Että elämämme ovat erillään. Satunnaisia kohtaamisia, risteyksiä, ei sen enempää. Ehkä se on hyväkin. Voin piiloutua muurieni taakse, olla näyttämättä heikkoja kohtiani. En usko, että lähden etsimään ketään toista, en usko, että haluan päästää lähelleni ketään toista. Pysyn yksinäisyydessäni.
Ehkä se on niin
tyyni.koski
241395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos kirjoitit minulle, niin etkö kuitenkin haluaisi edes vähän paremmin tutustua minuun? Ainakin minä haluaisin vieläkin. Sinuun on vaan niin vaikea tutustua, kun pidät aina kasvotusten etäisyyttä, tiedäthän..
Enkä huoli minäkään korvikkeita.
En tiedä kuka olet, mutta kyllä, tietysti.
Tuskin ehdin tuota edes kirjoittaa niin näin hänestä viime yönä unta, pitkästä aikaa ja meillä oli niin mukavaa yhdessä, olimme todella todella onnellisia. Juuri siksi tiedän, etten halua ketään toista.
Ja lisätäkseni vielä - se tunne on ilman varjoa, ilman hämärintäkään nurkkaa kuin päättymätön kesäyö, ja se heijastuu uniinkin. Kaikesta huolimatta ja kaikkien kerrosten alla on yhä jossain ikuinen helmi.
Minkälaisissa tilanteissa hän on pitänyt etäisyyttä kasvotusten? Jossain selkeissä kahdenkeskisissä tapaamisissa vai epämääräisissä kohtaamisissa esim. käytävällä? Tietääkö hän ihan satavarmasti, että haluaisit tutustua häneen tai viettää enemmän aikaa yhdessä, jos ette niin ole vielä tehneet?
Mietin vain, että etäisyyden pito satunnaisissa törmäämisissä voi johtua esim. tietämättömyydestä/epävarmuudesta siitä, haluatko olla tekemisissä enemmän vai vaikka moikkaatko vain kohteliaisuussyistä. Ainakin itselläni on näin, etten ota selvää, onko kyseessä vain ystävällinen kohteliaisuusjuttelu, kuten olen ymmärtänyt, vai olisiko kiinnostusta tutustua paremmin, kun mitään selkeää "viestiä" siihen suuntaan ei kuitenkaan koskaan ole tullut.
Tai sitten hänen on vaikea luottaa sinuun, eikä uskalla päästää lähelleen.
En ole aloittaja, huutelen vain sivusta, kun ylin kommentoija voisi olla ajattelemani ihminen.
Miten voisimme tutustua paremmin? Ei se ole niin helppoa toisinkaan päin, sinusta kun ei saa yhtään selvää, mitä mietit, haluaisitko vai et. Olen yrittänyt vähän sitä sun tätä, enkä oikein osaa enkä uskalla tehdä enää mitään asioiden edistämiseksi. Jos jotenkin vielä haluaisit, melkeinpä sinun pitäisi tehdä aloite siihen, selkeä sellainen. Tuntuu myös, että sen tutustumisen pitäisi tapahtua jossain ihan muualla kuin siellä, missä yleensä näemme. Kumpikin tuntuu suojelevan itseään aika paljon siellä, eikä sellaisessa tutustumisessa oikein ole mitään mieltä, että kumpikin yrittää vain selviytyä.
Mä taas ajattelen niin, että jos elämät ovat ja pysyvät erillään, silloin ei ole tarkoitus tullakaan enempää. Koska jos olisi tarkoitus tulla, molemmat pyrkisivät siihen, että enemmän tulisi. Sillä ei ole merkitystä, millaisessa elämäntilanteessa ollaan, jos on tarkoitus kuulua yhteen, se tapa kuulua yhteen tulee ja löytyy. Ja jos taas ei - silloin ei ole tarkoitus että mitään tulee.
sä vittuilet sille ihan sikana tääl, se tylytysjuttukin, ei se kerro tykkäämisestä.
Mikä ihmeen tylytysjuttu?
siellä se näyttää keikkuvan .. jos olen ollut tyly, niin .. sait mitä ansaitsit. äläkä auo nyt sitä turpaasi ... lämmintä ja hellää ...
Ei se ole minun käsialaani. Tiedätkö... ehkä joskus ihmiset käyttävät täällä samaa tai tiettyä nimimerkkiä viesteissään - kuten vaikka minä.
Osaatko olla koskaan rehellinen.
Koko ajan. Olen aina ollut huono valehtelemaan.
kyllä sut tunnistetaan ja sullahan on pakkomielteenä kieltää kaikki kuten nytki.
Ok. :-D
Hyvää huomenta sinullekin sinne. Kiva, että mut tunnistetaan. Kerrohan sitten kuka oikein olen?
sä oot palstojen pelle. that s it . semmonen surkimus, kiukku nousee nollasta sataan aika äkkiä ja sillon näppäimet saa kyytiä.
Taisit nyt luonnostella kylläkin itsesi? :-P
Soittaisitko?
Soittaisin kenelle?
Hänelle, jolle viesti on osoitettu.
Ei tohdi. Tiedä mitä sanoisi. Mutta tämä sai ajattelemaan häntä;
http://yehudamoon.com/comic/2017-01-10/
Hän on varattu ja siksi et uskalla soittaa.
Touché. Sitä tietää sen olevan turhaa.
Kylläpäs piti tämäkin ketju tulla pilaamaan inttämällä, että olisin joku toinen kuin olen, mutta sellaistahan se on kun anonyymipalstalla kirjoittelee. Toisaalta en myöskään ymmärrä sitä, miksi ihmiset ottavat niin raskaasti tai vakavasti viestit, jotka eivät edes ole heille osoitettuja tai tarkoitettuja?
Omalta osaltani sanon, että se vain oli vapauttava tunne antaa periksi ja myöntää, etten pääse kyseisestä miehestä yli, vaan hän oli se oikea minulle, mutta en myöskään ota enää paineita siitä, ettei ole ketään toistakaan ja etten ehkä edes löydä ketään toista. Elämä on niin paljon helpompaa kun vain päästää irti. Suurin ongelma on lähinnä muiden se hyväksyä. Ihminenhän on epäonnistunut jos hän jää yksin ja sitä aina jaksetaan ihmetellä, etteikö sitä löydä ketään tai miksi ei edes käy deiteillä. Olen kuitenkin aina ollut sellainen, että olen etsinyt nuoruudesta asti sitä ainutkertaiselta tuntuvaa rakkautta ja suurin osa miehistä on tuntunut vain kavereilta, harva sellaisilta, joiden kanssa haluaisin olla.
Elämäkin kuitenkin on jatkuvassa liikkeessä ja ei sitä tiedä, jos olenkin joskus taas rakastunut tai sitten en. Se tapahtuu mikä on tapahtuakseen. Toivon vain, että saan edes säilyttää tämän ystävyyden hänen kanssaan.
Irtipäästämisen taito on varmaan se elämän vaikein ja tärkein kaikissa asioissa. Kukin toki tavallaan, mutta itselleni elämä on helpompaa, kun annan ihmisten ja asioiden virrata vapaasti. Vierelle jääminen tapahtuu aina vapaasta tahdosta. Vielä on joitain odotuksia, joiden en haluaisi vaikuttavan niin paljoa, joten opettelu on siltä osin kesken.
Kaikkein vaikeinta on ollut ehkä irti päästäminen koko rakkaudesta. En varmaan ole vieläkään aivan täysin sujut asian suhteen, mutta voiton puolella kuitenkin. En odota sitä enkä usko siihen. Välitän silti ihmisistä paljonkin. Muiden hyväksynnän saaminen on tietysti tärkeää, mutta siitäkin olisi hyvä pyrkiä irti. Se on vaikeaa ja voi tarkoittaa joskus ikäviäkin ratkaisuja.