Mitä siellä Hämeenlinnan poliisiasemalla tapahtui oikeasti aamu yöllä sunnuntaina, kun uutiset kertovat ampumisesta?
Poliisi ampui poliisia Hämeenlinnassa?
pilkka-ammuntaa
31971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
täällä on liikaa poliiseja, tasapainottavat itse paikkajakaumansa, liiat poistetaan miehistöstä ja vallankin jos ovat SDP:n jäsenkirjalla!
täällä on huonoja kokemuksia SDP:stä !
Poliiseja ei ole koskaan liikaa tiedä kuule se.
Aika tulenarka aihe.
Liikennepuistoon kumisen stop merkin kanssa töihin ensikesäksi.
Ei tuu liikaa vammoja sivullisille.
Huvittavaa sinänsä vakavassa tapauksessa on sanavalinta "ase laukesi", mikä toki kuvaa lähinnä tervehenkistä toimintaa ja on kevään korvalla muutenkin luontevaa. Harvemmin kuitenkaan valtakunnanuutisiin ja sairaslomalle siitä kuitenkaan joutuu.
Sunny Car Centerin sisäpiirijuttuja !
Miekkalinnassa on Persujen pannulappu SCC-kuulusteluissa. Olisikohan sekaantunut tähänkin asiaan.
Joissain Glockeissa on ollut varsin "sviidumainen" liipaisinvarmistin. Aina kannattaa tarkastaa ennen käyttöön ottoa että se varmistin todella toimii herkästi kuten pitää.Jos varmistimen jousi on huono,tai se on vaihdettu erilaiseen, varmistin voi jäädä "virittymättä" oikein, estämään liipasimen painamista, tällöin voi aseen tahaton laukeaminen olla todella ilkeä yllätys.Toivottavasti ei ruumiinvammoja tullut.
Aseissa kun ne valmistetaan isoina sarjoina voi olla myös valmiste- ja suunnitteluvikoja, jotka paljastuu sitten yllättäen vahinkojen yhteydessä.Siksi laadunvalvonnalla on iso merkitys. Hyvä esimerkki aikoinaan Remington 700 kivääri, joka laukesi varmistimen hipaisusta ja aiheutti USA:ssa pojan kuoleman.
Poliisit on niin varpaillaan Ilja Januskista,Näkevät Iljan jo työkaverissakin.
Kyllä nyt etsitään syytä aseesta, kun poliisi ampui. Naurettavaa... Kantoluvat pois ikiajoiksi, niin kuin muiltakin tuossa tilanteessa. Poliisihan liikkuu yleisillä paikoilla aseen kanssa, eikä saa olla noin osaamaton tumpelo aseenkäsittelijänä. Valitettavasti siinä poruukassa on osa sellaisia, joille ei pitäisi antaa asetta käteen ollenkaan, useista eri syistä...
Ei kait vaan olleet pelanneet venäläistä rulettia tai muuta sellaista?
Vai onko Aarnio tyylistä toimintaa ja yhteyksiä rikollisjärjestöön?
Tämäkin kävi mielessä, touhu kun on mennyt vähän sellaiseksi kuin on näytetty. Mistään kolmioleipädraamasta kuitenkaan taida olla kyse, ehkä tekninen vika?
Mulle ei oikein selvinny kumpi tässä oli hyvä/paha poliisi?
Mitä teette sillä tiedolla mitä siellä tapahtui.
Esimerkiksi arvioimme tykönämme mihin ja miten veroeurojamme käytetään, sekä millaista porukkaa viranomaisvaltaa käyttää. Aggressiivinen rähinäkommenttisi tuo mieleen taannoisen Hauhon uhkailijapollu-tapauksen, jota paikalliset pimittelivät.
Poliisi se jaksaa aina tiedottaa kuinka vaarallisia aseet osaamattomien käsissä on. Mutta uskaltaako niitä silti viedä poliisilaitoksellekaan.
Aurasta en luovu!
Liipasin herkkää porukkaa tuntus olevan
Kuulin, että olivat harjoitelleet rosvoa ja poliisia.
Vai oliko se poliisi joka laukesi, eikä ase? Vahingonlaukauksia on niin monenmoisia. Onneksi ei ollut naispoliisi laukeamisen vastaanottavana osapuolena, niin ei tule ylläreitä 9-10 kk kuluttua.
Loukkaantui silti tämäkin prospekti, ilmeisesti muutenkin kuin henkisesti.
AMATTImiehet asialla....kjähhjää
Jotain reality games tyylisiä touhuja lienee harrastettu yksi panos aseen piipussa.. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703142200085330_uu.shtml
Outoa miten se patruuna oli latautunut tyhjään aseeseen?
Ei sitten mitenkään outoa. Tuonkin aseen pitäs tarkastuksen mukaan olla tyhjä.. vaan kuinkas kävikään? Eli turha näitä on ihmetellä. Glockissa vaan taitaa olla joku soppi mihin se paukku pääsee piiloon..
https://www.youtube.com/watch?v=am-Qdx6vky0
Miten kukaan harjoituksia tekee puolen yön jälkeen?
Oletko ajatellut, että pollarit pistää pyssyt kaappeihinsa yöksi.
Miksi palomiehet harjoittelevat pintasukellusta vedessä? siinähän on sellainen vaara, kuin vesi.
Miksi laskuvarjohyppääjät hyppäävät niin korkealta, parista metristä ei olis vaaraa.
Värikuula pyssyt pitäs näille ällille ja tällille antaa.oikeat pyssyt on oikeesti vaarallisia osaamattomissa käsissä
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=#&ved=0ahUKEwickJit39_SAhXJ_iwKHcqOAOEQxa8BCBcwAA&usg=AFQjCNF1sHlk2z9QIx28jtvfnGP_UlkifA
Kannattaa katsoa! Varmaankin yöllä meni jotenkin noin nuo hämeenlinnan poliisin harjoitukset.
Pelkään mennä syömään nykyään kun siellä käy poliisia paljon , ei tiedä koska saa luotia kehoonsa.
Sus siunakkoon sano!!