Päätöksentekijä Ikaalisissa

repen.kaveri

Näin väittää uutisoiva numero 72 Repe Leppänen anna äänesi kuulua

36

1019

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpönassujen.kerho

      Näin vaalien edellä kaikki höpönassut tulevat kaapeistaan
      kertomaan kuinka kunnan asioita pitää hoitaa, sitten onkin
      varrottava taas kolme ja puoli vuotta jotta täti tulee
      taas esiin kertomaan ihan saman asian.

      • aikas.täti

        Leppäskä tekee tosiaan erittäin pientä ja näkymätöntä työtä.

      • kokemus.työstä
        aikas.täti kirjoitti:

        Leppäskä tekee tosiaan erittäin pientä ja näkymätöntä työtä.

        Demarien parhaaksi olisi jos äänestäisivät töitä tekeviä
        ehdokkaitaan eikä höpönassuja.

    • nikon212

      Oliko merta Penakin kameraseurassa kysyn vaan?

    • nyt.ei.nukuta

      Demerien pitää antaa äänensä oikeille työssäoleville demareille.

    • monoojanyrkkiä

      Leppäselle kaikki kiitos ja kunnia kun potki Hoikkalan vittuun osuuspankista.

      • vajakille.tiedoksi

        R.Leppänen ei ollut siihen aikaan Osuuspankin luottamustoimissa.

      • vajakille.tiedoksi kirjoitti:

        R.Leppänen ei ollut siihen aikaan Osuuspankin luottamustoimissa.

        Mikä on todellinen syy siihen, että vihaat Reijoa silti noin paljon?

      • pellet.sirkukseen
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Mikä on todellinen syy siihen, että vihaat Reijoa silti noin paljon?

        Mielenterveyspotilas Aino tekee jatkuvasti vääriä päätelmiä
        pienellä aivokapasiteetillaan, sillä miksi Leppäskää pitäisi
        vihata sen takia että hänestä ei ole kunnalliseksi
        päätöksentekijäsi eikä työväestön edustajaksi?

      • Jarmolle.Potkut

        Oli Leppänen op:n hallinto elimissä kun Jarmo heivattiin helvettiin linna tuomioiden takia.

      • höpönassuttajat
        Jarmolle.Potkut kirjoitti:

        Oli Leppänen op:n hallinto elimissä kun Jarmo heivattiin helvettiin linna tuomioiden takia.

        Leppänen ei ollut edes Ikaalisissa siihen aikaan mutta mitä
        linnatuomioita rouvan pojalla onkaan?

      • höpönassuttajat kirjoitti:

        Leppänen ei ollut edes Ikaalisissa siihen aikaan mutta mitä
        linnatuomioita rouvan pojalla onkaan?

        Reijo oli mukana erottamassa sinua! Olit melkoinen riski pankille ja jopa sen asiakkaille. Oli kaikkien edun mukaista, että sinut vapautettiin tehtävistä ja pääsit istumaan tuomioitasi.

        Aiemmin 80-luvun puolella Reijo oli mukana, kun sinulle annettiin virkavapaata vankilareissua varten. Vankilakierteesi jatkuttua katsottiin viisaimmaksi luopua sinun palveluksistasi.

      • hullun.ainon.hourut

        Mistä virasta olenkaan saanut virkavapaata?

      • Toimestasi Ikaalisten Osuuspankissa. Vaikutit 80-luvulla kyseisen pankin luotto-osastolla pankkivirkailijana. Lyhyempien vankilatuomioiden istumiseksi sait pankista palkatonta lomaa tuomioiden ajoiksi.

      • aino.kassaneitinä
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Toimestasi Ikaalisten Osuuspankissa. Vaikutit 80-luvulla kyseisen pankin luotto-osastolla pankkivirkailijana. Lyhyempien vankilatuomioiden istumiseksi sait pankista palkatonta lomaa tuomioiden ajoiksi.

        Miksi rouvalla on hoitamattomia velkoja 250 000 euroa?

      • RouvaHoikkala kirjoitti:

        Toimestasi Ikaalisten Osuuspankissa. Vaikutit 80-luvulla kyseisen pankin luotto-osastolla pankkivirkailijana. Lyhyempien vankilatuomioiden istumiseksi sait pankista palkatonta lomaa tuomioiden ajoiksi.

        Aluksi Kihlakaski oli myöntyväinen lomiin mutta kun vankilareissuja alkoi tulla liukuhihnalta OP:n porukka potki minut pellolle.

      • vajakilla.on.tietoa
        äiiiteeepyyyhkiiin kirjoitti:

        Aluksi Kihlakaski oli myöntyväinen lomiin mutta kun vankilareissuja alkoi tulla liukuhihnalta OP:n porukka potki minut pellolle.

        Kenelle Osuuspankissa vankilareissuja tuli ja mistä syystä?

      • ainon.tietotoimisto
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Toimestasi Ikaalisten Osuuspankissa. Vaikutit 80-luvulla kyseisen pankin luotto-osastolla pankkivirkailijana. Lyhyempien vankilatuomioiden istumiseksi sait pankista palkatonta lomaa tuomioiden ajoiksi.

        Kaksi ratista annettua tuomiota ? Onko se vankilakierre ?
        Nykyisin sellasista ei joudu istumaan vaan selviää sakoilla
        ja ehdonalaisella ja kortttikaan ei jää kuivumaan.

      • ainon.tietotoimisto kirjoitti:

        Kaksi ratista annettua tuomiota ? Onko se vankilakierre ?
        Nykyisin sellasista ei joudu istumaan vaan selviää sakoilla
        ja ehdonalaisella ja kortttikaan ei jää kuivumaan.

        Kyseessä ovat sekä vankila- että rikoskierre! Suurin osa kyseisen henkilön rattijuopumuksista jäi selvittämättä, koska hän ei aina ajanut metsään eikä kolaroinut. Rattijuopumuksia oli kymmenittäin, mutta vain muutamasta tekijä "kärähti"!

      • ota.aino.lääkkeet

        Siinä taas mielentervyspotilas skitsofreenikko Aino-Maria
        Kukkala Hokkasen houru vainonsa kohteesta.

      • RouvaHoikkala kirjoitti:

        Kyseessä ovat sekä vankila- että rikoskierre! Suurin osa kyseisen henkilön rattijuopumuksista jäi selvittämättä, koska hän ei aina ajanut metsään eikä kolaroinut. Rattijuopumuksia oli kymmenittäin, mutta vain muutamasta tekijä "kärähti"!

        Vuosien mittaan olen ajanut kännissä sekä huumeissa satoja eri kertoja, yleensä aivan kaatokännissä. Ihme juttu kun en ole ajanut hengiltä enempää kuin kaksi henkilöä.

      • hullun.ainon.hourut
        äiiiteeepyyyhkiiin kirjoitti:

        Vuosien mittaan olen ajanut kännissä sekä huumeissa satoja eri kertoja, yleensä aivan kaatokännissä. Ihme juttu kun en ole ajanut hengiltä enempää kuin kaksi henkilöä.

        Rouva jatkaa vuoropuheluaan äiteepyyhjikällä

      • selvitä.aino.ne
        höpönassuttajat kirjoitti:

        Leppänen ei ollut edes Ikaalisissa siihen aikaan mutta mitä
        linnatuomioita rouvan pojalla onkaan?

        Rouva ei ole tarkentanut vielä poikansa kaikkia tuomioita

      • ainokin.tietää
        selvitä.aino.ne kirjoitti:

        Rouva ei ole tarkentanut vielä poikansa kaikkia tuomioita

        Mitä kaikkea se demarien Marita on tehnytkään?

      • demariosaaja
        ainokin.tietää kirjoitti:

        Mitä kaikkea se demarien Marita on tehnytkään?

        Miksi ehdokas Marita ei päässyt valtuustoon.

      • pekalla.halu.maksaa
        äiiiteeepyyyhkiiin kirjoitti:

        Vuosien mittaan olen ajanut kännissä sekä huumeissa satoja eri kertoja, yleensä aivan kaatokännissä. Ihme juttu kun en ole ajanut hengiltä enempää kuin kaksi henkilöä.

        Keitä ne kaksi yliajettua ovat ja milloin Pekkarouva ne havaitsi?

      • Anonyymi

        Se oli arvokas teko Ikaalisten hyväksi

      • Anonyymi
        äiiiteeepyyyhkiiin kirjoitti:

        Aluksi Kihlakaski oli myöntyväinen lomiin mutta kun vankilareissuja alkoi tulla liukuhihnalta OP:n porukka potki minut pellolle.

        miksi leppäonen sai vankilatuomioita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi leppäonen sai vankilatuomioita

        koska syyllistyi sukupuolivähemmistöön kuuluvan sorsimiseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi leppäonen sai vankilatuomioita

        Osuuspankin pankkivirkailija istui niistä iljettävistä teoistaan, leppäonen ei ole ollut lukkojen takana.

    • OP.hallinto

      Ilman Reijoa Ikaalinen olisi jo konkurssissa. Hän on aina vaalinut Ikaalisten asiaa kuin omaansa.

      • isuva.pullukka

        Eipä ne Reijon omat asiat taida olla kaksisessa kunnossa?

      • isuva.pullukka kirjoitti:

        Eipä ne Reijon omat asiat taida olla kaksisessa kunnossa?

        Menestyneellä miehellä on kaikki kunnossa. Valtuuston puheenjohtajaksi ei pääse kuka vain. Minä en päässyt edes OP:n edustajistoon.

      • Anonyymi

        remurit osaa kapinoida ei kehittää

    • KaikenmoistaPuhutaan

      Hurja huhu kylillä kertoo, että Reijo olisi joskus 70-luvulla ollut jokusen viikon ihan oikeissa töissä. Mahtaakohan pitää paikkaansa?

    • ruikku.penkillä

      Osaamattomat kadehtivat Reijoa:D

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      6787
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4202
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      18
      3438
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3420
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2427
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2415
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1965
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1962
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      31
      1831
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe