Toivosta syntyy uusi elämä

Toivo on elämäniloa tulevasta ja sen synnyttäminen on tuskallista. Kaikki suuri syntyy tuskan ja kärsimyksen kautta. Vertauksena Jeesuksen ristin kuolema, tai vaikkapa taideteoksen synnyttäminen. Toivo on suurta.
Toinen syntymä on tuskallisempi kuin ensimmäinen. Ensimmäinen syntymä on pääasiassa fyysistä tuskaa, toinen henkistä ja pidempikestoista ja joka toki sekin heijastuu myös fyysisellä tasolla. Puhutaan siis heijastekivusta myös tässä yhteydessä. Toinen syntymä voi kestää koko loppuelämän, eikä ole taetta uuden syntymisestä, mutta on kuitenkin Toivo. Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. Ilman toivoa ei ole elämää.

Mikä tekee toisesta syntymästä niin raastavan ja kivuliaan, siinäpä järjellä pulma. Luopuminen. Luopumisen tuska. Uutta ei voi syntyä, ennen kuin vanha on kuollut. Niin rakkaasta lapsesta luopuminen on kaikkein tuskallisinta. Tuskaa lisää se että lapsestani oli tullut minun Jumalani. Mitä tahansa teenkin, Jumalastani ja lapsestani en luovu. Sellainen on mahdoton asia, mieluummin kuolen. Hox! Niin, sehän se olikin uuden syntymisen ainoa ehto ja ainoa vaihtoehto. Onneksi puhumme vain vertauskuvilla.

Huomenna jatkamme harjoituksia, silloin opettelemme sanomaa öötä.

Hyvää kotomatkaa lapsukaiset!

On totisesti niin.
Job 14:7
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu