Raamatun mukaan sapattia viettävät ainoastaan kuusipäiväistä työviikkoa tekevät.
Adv. amerikkalaisessa harhaopissa uskotaan sapatilla olevan pelastava vaikutus (sinettioppi) ja sunnuntaista tuleva kadotukseen vievä pedonmerkki.
Sapatti on valittu jumaloitavaksi kirkon nimeenkin (SDA).
6-päiväinen työviikko
23
244
Vastaukset
- Baptistit.myös
http://www.is.fi/asuminen/art-2000005126505.html
Elämä on katoavaista, kertoo Apostolinen 7.n päivä helluntalaiset Ihmiset viettävät omantuntonsa mukaisen lepopäivän.
Adventtiliikkeellä ei ole tekemistä lepopäivämuutoksen kanssa, joten siitä on turhaa Adventtikirkollekan vinkua.
-Yhä vaan samaa Jumalan asettamaa päivää ilman muutoksia 1 Moos 2:1-4 lähtien, ja päättyykin tuohon samaan lystiin; Ilm 14:7; - Sama teema on läpi Raamatun.
#"Sinettioppia" ei ole olemassakaan. Olet takertunut yhden ihmisen käyttämään terminologiaan, eikä ko. ihminen ole kirjoittanut ainuttakaan riviä Adventtikirkon teologiaa koskaan. Järkiv pitäisi sen verran voittaa, että tajuat käyttää vaikka omaa synonyymia -sellaista synonyymia mikä kuvaa kuuliaisuutta Jumalan säätämälle.
Yksikään ihminen ei jouru kadotukseen siitä että viettää käsi sydämellä Jumalan edessä päivänsä. Tee Sinäkin niin ja suksi vaikka kuuseen vinkumasta sellaista mitä et ole omalletunnollesi ottanut. Ihan vaan Jumalan eteen menet, ja annat muidenkin ihmisten tehdä samoin syyttämättä heitä omista omantunnon asioistaan mitä heillä on Jumalan edessä käsi sydämellä. Nämä taipuvat paskalle hyvin, mutta eivät Sinun tahdollesi taivu kukaan omantunnon asioissaan.
Sinulla oma terminologiasi laukkaa; "(SDA)"
Terminologiasta lon tullut Sinullekin saivartelun ja tärkeilyn väline, joiden takaa et näe todellisuutta. Todellisuudesta et tiedä.
Tule järkiisi hyvä ihminen.
Synnin opettavassa laissa on 10- -ei 9- käskyä.
Herran päivällä on aina Raamatussa Jumalan palveluspäivänä oma suuri merkitys ollut.
t. jarinhoteli- KartaHarhaoppisia
Raamattu ei saivartele vaan Jumala puhuu sapatin ja (sapattiLAIN) yhteydessä kuusipäiväisestä työviikosta.
Adventistit ovat lisäilleet omiaan sapattilakiin Raamatun ulkopuolelta kuten sapattisinettiopin ja sunnuntai pedonmerkin. Tämä jos mikä on 10 käskyn rikkomista.
Adventismissa uskotaan valhemaailmaan ja väärään profeettaan. KartaHarhaoppisia kirjoitti:
Raamattu ei saivartele vaan Jumala puhuu sapatin ja (sapattiLAIN) yhteydessä kuusipäiväisestä työviikosta.
Adventistit ovat lisäilleet omiaan sapattilakiin Raamatun ulkopuolelta kuten sapattisinettiopin ja sunnuntai pedonmerkin. Tämä jos mikä on 10 käskyn rikkomista.
Adventismissa uskotaan valhemaailmaan ja väärään profeettaan.Höpönassua-
"Adventismissa" on Raamatun evankeliumin uskonnon Kristus- kallion arvot.
Älä kompastu liian vaikeaan, vaan mene omantunnon mukaan Jumalan yhteydessä, ja anna muiden tehdä samoin.
t. jarinhotelli
- Jarisealaisille
Kymmenessä käskyssä eikä Raamatussa puhuta sapattilain kohdalla mistään omantunnon laista.
Kyllä me tiedetään mukamas perseestä neitsyiden ja omavahurskaisten kaulaansa myöten adventismissa olevien jariseusten omatunto.
Adventistinaisetkin sietävät varoa jarisealaisuutta. - Yksi-usko
>>amerikkalaisessa harhaopissa uskotaan sapatilla olevan pelastava vaikutus >>
Usko Jesuksen Kristuksen pelastaa, ei sapatin pitäminen. Näin adventistit opettavat pelastuksesta.- KartaAdventismia
Sapatista on oma opinkohtansa.
Adventistit uskovat sapatin olevan sinetti Jeesuksen omille.
Sapatista on tehty rahastuskeino.
Adventistit uskovat että ne jotka eivät pidä sapattia joutuvat kadotukseen. - pyhpyhjapyh
KartaAdventismia kirjoitti:
Sapatista on oma opinkohtansa.
Adventistit uskovat sapatin olevan sinetti Jeesuksen omille.
Sapatista on tehty rahastuskeino.
Adventistit uskovat että ne jotka eivät pidä sapattia joutuvat kadotukseen.Jospa joku rukoilisi, että riivaaja jättäisi sinut. Sen tahtiin sätkit sapattivihaasi täällä.
- Onnetonesimerkki
Sinua vaivaavat demonivoimat ja adventismi niminen ismi mokomakakin pyhPYH adventistipappien opettama adventisminsanansaattaja.
- Jeesuksen-seuraaja
Raamatun mukaan Herran Jeesuksen oma kansa viettää Herransa sapattia.
- KARTAharhaoppista
Tuskin Jeesukseen uskovat väärään E.White profeettaan ja tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin.
- vältäriistäjiä
Eikö Lauantaista pitäisi maksaa kuukausipalkkalaisille mitään? Ei voi olla Raamatun opetuksia fariseusten tukeminen.
- kaikkeassitä
Syyllistyyköhän adventisti enemmän tai vähemmän välillisesti tai välittömästi pedonmerkin palvontaan jos ottaa sunnuntaitöistä enemmän kuin arkipäivän palkan?
- sefir
Eiköhän se Jumala ole luvannut pitää omistaan huolen, kun kerran kuusi päivää tekevät työt
- Lahkolaisille
Sapattikäskyssä kehoitetaan "pyhiä" adventisteja tekemään 6 päivää työtä.
Sitten tulee lepopäivä sapatti. Sallinette pienen epäilyksen siitä, onko tässä esitetty tulkinta kuudesta työpäivästä oikea. Käskyn varsinainen sisältä on muistaa lepopäivän pyhittäminen. Ensimmäinen lause antaa käskyn varsinaisen sisällön. Sana muistaa (2M 20.8) tai vartioida (5M 5.12) ovat hepreassa infinitiivimuodossa, jotka tässä yhteydessä vastaavat imperatiivia tai käskymuotoa. Tässä on olennaisesti sanottu, mitä käsky tarkoittaa.
Seuraava lause on selitystä, jossa sanat "tehdä" ja "toimita" ovat imperfekti muodossa, mikä voisi kymmenen käskyn tekstissä ja joissakin harvoissa muissa konteksteissa tarkoittaa käskymuotoa. Mutta vaikka tämä katsottaisiin käskyksi niinkuin kääntäjät yleisesti tekevätki, käsky ei ole käsky tehtä kuutta päivää työtä, vaan käsky tehdä työt ja askareet kuuden päivän aikana ja pitää seitsemän päivä tekemisestä ja toimittamisesta vapaana.
Mielestäni tämä näkyy aivan selvästi sekä käytetystä syntaktista että siitä, keihin käsky ulotetaan - perheenjäsenten lisäksi palvelijoiden, muukalaisten ja kotieläinten pitää tehdä työnsä kuutena päivänä ja saada levätä sapattina. Esitetyn tulkinnan mukaan isäntä, joka yhtenä päivänä tekee timpurintöitä mutta antaisi aasinsa käydä laitumella, rikkoisi käskyä vastaan. Eivät Raamatun kirjoittajat sentään ihan hulluja ole...
Muuten sapatti on lepoa varten, eikä lepoon sellaisenaan liity erityistä pyhyyttä. Jos jossakin elää kuvitelmia sapatin pyhittäjien pyhyydestä, ne voinee unohtaa. Oikea pyhyys mitattaneen muulla tavoin.
Kai- BlingFlinkAraSol
Sunnuntai on tuleva pedonmerkki.
Sapatti on oiva rahastuskeino ja kymmenysten maksamatta jättäminen on varastamista Jumalalta. - Yksi-usko
Pitääkö nettikauppa sulkea sapatiksi?
- nähtävästi
Yksi-usko kirjoitti:
Pitääkö nettikauppa sulkea sapatiksi?
Kaupankäynti taitaa olla sapattina kielletty.
- Exap
Kas, kiva nähdä että olet kirjoituskunnossa ja -vireessä.
"Jos jossakin elää kuvitelmia sapatin pyhittäjien pyhyydestä, ne voinee unohtaa."
Niinpä... ja taisi Jeesuksella olla sapatin pyhittämisestä kiivailevia varten ihan omat adjektiivit ja substantiivikin käytössä.
Mutta tuon itse käskyn pääsisältöhän ei ole, että muista pitää pilkuntarkasti tuota lepopäiväkäskyä - vaan että muista sen päivän olennainen tarkoitus.
- mietitään.muutakin
Näille irvistelijöille ajateltavaa - miten aikamme kohtelee työtöntä.
TE-toimistot ovat ruvenneet pakottamaan työttömiä yrittäjiksi. Jos suostuu, menettää työttömyysetuutensa yrittäjyyden takia. Jos ei suostu, menettää työttömyysetuutensa työstä kieltäytymisen takia.
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/03/15/lahes-taydellinen-ansa/
linkissä vakavaa luettavaa ja enemmän ajateltavaa, kuin turha ajast-aikainen ateistinen mussutus tälläkin palstalla.
Onneksi työttömälläkin on sapatinpäivän lupaus. Saa tulla rakentumaan Jumalan sanan ääreen, jokapäiväisen armon vaelluksen tiellä. - Lepoa.koko.päivä
Tuon lepopäiväkäskyn kohdalla käskyn sisältö usein tahallisesti unohdetaan.
Muista tarkoittaa sitä, että älä unohda. Eli muista siis myös levätä, jos kerran muistat paiskia töitä. Yksi päivä viikossa lepoa varten ei ole liikaa vaadittu.
Kun oikein tarkkoja ollaan, niin juutalaisessa yhteiskunnassa lepopäivää tuli viettää kotona hiljaisuudessa lain käskyn mukaan. Mitään askaretta ei saanut toimittaa, ei edes kotiaskareita, johon kuului ruuan valmistus tai astioiden tiskaaminen. Ainoastaan miesten sallittiin käydä synagogassa rukoilemassa ja lukemassa tooraa, kuitenkin niin, ettei käveltävä edestakainen matka synagogaan ollut liian pitkä.
Lepopäivä on kuitenkin Jeesuksen ilmoituksen mukaan totaalista lepoa varten ja silloin on ehdottomasti parasta olla vain perheen keskuudessa, eikä lähteä minnekään muualle.- Vaihtiehtoadventismille
Järkevä ihminen osaa levätä lauantaina ilman adventismia.
Ihan ilmaiseksi ja ilman ahneiden sapattirahastusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23518Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023389"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin662892IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612673Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922485Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭542251Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä251377- 961308
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3751215Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll171085