Palstalla esiintyy koko ajan vanhoillislestadiolaisuutta sellaisena kuin se on 1970-luvun jälkeen, mutta se ei ole aitoa, alkuperäistä lestadiolaisuutta, jolloin usko lestadiolaiseen oppin oli enemmän uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen tuomaan pelastukseen kuin uskoa vanhoillislestadiolaisuuteen ja sen tuomaan pelastukseen. Kysynkin: Miksi ei itse usko Jeesukseen Kristukseen enää kelpaa, vaan pitää sen ohessa uskoa vielä vakavammin vanhoillislestadiolaisuuden uskon tuomaan ns. varmaan pelastukseen ( sen julistamaan synninpäästöön), kun kuitenkin Raamatussa yksimielisesti todetaan, että yksin usko Jeesukseen Kristukseen tuottaa varmasti synnit anteeksi ja sielun pelastuksen. EIKÖ MEILLE ENÄÄ RAAMATTU ja SEN SANA RIITÄ?
On erotettava oikea vanhoillislestadiolaisuus!
einojuhanipietilä
4106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei valitettavasti näytä riittävän. Olen aiheeseen kommentoinut juuri muissa postauksissa, tsekkaa niitä.
Hyvin vuodatettu. Olen samaa mieltä vaikka olen ateisti.
"Kysynkin: Miksi ei itse usko Jeesukseen Kristukseen enää kelpaa"
Vastaan: SRK:n miesten omavanhurskaus ja vallanhalu on ylittänyt jo vuosikymmeniä sitten Raamatun opit.
"EIKÖ MEILLE ENÄÄ RAAMATTU ja SEN SANA RIITÄ?"
Ei se riitä SRK:n miehille ja heidän rengeilleen vl-saarnamiehille.
Siunausta sinulle avaaja, joka lasket toivosi Kristuksen varaan etkä SRK:n varaan!
Apt. 16:
25. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
26. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".""
###31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".###
veeällät vähät välittää Raamatun opista, heillä on omat oppinsa joilla he pitävät laumaa kasassa ja piikkilangan sisällä.