Liian vähällä huomiolla ohitettiin Sipilän junailema Fortumin sijoitus Cempolikselle.
Pääministeri käytti haalimaansa valtaa valtionyhtiöön oman ja lähipiirinsä hyödyksi.
Tämä asia on otettava uudelleen käsittelyyn.
Pääministerin on luovuttava valtion yhtiöiden omaisuudenhoitajan tehtävästä.
Fortumin yrityssijoitukset uuteen syyniin
8
118
Vastaukset
Aiheellista olisi tosiaan tarkastella Sipilän touhuja, jonkun sellaisen joka ei ole sekaantuntu itse jääviysongelmiin toiminnassaan.
- oikeus-ja-kohtuus
Mitä enemmän tätä menoa miettii, sen törkeämmältä se näyttää. Ja asia on, miltä näyttää.
Tällaisten tapausten kohdalla alkaa ymmärtämään, miksi Sipilä niin tiukkaan sävyyn vaati vain itselleen valtionyhtiöiden omistajaohjauksen. Harva silloin arvasi, mitä näytelmää me suomalaiset saamme sivusta katsella.
Asia pitäisi korjata. Omistajaohjaus on otettava pois nykyiseltä haltijalta ennen tutkintaa tai sen jälkeen, kunhan se otetaan pois. oikeus-ja-kohtuus kirjoitti:
Mitä enemmän tätä menoa miettii, sen törkeämmältä se näyttää. Ja asia on, miltä näyttää.
Tällaisten tapausten kohdalla alkaa ymmärtämään, miksi Sipilä niin tiukkaan sävyyn vaati vain itselleen valtionyhtiöiden omistajaohjauksen. Harva silloin arvasi, mitä näytelmää me suomalaiset saamme sivusta katsella.
Asia pitäisi korjata. Omistajaohjaus on otettava pois nykyiseltä haltijalta ennen tutkintaa tai sen jälkeen, kunhan se otetaan pois.Varkaissahan tuo on, kuten valitettavan monet keskustalaiset poliitikot yleensäkin.
oikeus-ja-kohtuus kirjoitti:
Mitä enemmän tätä menoa miettii, sen törkeämmältä se näyttää. Ja asia on, miltä näyttää.
Tällaisten tapausten kohdalla alkaa ymmärtämään, miksi Sipilä niin tiukkaan sävyyn vaati vain itselleen valtionyhtiöiden omistajaohjauksen. Harva silloin arvasi, mitä näytelmää me suomalaiset saamme sivusta katsella.
Asia pitäisi korjata. Omistajaohjaus on otettava pois nykyiseltä haltijalta ennen tutkintaa tai sen jälkeen, kunhan se otetaan pois.Palstan valehetelijakepulisti fanittaa Sipiläroistoa.
Varkaat ja kulkurit kepulistit järjestykseen.
- Historiakunniaan
ÄLÄ Unoha ALKIOTA Laihin Työväenyhdistyksen suurta poikaa
- Maalaismiesvm47
Nyky-kepulla ja alkiolaisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Muista kun olin nuori, kotonamme oli maalaisliiton tupailtoja. Niillä puheilla mitä silloin puhuttiin ei ole tosiaankaan mitään yhtymäkohtaa Sipilän kepuun. Silloin vaalimainoskin oli sellainen missä oli lakikirja ja Raamattu, sekä teksti "Näihin nojaa maalaisliitto.
Sipilän kepu ei nojaa kumpaakaan. - keruna
Isot rahat liikuvat helppoa voi koijjareilla siirtää tai unohtaa rahoja sinne tänne juutalaisuus ja lestaatolaisuus on kuin yksi yksi sorivaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547