Karvia 150 vuotta, mikä paikka Karvia

utelias.elli

oli ennemmin, jos kunta on vasta 150 vuotias?
Karvian kunta on perustettu vuonna 1865.
Kerrotaan, että karviaan on Nuijasodan aikana ( 1596–1597) perustettu ensimmäiset asutukset.
Ja nykyaikainen asutus on alkanut 1600:lla.

Mikä oli karvian nimi ennen Karviaa??

5

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Töpsistä

      Karvia kuului aikaisemmin Hämeenkyröön. Kaksi linnaketta rakennettiin Ruotsin armeijan käskystä 1597 ja myöhemmin 1632 rakennettiin vahvempi linnoitus, Kyrös skanssi.

      • utelias.elli

        Näytät tietävän historiasta, niin mistä Karvia-nimi on saanut alkunsa?


      • netistä.tietoa

        Helsingin kaupunginkirjasto
        " Asuinpaikan nimi Karvia - vuodelta 1641 tunnetaan kirjoitusasu Karffuia - juontaa tutkijoiden mukaan juurensa vanhan Sastamalan alueelta Karkusta tulleesta uudisasukkaasta tai eränkävijästä, jonka lisänimi tai kotitalon nimi oli Karva tai Karvia.

        Lisänimet perustuivat varsin usein nimenkantajan ulkonäköön, joten on mahdollista, että Karkun eli entisen Sastamalan seuduilta tuli Karvianjärvelle jollain tavalla karvainen urho. Nimen Karva tai Karvanen sai esimerkiksi hiusten mukaan.

        Se Karvianjärvi, jolle miehemme saapui, ei kuitenkaan ollut kysyjän mainitsema Karvianjärvi, vaan Pomarkun ja Siikaisten rajalla sijaitseva Isojärvi, joka on Karvianjoen vesireitin alajuoksulla, lähempänä Merikarviaa. Isojärvi mainitaan nimellä Karffuia träsk vuonna 1551 ja nimellä Karfwiajärfwi vuonna 1675. (Träsk on ruotsia ja tarkoittaa järveä, lampea tai suota.)

        Karvianjoki (kirjoitusasu Karueiok vuosilta 1463-1474) olisi siis nimetty järven mukaan ja nimeä Karvianjärvi alettu sittemmin käyttää yläjuoksulla sijaitsevasta toisesta järvestä ja sen rannalla olevasta asumuksesta. Nykyisin Isojärvenä tunnetun Karvianjärven nimen ajatellaan olevan koko seudun Karvia-nimistön kantanimi.

        Karkun asukkailla oli eräsijoja (valtauksia, jotka katsottiin yksityisomaisuudeksi) Karvianjärven rannoilla, joten on luontevaa ajatella, että Karva- tai Karvia-niminen uudisasukas tuli sieltä. Karkusta on tavattu lisä- tai liikanimet Karva (Karua vuonna 1546, Karffua 1564) ja Karvanmuuttaja (karuan muttaija vuodelta 1546).

        Merikarvia on ruotsiksi Sastmola, ja nimen katsotaan juontuvan nimestä Sastamala. Merikarvialle johti Sastamalasta erätie. Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta tunnetaan Karvian ja Merikarvian lisäksi paikannimet Karva, Karvala, Karvela ja Karvola. - Erotukseksi Merikarviasta Karviaa kutsuttiin 1800-luvun lopulla myös Kyläkarviaksi.

        Vanha nimirypäs Karvanen, Karvinen ja Karvonen on levinnyt laajalle. Kirjurit eivät ole nähneet tarpeelliseksi pitää niitä kovin hyvin erillään. Hämeessä nimi on esiintynyt muodossa Karva tai Karvainen. 1500- ja 1600-luvun kirjoitusasut vaihtelevat: karua, Karuainen, karffua, Karffwaijne, karffuaine jne. Muunnelmia on paljon, ja ääntäminen on ollut suomalaisempaa kuin kirjoitetut muodot antavat ymmärtää.

        Yllä esiteltyjen sukunimien esiintyminen painottuu Karjalaan ja Savoon. Lisäksi esimerkiksi Rantasalmella on ollut mm. Karvianniemi (Karffuian Niemi 1562-1563). Kotiseuduiltaan lähteneet savolaiset veivät nimistönsä mukanaan, ja 1600-luvulla on Hailuodossa asti asunut Karfvoi ja Kokkolassa Karfwanen. Etelä-Pohjanmaalla Lappajärven Savonkylässä on Karvala-niminen kylä (Karwala 1682, Karvala 1751). Muistitieto kertoo, että kyläkunta on saanut alkunsa talosta, jossa asui Savosta muuttanut karvaköyden tekijä.

        Karvia-nimen taustalla saattaa olla joku karvainen mies tai karvaisen miehen jälkeläinen. Lisänimi ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen selitys, kuten esimerkeistä näkyy. Yksi hahmoteltu kehityslinja on se, että Karvia perustuu germaaniseen lainanimeen. Muinaisilla saksalaisilla oli Garva-nimikanta, ja saksalaiset kauppiaat vaikuttivat eteläisessä Suomessa jo varhain.

        Sanojen ja etenkin nimien synnyt ja tiet ovat monimutkaisia ja vaikeatulkintaisia. Samanmuotoisiksi päätyneet nimet voivat olla peräisin eri lähteistä. Lopputulos on kuitenkin se, että Karvia on joka tapauksessa alun perin ihmisen nimi.

        - Kun tässä nyt nimiä selvitellään, niin kunnan nimi Karvia ei perustu kirkonkylän nimeen, vaan Karvianjärven rannalla sijaitsevan Karviankylän nimeen."

        Lähteet:
        Suomalainen paikannimikirja http://www.helmet.fi/record=b1836213~S9*fin
        Sukunimet http://www.helmet.fi/record=b1408953~S9*fin"


      • 765

        Sen verran vaan lisää, että ne 1500-luvun lopulla rakennetut eivät olleet mitään linnakkeita vaan tykkipattereita eli redutteja (< ranskan redoute) molemmin puolin Pohjanmaalle johtavaa tietä sillankorvassa; toisen kuopanne on vielä nähtävissä jokirannassa.
        Linnake eli skanssi taas oli itseasiassa karanneiden sotilasrekryyttien kiinniottamiseksi ja jonkin aikaa vankilassa säilyttämiseksi rakennettu rakennus, jonkinlainen varuskunta, jossa parhaimmilaan oli hetken majoitettuna yli 100 sotilasta. Se rakennettiin vuonna 1632 ja oli toiminnassa ehkä 20 - 30 vuotta.


    • ikivanhat

      Jos kysyjä pohtii sitä, että mikä oli Karvian nimi ennen vuotta 1865, niin sitä ennen kirkollinen ja kunnallinen hallinto oli yhdistetty. Karvia tunnettiin kuitenkin Karviana jo kauan ennen sitä - sekä maallisesti että kirkollisesti. Karvian kappeliseurakunta oli osa Kankaanpään seurakuntaa vuodesta 1845 alkaen. Sitä ennen Karvian kappeliseurakunta kuului Ikaalisten seurakuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe