Listalla on vain kaksi henkilöa kun niitä oli viime vaaleissa runsaasti enemmän. Siltoja on poltettu ja riidelty on miten sattuu. Lisäksi moni pitää Olavia petturina kun meni tukemaan Petteri Orpoa. Sitten on myös tuore tuomio hautausmaanimistä.
Mitä veikkaatte, että käy?
Pääseekö Olavi enää valtuustoon?
19
356
Vastaukset 19
- sentietkand
Noin 1300 ääntä pitää Olavin ja söpön yövahdin saada yhteensä, että yksi valtuustopaikka heltiäisi vaaliliitolle.
Olavi on jo ilta-auringon mies ja alamäki oli jo viime kuntavaaleissa nähtävänä.
Pieni toivo on, että Jerry moninkertaistasi viime vaalien äänimäärän ( 70 ääntä)
Kysymys : mitä on neljän vuoden aikana sellaista tapahtunut, että tämä ihme tapahtuisi.
Eiköhän äänestetä Tavion Villeä, ei mene ainakaan ääni hukkaan.- VilleDille
Kuka tämä Tavion Ville on ja miksi häntä pitäisi muka äänestää?
- kuurnainen
Markus Jansson tukee Taviota. Tietenkin tukee kun Tavio äänesti eduskunnassa homoliittojen puolesta. Jansson kävelee sipsuttamalla kuin Taviokin. Päätelkää itse.
- Pansiol
Olisiko Mäenpään kuitenkin kannattanut yrittää saada edes pari naista vaaliliittoonsa ehdokkaaksi ?
Mahdollisesti, tämä naisten syrjiminen johtaa siihen, että Mäenpään politiikon ura päättyy näihin vaaleihin.- PahanHeitin
Toisilla ura kestää 30 vuotta ja toisilla se ei koskaan edes ala. Kumpaan kastiin kuulut?
- Valkosini
Kumpikohan oli syynä naisten puuttumiseen vaalilitosta,
Olavi ei huolinnut tai kukaan halunnut ?
Nyt on vain karitsannäköinen Jerry,
Millähän Ola kuvittelee menevänsä valtuustoon, kysyn vaan.
- senttaaja
Eiköhän ne videot ilmesty youtubeen, kun ennakkoäänestysaika lähestyy
- Totuusjulki55
Mitkä videot? Tuskinpa ilmestyy. Koko tarina pelkkää paskaa.
Mäenpää on tukenut avoimesti Suomen matuttanutta Petteri Orpoa. Ei hyvältä näytä, jos kansalaiset ovat vähänkin valveutuneita.
- kysyn-vaan-sulta
Mitä sitten jos tukee valtiovarainministeriä. Miten Orpo on muka edesauttanut valtiovarainministerinä mamutusta?
- raumlane
Jansson lopeta! Sinulta meni pedotuomiosi vuoksi uskottavuus täysin!
- KiirunavaheVitonen
Markus Janssonista löytyy lisää juttua mm. Ylilaudalta ja Suomi24 Rauma - osiosta.
- Ulusseys
Kenellä sattuu olemaan motiivi keskustella jostakusta Markus Janssonista?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131427
- 49941
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145740- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e112511Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 52413
- 42410