Toisen vanhempani toimintansa on kouristuksenomaista. Jos hän ns. välittää hän silloin yrittää huolehtia joka asiasta, ja yrittää kuin käännyttää minut pois omista asioistani ja tarjoaa jotain omaansa tilalle. Kun se ei onnistu, hän ei sen jälkeen välitä minusta lainkaan, ei millään tavalla, vähän kuin hylkää minut. Sama toistuu aina tietyin väliajoin ja tietyn tapahtuman jälkeen. Hän tavallaan lukee minua väärin. Jos olen hänelle kuten muillekin ihmisille, hän lukee sen kuin 'rajat on auki' merkiksi. Siksi minun täytyy olla aina häntä kohtaan vähän kuin hän olisi vieras jolle minun asiat eivät kuulu, tietyllä tavalla täytyy kokoajan ajatella mitä tekee hänen kanssaan ettei aiheuta hänelle sitä tunkeutumisvyöryn alkua. Se todella tulee päälle kuin lumivyöry, jonka voi alku voi olla aivan pieni ja mitätön tapahtuma.. Tuntuu ettei kotonaan ole edes kotona, vaan jossakin sellaisessa paikassa että pitää olla varuillaan ja miettiä mitä tekee ja sanoo jos yleensä jotakin tekee tai sanoo. Tuo hänen ylireagoimisen takia en oikeastaan tee mitään ja vastailen ja puhun hänelle niukasti, ettei vaan vyöry lähtisi liikkeelle. Se on todella rasittavaa.
Tuntuu vähän sille että hän haluaa huolehtia ja elää huolehtimisen kautta, mutta sitä ei oikein muut ympärillä kestä. Ei ainakaan oman perheen henkilöt. Eikä hän huolehtimisellaan kykene oikeasti auttamaan niissä asioissa, joihin tarvittaisiin apua, hän ei kykene edes vähääkään työntämään selästä, siis sitä apua jota jokainen meistä tarvitsee, että onnistuisin omissa tavoitteissani vaan hän tarjoaa kokonaan sen oman versionsa minulle joka ei ole se mitä minä elämässäni haluan. Toiminta on aina tietyllä tapaa ohjailevaa ja rajoittavaa, toisen tapaa väheksyvää.
Tuntuu vähän sille että hän haluaa huolehtia ja elää huolehtimisen kautta, mutta sitä ei oikein muut ympärillä kestä. Ei ainakaan oman perheen henkilöt. Eikä hän huolehtimisellaan kykene oikeasti auttamaan niissä asioissa, joihin tarvittaisiin apua, hän ei kykene edes vähääkään työntämään selästä, siis sitä apua jota jokainen meistä tarvitsee, että onnistuisin omissa tavoitteissani vaan hän tarjoaa kokonaan sen oman versionsa minulle joka ei ole se mitä minä elämässäni haluan. Toiminta on aina tietyllä tapaa ohjailevaa ja rajoittavaa, toisen tapaa väheksyvää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Käytät sanaa huolehtiminen kun puhut toisesta vanhemmastasi, mutta onko kysymys todella siitä vai kenties ylikorostuneesta tarpeesta kontrolloida? Narsisti ei näe toista ihmistä erillisenä persoonana, jolla on omat ajatukset, mielipiteet ja tunne-elämä vaan oman minuutensa jatkeena. Suhde muistuttaa äidin ja vauvan välistä symbioosia.
Käytin sanaa huolehtiminen koska oikein muutakaan sanaa ei ollut, voisi kyllä ajatella että se on kontrolloimisen ja ylihuolehtimisen ja täydellisen välinpitämättömyyden sekoitus. Hän saattaa olla ajanjaksoja jolloin hän on täysin välinpitämätön ja sitten sekunnissa voi laueta hänessä tämä vyöry. Yhtäkkiä hän tuleekin aivan liikaa iholle. On huolissaan minun asioista, jotka näyttävät tulevan hänen omista ajatuksistaan, eivätkä liity minun toimintaani. Itse hän on todella arka omissa asioissaan, hän pelkää tehdä yleensä mitään sellaista jolla olisi jonkinlainen oikea vaikutus asioihin. Hän ei siis tee oikeasti mitään minkään eteen, vaan hätäilee aina ja näyttää aina olevan todella huolissaan. Toisen puolesta. Minä itse teen yleensä jos teen, oikeita asioita ts. esimerkkinä: nousen heti ojasta ylös jos sinne tipahdan, mutta tämä vanhempani jäisi sinne ojan pohjalle valittamaan eikä tietäisi miten sieltä päästään pois. Hän hätääntyisi. Jonkun pitäisi tulla ja sanoa: nouse nyt sieltä ylös, ennen kuin hän tajuaisi sen mitä pitää tehdä....
Pakkomielteinen toisen elämän kontrolloiminen on yhdenlainen ongelma.
Henkilön on vain pakko alistaa ja kontrolloida toisia, saada toiset tekemään oman mielensä mukaan asiat. Se ei ole huolenpitoa. Se on h----tiä kontrollin uhrille.
Jollakin tapaa se näyttää olevan pakkomielle tosiaan, se vaan hänellä on jossakin pinnan alla jonkin aikaa ja sitten pulpahtaa esiin. Elämä ei todellakaan ole normaalia jos elää tämäntapaisen henkilön lähellä.
Toisen elämän (lapsen) pakkomielteinen kontrolloiminen jatkuu yleensä vielä vaikka lapsi on jo aikuistunut ja lähtenyt kotoaan. Kontrolloija puuttuu kaikkeen. Aikuisen lapsen pitäisi järjestää kaikki elämässään sen mukaan mitä mieltä kontrolloija on.
Oman mielipiteensä ilmaiseminen aiheuttaa kontrolloijassa suuttumusta jopa raivoa ja hän voi katkaista välitkin vähäksi aikaa - kunnes kontrolloimisen tarve taas saa ylivallan ja hän ottaakin yhteyttä - jatkaakseen kontrolloimistaan.
Ylihuolehtivuus narsistisena ongelmana liitty käsittääkseni enemmän ns. ohutnahkaisiin narsisteihin. Aiheesta on kirjoittanut esim. Paula Salomaa kirjassa Narsismin tiedostaminen. Salomaa sanoo mm. "Usein kyseessä on keino saada lapselta sitä huomiota, jota ei ole aikoinaan saanut omilta vanhemmilta. Uhrautuvan vanhemman tiedostamattomana tavoitteena on pitää aikuinenkin lapsi riippuvaisena ja tarvitsevana ja siten aina hänen saatavillaan".