Köyhille vanhemmille

Soile_

Itse olen viettänyt köyhän lapsuuden. Äiti yh ja käynyt pelkän peruskoulun. Lapsia kolmelle eri miehelle. JA PASKAA se elämä lapsena oli. Äiti hyssäs myös luottotietoni kuiville.
En tunne minkäänlaista empatiaa elämänsä itse sössöineille ja sellaisille, jotka eivät pyri edes parempaan. Eivät hanki edes koulutusta. Ja kaikki, ihan kaikki on muista johtuvaa, itsessä ei ole vikaa. Toivon vaan, että niiden lapset jotenkin saisivat itse muutettua elämäänsä.
Niin itsekin tein. Kävin lukion, koulun ohessa töissä ja opiskelin korkeakoulututkinnon. Halusin ehdottomasti elää toisin kuin missä jouduin itse kasvamaan.

13

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä_kun_olet

      ymmärtänyt etkä jäänyt äitisi tasolle. Luin jostain äskettäin artikkelin että keskimäärin varakas ja kouluttautunut elää pidempään kuin köyhä. Tämä pätee varsinkin miehiin mutta pitkälti myös naisiin. Sitäpaitsi on mukavampi elää kun on rahaa eikä tarvitse koko ajan miettiä että kuinka selviytyä. Yleensä tyhmyydellä on myös tapana periintyä ja surkea elämä siirtyy sukupolvelta toiselle.

    • Katohhan niät:D Omppaan joku noossunna kööhhyyvvestä iha omilla piätöksillääsä ja voemillaasa:D Onneks vua olokkoon:D Niihhän se meekäpoekakkii on tehnä. Vanahemmat ee uskonna ies jotta piäsisin oppikoolluunkkaa, vua niin sitä vuan piästtiin ja kaheksav vuon piästä yloppillaaks. Inttikkii tul käätyvä ja sejjäläkkee eekuvvua ylopisttoon! Sieltä hyvät arvosanat ja työn syrjjään kiini, arvostettuun ammattiin! Ulukomaellae tul oltuva töessä monta vuotta. Kieltaettoo on karttunna iha kiitettävästi, seetentä kieltä ja tämä savonkiel vielä piälle:D Nyt onnii sittä mukavvoo viettee anssaettuja eläkepäevijä ja kirjutella tännekkii mojovia kirjutuksija:DXDXD

    • lampaatkarsinassa

      Kukin tyylillään. Itselleni ei raha ja materia tuo mitään tyydytystä. Kiireellinen ja stressaava elämä vain rahan vuoksi tuntuu mielestäni hukkaan heitetyltä elämältä.

    • kusetuksenmallia

      Noniiin, siinäpä sitä on mikkelin nykytilanteeseen oikein sopiva aloitus. Työttömyys on huipussaan, siihen luonnollisesti vittuilu auttaa? En usko että kovin moni vapaaehtoisesti asettuu ojan pohjalle makoilemaan. Edes korkeakoulututkinto ei nykyisin riitä mihinkään, ainakaan mikkelissä, missä ei ole korkeastikoulutetuille töitä. Täällä on töitä lähinnä ekotorilla. Muuten töihin saa mennä, jos ei vaan missään nimessä halua palkkaa. Tekee vaikka 6kk orjatyötä omalla kustannuksella, konsulttifirman "työllistämänä" mutta firman eduksi.
      Kukahan perkeleen pösilö tällaiseenkin kusetukseen lähtee mukaan? Tuohan on silkkaa huijausta. Firma teettää töitä, ja työläinen saa 9€/päivä, jonka hänelle maksaa VALTIO, ei "työllistävä" firma. Mikkelissä tällaisessa kusetuksessa on mukana aika monta firmaa. Siinä teille mikkelin köyhtymisen yksi syy. Firmat ei palkkaa ihmisiä, vaan työtä teetetään työmarkkinatuella. Hävetkää!

      http://www.digitalentakatemia.fi/

      • rikoksentunnusmerkit

        Hehe, ei hemmetti miten röyhkeää toimintaa. Kupataan valtiolta vielä työvoimatkin ilmaiseksi, tuohan on varastamista, otetaan vastaan työtä ja mitään ei makseta. Varkauden kohteena on toisaalta suomen valtio, ja toisaalta tämä onneton joka meni lupaamaan tekevänsä ilmaiseksi töitä.


      • IlmaistyötRules

        Tuo on nykypäivää ja tulee lisääntymään kovaa vauhtia. Vakituiset potkitaan firmoista pihalle ja otetaan tilalle ilmaistyöntekijät. Digitalentakatemiassa oli jopa päällikön paikkoja vapaana, joten siitä vaan 9e/pv tekemään päällikön tehtäviä. :) Mikkelin työllisyys = Ekotori kumppanuus yhdistyksineen, esim. invaliidit. Siellä riittää hommaa, mutta palkkaa ei saa penniäkään.


      • Pisti_silmään

        tuo "Firman eduksi". En tiedä yhtään työpaikkaa jossa töitä ei tehtäisi firman eduksi, oli palkka iso taikka pieni. En ymmärrä myöskään valitusta siitä ettei työstä saa palkkaa. Saahan siitä normaalin työttömyyskorvauksen ja lisäksi kulurahaa päälle. Sellainen asenne että enpä halua tehdä työtä siksi että siitä joku hyötyy on perseestä ja tyypillistä sosialisteille ja vasemmistolle yleensä. Hyvässä ja toimivassa yrityksessä ihmiset onneksi ymmärtävät olla purematta palkanmaksajansa kättä.


      • Töitä_ilman_palkkaa
        Pisti_silmään kirjoitti:

        tuo "Firman eduksi". En tiedä yhtään työpaikkaa jossa töitä ei tehtäisi firman eduksi, oli palkka iso taikka pieni. En ymmärrä myöskään valitusta siitä ettei työstä saa palkkaa. Saahan siitä normaalin työttömyyskorvauksen ja lisäksi kulurahaa päälle. Sellainen asenne että enpä halua tehdä työtä siksi että siitä joku hyötyy on perseestä ja tyypillistä sosialisteille ja vasemmistolle yleensä. Hyvässä ja toimivassa yrityksessä ihmiset onneksi ymmärtävät olla purematta palkanmaksajansa kättä.

        Palkanmaksajan käsi onkin se, jota ei tule purra. Mutta kun sitä palkkaa ei saa.


      • hieno4
        Pisti_silmään kirjoitti:

        tuo "Firman eduksi". En tiedä yhtään työpaikkaa jossa töitä ei tehtäisi firman eduksi, oli palkka iso taikka pieni. En ymmärrä myöskään valitusta siitä ettei työstä saa palkkaa. Saahan siitä normaalin työttömyyskorvauksen ja lisäksi kulurahaa päälle. Sellainen asenne että enpä halua tehdä työtä siksi että siitä joku hyötyy on perseestä ja tyypillistä sosialisteille ja vasemmistolle yleensä. Hyvässä ja toimivassa yrityksessä ihmiset onneksi ymmärtävät olla purematta palkanmaksajansa kättä.

        No hyvä, sieltä löytyi ensimmäinen vapaaehtoinen palkastaluopuja, joka tekee töitä mielellään vaikka ilmaiseksi. Pistäppä yhteystiedot tähän niin ilmoitan firmaasi, että palkalle ei ole enää tarvetta. Kukapa sitä nyt ei palkatta tekisi kun firman eduksi pääsee tekemään!


    • yhteiskuntasästää

      Hyvä se on työntää työttömät jotain päiväksi puuhastelemaan. Eivätpähän syrjäydy niin äkkiä, ja pysyy paremmin päänsä kasassa.

    • huonoennuste

      Suomi velkaantuu joka päivä,nyt on 18.590€ per henkilö velkaa,ja siihen lasketaan lapsetkin.
      Velka on tuplaantunut 10 vuodessa ja Kepu vaan jatkaa.

    • Pahalla-sitten

      Työkkärin virastojuntturat yrittävät kovasti alistaa työtöntä suomalaista työmiestä, mutta ei ymmärrä, että suomalainen työmies on tulta ja tappuraa, jolle ei auota päätään. Tai ehkä ymmärtää, mutta ei hyvällä.

      • No mitteepä meennoot sittä tehä ku työkkärissä ee piätäs silitellä:DXD Ootko lähttiissäs muistanna ottoo keettijöveeten mukkaas:DXD Vae ihan pesäpallomaelan:DXDXD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      6376
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4082
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3373
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      14
      3080
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2355
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2337
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1936
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1862
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      28
      1604
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1392
    Aihe