Joonan blogissa homouden ylistys?

”Suomi tarvitsee esikuvia. Suomalaiset nuoret, ja muutkin kaapissa olevat, tarvitsevat kipeästi roolimallia, joka uskaltaa avoimesti elää omaa itsenään. Valitsimme Tuure Boeliuksen ehdolle juuri näistä syistä. Tuuren nuori ikä, 16-vuotta, tekee hänen avoimuudestaan esimerkillistä. Juuri tätä Suomi on tarvinnut. – – Somen vihakampanja, jota MV-lehti ja sitä lähellä olevat tahot ovat erityisesti ruokkineet, on osoitus siitä, miten huutava tarve hyville roolimalleille ja esikuville, sellaisille kuin Tuure, meillä on.”
7162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se, mitä nyt, kun seksuaalivähemmistöjen oikeuksia on parannettu, näemme osan heistä tekevän, on ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että menneinä aikoina tämä vähemmistö on todella ollut syrjitty ja väärinymmärretty.

”…homoseksuaalisuus on yksi osa kokonaisen ihmisen identiteettiä. Homoseksuaaliset ihmiset ovat paljon muuta kuin vain homoja. Meistä löytyy vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, liberaaleja ja konservatiiveja, pitkiä parisuhteita ja vannoutuneita sinkkuja. Kun homoseksuaalisuus typistetään vain seksuaalisuuteen ja seksiin ei nähdä ihmistä kokonaisena.” (Silvia Modig blogissaan 7.2.2017)

Joka sana, mitä Silvia Modig kirjoitti, on mielestäni totta. Me homoseksuaalit olemme ihmisiä, joita yhdistää vain ja ainoastaan se, että olemme homoseksuaaleja. Ei mikään muu.

Vaikka arvostankin suuresti sitä työtä, mitä jotkut järjestöt ovat tehneet maassamme homoihmisten aseman parantamiseksi, minä esimerkiksi en ole osallistunut kulkueisiin tai muuhun hypetykseen. En tarvitse sellaista alakulttuuria. Ja mitä homoparien kirkolliseen vihkimiseen tulee, ajattelen että se ei ole hyvä asia, koska se jakaa isompaa kansankirkkoa entisestään. Se pienempi kansankirkko, johon itse kuulun, ei edes siitä keskustele. Avioliiton sakramentaalisuus ei voi tulla kyseeseen samansukupuolisissa liitoissa.

Minulle, ja monelle muulle homoihmiselle riittää se, että saamme laillisesti järjestää elämämme siviiliavioliitossa. Rekisteröidyn parisuhteemme kenties muutamme siviiliavioliitoksi. Jumalan siunausta voimme elämäämme pyytää itsekin.

Äänestä
  • Homous voisko se olla sairaus, kuten eläimiin sekaantuminen, pedofilia, insesti, ja on myös puita nussivia?

    Nuo kaikki ovat kuitenkin ihmisiä. Missä kulkee mielestäsi seksuaalinen sairauden raja ja millä perusteella? Luonnotonta nuo ainakin on kaikki.

    Ei luonnossa ainakaan tuollaiset menesty montaa päivää.

    En syytä ketään. Luonnon oikkuna pidän ja sairautena, ja osaa tietenkin rikoksena, muttei sekään poissulje sairautta. Luonto ei kuitenkaan rikoksia erittele, mutta sairauksia siellä ei kertakaikkiaan ole. Nyt en tarkoita lyhytaikaisia poikkeus tapauksia.

    Äänestä

osa. Hän kirjoittaa 5.2.2017:

"Totta kai minäkin kuuntelisin/lukisin mielelläni karun realistisia ja samalla hengellisesti syvällisiä ohjelmia/kirjoituksia siitä, miten usko Kristukseen on auttanut selviämään esimerkiksi päihderiippuvuudesta, perheväkivallasta, kiusaamisesta, aviokriisistä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, peliriippuvuudesta, masennuksesta, kantamaan ristinsä homoseksuaalina jne."

Äänestä

tää, että homomies on valinnut blogikaverikseen sievän naisen.

Äänestä

ei+nyt+muusta+keskustellakaan+kuin+homoudesta.+Se+on+tärkeä+teema.+Homoja+on+noin+1+%+väestöstä.+Mitäpä+niistä+99+%:sta+välittämään.

Äänestä

Miksi lestadiolaisuudessa pedofilia ja insesti ovat hyväksyttyjä, mutta homous on tabu?

Äänestä

Ylläpidon pitäisi poistaa tämä "Joonaa" kirjaimellisesti solvaava ketju, siinä kuin -aivan oikein on tapahtunutkin- 30 000 helluntailaisen melperinkin kirjoittamaa ja poistettua solvausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Y_Listäjä kirjoitti:

”Suomi tarvitsee esikuvia. Suomalaiset nuoret, ja muutkin kaapissa olevat, tarvitsevat kipeästi roolimallia, joka uskaltaa avoimesti elää omaa itsenään. Valitsimme Tuure Boeliuksen ehdolle juuri näistä syistä. Tuuren nuori ikä, 16-vuotta, tekee hänen avoimuudestaan esimerkillistä. Juuri tätä Suomi on tarvinnut. – – Somen vihakampanja, jota MV-lehti ja sitä lähellä olevat tahot ovat erityisesti ruokkineet, on osoitus siitä, miten huutava tarve hyville roolimalleille ja esikuville, sellaisille kuin Tuure, meillä on.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu