut ensimmäisen maailmansodan kauhut nuorena filmitähtenä ollessaan. Arvostan Lenitan sankaruutta ja tennissukkavihaa.
- päätöstahto
Lenita ehdolle Presidentiksi,ei varmaan Lapin saunareissujakaan pelkää,joissa pääsääntöisesti maamme päätökset tehdään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25720- 153717
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98692Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57435
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74402- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397- 40397