Nuorille yksinäisille viesti!

Olen ollut suosittu, olen ollut hyljeksitty. Olen ollut kiusattu, kokenut varmaan ne kaikki tyypilliset asiat, jotka edesauttavat syrjäytymistä. Asia, jota itse suuresti kadun on se, etten koskaan kehdannut puhua kenellekään ongelmistani. Otin kaiken kiltisti vastaan ja sulkeuduin kuoreeni.

Puhukaa jollekin, kertokaa vanhemmille tai pyytäkää vaikka lääkäriltä lähete psykiatrille. Että pääsette juttelemaan asioista. Teillä on koko elämä edessänne, uskaltakaa yrittää. Ei teissä ole mitään vikaa, meitä on tuhansia kohtalotovereita. Älkää heittäkö elämää hukkaan, älkää lakatko koskaan yrittämästä.
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainoa asia mikä on esteenä ihmisen ja kaiken hyvän elämässä välissä on epäonnistumisien pelko.

Teidän kuuluisi olla rohkeita ja huolettomia, eikä alistua kenenkään muun arvostelun piiriin! Olkaa kuin olisitte syntyjänne kuninkaita!

Äänestä
  • Miten olisi epäonnistumiset?

    Äänestä

Uskon että se ettei halua avautua ainakaan lähipiirisissä on häpeä ja tietenkin se että joutuu torjutuksi joksikin kummajaiseksi vielä senkin mielessä joka on läheisin. Ei halua paljastaa todellista minuuttaan ja kokemusta olemassaolostaan. Jokaisella meistä on se oma intiimi, sielun kolkka ja salaisuus, että se ei kuulu kuin itselle. Anonyymina sitä voi raottaa, mutta kasvoja sille ei halua antaa. Onko se eräänlaisen henkinen reviiri.
Vieraalle ammattilaiselle voisi ehkä puhua ja avautua, mutta ei ole rohkeutta mennä ja järjestää aikaa. On myös ajatus, ettei hän kuuntele toisissaan ja kuuntelee vain ammatin puolesta ilman että sydän on mukana.
Ja ei se ammattilaisen kuuntelu tuo ystäviä, ei poista kiusaamista tai ratkaise asioita - niistä sitä ajattelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olenjokolmekymppinen kirjoitti:

Olen ollut suosittu, olen ollut hyljeksitty. Olen ollut kiusattu, kokenut varmaan ne kaikki tyypilliset asiat, jotka edesauttavat syrjäytymistä. Asia, jota itse suuresti kadun on se, etten koskaan kehdannut puhua kenellekään ongelmistani. Otin kaiken kiltisti vastaan ja sulkeuduin kuoreeni.

Puhukaa jollekin, kertokaa vanhemmille tai pyytäkää vaikka lääkäriltä lähete psykiatrille. Että pääsette juttelemaan asioista. Teillä on koko elämä edessänne, uskaltakaa yrittää. Ei teissä ole mitään vikaa, meitä on tuhansia kohtalotovereita. Älkää heittäkö elämää hukkaan, älkää lakatko koskaan yrittämästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu