Väärä ehtoollinen

TutkikaaRaamattua

Ev.lut.kirkko katolisen kirkon ja monien muiden tavoin opettaa, että ehtoollisessa kirjaimellisesti syödään Jeesuksen ruumista ja juodaan Jeesuksen verta. Näin ei Raamattu kuitenkaan opeta.

Jeesus ja Hänen opetuslapsensa viettivät ensimmäistä ehtoollista ENNENKUIN Jeesus oli edes ristiinnaulittu. On mahdotonta, että he olisivat tuolloin kirjamellisesti syöneet Jeesuksen ruumista leivän muodossa tai juoneet Jeesuksen verta maljan muodossa, koska Jeesus ei ollut vielä edes ristiinnaulittu! Hän ei ollut vielä antanut ruumistaan, eikä vuodattanut vertaan.

Koska se ei ollut kirjaimellista ensimmäisellä ehtoollisella, ei se ollut sitä sen jälkeenkään. Paavalinkin kirjeestä käy ilmi, että ehtoollinen on Jeesuksen sovitustyön muistoksi, ja Jumalan Sana puhuu edelleen leivästä ja maljasta, ei kirjaimellisesti Jeesuksen ruumiin kirjaimellisesta syömisestä tai Hänen verensä kirjaimellisesta juomisesta, ikäänkuin Jeesus olisi aina uudestaan ristillä vuodattamassa vertaan ja antamassa ruumistaan uhrauksena. Itseasiassa, tämä väärä ehtoollinen PILKKAA Jeesuksen AINUTKERTAISTA sovitustyötä. Jeesus sanoi ristillä "se on täytetty!"

Mitä Jeesus teki ei tule eikä voi ikinä uusia. Ehtoollinen ei poista syntejä, kuten ev.lut.kirkko väittää. Ehtoollisellehan tämän väärän opetuksen ansiosta on suuri tunku, koska monet ihmiset uskovat olevansa pelastettuja jos osallistuvat ehtoolliselle. Varsinainen uskonnollinen valhetien vankila!

Kohta, jossa Jeesus puhuu Hänen ruumiinsa syömisestä ja Hänen verensä juomisesta on ymmärretty väärin. Mehän näemme Jumalan Sanasta, että meidän tulee syödä Jumalan Sanaa, ja sen tulee asua meissä runsaana! Jeesuksen ristillä vuodattama veri taas puhdistaa meidät synnistä, paitsi, jos, kuten Raamattu varoittaa, väärinkäytämme armoa, jossa elämme ja jatkamme tahallista synnin harjoittamista, jolloin ei ole enää mitään uhria syntien edestä ja pilkkaamme armon Henkeä!

Luuk. 22: 19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun MUISTOKSENI." 20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

1. Kor. 11:23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun MUISTOKSENI". 25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun MUISTOKSENI". 26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä LEIPÄÄ [ei kirjaimellisesti ruumista, vaan kuvainnollisesti] ja juotte tämän MALJAN [ei kirjaimellisesti veren juontia vaan kuvainnollisesti], te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

1. Joh. 1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Hepr. 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, 27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. 28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: 29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

Syy miksi ehtoolliselle ei tule mennä kevyesti (jos asiat eivät ole kunnossa Jumalan kanssa) on se, että siinä muistellaan Jeesuksen ainutkertaista ja äärettömän kallisarvoista sovitustyötä ja leipä ja malja kuvastavat Jeesuksen antamaa ruumista ja Hänen vuodattamaansa verta (kuitenkaan olematta sitä kirjaimellisesti!!). Jos siis menee ehtoolliselle vaikka asiat eivät ole kunnossa Jumalan kanssa, on tekopyhä ja valehtelija. Ihmisen sydän ei tällöin ole oikeasti Jumalan kanssa. Ehtoollisella ihminen myös tunnustaa olevansa osa Kristuksen ruumista. Jos ei elä totuudessa, ja menee kuitenkin ehtoolliselle, se on tekopyhää. Tällöin pilkkaa Jeesuksen sovitustyötä! Ihminen on tullut osalliseksi Kristuksen ruumiista jos on ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisesti Vapahtajanaan ja Herranaan. Tällöin (eli EI antikristillisessä vauvakasteessa) Jeesus lähettää ihmiseen Pyhän Henkensä, eli tulee ihmiseen Henkensä kautta.

Joh. 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

Joh. 5:43 Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

7

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nhnyvtrcfexw

      Jeesuksella ei ole ruumista vaan ylösnousseen keho....
      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
      20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

      katekismuksen herran ehtoollinen on Jeesusta pilkkaava eksytys jossa tehdään Jeesuksen ulostetta.
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
      Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
      15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
      15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

      kristittyjen todellinen ehtoollinen....
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannibalismi
      "Historiallista kannibalismia
      Kannibalismia on tiedetty harjoitetun ensimmäisen ristiretken aikana. Joidenkin ristiretkeläisten tiedetään syöneen kuolleiden vihollistensa ruumiita Ma'aratin valloituksen jälkeen. Sitä harjoitettiin myös marssilla Jerusalemiin. Kyseessä oli luultavasti nälän ja kuumeisuuden yhdistelmä, mahdollisesti myös halu terrorisoida vihollista. Jotkut kieltäytyivät syömästä kristittyjen toveriensa lihaa, mutta söivät tapettujen muslimien ruumiita"

    • Amen. Oman kokemukseni mukaan jos kehtaa kyseenalaistaa reaalipreesenssiä niin tuomitaan Jumalan pilkkaajaksi aika nopeasti luterilaisissa piireissä. Sanoohan Jeesus "tämä on minun ruumiini" - valehtelisiko Jeesus?

      • TutkikaaRaamattua

        Onhan se kiehtova ajatus, että voi vain mennä ehtoolliselle ja aina saada sitä kautta syntinsä anteeksi. Siis tosi monet ajattelevat, että jos eivät saa ehtoollista, heissä ei ole enää elämää. Tämä siksi, ettei ole ymmärretty Jeesuksen sanoja. Monet ihmiset eivät elä Jeesuksen sovitustyössä ja Herrassa vaan uskonnollisuudessa.

        Oikeasti on paljon ihmisiä, jotka eivät edes usko Jeesukseen, mutta käyvät ehtoollisella "varmuuden vuoksi" ja kirkko vakuuttelee, tietämättä oikeasti todella monen ihmisen uskosta yhtään mitään, että tämä maaginen toimitus antaa heidän syntinsä anteeksi. Kuinka uskonnollista ja väärää opetus on ollut kautta historian. Miten joku voi uskoa, että jokin muu teko kuin Jeesuksen yksi ja ainoa sovitustyö ristillä n. 2000v sitten antaisi synnit anteeksi? Eli taas kirkko tuo itseään "pelastajana" ajatellen, että sillä on voimaa toimittaa maagisia suorituksia, joilla ihminen pelastuu, mitätöiden koko Jesuksen sovitustyön. Missä Raamatussa on mainittu sana "armonväline"? Ei missään!

        Se on Jeesuksen yhden kerran ristillä jo vuodatettu veri, joka puhdistaa ihmisen synnistä kun ihminen ottaa Jeesuksen ja Hänen sovitustyönsä vastaan ymmärryksessä. Jeesus EI uudestaan ja uudestaan ole ristillä vuodattamassa vertaan, kuten monet kirkot antavat ymmärtää (joka itseasiassa pilkkaa Jeesusta ja Hänen sovitustyötään). Moni on muutenkin mieltynyt näkemään Jeesuksen ristillä esim. Jeesuspatsaan tai -kuvan muodossa (jotka Pyhä Jumala kieltää), sen sijaan, että etsisivät elävän Raamatun Jeesuksen tahtoa ja tuntemista. Raamattu käskee myös tekemään parannuksen, koska muutoin ei ole enää uhria syntien edestä, jos jatkaa tahallista synnin harjoittamista totuuden tuntoon tulon jälkeen.

        Kun Jeesus sanoo, että Hän on ainoa Pelastaja, Hän tarkoittaa sitä. Kun Jeesus sanoo, että yksin Hänen kautta pääsee Isän tykö, Hän tarkoittaa sitä. Kun Jeesus sano, että Hänellä on kaikki valta, Hän tarkoittaa sitä.

        Kirkkolaitokset luulevat, että Jeesus asetti heidät kallioksi, jonka päälle Jeesus rakensi kirkkonsa, vaikka Hän ei IKINÄ niin tehnyt. Jeesus viittasi Matteuksen evankeliumissa luvussa 16 "kalliona" Pietarissa olevaan USKOON, joka on JEESUKSEN USKO. Eli kun Jeesus sanoi Pietarille että Hän rakentaa "tämän kallion" päälle kirkkonsa, Hän tarkoitti ITSEÄÄN!!! Pietari oli juuri antanut todistuksen, joka ei tullut häneltä itseltään kuten Jeesus sanoi. Ja tämä todistus (eli JEESUS ITSE) on se kallio! Kuten Raamattu muuallakin sanoo, Jeesus on ainoa kallio, perusta, Pelastaja! Kts. esim. 1Kor.10:4,1.Kor.3:11,Ef.2:20,Ap.t.4:12,Joh.14:6 JNE.

        Eli monien kirkkolaitosten olemassaolo alunperinkin perustuu valheeseen. Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, vaan tekee asumuksensa ihmiseen, joka ottaa Hänet vastaan. Monet kirkot antavat ymmärtää että Jumalan perhettä ovat kirkon jäsenet, vaikka Raamattu puhuu seurakunnasta, joka koostuu uudestisyntyneistä Jumalan lapsista jotka seuraavat Jeesusta ja elävät Jumalan tahdossa - jotka Pyhä Henki yhdistää, EI rakennukset. Jeesus nimenomaan puhuu siitä, että Hänen omiaan ovat ne, jotka Häntä seuraavat ja elävät Jumalan tahdossa!

        Valhe-evankeliumi kiehtoo, koska viekoittelevat pimeyden henkivallat saavat aikaan väärää rauhaa ja väärää rakkautta. Saatana imitoi todella taitavasti Jeesusta ja Hänen Henkeään!


    • PasiToivonen

      Minä olen helluntailainen ja minulle ehtoollinen on Jeesuksen ruumis ja veri. Kirjaimellisesti.

      • teeparannus

        Joissain kirjoituksissasi olet kieltänyt Jeesuksen. Olet täällä vain eksyttämässä muita.


    • jätänväliin

      Hyviä ajatuksia. Myönnän, etten itse oikein ymmärrä ehtoollisen rituaalia, minkä vuoksi olen sitä itsekin jonkin verran miettinyt. En minäkään usko sen maagisuuteen. Tietääkseni se kirkollisena rituaalina pohjaa hyvin vähän Raamattuun ja alun perin kysymys oli nimenomaan perinteisestä vuosittain vietettävästä pääsiäisateriasta, jota vietetään sen kunniaksi. että Herra pelasti kansansa Egyptin orjuudesta, halkaisi meren jne. Tarkoittiko Jeesus ehtoollisen vietettäväksi yhä ennen kaikkea pääsiäisateriana, vaikka uutena sisältönä Hän kertoi mistä ja kenestä Herran pelastusteossa oikeastaan on kysymys. Näin se voitaisiin tulkita myös täysin symbolisesti. Tulkinta on toki aika radikaali..

    • PasiToivonen

      >>Joissain kirjoituksissasi olet kieltänyt Jeesuksen. >>

      En muista kirjoittaneeni sellaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      84
      1592
    2. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      88
      868
    3. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      8
      832
    4. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      829
    5. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      53
      812
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      58
      763
    7. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      189
      749
    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      80
      705
    9. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      41
      700
    10. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      680
    Aihe