Euroopan oikeistopopulistisiin ja EU-kriittisiin puolueisiin. Olen ollut havaitsevinani tietynlaisia sympatioita ko. liikkeisiin.
Mikä on keskustalaisten kanta
24
242
Vastaukset
Media ainakin tuntuu nautiskelevan ja uutisoivan Hollannin oikeistopopulistisen puolueen "tappiolla", vaikka kasvattivat paikkaamääräänsä, vaikka vähemmin kuin olivat mediat ennustaneet. Kuvastaa nykyistä median toimintatapaa, jossa itse luovat odotteita ja odotuksia, ja sitten hurraavat ja suurin otsikoin kertovat, ja kuvailevat asioita, jotka siis itse ovat rakentaneet - kuin suurena tappiona. Eli "harjaavat" tosiasioita piiloon. Peittelevät ja vähättelevät todellista kehitystä, nykyisyyttä hehkuttaen.
Voidaankin sanoa, että Hollannin vaalien suurin häviäjä oli prognooseja tehnyt ja uhkakuvia luonut media.
- hyvä_varoitus
Ei se hukkaan ole mennyt näillä mitä "oikeistopopulisteiksi" toiset populistit kutsuvat.
Se toimii kyllä hyvänä varotuksena toisensuuntaiselle populismille joka on avoin euroopan vapaalle muslimisoinnille.
Oikeistopopulistiset ja EU-kriittiset puolueet eroavat Suomen keskustan virallisesta linjasta ja perinteisestä tavasta tehdä hallituspolitiikkaa yhdessä muiden puolueiden kanssa, joten ei kepussa niitä kohta sympatiaa tunneta. Luonnollisesti ne ovat lisäksi kilpailemassa keskustan ulkomaisten sisarpuolueiden kanssa poliittisesta vallasta. Tässä keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen kommentti Hollannin vaaleista.
http://mattivanhanen.fi/aanestajat-nostivat-hollannissa-keskivoimat-oikeistopopulismin-vastavoimaksi/OikeistoSosDem kirjoitti:
Tätä palstaa lukemalla pääsee vähän toisenlaiseen käsitykseen.
Kyllä siitä on pitkä aika, kun Matti Vanhanen tai muutkaan kepulaiset ovat tälle palstalle viimeksi kirjoittaneet.
Vanhasellakin oli "keskustalaista" toimintaa tukeva näkemys Hollannin kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä. Jokainen varmaan löytää omanlaisensa omaa "sisrpuoluettaan" tukevaa näkemystä, jota muiden maiden äänestäjät ovat "kertoneet äänestyskäyttäytymisellään.
Kuitenkin kai voidaan kohtalaisen kiihkottomasti todeta, ihan faktanakin, että oikeistopopulistien kannatus kohoaa tasaisesti, vaikkakin vähemmän kuin median maalaamat "uhkakuvat" antavat ymmärtää - mutta kannatus tuohon ajatusmaailmaan on jatkuvassa kasvussa, johtuen suurpuolueiden harjoittamasta kansaa vähättelevästä toiminnasta.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Vanhasellakin oli "keskustalaista" toimintaa tukeva näkemys Hollannin kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä. Jokainen varmaan löytää omanlaisensa omaa "sisrpuoluettaan" tukevaa näkemystä, jota muiden maiden äänestäjät ovat "kertoneet äänestyskäyttäytymisellään.
Kuitenkin kai voidaan kohtalaisen kiihkottomasti todeta, ihan faktanakin, että oikeistopopulistien kannatus kohoaa tasaisesti, vaikkakin vähemmän kuin median maalaamat "uhkakuvat" antavat ymmärtää - mutta kannatus tuohon ajatusmaailmaan on jatkuvassa kasvussa, johtuen suurpuolueiden harjoittamasta kansaa vähättelevästä toiminnasta.Yhtä kaikki kyseessä on isossa kuvassa vaarallinen ilmiö. Ovat syyt sitten mitä tahansa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Yhtä kaikki kyseessä on isossa kuvassa vaarallinen ilmiö. Ovat syyt sitten mitä tahansa.
Tarkoittaa sitä siis, että vanhojen puolueiden, suurten vallassa olevien puolueiden on muutettava radikaalisti kansan huomioimisessa ja lopetettava omaan pussiinsa häikäilemättömästi pelaaminen. Muuten oikeistopopulismi jatkaa kasvuuaan, ja ennen pitkää se kasvaa räjähdysmaisesti jos euroopanlaajuisesti komissiot ja komissaarit, Juncerit koettavat hallita yksinvaltiaan ottein.
Kansoja ei voi yhdistää, se ei ole niille luontaista, jokaisella kansalla on omat ominaispiirteensä, jotka eivät sovi muiden kanssa yhteen.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Tarkoittaa sitä siis, että vanhojen puolueiden, suurten vallassa olevien puolueiden on muutettava radikaalisti kansan huomioimisessa ja lopetettava omaan pussiinsa häikäilemättömästi pelaaminen. Muuten oikeistopopulismi jatkaa kasvuuaan, ja ennen pitkää se kasvaa räjähdysmaisesti jos euroopanlaajuisesti komissiot ja komissaarit, Juncerit koettavat hallita yksinvaltiaan ottein.
Kansoja ei voi yhdistää, se ei ole niille luontaista, jokaisella kansalla on omat ominaispiirteensä, jotka eivät sovi muiden kanssa yhteen.Politiikkaan on tietysti aina kuulunut päällimmäsisenä motiivina omaan pussiin pelaaminen. Jos tuon seurauksena saadaan jotain yhteistä hyvää aina parempi.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Politiikkaan on tietysti aina kuulunut päällimmäsisenä motiivina omaan pussiin pelaaminen. Jos tuon seurauksena saadaan jotain yhteistä hyvää aina parempi.
Nyt se yhteinen hyvä on ollut niin minimaalista viimeisten 15 vuoden aikana, että jälki alkaa pahenemaan mielenilmausten lisääntyessä, kun ihmisten enemmistön pahoinvointi kasvaa, eivätkä näe ulospääsyä tilanteestaan. Kaikki keskittyvät maailmanlaajuisten "kuvien" maalailuun, kusen valuessa hiljaksiin politikkojen saapaaseen.
Turmiola.Tommi kirjoitti:

Kansanedustajan tehtävä on ensisijaisesti ajaa omien äänestäjiensä asiaa. Myös puolueen tulee hallituksessa ollessaan ajaa äänestäjiensä asioita. Yleensä kasvattamalla koko kakkua siitä riittää kaikille. Niukkuuden aika on vaikeampi. Sehän nähdään myös työmarkkinoilla. Riidellään vaikka kakunkasvattamisella siitä riittäisi enemmän kaikille.
Suomen äänestysprosentti laskee koko ajan. Äänestäjät ovat välinpitämättömiä, melko tyytyväisiä tai eivät ymmärrä äänestyksen merkitystä.
Pienoiskoossa tämän voi havaita yhdistysten/taloyhtiöiden kokouksissa joissa tavallisesti käy vaan pieni joukko. Sitten jos tulee jotain isompaa kuten maksujen korotuksia niin silloin tullaan joukolla paikalle.
Ehkä Suomessakin tulee joskus tilanne että porukka ryntää äänestämään, nyt sellaista ei ole näkyvissä.DV8_HellRaiser kirjoitti:
Kansanedustajan tehtävä on ensisijaisesti ajaa omien äänestäjiensä asiaa. Myös puolueen tulee hallituksessa ollessaan ajaa äänestäjiensä asioita. Yleensä kasvattamalla koko kakkua siitä riittää kaikille. Niukkuuden aika on vaikeampi. Sehän nähdään myös työmarkkinoilla. Riidellään vaikka kakunkasvattamisella siitä riittäisi enemmän kaikille.
Suomen äänestysprosentti laskee koko ajan. Äänestäjät ovat välinpitämättömiä, melko tyytyväisiä tai eivät ymmärrä äänestyksen merkitystä.
Pienoiskoossa tämän voi havaita yhdistysten/taloyhtiöiden kokouksissa joissa tavallisesti käy vaan pieni joukko. Sitten jos tulee jotain isompaa kuten maksujen korotuksia niin silloin tullaan joukolla paikalle.
Ehkä Suomessakin tulee joskus tilanne että porukka ryntää äänestämään, nyt sellaista ei ole näkyvissä.Jooo vai ?
- S24uomlaineN
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Vanhasellakin oli "keskustalaista" toimintaa tukeva näkemys Hollannin kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä. Jokainen varmaan löytää omanlaisensa omaa "sisrpuoluettaan" tukevaa näkemystä, jota muiden maiden äänestäjät ovat "kertoneet äänestyskäyttäytymisellään.
Kuitenkin kai voidaan kohtalaisen kiihkottomasti todeta, ihan faktanakin, että oikeistopopulistien kannatus kohoaa tasaisesti, vaikkakin vähemmän kuin median maalaamat "uhkakuvat" antavat ymmärtää - mutta kannatus tuohon ajatusmaailmaan on jatkuvassa kasvussa, johtuen suurpuolueiden harjoittamasta kansaa vähättelevästä toiminnasta.Noinko Putin käski sanoa?
- ruotsi_on_menetetty
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Vanhasellakin oli "keskustalaista" toimintaa tukeva näkemys Hollannin kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä. Jokainen varmaan löytää omanlaisensa omaa "sisrpuoluettaan" tukevaa näkemystä, jota muiden maiden äänestäjät ovat "kertoneet äänestyskäyttäytymisellään.
Kuitenkin kai voidaan kohtalaisen kiihkottomasti todeta, ihan faktanakin, että oikeistopopulistien kannatus kohoaa tasaisesti, vaikkakin vähemmän kuin median maalaamat "uhkakuvat" antavat ymmärtää - mutta kannatus tuohon ajatusmaailmaan on jatkuvassa kasvussa, johtuen suurpuolueiden harjoittamasta kansaa vähättelevästä toiminnasta.Kansa kyllä tulee ilmaisemaan kantansa suomessakin tähän muslimisaatioon mitä puolueiden ( ah ollaan niin ihania suvaitsevaisia) teatteri suosii.
Mutta tuleeko vastakaikiu ajoissa,vaiko vasta sitte kun raja muslimimäärässä on ylitettyu suomessa, niin kuin ruotsissa on tapahtunut,että mitään ei enää voida.
- Olevinaanyrittäjiä
Kepun pääideologia on palkkatyöläisten sekä eläkeläisten , nykyään ainoitten veronmaksajien siivellä elo ja perusteeton sosiaalipummina tukiaisilla eläminen!
- Hajonneet_arvot
Etsikääpä googlesta "Helsingin Sanomien arvokartta kuntavaalit". Siitä näkee että Kepulla ei ole agendaa, se on todellakin keskusta, koska hajontaa konservatiivi-liberaali- ja oikeisto-vasemmisto-akselilla on niin paljon. Eipä taida kannattaa äänestää noin hajaantunutta puoluetta. Vaikka löytäisit sopivan ehdokkaan sieltä ja äänestäisit, niin vahvistat myös sen Kepun osan valtaa joka on ihan eri mieltä kanssasi. Persuilla sama homma, puolet oikeistoa, puolet vasemmistoa. Eihän tuossa ole järjen häivää. Demareille ja vassareille pisteet ainakin JOHDONMUKAISESTA aatelinjasta.
Joutuihan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnekin toteamaan, että suureen puolueen mahtuu monenlaisia mielipiteitä, kun vaalitentin vetäjä härnäsi häntä demariehdokkaiden suhtautumisella maksuttomaan varhaiskasvatukseen.
- Mr.Mayonese
Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Mutta rajaa on oltava siinäkin, keskusta alkaa olla Sipilän aikana jo niin repaleinen, että voiko edes puhua samasta puolueesta enää?
- aom
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Joutuihan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnekin toteamaan, että suureen puolueen mahtuu monenlaisia mielipiteitä, kun vaalitentin vetäjä härnäsi häntä demariehdokkaiden suhtautumisella maksuttomaan varhaiskasvatukseen.
Ei Rinne suostunut kertomaan mistä siihen maksuttomaan varhaiskasvatukseen rahat otetaan.Eli se on siis vaalipopulismia parhaasta päästä.
Sinänsä hyvä asia,mutta se raha on ainoa vaikeus niin kuin monessa muussakin hyvässä asiassa.
- TimoKekki
Kaavailemasi Suomen demokraatti puolue edustaa puhtaasti tuota oikeistopopulismia, tosin ilman EU kriittisyyttä. Persut sanoivat itseään työväenpuolueeksi ilman sosialismia, sinun puolueedi olisi samoilla periaatteilla oikeistopopulistinen ilman eurokriittisyyttä.
1) Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen.
2) NATO-jäsenyys.
3) EU:n liittovaltiokehitys.
4) Passivoivan hyvinvointivaltion muuttaminen aktiivisuuteen kannustavaksi turvaverkkovaltioksi.
5) Kirkon ja valtion erottaminen toisistaan.
Minä en näe tässä mitään oikeistopopulistista. Ultraliberalistista ehkä jos sitä siksi haluaa sanoa. Sen sijaan euroopan oikeistopopulistit pelaavat P...n pussiin. Olisi tietysti kiva jos löysät heitot jotenkin perusteltaisiin.- Kaup_Kesk---
OikeistoSosDem kirjoitti:
1) Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen.
2) NATO-jäsenyys.
3) EU:n liittovaltiokehitys.
4) Passivoivan hyvinvointivaltion muuttaminen aktiivisuuteen kannustavaksi turvaverkkovaltioksi.
5) Kirkon ja valtion erottaminen toisistaan.
Minä en näe tässä mitään oikeistopopulistista. Ultraliberalistista ehkä jos sitä siksi haluaa sanoa. Sen sijaan euroopan oikeistopopulistit pelaavat P...n pussiin. Olisi tietysti kiva jos löysät heitot jotenkin perusteltaisiin.Kyselit tuolla avauksessa keskustalaisten kantoja, oikeistopopulistiin.
Oma kantani ei ole suoraltakäsin tuomitseva, kun en tunne heitä niin hyvin.
Mutta oma kantani on toistaisesti kysymysmerkkejä ? täynnä, heidän kohdaltaan.
Jotuen siitä että jos he ovat liiallista maahan muuttoa vastaan, niin en nää siinä suurtakaan pahaa. Vallankaan jos muuttajat ovat suurimmaksi osaksi muslimeja.
Joita liennee noin 60,000 nykyisin, mutta heidän määränsä kaksinkertaistuu lähes kymmenen vuoden välein.
Joten viidenkymmenen vuoden päästä, he voivat jo määrätä mitä täällä tehdään.
Kun heidän uskontonsa, ja siihen liittyvät lakinsa, ovat ainoita oikeita kaikki muut ovat tapettavia luopioita.
Kun me normaalit ihmiset huomaamme tämän vasta viidenkymmenen vuoden päästä. Joka silloin on täysin liian myöhäistä, kun me ollaan jo tuhoon tuomittuja.
Joku voisi henkitoreissaan sanoa.
Miksi me ei silloin viisikymmentä vuotta sitten, kuunneltu hieman enmpi niitä,
hyljeksittyjä oikeistopopulisteja. - saakelinrosvot
Kaup_Kesk--- kirjoitti:
Kyselit tuolla avauksessa keskustalaisten kantoja, oikeistopopulistiin.
Oma kantani ei ole suoraltakäsin tuomitseva, kun en tunne heitä niin hyvin.
Mutta oma kantani on toistaisesti kysymysmerkkejä ? täynnä, heidän kohdaltaan.
Jotuen siitä että jos he ovat liiallista maahan muuttoa vastaan, niin en nää siinä suurtakaan pahaa. Vallankaan jos muuttajat ovat suurimmaksi osaksi muslimeja.
Joita liennee noin 60,000 nykyisin, mutta heidän määränsä kaksinkertaistuu lähes kymmenen vuoden välein.
Joten viidenkymmenen vuoden päästä, he voivat jo määrätä mitä täällä tehdään.
Kun heidän uskontonsa, ja siihen liittyvät lakinsa, ovat ainoita oikeita kaikki muut ovat tapettavia luopioita.
Kun me normaalit ihmiset huomaamme tämän vasta viidenkymmenen vuoden päästä. Joka silloin on täysin liian myöhäistä, kun me ollaan jo tuhoon tuomittuja.
Joku voisi henkitoreissaan sanoa.
Miksi me ei silloin viisikymmentä vuotta sitten, kuunneltu hieman enmpi niitä,
hyljeksittyjä oikeistopopulisteja.Oikeistopopulismi on ainakin kymmenen kertaan parenpi puolue kuin vasemmisto kommarit. Ne heitettävä veks eduskunnasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549