Eikös täällä Tampereella ole tapana vaalien jälkeen neuvotella ns valtakoalitio? On siis jotenkin verrattavissa eduskuntaan, jossa ovat hallituspuolueet ja oppositiopuolueet. Yli neljä vuotta on siis menty nykyisellä koalitiolla: vasemmistoliitto, sosialidemokraatit, vihreät, ruotsalainen kansanpuolue ja kokoomus.
Mikä lienee vaalien jälkeinen koalitio?
Mikä lienee vaalien jälkeinen koalitio?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuskin puolueet yhteistöhaluistaan mitään kertovat, vaikka vaaliohjelmia laativatkin. Äänestäjien itse on kuviteltava tulevaa yhteistyötä.
Raskasta teollisuutta olisi Tampereelle saatava. Teiskossa on kyllä tilaa. Mutta jotenkin on Tampereen terä tähän suuntaan tukossa. Tassutetaan vain asuntoja ja liikenneväyliä keskustaan eli jo rakennetuille alueille. Vihreiltä nyt en erityisempää suunnanmuutosta odotakaan. Puolettahan kannattaa yleisesti nuoret hienohelmat, joiden elämänkokemus on vielä vähäistä.
Löytyisikö nyt oppositiossa olevista puolueista yhteistyökykyä suunnan muuttamiseen Tampereella?
terästehdas Teiskoon ja ydinvoimala Kauppiin, sillä saataisiin taas teollisuus nousuun, olisiko mahdollista saada sellainen koalitio aikaiseksi joptka ajaisivat tätäkin asiaa
Suomalainen sähköauto ja sen tehdas Teiskoon.
Niin, Tamperetta hehkutetaan elektroniikan maailmanosaajana ja -huippuna. On se nyt kumma, että ei täällä osata suunnitella maailman parasta sähköautoa ja saada sitä täällä tuotantoon.
Kunhan nyt saisimme ensin alkuun aikaiseksi Teisko-sähköpolkupyörän. Lähialueet kanssakäymisen piiriin koko maassa ja ulkomailla Tampereella valmistetun sähköpyörän avulla.
Tampereella on kolme isoa puoluetta, mutta vanhaa sanontaa lainaten, kolmatta pyörää ei tarvita, ja kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Käytännössä sekä vihreät että demarit kilpailevat kokoomuksen huomiosta. Riippuen äänimäärästä kokoomus sitten huolii jommankumman. Kuluneina vuosina se on ollut vihreät.
Demarit ovat vähän sillai passé, kun on se aseveliakselikin on lopetettu tarpeettomana. Entisiä kommunistejakaan ei tarvitse torjua, joten demarit ovat saaneet jäädä seisoskelemaan seinäkoristeina, kun kokoomus tanssittaa vihreitä.
Helsingissähän on muuten vastaavanlainen koalitio. Tampereella vaikuttaa myös poliittinen päätöksenteko noudattavan myös kokoomuksen ja vihreiden odotuksia.
Tampere ei osaa kehittyä, vaikka maa-aluetta on.