Enpä olisi uskonut, että ps-väki kääntyy näin vikkelästi Soinia vastaan. Kyllä nyt Soinia haukutaan ja aikaisemmin kehutut sutkautuksetkin on nyt suurennuslasin alla. Mahtaa SMPläisten riveissä olla monenlaista tunnelmaa. Onko tämä enää meidän poliittinen koti. Tässä mennään kovaa vauhtia yhä oikeammalle ja ihan sinne äärilaitaan. Surullista.
Soini kovilla
Vaihtaja33
32381
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Luuletko että Terhon johdolla tehtäisiin jotain köyhän kansan eteen? Haha! Nyt puhisee uudet tuulet ja vanhat saa pudota kyydistä.
Persut joutuvat valitsemaan ruton ja koleran väliltä, ei hyvältä näytä.
Mutta tuleekin halkoa anukseen.
Miten kävi käteisen hallituksen, vihreät kommarit lähtivät kun raha ja valta sanelee kaiken, sama nytkin menossa kokomusta sanelee ja kepuli sitä myötäilee.
vihreät kommarit lähtivät kun raha ja valta ei tippuneetkaan heidän pöydälleen ilmaiseksi.
Olisi pitänyt tehdä jotain vastineeksi.
ne joille ei kelpaa menkön pois,uusia tulee koko ajan.janyt mestarin takia tuleekin paljon.
Juuri näin. Sillä tulevalla porukalla on yksi yhteinen nimittäjä, alhainen tai jopa olematon koulutus.
Tämä näkyy mm. edellisen kommentin kirjoitusasusta. Siinä on sivistystyö mennyt hukkaan.
Sinä "sivistynyt" moukka, saatko taivaspaikan huutelullasi !
Älä rienaa meitä amisviiksi-vasureita.
Emme ehkä ole fiksuja, mutta olemme ahneita.
Petospersut marginaaliin!
Itse asiassa Soinihan kääntyi perussuomalaisia vastaan mennessä hallitukseen ja syödessään kaikki perussuomalaisten vaalilupaukset. Samaan porukkaan kuluvat mm. Jussi Niinistö ja Sampo Terho.
PersVasurin näkemykset ovat aina niin huvittavia.
Tottahan toki kaikki asiat ovat niin kuin ne vasuri oppositiosta vinkuu.
PersVasurin pitäisi nyt vain ymmärtää hiekkalaatikkonsa rajat.
Ulkopuolella on iso maailma jossa Persvasuri ei pärjää.
Näyttää siltä, että muutosta haluavia on paljon. Tätä voisi verrata tuohon suurempaan kuvaan maailmalla. Kaikkialla äänestetään muutoksen vuoksi, ja vanhat vallassa olijat kitisevät tuskissaan kun eivät itse ole pystyneet kansalle tuomaan vakautta ja pysyvyyttä. Halla-aho on PerusSuomalaisissa se kuuluisa populisti, jonka kaikkialla pelätään nostavan kannatustaan. PeSujen johto voisi nyt mennä itseensä, ja miettiä mitä tuli tehtyä väärin, kun muutoksen halu on näinkin voimakas.
Hallituksen riippakiven kokoomuksen olisi uudistettava politiikkaansa vastaamaan tätä päivää ja lopettaa se joukkotuhonnan puolustelu
Tyritty, mikä Tyritty..
Ja tuo oli otsikko "Vasemmistoliiton historia 1991-2017" - kirjasta, heh heh
Vihervasureilla taitaa tulla kurapaskat housuun kun on pelko että Halla-Ahosta tulee puheenjohtaja perussuomalaisille,,,
Audin takapenkki vielä pieraisee Soinin peräsuoleen.
Lii jakaa vakoa naimisiin huijarihuoran kanssa tahtovalle maasta käännytetylle laittomalle irakilaishomolle. Voi sitä vaon iloa sitten kun terroristi pääsee.
Miten niin äkkiä, menihän siihen lähes kaksi vuotta. Hitaammillekin persuille on tullut selväksi Soinin petturuus, vaaleillavalitsemattoman puolueen sisäpiirieliitin junailut jne. Puolueessa ei demokraattista siten mitään. Juhla- ja toripuheet ovat vastoin todellisuutta.
Ressukka vasureilla on aina vaan tuo persu-kauna päällä.
Soini sitä soini tätä. Ressukka vasurin ainoa ajatus.
Mutta huomatkaa, Li andersson, pikku vaivais-hiiri ei kiinnosta ketään vasuria.
Sitä sanotaan häpeäksi.
Änkyrää taas liilittää.
Soini ei vaan jaksa taistella enää oikeudenmukaisuuden puolesta kokkepuja vastaan
Paskaa populistsakkia joka, jos pääsee valtaan suistaa suomen loputtomiin konflikteihin ja sotiin. Hallaista ahoa ois tiedossa
Persut on katolilaisia lapsien hyväksikäyttäjiä ja kovia kaappihomaja
Ehkäpä ei kannata ihan kaikkia persuja katolilaisiksi leimata, mutta parasta esim. Halla-Ahossa on juuri se, että hän puhuu rehellistä asiaa ja sitä tämä kansakunta kaipaa myös tekojen muodossa.
Eikä varmaankaan ole kääntymässä muslimiksi, kuten nämä vihervassarimme järkijään jo oirehtimisen valossa käytännössä ovat, tukiessaan kulttuureja joissa runsaasti väkivaltaista potentiaalia.
Suomen mädättäminen on saatava kuriin mielellään todenpuhujien ja rehellisyyden myötä.
Ei tossa mitään ihmeellistä ole, kansallissosialismi alkoi samoin. Ikävää on jos kansa paskoo omiinhousuihinsa jonkun populistisen ylivertaisuus egonsa vuoksi. No ei tu herra Halla-aho ihan parhaalta lisääntymisratkaisult näytä, paitsi ehkä omasta mielestään. 2-7 prossan kannatusella ei pitäis paljo henkselitä paukutella
Halla-Aho on älykäs mies ja puhuu täyttä asiaa, sen kiistäminen ei onnistu herjaajilta millään uskottavasti.
Jos Suomi jatkaa nykyisellä linjalla on edessä levottomuuksia. Likipitäen jokainen päivä tuo tullessaan maahan laittomasti tunkeutuneiden tekemiä raiskauksia ja muita väkivallantekoja joista jokainen on liikaa ja verinen vääryys kantasuomalaisen näkökulmasta.
Persujen pullamössö- ja nakkimukieliitti tukee pehmää Terhoa puheenjohtajaksi. Hänestä wanhatkin puolueet tykkäävät. Harmiton ja helposti jallitettava heppu. Terho sammuttaa puolueen valot?
Juuttuko tämän Sipilän buudelin kieli kokoomuksen perserseen?
Persujen pj-paineja seuratessa tulee mieleen että puolueella voisi olla uusi nimi -Hajaannus.
Vihervasurit räksyttää taas,,,